On tuo hellä hämärän hetki, jolloin tytöt yksinäisessä lehdossansa
huokailevat hempeämmin kuin illan henki! Hiukeeva ruusu kohottaa
päätänsä ja kuuntelee satakieltä, kun iloiset ja hartaat ylistykset
vuotavat hänen sykkivästä rinnastaan: hiukeeva ruusu kohottaa päätänsä
ja kuuntelee punehtuen.
Selkeään, ruusunpunaiseen ilmaan, jossa yksinäinen tähti välkkyy,
soleva ja suippo sypressi ylenee, ikäänkuin synkkä ajatus kesken
uhkuvaa riemua. Visertävä lintu, yksinäinen tähti, vakava puu, lemuava
kukka ovat vaaralliset sinä hellänä hetkenä, jolloin tytöt tummassa
lehdossansa huokailevat hempeämmin kuin illan henki.
Kalifin tytär tulee raitista ilmaa hengittämään, luuttu on hänen ainoa
seuransa. Hän istuutuu suihkulahteen reunalle ja katselee putoavaa
vettä. Hänen poskensa nojautuu hänen käsivarteensa, ikäänkuin hedelmä
soreaan lehvään. Hyvin miettivältä näyttävät hehkeän ja ihanan naisen
kasvot. Hän vävähtää; lämmin, hekumallinen huuli koskee hänen vienoa,
joutilasta kättänsä. Se on hänen oma gazellinsa. Isoilla ja loistavilla
silmillänsä, jotka puhuvat selvemmin kuin moni suu, rakas palvelia
ääneti kysyy syytä emäntänsä yksitotisuuteen.
"Voi! kaunis gazelli! voi! kaunis gazelli!" prinsessa huudahti. "Sinun
huulesi ovat joutsenta lauheammat, sinun huulesi ovat joutsenta
lauheammat; mutta _hänen_ hohtivat lempeä, kun koskivat, minun kaunis
gazellini! minun kaunis gazellini!"
"Voi! kaunis gazelli! voi! kaunis gazelli!" prinsessa huudahti; "sinun
silmäsi ovat niinkuin yön tähdet; mutta _hänen_ loistivat lemmestä, kun
katselivat, minun kaunis gazellini! minun kaunis gazellini!"
Hän tarttui luuttuunsa, hän hypitti kiihkeästi sormiansa sen helevillä
kielillä, ja katsellen rusottavaa taivasta, koko sen runollisuutta
lainataksensa, näin, näin hän lauloi; näin, näin hän lauloi:
Hän nousi kuni aamu armas,
Mi loistaa Syrian taivaalla;
Ja synkkää voimaa silmä säihkyi,
Ja valtaa kuvas' vartalo!
Mun sieluin! kolkko maa sä lienet,
Tält' auringolta valos saat;
Mut himmeyden poisti maasta
Jo rakkauden sätehet!
Hän nousi kuni aamu armas,
Mi loistaa Syrian taivaalla;
Ja synkkää voimaa silmä säihkyi,
Ja valtaa kuvas' vartalo!
"Kerta vielä, kerta vielä! Oi! laulakaat tämä laulu kerta vielä!"
Prinsessa säikähti ja katsoi ympärillensä. Alroy seisoi hänen edessään.
Hän nousi, hän aikoi vetäytyä pois; vaan lähestyen valloittaja tarttui
hänen käteensä.
"Ihana prinsessa", Alroy lausui, "älkäät salliko, että saa sanoa, jotta
minun läsnä-oloni karkoitti sekä kauneuden että soiton."
"Herrani, varmaan vartoo Honain teitä. Antakaat minun kutsua häntä."
"Prinsessa, minä en tullut Honainia puhuttelemaan."
Alroy istuutui hänen viereensä. Ruhtinaan kasvot olivat vaaleat, hänen
sydäntänsä tykytti.
"Tämä puutarha", hän sanoi viimein matalalla äänellä; "tämä puutarha --
lyhyt, lyhyt aika on kulunut siitä kuin minä ensin astuin sen somia
käytäviä, vaan kuitenkin nämät päivät näyttävät minusta niinkuin
kaukainen muisto toisesta elämästä."
"Se onkin toinen elämä", vastasi prinsessa. "Me itse, maailma, kaikki
muodot ja käytökset, kaikki tunteet ja tavat ovat tosiaan muuttuneet
ikäänkuin olisimme hengittäneet toisia ilmoja."
