"Pitojen hälinä kuuluu vielä korvissani; minä tahtoisin olla yksin."
"Minun kanssani?"
"Sinä olet minä itse; minulla ei ole muuta elämää."
"Suloinen lintu! Se on nyt kalifi."
"Minä olen, mitä sinä halasit, sinä suloisen olemiseni sielu! Komeus ja
valta, maine ja voitto näyttävät nyt särkyneiltä ja himmeiltä helmiltä
verrattuna sinun kirkkaasen hymyysi!"
"Vaikeroiva satakieleni, mennäänkö metsästämään tänä päivänä?"
"Voi! minun ruusuni, minä makaisin mieluisammin tällä hempeällä
vuoteella ja katselisin sinun ihanuuttasi!"
"Taikka soutamaan viileällä, azurinsinisellä järvellä somassa purressa,
ikäänkuin vedenneidon kuoressa -- joutsenia jälessämme?"
"Ei löydy mitään järveä niin sinistä kuin sinun tumma silmäsi; ei löydy
mitään joutsenta niin valkoista kuin sinun pyöreä käsivartesi!"
"Tai laskemmeko haukkamme ilmaan ja tuotamme kultaisen fasanin
jalkaimme juureen?"
"Minä olen kultainen fasani sinun jalkaisi juuressa, miksi pyytäisit
runsaampaa saalista?"
"Muistatko ensimäistä käyntiäsi tässä kalliissa kioskissa, minun armas
mykkäni? Tuossa sinä seisoit, käsivarret ristiin laskettuina ja katseet
kainoina kuin päivä, ja loit tuon tuostakin mustat silmäsi salaisesti
minuun, että poskeni kävivät aivan vaaleiksi. Minä näen sinut nytkin
aivan semmoisena, arka lintuni. Tiedätkö, että minä olin niin
lapsellinen, kun se jätti minun, tiedätkö, että minä itkin?"
"Voi, ei! et suinkaan itkenyt?"
"Todellakin, minä luulen, että niin tein."
"Kerro minulle uudestaan, oma Schireneni, itkitkö sinä todella?"
"Todellakin, minä tein sen, minun henkeni!"
"Minä soisin, että nämät kyynelet olisivat kristallivaasissa, minä
antaisin kokonaisen maakunnan siitä kalliista urnasta."
Hän kiersi käsivartensa Alroy'n kaulaan ja peitti hänen kasvonsa
suudelmillansa.
Auringonlasku ilmoitettiin minareteista. He nousivat ja astuivat
käsitysten ympäröivässä paradiisissa. Vaalea ja sinipunainen hohde oli
levinnyt taivaalle, yksinäinen tähti väikkyi valkoisen kuun vieressä,
joka kumotti himmeästi, lempeänä ja soreana kuin helmi.
"Ihanata!" huudahti Schirene miettien, kun hän katseli tähteä.
"Voi, minun Alroy'ni, miks'emme aina voi elää yksinämme ja aina
paradiisissa!"
"Valta väsyttää minua", vastasi Alroy hymyillen, "paetkaamme!"
"Eikö löydy mitään saarta, jossa on kaikki, joka saattaa elämän
suloiseksi, ja johon eivät ihmiset kuitenkaan pääse? Kuinka vähän me
tarvitsemme! Voi! jospa tämän vihatun Bagdadin sijasta kaunis valtameri
ympäröitsisi näitä puutarhoja!"
"Silmäteräni, paradiisissa me elämmekin, ja harvoin meitä mikään
häiritsee, kiitos olkoon Honainin!"
"Mutta yksin se tieto, että löytyy muita ihmisiä kuin me itse, on
minusta tuskalloinen. Jokainen, joka vaan ajattelee sinua, näyttää
ryöstävän minulta jonkun osan sinun olemisestasi. Paitsi sitä minä olen
kyllästynyt koreuteen ja palatseihin. Minä tahtoisin elää jossakin
asfaltiluolassa ja maata pehmeällä lehtivuoteella!"
