Hitaasti vierivät tuskaiset hetket Hamadanin juutalaisessa
kaupungin-osassa. Kerta toisensa perästä kunnian-arvoisa Bostenag
keskusteli voiton mahdollisuutta samantunteisten, vaan toivottomien
vanhempien kanssa. Miriam rukoili ehtimiseen. Heidän rohkeimmat
toiveensa eivät ulottuneet heidän ruhtinaansa paon tuolle puolen.
Kaksi viikkoa oli kulunut eikä mitään uutisia ollut tullut sotaretken
menestyksestä, kun yhtäkkiä, auringonlaskun tienoilla, etuvartia
jostakin vahtitornista ilmoitti, että aseilla varustettu joukko oli
kaukaa näkyvissä. Huolestuneet kaupunkilaiset kiirehtivät heti
valleille, uuteliaat parvet täyttivät kadut ja torit. Ilo loisti
Mahomettilaisten kasvoista, kylmä väristys hiipi Hebrealaisten
sykkiviin sydämiin.
"Löytyy vaan yksi Jumala", lausui portin päällikkö.
"Ja Mahomet on hänen profeettansa", vastasi joku vartia.
"Huomenna me leikkaamme nenän kaikilta noilta juutalaisilta koirilta."
"Valtikka on kadonnut", huudahti Bostenag epätoivossaan.
"Herra, muista Davidia!" lausui Miriam hiljaa, kun hän heittäysi maahan
palatsin pihalla ja kätki kasvonsa tomuun.
Juhlallisesti mollat likenivät muureja vuodattaakseen siunaustansa
voittoisan Hassan Subah'n eteen. Muezzit nousivat minareteihin
tarkastaakseen mailleen menevää aurinkoa ja julistaakseen Allah'n
voimaa uudistuneella innolla.
"Olisi hupainen tietää, tuovatko he Alroy'n tänne elävänä vai
kuolleena", sanoi portin päällikkö.
"Jos hän elää, hän seivästetään", vastasi joku vartia.
"Jos hän on kuollut, ruumis viskataan pois koirille", arveli päällikkö;
"niin on tapa tehdä."
"Bostenag hirtetään", jatkoi vartia.
"Ja hänen heimolaisensa Miriam myöskin", vastasi päällikkö.
"Hm!" lausui vartia. "Hassan Subah on mieltynyt mustiin silmiin."
"Minä toivon, ettei oikea mahomettilainen koske juutalaiseen tyttöön",
huudahti suuttuneena joku musta eunukki.
"He lähestyvät. Mikä pölytuoksu!" sanoi portin päällikkö.
"Minä selitän Hassan Subah'n!" lausui vartia.
"Niin minäkin", arveli eunukki, "minä tunnen hänen mustan hevosensa."
"Minua haluttaisi tietää, montako dirhemiä vanhalla Bostenagilla on",
lausui päällikkö.
"Lukemattomia", vastasi vartia.
"Ei suinkaan tästä mitään ryöstöä tule?" lausui eunukki.
"Saadaan nähdä", arveli päällikkö, "kaikissa tapauksissa minä olen
velkaa tuhat dirhemiä vanhalle Shelomille. Meidän ei tarvitse maksaa
nyt, näettekö."
"Ei tosiaankaan" lisäsi musta eunukki. "Kapinoitsioille!"
Joukko hevosmiehiä riensi esiin. Heidän johdattajansa seisautti tulisen
ratsunsa muurien alle.
"Profeetan nimeen, kuka tuo on!" huudahti portin päällikkö vähäisen
hämmentyneenä.
"Minä en ole häntä koskaan ennen nähnyt", lausui vartia, "vaikka hän on
Seldshukin puvussa. Se on varmaan joku Bagdadista, arvaan minä."
Torvi soi.
"Kuka vartioitsee porttia?" soturi huusi.
"Minä olen portin päällikkö", vastasi ystävämme.
"Avaa se siis Israelin kuninkaalle."
"Kenelle?" kysyi kummastunut päällikkö.
"Kuningas Davidille. Herra on jättänyt Hassan Subah'n ja hänen
armeijansa meidän käsiimme, ja kaikista uljaista Seldshukeista ei ole
yksikään jäänyt jälille. Avaa porttisi äläkä tuhlaa aikaa. Minä olen
Jabaster, yksi Herran vallanpitäjä; tämä käyräsapeli on minun
valtuuskirjani. Avaa portit, ja sinulle ja sinun kansallesi on se armo
tapahtuva, jota he eivät ole itse koskaan osoittaneet; mutta, jos
viivyt hetkenkin, näin sanoo kuningas, meidän Herramme: 'minä olen
kiskova auki sinun porttisi ja kokonaan hävittävä kaikki, mitä sinulla
on, enkä säästä niitä ensinkään; vaan lyön sekä miehen että vaimon,
lapset ja imeväiset härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'"
"Käske kunnian-arvoisaa herra Bostenagia tänne", lausui portin
päällikkö, jonka hampaat helisivät suussa. "Hän on välittävä meidän
eduksemme."
"Ja lempeä Miriam", lisäsi vartia. "Hän on aina niin hyvä."
"Minä tahdon käydä juhlasaaton etupäässä", lausui musta eunukki; "minä
olen tottunut naisten seuraan."
Mollain juhlallinen joukko askelsi jotensakin maallisella kiiruulla
takaisin kokouspaikkaansa; aurinko laski, mutta kummastuneet muezzit
seisoivat suu auki ja unhottivat kokonaan jumalansa voimaa ja
profeettansa arvoa julistamasta. Koko kansa huusi kunnian-arvoisaa
herra Bostenagia ja lempeätä Miriamia, ja juoksi miehissä saadaksensa
ensiksi suudella heidän vaatteittensa liepeitä.
Hamadanin pääportista tultiin neliskulmaiselle kentälle suuren moskean
eteen. Tähän kaupungin koko väestö näytti kokoontuneen. Portit olivat
avoinna; Jabaster ja hänen kumppaninsa pitivät vahtia. Lyhyt hämärän
aika meni ohitse, yön varjot laskeusivat maahan. Minaretit olivat
valaistut; rakennuksista riippui kukkavannikoita, vallit olivat
peitetyt kudotuilla tapeteilla ja matoilla.
Rumpujen, torvien ja symbalein jyminä ilmoitti Hebrealaisten armeijan
tuloa. Kansa huusi ilosta, ulkopuolella olevat soturit vastasivat kauan
kestävillä voitonhuudoilla. Keskellä tulisoittojen loistoa ja
vartioväkensä etupäässä ratsasti kaupunkiin nuorukainen mustalla
hevosella, heiluttaen käyräsapeliansa -- kansa lankesi polvillensa ja
huusi: "kauan eläkään Alroy!"
Kunnian-arvoisa vanhus lähestyi, taluttaen ihanata tyttöä, jonka silmät
olivat luodut maahan. He johdattivat lähetyskuntaa, jonka jäseninä
olivat kaupungin etevimmät asukkaat. He tulivat anomaan armoa ja
turvaa. Heidät nähdessään nuori soturi hypähti hevosensa selästä,
heitti pois käyräsapelinsa ja syleili tyttöä ja huudahti: "Miriam,
sisareni, tämä, tämä on todella triumfi."