Oli sydän-yö. Schirene lepäsi Alroy'n sylissä. Kalifi, joka oli levoton
ja huolestunut Scherirah'n tulon tähden, oli tuskin ennättänyt nukkua,
kun joku ääni tykkänään herätti hänet. Hän katseli ympärillensä; hän
näki Jabasterin haamun. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn, hänen
jäsenensä tuntuivat irtaantuvan, kylmä hiki hiipi hänen ruumiinsa
ylitse, kun hän katseli tuota kammottavaa aarretta, joka seisoi
kyynärän päässä hänen vuoteestansa. Huomaamatta hän hellitti ihanan
taakkansa ja, kohoten vuoteeltansa, nojausi eteenpäin.
"_Alroy, Alroy, Alroy_!"
"Minä olen tässä."
"_Huomenna Israel kostetaan_!"
"Kuka se on?" huudahti prinsessa heräten.
Pelon hallussa ja unhottaen kokonaan kummituksen, Alroy kääntyi ja pani
kätensä prinsessan silmille. Kun hän taas katseli ympärillensä, näky
oli kadonnut.
"Mitä sinä tahdoit, Alroy?"
"Ei mitään, armaiseni! Sotamiehen puoliso saa nähdä omituisia näkyjä,
minä tahtoisin kuitenkin säästää sinulta muutamia. Yksi minun
sotureistani, joka ei muistanut, että sinä olit täällä, tuli teltaani
semmoisessa puvussa, jota ei naissilmän sovi katsoa. Minun täytyy
lähteä pois, lapseni. Minä kutsun tänne orjasi. Yksi suudelma! Jää
hyvästi! hetkeksi vaan."