Tämän hupaisen keskustelun katkaisi yksi kääpiö, joka ei ainoastaan
ollut kovin pieni ja ruma, vaan myöskin mykkä. Hän kumarsi prinsessaa
ja turvasi sitten kaikenlaisiin pantomimillisiin temppuihin, joista
ymmärrettiin, että oli päivällisten aika. Ei kukaan muu olisi rohjennut
häiritä kuninkaallista paria, kuin tämä vähäinen olento, joka oli
heidän erittäin suosittu lemmikkinsä.
Näin Alroy ja Schirene saapuivat seraljiin. Äärettömän suuri lamppu,
jossa poltettiin hyvänhajuisia öljyjä, levitti miellyttävää valoansa
komeaan huoneesen. Tämän toisessa päässä seisoi joukko eunukkeja
tulipunaisissa puvuissa, itsekukin pitäen pitkää hopeasauvaa kädessään.
Kalifi ja sultaninna heittäysivät divanille, joka oli peitetty sadoilla
tyynyillä; toisella puolella seisoi vartiakunnan päällikkö ja muita
kuninkaallisen perheen upseereita, vaan toisella kauniita naisorjia
muhkeissa vaatteissa.
Huoneen toisessa päässä olevain palveliain rivi aukeni, ja joukko
orjia astui esiin, kantaen norsunluu-, kulta-, ebenholtsi- ja
hopea-astioita, jotka olivat täytetyt makeilla, varsin omituisella
tavalla laitetuilla herkuilla. Läsnä olevat palveliat tarjosivat näitä
perätysten kalifille ja sultaninnalle. Prinsessa otti lusikan, joka oli
tehty yhdestä ainoasta helmestä ja jonka pitkä, ohut kultakahva oli
rubineilla koristettu, ja alkoi syödä vähäisen sahramilientä, johon hän
oli erittäin mieltynyt. Tämän perästä hän maisteli nuoren joutsenen
rintaa, joka oli täytetty manteleilla ja haudotettu orvonkukilla ja
kermalla. Kun hän näin oli jotenkin tyydyttänyt ruokahalunsa ja tahtoi
osoittaa suosiotansa jollekin erityiselle henkilölle, käski hän
vartiakunnan päällikön heti viedä tälle annoksen seuraavasta
ruokalajista ynnä tervehdyksensä. Hänen huomionsa kiintyi nyt noihin
oivallisiin ortolani-varpusiin, jotka elävät Schirazin viiniköynnösten
lehdillä ja joita Nishaburin kuvernöri runsaasti toimitti hänelle.
Paloitellen näitä sieviä lintuja vielä sievemmillä sormillansa hän
tahtoi syöttää niitä Alroy'lle, joka tietysti suostui hänen pyyntöönsä.
Tällä välin he virvoittivat itseänsä kranaati-omenoilla puserretulla
mielisorbetillänsä ja kultaisella Libanonin viinillä. Kun kalifi ei
enää jaksanut syödä ortolaneja, vaikka näin hienot sormet niitä hänelle
ojensivat, hänen täytyi käskeä esiin "riisiä", joka oli sama kuin käsky
päättää päivälliset. Palveliat toivat nyt kummankin eteen kultavadin ja
vuorikristallista tehdyn pesukannun, jotka olivat täytetyt
ruusuvedellä, ynnä käsiliinoja, jotka olivat kudotut siitä
harvinaisesta Egyptin palttinasta, jota saadaan ainoastaan Niilin
rannoilla kasvavasta puuvillasta. Sillä välin kuin he huviksensa söivät
sokuripapuja ja joivat kanelilla maustettua kahvia, tanssivat naisorjat
heidän edessään mitä sulokkaimmilla liikenteillä samalla kuin
näkymättömät soittoniekat näitä säestivät.
"Ihastuttava Schireneni", lausui kalifi, "minä olen syönyt, kiitos
olkoon sinun vaarinpitosi, varsin hyvästi. Nämät sinun orjasi tanssivat
erinomaisella tavalla ja ovat mainion kauniit. Sinun soittoasi ei
myöskään voi kyllin kiittää; vaan itse puolestani olisin mieluisammin
ihan yksinäni ja kuuntelisin jotakin sinun lauluasi."
"Minä olen sepittänyt uuden runoelman tänä päivänä. Sinä saat kuulla
sen." Näin puhuen hän taputti pienoisia, valkoisia käsiänsä, ja kaikki
palveliat katosivat viipymättä.