Sillä välin kuin Alroy ajatuksiinsa vaipuneena seisoi upseerin ruumiin
vieressä, iloisen soiton sävelet kaikkuivat ja teltaan astuva eunukki
ilmoitti, että Schirene oli saapunut Kerrundista. Melkein kohta sen
perästä prinsessa hypähti kantovuoteestansa ja kiirehti sisään; Alroy
tempasi vaippansa päältään ja heitti sen ruumiin ylitse.
"Armaani", prinsessa huudahti, kun hän juoksi kalifin luo. "Minä olen
kuullut kaikki. Älä ole levoton minun puolestani. Minä rohkenen
katsella kuolleita. Sinä tiedät, että minä olen soturin morsian. Minä
olen tottunut vereen."
"Voi! voi!"
"Miksi olet niin vaalea? Sinä et suutele minua! Onko tämä niin
hämmentänyt sinua? Tämä on surullinen tapaus; vaan kuitenkin koittanee
huomispäivä tuhansia yhtä kauheita kohtaloita katsoaksensa. No! sinä
vapiset! Voi! hellä sielu! Tuon rakkaan uskollisen ystävän kuolema on
siis yksistään kokonaan karkoittanut sinun rakkautesi minuun. Sinä olet
kuitenkin tottunut taisteloon. No! tämä on hulluutta. Etkö sinä ole
iloinen, kun näet minun? Kuinka, sinä et hymyilekään! Ja minä olen
tullut sotimaan sinun puolestasi! Mieleni tekee suudelmia!"
Hän heittäysi Alroy'n kaulaan. Alroy syleili häntä heikosti ja kantoi
hänet vuoteelle. Hän taputti käsiänsä, ja kaksi soturia astui sisään ja
veivät pois kuolleen ruumiin.
"Teltani, Schirene, on nyt soveliaampi sinulle. Levähdä; minä palajan
heti." Näin puhuen hän jätti hänet.
Hän jätti hänet; mutta Schirenen murheellinen, loukkaantunut katsanto
tunkeusi hänen sydämeensä. Hän ajatteli koko hänen rakkauttansa ja
sulouttansa, hän muistutti mieleensä koko heidän yhteisten vaihettensa
ihmeellistä juoksua. Hän tunsi, että hänen tähtensä, ja ainoastaan
hänen tähtensä hän huoli elämästä, että ilman hänen vilkasta
samantunteisuuttansa yksin menestyskin näytti tukalalta. Hänen
päätöksensä vaarui intohimojen ja järjen pyörteessä. Intohimot pääsivät
voitolle. Hän karkoitti ajatuksistansa kaiken hyvän ja pahan
eroituksen; hän päätti, tuli mitä tuli, ijäksensä pysyä kiinni hänessä;
hän riisti mielestänsä kaikki viimeisen ilmoituksen muistot. Hän palasi
teltaansa, kasvot hohtaen rakkaudesta; hän tapasi Schirenen itkemästä,
hän sulki hänet syliinsä, hän suuteli häntä tuhansin kerroin ja
kuiskaili joka suudelman välillä palavaa rakkauttansa.