Erämaan autioksi heitetty kaupunki tarjosi aivan toisenlaisen näyn kuin
sen, joka kohtasi Alroyn hämmästyneitä silmiä, kun hän ensin näki sen
jalot tornit ja astui sen äänettömiä, palatseilla pallistettuja katuja
myöten.
Portin ulkopuolelle oli asetettu avara leiri noita matalia, mustia
telttoja, joita Kurdilaiset ja Turkomanit tavallisesti käyttivät;
pääkadut olivat täynnä vireitä ihmisparvia, jotka puuhasivat kaikissa
sodan valmistuksissa ja säännöttömän ja uskaliaan elämän hälisevissä
hankkeissa; hevoset olivat sioitetut hävinneisin huoneisin, ja korkeat
kamelit kohottivat sävyisät kasvonsa pylväsryhmien keskeltä taikka
kyykistyivät levollisina polvillensa kaatuneitten kuvapatsaitten ja
luhistuneitten obeliskein välissä.
Kaksi kuukautta oli tuskin kulunut siitä, kun Alroy ja Jabaster olivat
tulleet Scherirah'n leiriin ja ilmoittaneet hänelle pyhän lähetyksensä.
Hänen kovettunut sydämensä, hänen, jonka äiti oli Juutalainen, oli
taipunut heidän ylhäältä saatuihin ennustuksiinsa. Hän ryhtyi heidän
asiaansa koko kääntyneen innolla, eivätkä hänen kirjavat joukkonsa
kauan epäilleet ruvetessaan semmoiseen uskoon, joka, samalla kuin se
tarjosi varmaan vaaroja ja erinomaisia seikkoja, lupasi rikkautta, jopa
valtaakin. Erämaan kaupungista uusi Messias lähetti sanansaattajansa
naapurikaupunkeihin ilmoittamaan, että hän oli tullut veljiensä luo,
jotka olivat vankeudessa. Hebrealaiset, ylpeä ja kankeaniskainen
sukukunta, vastaan-ottivat lemmityn ruhtinaansa ilmoituksen
ihastuksella. Davidin jälkeisellä ja Alschirokin surmaajalla oli
kaksinkertainen oikeus heidän luottamukseensa ja alamaisuuteensa, ja
läheisistä Kalifatin kaupungeista Hebrealaisten jaloimmat nuorukaiset
lähtivät miehissä osoittamaan kunnioitustansa Salomonin jälleen
saavutetulle valtikalle.
Alusta hallitus piti tätä asiaa aivan mitättömänä, ja Seldshukien
sultani tyytyi siihen, että hän määräsi hinnan veljensä murhaajan
hengestä; mutta kun useista kaupungeista pakkoveroa otettiin ja monta
Moslemin karavania oli Abrahamin ja Isaakin ja Jakobin Jumalan nimeen
pidätetty ja ryöstetty, käskyt toimitettiin Bagdadista Hamadanin
uudelle kuvernörille, Hassan Subah'lle, että hän kukistaisi rosvot
elikkä kapinoitsiat ja lähettäisi David Alroy'n elävänä tai kuolleena
pääkaupunkiin.
Hebrealaisten joukosta Alroy'hin yhtyneet tyytymättömät saivat
hiljaisemmilta, mutta kuitenkin samantunteisilta veljiltänsä tarkat
tiedot kaikista asioista, jotka tapahtuivat vihollisen pääkortterissa.
Samana päivänä saapui erämaan kaupunkiin vakoilioita, jotka ilmoittivat
Alroy'lle, että hänen heimolaisensa oli heitetty vankeuteen Hamadanissa
ja että joukko valituita sotureita lähti saattamaan jotakin
kuninkaallista haremia Bagdadista Persiaan.
