Sanoma Alroy'n vangitsemisesta levisi kaupunkiin ja pani kaikki
asukkaat liikkeelle. Mollat hyörivät ympäri ikäänkuin olisivat
vastaan-ottaneet uuden osoituksen profeetallisen lähetyksensä
todellisuudesta. Kaikki dervishit alkoivat kerjätä. Miehet
keskustelivat asiasta kahviloissa, ja naiset laskivat lorujansa
suihkulähdetten luona.
"Sanokaat mitä tahansa, mutta minä suon hänelle hyvää", lausui soma
arabialainen nainen, kun hän järjesteli huntuansa. "Hän olkoon petturi,
mutta hän on hyvin kaunis petturi."
"Kaikki naiset pitävät hänen puoltansa, se on totta", vastasi toinen;
"mutta emme kuitenkaan voi tehdä hänelle mitään hyötyä."
"Me voimme repiä heiltä silmät päästä", lausui kolmas.
"Mitä te oikein ajattelette Alp Arslanista?" kysyi neljäs.
"Minä soisin, että hän olisi savi-astia, ja silloin minä katkaisisin
hänen kaulansa", lausui viides.
"Ajatelkaat prinsessaa!" lausui kuudes.
"No! hänellä oli loistavat päivät", vastasi seitsemäs.
"Ei mikään ollut kyllin hyvä hänelle", säisti kahdeksas.
"Minä pidän todellisesta rakkaudesta", arveli yhdeksäs.
"No! minä toivon, että Alroy vielä saa voiton heistä kaikista", lausui
kymmenes.
"Sitä minä en kummeksisi", sanoi yhdestoista.
"Hän ei voi", lausui kahdestoista, "hän on kadottanut valtikkansa."
"Älkäät sanoko niin", intti kolmastoista.
"Se on ihan totta", vakuutti neljästoista.
"Luuletteko, että hän osasi noitua?" kysyi viidestoista.
"Minä vannon, että joku tuosta puitten takaa salaa katselee meitä."
"Hävytön konna!" lausui kuudestoista. "Minä soisin, että se olisi
Alroy. Huudetaan kaikki ja lasketaan alas hunnut."
Ja koko liuta juoksi tiehensä.