Viiden päivän rientomarssien perästä Hassan Subah asetti komean
teltansa siihen ihanaan kosteikkoon, joka oli niin mieluisalla tavalla
virvoittanut Alroy'ta, kun hän oli yksinäinen pilgrimi. Yliympärille,
melkein puolen penikulman päähän, ulottuivat hänen soturiensa ja sen
lukuisan karavanin majat, joka oli seurannut häntä, kuljettaen vettä ja
elatusaineita armeijaa varten. Täällä levähtäessään koetti hän myöskin
saada tietoa vihollisen asemasta.
Vakojaparvi, jonka hän oli heti lähettänyt matkalle, palasi melkein
kohta, tuoden muassaan vähäisen karavanin, jonka rosvot olivat taannoin
ryöstäneet. Kauppias, arvoisa ja hurskas mahomettilainen, saatettiin
Hamadanin kuvernörin eteen.
"Rosvojen leiristä?" Hassan kysyi.
"Paha kyllä", vastasi kauppias.
"Onko sinne pitkä matka?"
"Päiväys."
"Ja te lähditte sieltä?"
"Eilen aamulla."
"Paljonko väkeä heillä on?"
Kauppias epäili.
"Eivätkö he ota ketään vangiksi?" kysyi kuvernöri, tarkkaan katsoen
kumppaniansa.
"Pyhä profeetta! mikä viheliäinen raukka minä olen!" huudahti arvoisa
kauppias, hyrähtäen itkuun. "Uskollisena kalifin alamaisena minä olen
pakoitettu palvelemaan kapinoitsioita -- hartaana mahomettilaisena
minun täytyy auttaa Juutalaisia! Käske heti hirttää minut, herrani",
jatkoi onneton kauppias käsiänsä väännellen. "Käske heti hirttää minut.
Minä olen elänyt kylläksi."
"Mitä tämä on?" Hassan kysyi; "puhu, ystäväni, pelkäämättä."
"Minä olen uskollinen kalifin alamainen", vastasi kauppias; "minä olen
harras mahomettilainen, mutta minä olen kadottanut kymmenen tuhatta
dirhemiä."
"Minun on teitä sääli; minä olen myöskin kadottanut jotakin, mutta
minun tappioni ei koske teihin eikä teidän tappionne minuun."
"Kirottu olkoon se hetki, jolloin nämät koirat kiusasivat minua!
Sanokaat minulle, onko synti rikkoa uskollisuuttansa Juutalaisen
suhteen?"
"Päinvastoin, minä voisin tuoda esiin monta kunnioitettavaa mollaa,
jotka selittäisivät teille, että tämmöinen rikos on pidettävä
suurimpana ansiona. No, no, minä näen, kuinka asian laita on: te olette
saaneet vapautenne sillä ehdolla, ettette petä armeliaita ryöstäjiänne.
Pakosta tehdyt lupaukset ovat houkkioin mörkönä. Kertokaat, kumppani,
kaikki, mitä te tiedätte. Missä he ovat? Suuriko joukko heillä on?
Arvaavatko he, kuinka lähellä me olemme?"
"Minä olen uskollinen kalifin alamainen, ja minun tulee palvella
häntä", kauppias vastasi: "minä olen harras mahomettilainen, ja
velvollisuuteni vaatii, että kukistan kaikki uskottomat, mutta minä
olen myöskin ihminen, ja minun täytyy katsoa omaa etuani. Jalo
kuvernöri, lyhyeltä sanoen, nämät konnat ovat vieneet minulta kymmenen
tuhatta dirhemiä, niinkuin orjani voivat kertoa teille: kumminkin
tavaraa sen hinnan edestä. Ei kukaan voi näyttää todeksi, että sen arvo
olisi vähempi. Tosin kyllä on laskuun otettu ne viisikymmentä
prosenttia, jotka olisin voittanut shaaleillani Hamadanissa, mutta
kumminkin se on minulle sama kuin kymmenen tuhatta dirhemiä. Kysy
orjiltani, onko koskaan tämmöistä shaalivarastoa nähty."
"Pää-asiaan, pää-asiaan. Rosvot?"
"Minä pysyn pää-asiassa. Shaalit ovat pää-asia. Sillä, kun minä puhuin
shaaleista ja suuresta tappiostani, teidän tulee tietää, että rosvojen
päällikkö --"
"Alroy'ko?"
"Varsin tuima nuori herra -- minä en tiedä, miksi he sanovat häntä --
sanoi päällikkö minulle: 'kauppias, te näytätte alakuloiselta.'
'Alakuloiselta', sanoin minä, 'te alakuloiselta näyttäisitte, jos
olisitte joutuneet vangiksi ja lisäksi kadottaneet kymmenen tuhatta
dirhemiä!' 'Kuinka, maksavatko nuot rääsyt kymmenen tuhatta dirhemiä?'
hän lausui. 'Kyllä, jos siihen luetaan ne viisikymmentä prosenttia,
jotka minä olisin voittanut Hamadanissa!' 'Viisikymmentä prosenttia',
hän lausui, 'te olette vanha veijari.' 'Veijari! Tekisi mieleni kuulla
jonkun nimittävän itseäni veijariksi Bagdadissa.' 'No niin, veijari
taikka ei, te voitte päästä tästä pulasta!' 'Millä tapaa?' 'No, te
näytätte hyvin kunnioitettavalta mieheltä', hän sanoi, 'ja olette kai
hyvä mahomettilainen lisäksi.' 'Niin olenkin', vastasin minä, 'vaikka
te olette Juutalainen! mutta kuinka usko on auttava minua tässä, sitä
minä en tosiaan tiedä, jollei enkeli Gabriel, niinkuin koranin
seitsemännen kolmatta luvun viidennessä kuudetta värsyssä --'"
"Vaiti, vaiti!" huudahti Hassan; "pää-asiaan!"