Alroy karkasi itse tämän vartioväen kimppuun, hajotti ne kokonaan ja
vangitsi heidän hoidokkaansa. Nämät tunnettiin Hamadanin kuvernörin
haremiksi, ja, jos kohta pettynyt toivo vähän aikaa vihavoitti
vangitsian liian vilkasta mieltä, saalis kuitenkin aikaan saatti,
niinkuin jo olemme nähneet, hänen kalliitten, vaikka kaukaisten
ystäviensä vapauden ja turvallisuuden. Tämä tapaus joudutti sen
armeijan lähtöä, jota Hamadanissa varustettiin hänen perikadokseen.
Vimmattu Hassan Subah kavahti ylös divaniltansa, tarttui
käyräsapeliinsa, ja, niitä apujoukkoja odottamatta, joita hän oli
likeisiltä päälliköiltä vaatinut, käski väkensä ratsahille ja kiiruhti
kahdentuhannen uljaan seldshukilaisen hevosmiehen etupäässä
puolustamaan rakkauttansa ja kostoansa tyydyttämään.
Samassa amfiteaterissa, johon Alroy astui ensi kerran vankina, istui
hän nyt neuvottelemassa. Hänen oikealla puolellansa oli Jabaster,
vasemmalla Scherirah. Eräs nuorukainen, tuskin vanhempi kuin hän, mutta
pitkä kuin palmupuu ja voimakas kuin nuori leijona, oli neljäs
päällikkö. Tuonnempaa näkyi noin viisikymmentä täysi-aseista soturia,
mitkä seisoen, mitkä permannolla venyen.
"Onko väki luettu, Abner?" kysyi Alroy nuorukaiselta.
"On; kolme sataa sotakuntoista ratsumiestä ja kaksituhatta
jalkasoturia; mutta jalkaväeltä puuttuu aseita."
"Herra on ne ajallansa lähettävä", lausui Jabaster, "anna heidän silla
välin yhä laittaa heittokeihäitä."
"Luottakaamme Herraan", lausui Scherirah itseksensä, painaen alas
päätänsä ja kääntäen silmänsä maahan.
Kova huuto kuultiin pitkin kaupunkia. Alroy hypähti ylös matoltansa.
Sanansaattaja oli palannut. Vaaleana ja laihtuneena, peitettynä hiellä
ja hiekalla uskollinen lähettiläs melkein kannettiin amfiteaterille
kansan hartioilla. Turhaan vartiat koettivat pidättää väkijoukkoa. He
kiipesivät kaaririvejä myöten ylöspäin, he täyttivät vanhan
näyttöhuoneen tyhjät ja lahoavat istuimet, he nojausivat toistensa
olkapäille, he kapusivat korkeitten pylväitten latvoihin. Kaikki kansa
oli kokoontunut uutisia kuuntelemaan; näkymö muistutti rakennuksen
entisestä tarkoituksesta, ja Alroy ja hänen sotatoverinsa näyttivät
jonkun muinaisen näytelmän gladiatoreilta.
"Puhu", sanoi Alroy, "puhu vaikka pahimpia. Ei mikään sanoma voi olla
katkera niille, joitten puolesta Herra tahtoo kostaa."
"Israelin hallitsia! näin sanoo Hassan Subah", vastasi lähettiläs:
"minun haremini ei saa kiittää kuin omaa miekkaani vapaudestansa. Minä
en hiero sovintoa kapinoitsiain kanssa, mutta minä en myöskään sodi
vanhuutta eikä naisia vastaan; ja Bostenagilla ja hänen perheellänsä
toiselta puolelta ja sinun isäntäsi vangeilla toiselta puolelta olkoon
rauha. Mene, sano Alroy'lle, että aion vahvistaa tämän hänen
sydänverellänsä. Ja katso! sinun heimolaisesi ja sisaresi ovat taas
palatsissansa."
Alroy nosti hetkeksi kätensä silmiensä eteen, ja sitten heti malttaen
mieltänsä kyseli vihollisen liikuntoja.
