Jättäen armeijansa päiväyksen päähän kaupungista, Alroy saapui,
ainoastaan päällikkökunta muassa, iltapuolella Hamadaniin, ja, lähtien
suorastansa linnaan, kutsui Jabasterin neuvotteluun. Kuningas ja
ylimmäinen pappi viettivät yön hartailla keskusteluilla. Seuraavana
aamuna julistettiin asukkaille, että heidän hallitsiansa oli palannut,
että uusi "Median ja Persian kuningaskunta" oli perustettu, että
Hamadan oli määrätty pääkaupungiksi ja Abner varakuninkaaksi sekä että
aiottiin viipymättä samota Syriaan ja valloittaa jälleen luvattu maa.
Tämän sotaretken tuuma oli jo aikaa tuleentunut, ja valmistukset sitä
varten olivat melkoisesti edistyneet. Jabaster oli oppilaansa poissa
ollessa ahkerasti toiminut. Satatuhatta soturia oli nyt koottu "Median
ja Persian kuningaskunnan" pääkaupunkiin; suurempi osa näitä oli
Hebrealaisia, mutta monta Arabialaista, jotka olivat kyllästyneet
Turkkilaisten ikeesen, ja monta urhoollista seikkailiata Kaspian meren
rannoilta kääntyi helposti horjuvasta epäjumalan palveluksesta
valloitusta tuottavaan uskontoon ja kartuttivat "Sotalaumojen Herran"
armeijaa.
Hamadanin edusta oli peitetty teltoilla, kadut täytetyt läpikulkevalla
sotaväellä, basaarit ahdattuina sotavaroilla; koko jonoja kameleja,
jotka kuljettivat elatus-aineita, saapui joka päivä ympäröivistä
kaupungeista; joka hetki joku korkealakkinen Tatari kiidähti tärkeillä
uutisilla kaupunkiin ja riennytti hevostansa linnan palttaa ylöspäin.
Aseitten sälinä, hevosten korskunta, sotasoiton toitotukset kuuluivat
kaikista kaupungin-osista. Näytti siltä kuin koko maailman toimet ja
aarteet olisivat silmänräpäyksessä yhtyneet Hamadanissa. Joka miehellä
oli joku suuri tarkoitus; kulta kiilsi jokaisen kädestä. Kaikki suuret
intohimot kuohuivat; kaikki inhimillisen jäntevyyden yllykkeet olivat
vilkkaassa vaikutustyössä. Joka silmä iski tulta, joka jalka astui
vakavasti ja nopeasti. Joka mies menetteli niin, kuin yhteinen kohtalo
olisi riippunut hänen ponnistuksistansa; niinkuin yhteinen tahto olisi
ollut sama kuin hänen yksityinen mielentekonsa. Ei mikään näky ole niin
ylevä kuin väestö, jossa mahtava kiihoitus vallitsee.
Oikea-uskoisten hallitsia kohotti profeetan lipun Tigris-virran
partaalla. Salaiset sanomat tästä hänen aikomuksestansa, ne juuri
olivat kutsuneet Alroy'n niin äkkiä takaisin Persiasta. Nuot
harvinaiset ja mystilliset juhlamenot sytyttivät jälleen
Mahomettilaisten uinailevan innon, ja niitten vaikutusta oli lisätty
edellä käyvillä ja viisailla keinoilla. Yksistään Bagdadin Seldshukien
lukumäärä nousi viiteenkymmeneen tuhanteen mieheen: Syrian sultani
lähetti puolestaan ne soturit, jotka olivat voittaneet Damaskon ja
Aleppon arabialaiset ruhtinaat; samalla kuin Vähän Aasian muinaiset
maakunnat -- tuo Seldshukein perustama äveriäs ja voimakas Rumin
kuningaskunta -- lasketti aloiltansa myriadeja sitä verratonta
ratsuväkeä, joka niin usein oli häpeään saattanut Caesarein armeijat.
Ei ollut koskaan Harun al Redshidin hallituksen jälkeen niin isoa
armeijaa ollut koossa Tigrin rannoilla. Joka päivä joku sotaisa
atabeki astui aseellisen saattoväkensä etupäässä kalifin pääkaupunkiin
taikka asetti leirinsä virran rannalle; joka päivä jonkun etäisen
ruhtinaskunnan uljas emiri kummastutti ja peloitti hekumallisia
Babylonialaisia oudon- taikka tuimannäköisillä sotureillansa, joita hän
oli Arabian erämaista taikka Mustanmeren rannikoilta kerännyt lippunsa
ympärille. Parin penikulman päähän virran molemmat rannat olivat, niin
pitkältä kuin silmä kannatti, peitetyt sen äärettömän armeijan
kirjavilla majoilla, loistavilla standareilla, häilyvillä lipuilla ja
vilkkuvilla viireillä, jonka korkeimpana päällikkönä oli Seldshukein
suurisultani ja kalifin palatsin kuvernöri Malek.