"Suuri muutos on tapahtunut."
"Siitä kuin ensin kävitte minun komeassa kioskissani. Sievä leikkikalu!
Minä pyydän, että se säästetään."
"Se on pyhä niinkuin te itse."
"Te olette kohtelias voittaja."
"Minä en ole mikään voittaja, kaunis Schirene, vaan orja, halvempi kuin
olin silloin, kuin ensin nöyrästi kumarsin teidän edessänne."
"Ja veitte muassanne muiston, jota minä en ole unhottanut. Teidän
rukousnauhanne on tässä."
"Sallikaat minun vaatia sitä takaisin. Se on ollut minun lohdutukseni
monessa vaarassa, ihana tyttö. Taistelon aattona minä panin sen
rinnalleni."
Prinsessa ojensi hänelle rukousnauhan ja käänsi pois päätänsä. Hänen
kätensä jäi Alroy'n käteen; tämä painoi sitä huuliansa vastaan. Ja näin
oikealla kädellänsä pitäen kiinni prinsessan kädestä, Alroy vasemmalla
syleili häntä, kun hän lankesi polvillensa.
"Voi ihana! Voi ihanata ihanampi! sillä sinä olet minulle ikäänkuin
häiritsemätön uni", huudahti Israelin nuori johdattaja, "anna minun
osoittaa sinulle kunnioitustani. Minä en tarjoa sinulle mitään valtaa;
minä en tarjoa sinulle mitään aarteita; minä en tarjoa sinulle mitään
noita uhkean mielenkuvituksen lukemattomia nautintoja -- nämät kaikki
olkoot sinun, vaan kaikkia näitä sinä olet kokenut; mutta jos semmoisen
hengen hehkuva rakkaus, joka ei ole koskaan taipunut naisten tahtoon
eikä miesten voimaan -- jos Alroy'n sielun harras altiiksi antaminen --
katsotaan soveliaaksi uhriksi sinun erinomaisen armautesi alttarille,
minä palvelen sinua, Schirene, minä palvelen sinua, minä palvelen
sinua!"
"Siitä kuin ensikerran katselin sinua, siitä kuin sinun kauneutesi
ilmestyi minun eteeni niinkuin kirkas, hyvä-enteinen tähti, on sinun
kuvasi aina pysynyt salaisen rakkauteni hiljaisessa kätkössä. Silloin,
silloin minä olin semmoinen olento, jonka pelkkää koskemistakin sinun
uskontosi piti häpeänä. Minä olen kostanut pitkien vuosisatojen
vääryydet Aasian parhaalla verellä; minä olen palannut kunniassa ja
loistossa vaatimaan jälleen muinaista valtikkaani; vaan paljoa
suloisempi kuin kosto, paljoa suloisempi kuin pyhien sukukuntieni
joutuisa kokoontuminen, pikaiset voitot ja vallan hohde, ovat nämät
jumaloitsevan rakkauden lyhyet hetket, tämän rakkauden, johon minä
vuodatan elämäni innon!"
"Voi minun sieluni, minun henkeni, minun koko olentoni! sinä olet
ääneti, vaan sinun äänettömyytesi on suloisempi kuin muitten puhe.
Suostu, suostu, kallis Schirene, suostu anojaasi! Sinun uskontosi,
sinun isiesi uskonto, sinun kansalliset tapasi, nämät, nämät pidetään
kunniassa, ihana tyttö! Faraon tytär antoi tumman kauneutensa suurelle
esi-isälleni. Sinun kasvosi ovat niinkuin kirkas, viehättävä päivä! Älä
salli sanottavaksi, että Nilin tytär vastaan-otti Israelin kruunun --
että Tigrin tytär hylkäsi meidän valtikkamme. Minä en ole Salomon,
vaan minä olen semmoinen, joka, jos Schirene istuisi vieressäni
valta-istuimellani, saattaisin Salomonin kuuluisat ajantiedot tuntumaan
ikävältä ja hämärältä sadulta sinun verrattoman loistosi rinnalla!"
Hän taukosi, prinsessa käänsi tähän saakka kätketyt kasvonsa ja
kallisti ne hänen sydäntänsä vastaan. "Oi Alroy!" hän huudahti,
"minulla ei ole mikään usko, ei mikään isänmaa, ei mikään elämä, paitsi
sinä!"