Rukouksia ensi kertaa käydessäni Herran ehtoollisella.
Äidilleni.
Mä soitin kieliä mun sydämen
Ja kulta-aikaa lauloin tavaillen,
Kun sielu lastentansseiss' enkelten
Sai kuulla kirkast' ääntä harppujen
Ja polvistua Isän etehen.
Sen laulun sulle nyt mä viritän,
Sun kättäs suutelen ja hymyän;
Saa poikas rakastaa — kun pyytää hän,
Et hylji vähyyttä sä lahjan iän.
Jos hällä ois — hän antais enemmän.
Lars.
1.
Kuullos ääntä myöskin minun,
Isä kaikkein isien!
Suruisna käyn eteen sinun
Armoasi rukoillen!
Suljettu mull' oli rinta,
Kylmä niinkuin jäätä ois.
Katso tuskaa kalvavinta,
Nosta raskas taakka pois!
Oi, kun sua tuntenut en!
Oi, kun sulle huokaillut en!
Ain' oot ollut hyvä, mua
Hellin käsin ohjaillut;
Sentään kiittänyt en sua,
Himon tult' en tappanut.
Katso korkeudesta lastas
Hetki vain, oi Jumalan'!
Älä sulje taivahastas
Rukousta katuvan;
Mit' on täällä elämäni,
Jos oon sinust' erilläni!
Konsa lauloi riemujansa
Kurja ääni himojen,
Kuljin syntitulvan kanssa
Luottain, oi, ja tyytyen!
Kurjaa! kuinka huvikseni
Miellyin riemuun pettävään,
Joka nuoren sydämeni
Saartoi myrkky kynsillään?
Oi, niin elin pahuudessa,
Viihdyin synnin huumehessa.
Isä anteeks anna mulle!
Lapsesko mä enää en?
Tässä jalkais eteen sulle
Vaivun, kanssa tuhanten,
Öin ja päivin kyynelillä
Kastelen mä jalkojas,
Kunnes katsot iloissas
Poikaas langennutta tätä,
Kutsut syliis itkevätä.
2.
Mä vaivun ristin juurehen,
Oi Jeesus, jalkais luo,
Suo armon katse minullen,
Mi rintaan rauhan tuo!
Nyt tässä itken vaan mä
Ja sulta anteeks saan mä.
Karitsa puhdas kärsit noin,
Oi, vaikk'et pahaakaan!
Sä ristinkuoloon viatoin
Mun eestäin kärsit vaan.
Oi, nyt sit' itken vaan mä
Ja sulta anteeks saan mä.
Ken arvaa suuren lempesi?
Ken tajuu armoas?
Siis sulle suonko lempeni
Ja kiitän neuvojas?
Nyt tässä itken vaan mä
Ja sulta anteeks saan mä.
Mun sydämeeni pisara
Verestäs vala vaan!
Ett' rauhallisna, hurskaana
Mä lähden maailmaan.
Kun itken, kuiskaan vaan mä,
Ett' anteeks sulta saan mä.
Avasin sulle rintani,
Varustin sydämen'.
Käy sisään luoksein, Mestari,
Sun sanaas tulkiten!
Kun itken, tiedän vaan mä,
Ett' anteeks sulta saan mä.
3.
Oi ihmisiä! Mitähän mä tein?
Mist' arvon sain tän taakan kantajaksi?
Niin riemuin katsoi päivää sydämein,
Kun loistain nous se Herran kunniaksi.
Miks suruks ilo pian vaihtuikaan?
Miks kuuma kyynel vierii uudestaan?
Oi, sielun hellyytt' tunteneet ei ne,
Jok' itkee joka tuskassansa verta.
Mä yksin kuljin. — Eikö hyvä se?
Mä riensin lempirinnoin luokseen kerta.
Mut pois ne työnsi mun. — Oi katkeraa!
On heidän kanssaan elo vaikeaa!
Oot, Herra, kovin mua rangaissut,
Tein varmaan paljon, paljon pahaa, nurjaa;
Kuin tullut ois, en varmaan toiminut,
Mä syntinen, mut, isä, sääli kurjaa.
