Muutamia kuukausia takaperin tämmöinen näkö olit sytyttänyt kaikki
Alroy'n salaiset intohimot; mutta aika ja kärsiminen ja katkera kokemus
olivat jo vähän masentaneet Hebrealaisten ruhtinaan tulista mieltä. Hän
katseli Jerusalemia, hän näki Davidin kaupungin, jota kristikunnan
mahtavat soturit vartioivat ja jota puolikuun lukemattomat armeijat
uhkasivat. Nuot kaksi maailman suurta puoluetta näytti taistelevan
siitä saaliista, jonka valloittamista varten hän, yksinäinen vaeltaja,
oli kulkenut erämaan halki. Jos kohta hänen uskonsa esti häntä
yrityksensä mahdolliiuutta epäilemästä, tunsi hän kumminkin syvästi,
että maailma oli aivan toisenlainen kuin hän oli Hamadanin puutarhoissa
ja Kaukason kallioilla uneksinut, ja että, jos hänen tarkoituksensa
menestyisi, se tapahtuisi vaan yhdellä ainoalla keinolla. Levollisena,
ehkä vähän alakuloisena, mutta täynnä hurskasta nöyryyttä ja pyhää
toivoa hän meni alas Josaphatin laaksoon, ja niin, sammuttaen janoansa
Siloah'n lähteellä ja nousten vastapäiselle kunnaalle, David Alroy
astui Jerusalemiin Sionin portin kautta.
Häntä oli neuvottu, että se kaupungin-osa, joka oli jätetty hänen
kansalaisillensa, oli lähellä tätä pääsötietä. Hän kyseli suuntaa
vartialta. Tämä ei huolinut vastata häntä. Vanha ryysyihin puettu mies
kulki ohitse ja viittasi häntä luokseen.
"Mitä tahdotte, ystävä?" Alroy kysyi.
"Te kuulustelitte kansalaistenne asuntopaikkaa. Te olette varmaan outo
Jerusalemissa, koska luulitte, että Frankkilainen puhuisi Juutalaisen
kanssa. Teidän kävi hyvin, kun ei teitä potkittu eikä kirottu."
"Potkittu ja kirottu! Nuotko koirat --"
"Hiljaa! hiljaa! Jumalan rakkauden tähden", lausui hänen uusi
kumppaninsa kovin säikähtyneenä. "Oletteko lainanneet rahaa heidän
päälliköllensä, koska puhutte näin? Jerusalemissa meidän kansamme puhuu
ainoastaan kuiskaten."
"Vähät siitä: ei sanat tätä pahaa paranna. Missä kaupungin-osamme on?"
"Onko tämmöistä koskaan nähty! Hän puhuu niinkuin hän olisi
Frankkilainen. Minä pelastan hänen, ennenkuin joku rautakinnas särkee
hänen päänsä ja --"
"Ystäväni, minä olen väsynyt. Kaupungin-osamme?"
"Ketä te etsitte?"
"Ylimmäistä rabbinia."
"Tuotteko kirjeitä hänelle?"
"Mitä se teihin koskee?"
"Hiljaa! hiljaa! Te ette tiedä, mitä Jerusalem on, nuori mies.
Heittäkää pois tämmöinen käytöstapa. Mistä tulette?"
"Bagdadista."
"Vai Bagdadista! Jerusalem ei ole Bagdad. Turkkilainen on peto, vaan
kristitty on perkele."
"Mutta kaupungin-osamme?"
"Hiljaa! Te etsitte ylimmäistä rabbinia?"
"Niin juuri!"
"Rabbini Zimriäkö?"
"Ehkä. Minä en tiedä siitä enkä pidä sillä väliä."
"Te ette tiedä siitä ettekä pidä sillä väliä! Tämä ei ollenkaan sovi:
te ette saa menetellä tällä tapaa Jerusalemissa. Älkäät sitä uskoko."
"Mies, minä näen, että sinä olet joutava lörpötteliä. Neuvo minua
meidän kaupungin-osaan ja minä maksan sinulle hyvästi -- taikka mene
tiehesi."
"Mene tiehesi! Oletko sinä Hebrealainen? koska sanot 'mene tiehesi'
kaikille. Te tulette Bagdadista! Minä sanon teille jotain -- menkäät
takaisin Bagdadiin. Te ette koskaan sovi Jerusalemille."
"Teidän harmaa partanne varjelee teitä. Vanha houkkio, minä olen vasta
tullut pilgrimi, joka olen sanomattomasti uupunut, ja te viivytätte
minua tässä typerällä puheellanne!"
"Typerällä puheellani! No! mitä tahdoitte?"
"Johdata minut rabbini Zimrin luo -- jos se on hänen nimensä."
"Jos se on hänen nimensä! Kaikki tuntevat rabbini Zimrin, Jerusalemin
päärabbinin, Aaronin jälkeläisen. Meillä on vielä temppelimme, sanokoot
mitä tahansa. Rabbini Zimri on viisas kirjan-oppinut."
"Viheliäinen narri! Minä häpeän, että kärsivällisyyteni loppuu
tuommoisen äijä höpelön tähden."
"Narri! Höpelö! No kuka te olette?"
"Semmoinen, jota ette voi arvatakaan. Älkäät tuhlatko enää sanoja, vaan
viekäät minut esimiehenne luo."
"Esimiehenne luo! teidän ei tarvitse mennä kauas. Minä en tunne ketään
kansalaista, joka pitää päätänsä korkeammalla kuin minä, ja minua
nimitetään Zimriksi."
"Kuinka, päärabbini -- tuo suuri kirjanoppinut!"
"Juuri hän; minä luulin, että olitte kuulleet jotakin hänestä."
"Unhotetaan pois, mitä on tapahtunut, hyvä Zimri. Kun suuret miehet
liikkuvat nimeänsä ilmoittamatta, he saavat välisti kuulla ankaria
sanoja. Se on kalifin osa yhtä hyvin kuin teidänkin. Minä olen iloinen,
kun saan tulla tuttavaksi niin mainion oppineen kanssa. Vaikka minä
olen nuori ja huonoissa vaatteissa, minä olen jotenkin maailmaa kokenut
ja kenties tuon ensi sabbatina synagogassa esiin enemmän dirhemejä kuin
ehkä luulitte. Hyvä ja oppinut Zimri, minua haluttaisi ruveta sinun
vieraaksesi."
"Arvossa pidettävä nuorukainen! Ja hän puhuu nyt hiljaisesti ja
lempeästi! Mutta olipa se oikein onni, että osasin olla saapuvilla.
Hyvä -- mikä teidän nimenne on?"
"David."
"Varsin kunniallinen nimi -- hyvä David. Sattui kuitenkin hyvin, että
olin läsnä, kun puhuttelitte vartiata. Juutalainen puhuttelee
Frankkilaista, ja vieläpä vartiata! Ha! ha! ha! se on somaa. Kuinka
rabbini Maimon on naurava! Sattui todella hyvin, no, eikö sattunut?"
"Tosiaan, aivan oivallisesti."
"Hyvä, se oli rehellisesti puhuttu! Tännepäin! tätä tietä. Ei se ole
kaukana. Meitä ei ole monta kansalaista täällä, mutta parempi aika on
tuleva -- parempi aika on tuleva."
"Minä toivon sen. Tämäkö teidän porttinne on?"
"Se on halpa. Jerusalem ei ole Bagdad, mutta te olette tervetullut."