"Onko torvi toistamiseen kuulunut?"
"On: joudutaan, joudutaan, että saamme hyvän paikan. Missä Abdallah
on?"
"Hän myypi sorbetia torilla. Kyllä me tapaamme hänen. Onko Alroy jo
tuotu ulos?"
"On! hän tulee toista tietä. Me emme ennätäkään. Ajattelepas
Abdallah'ta, joka seisoskelee torilla ja myypi sorbetia!"
"Isä, anna minunkin tulla!"
"Sinä olet vaan tiellä, sinä olet liian nuori; sinä et näkisi mitään.
Pikku poikien tarvitsee jäädä kotiin."
"Ei, ei heidän tarvitse. Minä tahdon tulla. Sinä saat nostaa minut
selkääsi."
"Missä Ibrahim on? Missä Ali on? Meidän täytyy kaikkien pysyä koossa.
Me saamme ponnistaa voimiamme sitä varten. Minä soisin, että Abdallah
olisi täällä. Ajatteleppas häntä, joka seisoskelee torilla ja myypi
sorbetia!"
"Astukaat suoraan eteenpäin. Se on oikein. Siitä ei olisi mitään
hyötyä, että astuisimme tuota tietä. Basaari on suljettu. Tuossa on
Jafreddin, tuossa on Osman Effendi. Hän on saanut uuden palvelian."
"Niinpä kyllä, minä näen; ja vieläpä aika kauniin pojan."
"Isä, aikovatko he seivästää Alroy'n elävältä?"
"Minä en ole varma siitä. Älä koskaan kysy, sydänkäpyni. Pikku poikien
ei tarvitse koskaan kysyä."
"Kyllä, kyllä heidän tarvitsee. Minä tahtoisin, että he seivästävät
hänet elävältä. Minä suuttuisin oikein, jos eivät sitä tee."
"Painukaamme vasemmalle. Juostaan teurastajain basaarin läpitse: se on
auki. Eteenpäin, eteenpäin. Tuuppasitteko minua, herra?"
"Vaikka olisinkin tuupannut sinua -- entä sitten, herra?"
"Tule pois, älä riitele. Se on Karamanialainen. He luulevat saavansa
tehdä, mitä he tahtovat. Tosin meitä on viisi yhtä vastaan, mutta ei
löydy kuitenkaan mitään niin hyvää kuin rauha ja lepo. Minä soisin,
että Abdallah olisi täällä vahvoin hartioinensa. Ajatteleppas häntä,
joka seisoskelee torilla ja myypi sorbetia?"