Lempeenä istuimellas istuen
Oot kuva uskon, toivon, rakkauden.
Sydämein portit aukee, rintahani
Käy virta armon kevätkastehen,
Vaikk' kyynel tuskan polttaa poskeani,
Niin Herran puoleen katson, rukoilen.
Nyt tässä syleilen mä polviaan;
Oi ihme, kuinka suru haihtuukaan!
Mun yli liitää autuus hiljainen.
Oon autuas. — Sua katson, Jumalani.
Oi, soiko seura hauskain veljien
Tät' iloa, min saan mä Herraltani?
Luo hänen nousee sielu sureva
Maan lasten pimeästä joukosta.
Oi Herra, ylväs mieli taivuta
Näkemään noustessansa vähyytensä.
Ett' seisahtuisi se, kun käsket sa
Ja näkis turhaks luottaa itsehensä,
Ett' taaskin luokses sielu kohoais
Ja silmäis eessä levon, rauhan sais.
Kun suvaitset, niin ristis anna sä,
Jeesuksen risti suloinen on taakka!
Vakaasti tukemanas astun mä,
Todistan kunniaas maan ääriin saakka.
Kun lohtu tarpeen, pakenen sun luo
Ja lohdun mulle enkelisi tuo.
4.
Kuink' kaunis päivä vaikenee
Taas kullast' itätaivahan,
Se kukkain nuput aukaisee
Ja valoon pukee maailman!
Oi Herra, mua armahda!
Nyt hetki pyhä tullut on
Ja tärkein minun elämäin.
Mun katso, Herra, tuntohon,
Pois aja pahuus syömestäin!
Oi Herra, mua armahda!
Nyt astun luokse pöytäsi,
Kuin hyvä oot, saan maistaa sen.
Mä otetaan sun laumaasi,
Sä hellä, hyvä paimenen'.
Oi Herra, mua armahda!
Oi lausu, joko valmis lien
Sun kasvois eessä seisomaan!
Ja kypsä oonko elon tien
Mä vakavana astumaan?
Oi Herra, mua armahda!
Nyt tulin luo tienristeikon,
Suo, että oikein valitsen.
Jos ensi askel harhaan on,
Kuink' oikein enää löytänen?
Oi Herra, mua armahda!
Jos valhe rinnass' asuu juur',
Kun sulle valan vannon, oi!
On syntin' raskas, syntin' suur',
Ken enää auttaa mua voi?
Oi Herra, mua armahda!
Suo, Herra, että tajuisin
Tän hetken suuren tärkeyden,
Ett' tyynnä kerran astuisin
Mun leiviskästäin tilillen.
Oi Herra, mua armahda!
Suo, että pääsen taivaasen
Ja vanhurskauden puvussa
Saan laulaa kanssa pyhien:
Siunattu olkoon Jumala!
Oi Herra, mua armahda!
5.
Siis sun oon! Silmäis edessä
Tein valan juur'.
Mä tunsin, hyvä olet sä
Ja lempesi on suur'.
Oon Herran laps'! Oi riemua,
Oi lemmen, onnen suuruutta!
Mä näin, kun kirjaas kirjoitit
Mun valani,
Kun esiripun repäisit,
Lähetit henkesi.
Oon Herran laps'! Oi riemua,
Oi lemmen, onnen suuruutta!
Kun vaivuin silmäis etehen
Mä kyynelin,
Niin tunsin rauhan taivaisen
Ja löysin armonkin.
Oon Herran laps'! Oi riemua,
Oi ilon, onnen suuruutta!
Mun heikon sydämeni mä
Toin uhraten
Sun jalkoihis, — miel’hyvällä
Sä otit, Herra, sen.
Oon Herran laps'! Oi riemua,
Oi ilon, onnen suuruutta!
Sä mursit pyhän leipäsi
Ja mulle soit,
Sä valoit pyhän viinisi
Ja kalkin mulle toit.
Omakses sain! Oi riemua,
Oi ilon, onnen suuruutta!
