Kaksi rotevaa soturia pelasi shakkia jossakin kahvilassa.
"Surma vieköön äitini", sanoi toinen, "minä en voi siirtää mitäkään.
Minä taistelin hänen johdollansa Nehavendin lakealla; ja vaikka minulle
suotiin täydellinen anteeksi-anto, minun tekee puoleksi mieli vetää
miekkani ja tappaa ensimäinen Turkkilainen, joka astuu sisään."
"Se olisi aivan oikein tehty", vastasi hänen kumppaninsa. "Isäni
autuuden kautta, se mies tiesi rynnäköitä johdattaa. Sanokoot mitä
hyvänsä, mutta häneen verrattuna Alp Arslan on valkomaksainen giauri."
"Lempo periköön hänet ja sinun viimeinen siirtosi. Tuossa on dirhemi,
minä en voi pelata enää. Surma vieköön äitini, minä en olisi luullut,
että hän antaisi vangita itsensä."
"Isäni autuuden kautta, en minäkään; mutta hän nukkui silloin."
"Se on toista. Hän petettiin."
"Kaikki urhoolliset miehet petetään. Sanotaan, että Kisloch ja hänen
joukkonsa siinä kaupassa pistivät taskuunsa viisikymmentä tuhatta."
"Jospa jokainen dirhemi muuttuisi ruttopaiseeksi!"
"Amen! Muistatko Abneria?"
"Surma vieköön äitini, minä en koskaan unhota häntä. Hän puhui
miehillensä kuin lampaille. Kuinka hänen puolisonsa Miriamin on
käynyt?"
"Hän on täällä."
"Se viiltänee Alroy'n sydäntä."
"Hän rakasti aina sisartansa. Muistatko, että hän pelasti Adoramin
hengen?"
"Oi! hän sai kaikkia aikaan -- kuningattaren jälkeen."
"Enemmän kuin hän, minä sanon, enemmän kuin kuningatar. Alroy on
kieltänyt kuningattarelta, mutta ei koskaan Miriamilta mitään."
"Sentähden, ettei tämä pyytänyt niin paljoa."
"Tiedätkö, että minun mielestäni asiat Jabasterin kuoleman jälkeen
eivät koskaan oikein menestyneet?"
"Niin minustakin näyttää. Siinä oli jotakin, eikö niin?"
"Kyllä. Jotakin kummallista, jotakin omituista."
"Sinä olet hyvästi kuvaillut sitä. Jokaisesta tuntui samoin. Minä olen
usein maininnut sen kumppaneilleni. Sanokaat mitä sanotte, lausuin
minä, surma vieköön äitini, jos siitä asti kuin tuo vanha kunnon mies
kuristi itsensä, asiat ovat käyneet luonnollista menoansa. Juuri näitä
sanoja minä käytin."
"Varsin soveliaat sanat. Jollei kaikki käy luonnollista menoansa,
parhaitenkin järjestetyt asiat menevät hunningolle. Oli miten oli, aasi
näkee kauemmaksi kuin hänen ratsastajansa, ja aivan niin oli myöskin
Alroy'n laita, oivallisimman päällikön, jota minä koskaan palvelin."
"Lähdetään ulos ja katsotaan, millä kannalla asiat ovat."
"Niin, mennään vaan. Jos kuulemme jonkun herjaavan Alroy'ta, me lyömme
hänen päänsä halki."
"Tehdään niin. Täällä liikkuu joko joukko meidän reippaita
kumppaneitamme; ehkäpä saamme vielä jotakin aikaan."
"Kuka tietää?"