"Minä pysyn yhä pää-asiassa. Te minua siitä häiräytätte. Kuitenkin,
lyhyimmästä tärkimpään, päällikkö tietää kaikki teidän tulostanne ja on
hirveästi pelästynyt, vaikka hän panee suuria sanoja; minä näin sen
pian. Ja hän laski minun menemään, niinkuin näette, muutamien orjieni
kanssa, ja antoi minulle viidentuhannen dirhemin ottokirjan erään
Hamadanissa asuvan Bostenagin lunastettavaksi (kukaties tunnette hänet;
onko se kunnon mies?) sillä ehdolla, että poikkeisin teidän luoksenne
ja, Mahomet antakoon minulle anteeksi, latelisin teille valheen!"
"Valheen?"
"Niin, valheen; mutta nämät juutalaiset koirat eivät ymmärrä, mitä
tosi-hurskas mies on, ja kun aloin lausua valhetta, minä pian
hämmästyin. Nyt, jalo Hassan, jollei Juutalaiselle tehty lupaus sido
oikea-uskoista ja te pidätte huolta noista viidestätuhannesta
dirhemistä, minä olen kohta valmis ilmoittamaan kaikki."
"Älkäät surko viittä tuhatta dirhemiänne, hyvä ystävä, vaan kertokaat
minulle kaikki."
"Te vastaatte siitä, että minä saan rahani?"
"Kunniani kautta."
"Se on hyvä! Tietäkäät siis, nuot hävyttömät koirat ovat varsin heikot
sekä säikähtyneinä teidän tulostanne; yksi, jota he, luullakseni,
nimittävät Jabasteriksi, on lähtenyt suuremman osan, noin seitsemän
sadan miehen kanssa syvemmälle erämaahan. Niin minä kuulin; mutta
muistakaat, minä en tiedä sitä varmaan. Se nuorukainen, jota te
sanoitte Alroy'ksi ja joka jossakin ottelussa nykyisin haavoitettiin,
ei voinut seurata häntä, vaan oleskelee raunioissa. Siellä on myöskin
muutamia naisvankeja, vähäisen aarteita ja noin sata kumppania, jotka
ovat kätketyt hautakammioihin. Hän päästi minut vapaaksi sillä ehdolla,
että minä lähtisin teidän luoksenne ja vakuuttaisin teille, että nuot
koirat, täyteen viisituhatta miestä, ovat kulkeneet teidän sivutsenne
ja astuvat nyt Hamadania päin. He tahtoivat, että minä peloittaisin
teitä; se oli valhe enkä minä voinut kertoa sitä. Ja nyt te tiedätte
asian todellisen laidan; ja jos lupauksen rikkominen uskottoman suhteen
on synti, te saatte vastata siitä yhtä hyvin kuin noista viidestä
tuhannesta dirhemistä, joitten olisi, ohitse mennen, pitänyt oleman
kymmenen tuhatta."
"Missä ottokirjanne on?"
"Tässä", vastasi kauppias, vetäen sitä povestansa, "aivan asianmukainen
kirjoitus Bostenagille, jota he sanovat upporikkaaksi, ja joka tämän
kautta on velvoitettu maksamaan minulle viisituhatta dirhemiä, jos,
minun kertomukseni johdosta, Hassan Subah, joka olette te itse, palajaa
heti Hamadaniin heitä ahdistamatta."
"Vanhan Bostenagin pää on vastaava tästä."
"Minä olen iloinen siitä. Mutta, jos minä olisin teidän sijassanne,
panisin minä hänen ensiksi maksamaan itselleni."
"Kauppias", sanoi Hassan, "tekisikö teidän mieli käydä toistamiseen
Alroy'n luona?"
"Allah minua varjelkoon!"
"Minun seurassani?"
"Se on ihan toista."
"Ruvetkaat meidän oppaaksemme. Dirheminne maksetaan kaksin kerroin."
"Se vastaa juuri viittäkymmentä prosenttia. Ei minua juuri suuresti
haluta; mutta teidän seurassanne, se on ihan toista. Älkäät hukatko
mitään aikaa. Jos joutuin lähdette matkaan, saatatte vangita Alroy'n.
Nyt taikka ei koskaan! Nuot juutalaiset koirat, kun ryöstivät
oikea-uskoisen!"
"Oglu", lausui Hassan jollekin upseerillensa. "Ratsahille! Ei tarvitse
purkaa teltoja. Pääsemmekö kaupunkiin auringonlaskuksi, kauppias?"
"Tuntia ennenkin, jos kohta lähdette."
"Toitottakaat torvia. Ratsahille! ratsahille!"