Vuos kyynel, kovaan sykkien
Löi sydän mun —
Sä sylis auvoit hymyillen,
Mä vaivuin helmaan sun.
En muuta voi, oi riemua,
Oi ilon, onnen suuruutta!
6.
Oi, kuinka olen iloinen,
Mä Herrassani riemuitsen.
Mä laulan lapsuuslauluan',
Sen laulan moneen kertahan
Ja taasenkin.
En pelkää päivää tulevaa,
Kas enkelit mua taluttaa.
Kaikk' eikö siis käy hyvin päin?
Ja enkö rauha syömessäin
Sais hautaani?
Luo Herran paeta mä voin,
Kun loistaa säteet aamunkoin.
Kun ilta saapuu pimeten,
Niin nukun syliin hänellen
Kuin äidin luo.
Oi käänny, käänny syntinen
Ja riennä luokse Jeesuksen,
Jos tuntisit sä hyvyyttään
Ja rauhaansa ja lempeään,
Niin rientäisit!
Miks suloist’ taivaan haaveilen
Ja asunnoista autuuden?
Mull' onhan taivas rinnassain,
Kun rukous lämmin liitää vain
Luo Jehovan.
Siis tietäni käyn riemulla
Ja noudan voimaa taivaasta,
Mä kunnes vaivun hautahan
Ja näen kasvot Jumalan,
Oi autuuttain!
Suomi hädässä.
Soi hätähuuto haikea
Yl' laaksojen,
Kun kansan tuskan vaikea
Maaks sortaa sen,
Ja epätoivo rinnassaan
Käy joukot kalpeet pelvoissaan,
Köyhyyden ryysyt päällään vaan.
On synnin palkkaa ankaraa
Tää vitsaus,
Ja raskaammaks viel' ehkä saa
Tää rangaistus.
Ken ymmärrä ei puutettaan,
Sen mieli siitä paatuu vaan
Sen rikoksella korjaamaan.
Mut yksi näkee kaiken sen
Ja armossaan
Hän ruumiillen ja sielullen
Suo lahjojaan.
Hän halveksi ei ketäkään;
Mon' ymmärrä ei hyvyyttään,
Hän hyljätään ja petetään.
Ei vailla hänen armoaan,
Ken ottaa sen,
Ja sitä hältä anomaan
Käy paraten.
Sit' ilman armoa ei saa, —
Mut ihminen, hän unhoittaa
Hädässään muistaa Jumalaa.
Oi, Hengen sanaa kuulemaan
Käy kallis maa!
Nyt Herran käsi armossaan
Sua kurittaa:
Ei tahdo sun se tuhoas,
Vaan hädässäs on turvanas
Ja herättää sua kuolostas.
Kysymyksiä.
Mit', ihminen, sulle se Herrasi on,
Iki-onnen mi suo tahi turmion?
Vaikk' et häntä tunne, hän sentään on.
Hän saapuu ja kuolema sitten
Kera viimeisten ailuhitten,
Mut tuomio — jäljestä sen.
Mist' etsit sä häntä, hän tahtovi sen,
Ett' antaisi hän mitä sinullen?
Todistajaks täällä ei kelpaja ken,
Sana vaan, sana vaan maan päällä
Voi Herrasta neuvoa täällä,
Sanassaan hänet kohtaat vaan.
Sä viihdytkö Herrassa, lempien
_Hän tahtovi sydämes syntisen!_
Sua vuottavi vielä hän malttaen;
Jos syntihin mielesi taipuu,
Niin silloin ijäksi haipuu
Sun taivaasi, rauhasikin.
Mit' teet sinä puolesta Herran tän,
Veres uhraatko hänelle lämpimän?
Hyvä isäsi tahtoisi olla hän;
Hän eestäsi ainoastaan
Maan tuskihin taivahastaan
Pyhän, lemmityn poikansa soi.
Häntä lemmitkö? Kristus sen tunnustaa
Kenen sydän Herralle leimuaa,
Ken alati määrähän tarkoittaa.
Hän seurasta pyhästä Herran
Vain nauttia saa, kunis kerran
Sulotaivahan nähdä hän saa.