"Minä olen kulkenut erämaan halki nopealla dromedarilla; portinvartia
Shelomi, joka sydämestänsä harrastaa meidän asiatamme, lainasi sen
minulle. Minä en ole hidastellut enkä liioin nukkunut. Ennenkuin
aurinko huomenna laskee, Filistealaiset ovat täällä, Hassan Subah itse
heidän etupäässään. Sotalaumojen Herra olkoon meidän kanssamme! Siitä
asti kuin Kanaan voitimme, Israel ei ole taistelut tämmöistä sotavoimaa
vastaan!"
Sohina nousi kokoontuneesta joukosta. Miehet katselivat kysytellen
toinen toistansa ja pusersivat itsekään huomaamatta toistensa käsiä.
"Koetus on tullut", sanoi joku keski-ikäinen Hebrealainen, joka oli
taistellut kaksikymmentä vuotta takaperin Jabasterin rinnalla.
"Oi, jospa saisin kuolla arkin kunniaksi!" lausui joku innostunut
nuorukainen Abnerin osastosta.
"Kyllä minä sen arvasin, että joutuisimme pulaan", kuiskasi Kisloch,
Kurdilainen, Kalidaalle, Indialaiselle. Minkä vuoksi herkesimmekään
rauhassa ja hiljaisuudessa ryöstäjän työtä harjoittamasta?"
"Ja rupesimme Juutalaisiksi!" lisäsi Guebriläinen ivalla.
"Katsokaat Scherirah'ta", sanoi neekeri irvistellen. "Suuteleepa mies
oikein Salomonin valtikkaa!"
"Minä olisin mieluisammin suonut, että hän olisi hirttänyt Alroy'n kun
hän ensi kerran tapasi hänen", lausui Kalidas.
"Liiton lapset!" huudahti Alroy, "Herra on jättänyt heidät meidän
käsiimme. Huomenna illalla me lähdemme Hamadaniin!"
Suosion huudot seurasivat näitä sanoja.
"On kirjoitettu", lausui Jabaster, yhtä kirjaa aukaisten: "katso! minä
tahdon puollustaa tätä kaupunkia ja pelastaa sen itseni tähden ja
palveliani Davidin tähden."
"Ja tapahtui sinä yönä, että Herran enkeli lähti ulos ja löi
Assyrialaisten leirissä sataneljä kertaa kaksikymmentä ja viisituhatta:
ja kun he nousivat varhain aamulla, katso! kaikki viholliset olivat
kuolleet."
"Kun tänä aamuna katselin tähtiä ja luin tuota taivaan aapistoa, jonka
todelliset kabbalistat ymmärtävät, katso! Davidin huoneen tähti ja
seitsemän muuta tähteä liikkuivat ja yhtyivät ja asettuivat ympyräksi.
Ja se sana, joka tämän kautta syntyi, oli tuntematon minulle; mutta
katso! minä olen avannut kirjan, ja joka tähti on alkukirjain
jokaisessa Targumin säkeessä, jonka nyt olen lukenut teille. Sentähden
Sanheribin kohtalo on oleva Hassan Subah'n kohtalo!"
"_Uskalla häneen kaikin ajoin, sinä kansa; vuodata sydämesi hänen
eteensä: Jumala on meidän turvamme, Selah_!"
Tällä hetkellä naisen haamu ilmestyi amfiteaterin ylimmäisessä osassa,
hävinneessä korkeimmassa holvistossa, jossa yksinäinen kaari vielä oli
jälellä. Yhteinen huuto hiljeni heti, joka kieli vaikeni, joka silmä
kääntyi yhtäälle. Yksin Kislochkin ja hänen kumppaninsa säikähtyivät
äänettömiksi ja liikkumattomiksi, kun he katselivat Esteriä,
profetissaa.