Tämmöinen se voima oli, joka oli koottu Aasian tasangoille pidättämään
Hebrealaisten ruhtinaan edistymistä ja estämään sen muistettavan maan
valloittamista, joka oli luvattu hänen isiensä uskolle, mutta menetetty
heidän uskottomuutensa kautta. Hamadanin vallein edustalla Alroy
katsasteli Israelin armeijaa, kuusikymmentä tuhatta raskas-aseista
jalkasoturia, kolmekymmentä tuhatta jousimiestä ja kevyt-aseista
soturia, ja kaksikymmentä tuhatta hevosmiestä. Paitsi näitä oli
kymmenen tuhatta ratsumiestä valittu itsenäiseksi joukoksi, joka
nimitettiin Pyhäksi Vartiakunnaksi. Nämät olivat kaikki palvelleet
Persian sotaretkellä. Näitten keskirinnassa jättiläinen -- sillä
Elnebar oli kolme jalkaa pidempi kuin tavalliset ihmiset -- kantoi
Salomonin valtikkaa, joka oli pantu kultaiseen, rubineilla koristettuun
koteloon ja pistetty vahvan seeterikeihään päähän. Asriel, Abnerin
veli, oli Pyhän Vartiakunnan päällikkönä.
Armeija oli jaettu kolmeen osastoon. Kaikki astuivat juhlallisessa
järjestyksessä Alroy'n valleilla sioitetun valta-istuimen editse ja
painoivat alas lippunsa ja keihäänsä, kun he tulivat urhoollisen
johdattajansa ohitse. Bostenag ja Miriam ja koko kaupungin väestö
katselivat muureilta tätä elähyttävää näytelmää. Samana iltana lähti
Scherirah neljänkymmenen tuhannen miehen kanssa Kermandshah'n läpitse
Bagdadia päin; ja Jabaster, joka komensi pyhässä puvussansa ja joka oli
vannonut, ettei hän hellittäisi miekastansa, ennenkuin temppeli oli
rakennettu jälleen, vei osastonsa Nehavendin voitokkaitten lakeain
ylitse. Heidän oli määrä yhtyä Kerrundin vuorensolassa, joka saatti
Bagdadin maakuntaan, ja vartoa kuninkaan tuloa.
Päivän valjetessa kuninkaallinen osasto ja Pyhä Vartiakunta jättivät,
molemmat Asrielin johdolla, pääkaupungin. Alroy ei ollut vielä tullut,
ja muutamia tunteja hänen staabinsa upseerit nähtiin kuleksivan linnan
tienoilla taikka osoittavan taitoansa keihäittensä heittämisessä
samalla kuin he suistivat maltittomia hevosiansa porttein edessä.
Kuningas viipyi sisarensa luona, kävellen hänen kanssansa heimolaisensa
puutarhassa. Toisen kätensä oli hän laskenut hänen solevan vartalonsa
ympärille ja toisella hän piti kiinni hänen hienosta ja sievästä
kädestään. Isot kyynelet puhkesivat Miriamin alakuloisista silmistä ja
vierivät hänen vaaleille, suruisille poskillensa. He astuivat
äänettöminä, veli ja sisar, joitten voimakkaan, puhtaan rakkauden
edestä yksin kunnianhimokin väistyi. Hän avasi ristikkoportin. He
astuivat vähäiseen ja viheriäiseen laaksoon; heidän edessään oli tuo
marmorinen suihkulähde pylväineen katoksineen, ja tuonnempaa näkyi
Alroy'n ratsu ja ainoa palvelia.
He seisahtuivat, ja Alroy poimi kukkia ja puetti ne Miriamin hiuksiin.
Hän tahtoi saada häntä hymyllänsä lievittämään eron katkeruutta.
Lempeästi hän irroitti syleilevän käsivartensa, melkein huomaamatta hän
päästi pois hänen vapisevan kätensä.
"Sinä sieluni sisar", hän lausui, "kun me viimein erosimme täällä, minä
olin pakolainen, ja nyt minä jätän sinut voittajana."
Miriam kääntyi ja heittäysi veljensä kaulaan ja painoi kasvonsa hänen
rintaansa vastaan.
"Oma Miriamini, me kohtaamme toinen toisemme Bagdadissa."
Hän viittasi luokseen sisarensa vähän matkan päässä seisovat neitsyet;
he lähestyivät; hän jätti Miriamin heidän haltuunsa. Hän kosketti hänen
kättänsä huulillansa, ja, rientäen hevosensa luo, nousi sen selkään ja
katosi.