Hänen korkea asemansa, hänen mahtavat ruumiin-liikenteensä, hänen isot,
leimuavat silmänsä, hänen ihanat, vaikka kammottavat kasvonsa, hänen
mustat hiuksensa, jotka valuivat alas melkein polviin asti, ja
amfiteaterin takaa juuri nousevan kuun valkoinen valo, joka loi
hopeisen hohteen hänen yllensä ja näytti heijastuvan hänestä ikäänkuin
yliluonnollisesta olennosta, samalla kuin kaikki hänen allansa oli
aivan pimeässä, kaikki nämät seikat yhteensä saattivat hänet
läsnä-olevien hartaan huomion esineeksi, sillä välin kuin hän
voimakkaalla, mutta heleällä äänellä näin puhutteli heitä:
"He tulevat, he tulevat! mutta lähtenevätkö myöskin? Katso! kuuletteko
tätä, oi Jakobin huone, jotka olette nimitetyt Israelin nimellä ja
tulleet Judan vesiltä! Minä kuulen heidän sotajyminänsä erämaasta, ja
heidän torviensa ääni on niinkuin illan tuuli, mutta käsky on annettu,
joka sanoo, että kuolevainen on oleva suuremmassa hinnassa kuin pelkkä
kulta, niin, mies kalliimpi kuin Ophirin puhtaimmat malmit."
"He tulevat, he tulevat! mutta lähtenevätkö myöskin? Minä näen heidän
käyräsapeleinsa välkkeen, minä selitän heidän kauheat, reimastelevat
hevosensa; mutta käsky on annettu, joka sanoo, että jälkipoiminta on
tapahtuva heissä, ikäänkuin öljypuun pudistaminen; kaksi kolme marjaa
ylimmäisen lehvän päässä; neljä tai viisi yksinäisissä oksissa."
"He tulevat, he tulevat! mutta lähtenevätkö myöskin? Katso! käsky on
annettu, joka sanoo, että Hamadan on oleva sinun saaliinasi, ja hävitys
on kohtaava Babelia. Ja vastedes erämaan pedot asuvat siinä, ja
ulisevat hirmu-otukset täyttävät heidän huoneensa, ja strutsin tyttäret
elelevät siellä, ja tarhapöllöt asettavat sinne majansa, ja huuhkaja
munii siellä, ja metsänhaltiat pitävät siellä pitojansa. Ja sudet
ulvovat toisillensa heidän palatseissansa, ja lohikäärmeet heidän
hekumallisissa huvihuoneissaan. Hänen aikansa on aivan lähellä;
hänen päiviänsä ei pitkitetä; ruoko ja lotus saavat kuihtua hänen
virroissansa; ja hänen kanaviensa nurmet muuttuvat erämaan hietikon
kaltaisiksi. Sillä onko se vähäinen asia, että Herra lähettää
palveliansa nostamaan Jakobin sukukuntia ja entisellensä saattamaan
Israelin säilytettyjä? Laulakaat, oi taivaat, ja iloitse, oi maa, ja
puhjetkaat virsihin, oi vuoret, sillä Herra on lohduttanut kansaansa ja
tahtoo armahtaa sortuneitaan!"
Hän herkesi; hän astui kiireisin askelin amfiteaterin jyrkkää puolta
alas, hyppäsi kaaririviltä toiselle ja juoksi kummallisella notkeudella
toisesta raunioläjästä toiseen. Viimein hän pääsi permannolle; ja
tuosta hän, vaahdoten ja huohottaen, riensi Alroy'n luo, heittäysi
maahan, halasi häntä jaloista ja pyyhki hiuksillansa tomun hänen
sandaleistaan.
Läsnä-olevat purskahtivat pitkiin ja lujiin yliluonnollisen
luottamuksen ja tulisen ihastuksen huudahuksiin. He näkivät
Messiaksensa säihäyttelevän ihmeellistä valtikkaansa. He ajattelivat
Hassan Subah'ta ja hänen Seldshukejansa ainoastaan uhreiksensa ja
huomispäivää ainoastaan semmoiseksi päiväksi, joka oli uuden voiton,
vapauden ja vallan aikakauden alku!