II.

Muutamia kuukausia takaperin tämmöinen näkö olit sytyttänyt kaikki

Alroy'n salaiset intohimot; mutta aika ja kärsiminen ja katkera kokemus

olivat jo vähän masentaneet Hebrealaisten ruhtinaan tulista mieltä. Hän

katseli Jerusalemia, hän näki Davidin kaupungin, jota kristikunnan

mahtavat soturit vartioivat ja jota puolikuun lukemattomat armeijat

uhkasivat. Nuot kaksi maailman suurta puoluetta näytti taistelevan

siitä saaliista, jonka valloittamista varten hän, yksinäinen vaeltaja,

oli kulkenut erämaan halki. Jos kohta hänen uskonsa esti häntä

yrityksensä mahdolliiuutta epäilemästä, tunsi hän kumminkin syvästi,

että maailma oli aivan toisenlainen kuin hän oli Hamadanin puutarhoissa

ja Kaukason kallioilla uneksinut, ja että, jos hänen tarkoituksensa

menestyisi, se tapahtuisi vaan yhdellä ainoalla keinolla. Levollisena,

ehkä vähän alakuloisena, mutta täynnä hurskasta nöyryyttä ja pyhää

toivoa hän meni alas Josaphatin laaksoon, ja niin, sammuttaen janoansa

Siloah'n lähteellä ja nousten vastapäiselle kunnaalle, David Alroy

astui Jerusalemiin Sionin portin kautta.

Häntä oli neuvottu, että se kaupungin-osa, joka oli jätetty hänen

kansalaisillensa, oli lähellä tätä pääsötietä. Hän kyseli suuntaa

vartialta. Tämä ei huolinut vastata häntä. Vanha ryysyihin puettu mies

kulki ohitse ja viittasi häntä luokseen.

"Mitä tahdotte, ystävä?" Alroy kysyi.

"Te kuulustelitte kansalaistenne asuntopaikkaa. Te olette varmaan outo

Jerusalemissa, koska luulitte, että Frankkilainen puhuisi Juutalaisen

kanssa. Teidän kävi hyvin, kun ei teitä potkittu eikä kirottu."

"Potkittu ja kirottu! Nuotko koirat --"

"Hiljaa! hiljaa! Jumalan rakkauden tähden", lausui hänen uusi

kumppaninsa kovin säikähtyneenä. "Oletteko lainanneet rahaa heidän

päälliköllensä, koska puhutte näin? Jerusalemissa meidän kansamme puhuu

ainoastaan kuiskaten."

"Vähät siitä: ei sanat tätä pahaa paranna. Missä kaupungin-osamme on?"

"Onko tämmöistä koskaan nähty! Hän puhuu niinkuin hän olisi

Frankkilainen. Minä pelastan hänen, ennenkuin joku rautakinnas särkee

hänen päänsä ja --"

"Ystäväni, minä olen väsynyt. Kaupungin-osamme?"

"Ketä te etsitte?"

"Ylimmäistä rabbinia."

"Tuotteko kirjeitä hänelle?"

"Mitä se teihin koskee?"

"Hiljaa! hiljaa! Te ette tiedä, mitä Jerusalem on, nuori mies.

Heittäkää pois tämmöinen käytöstapa. Mistä tulette?"

"Bagdadista."

"Vai Bagdadista! Jerusalem ei ole Bagdad. Turkkilainen on peto, vaan

kristitty on perkele."

"Mutta kaupungin-osamme?"

"Hiljaa! Te etsitte ylimmäistä rabbinia?"

"Niin juuri!"

"Rabbini Zimriäkö?"

"Ehkä. Minä en tiedä siitä enkä pidä sillä väliä."

"Te ette tiedä siitä ettekä pidä sillä väliä! Tämä ei ollenkaan sovi:

te ette saa menetellä tällä tapaa Jerusalemissa. Älkäät sitä uskoko."

"Mies, minä näen, että sinä olet joutava lörpötteliä. Neuvo minua

meidän kaupungin-osaan ja minä maksan sinulle hyvästi -- taikka mene

tiehesi."

"Mene tiehesi! Oletko sinä Hebrealainen? koska sanot 'mene tiehesi'

kaikille. Te tulette Bagdadista! Minä sanon teille jotain -- menkäät

takaisin Bagdadiin. Te ette koskaan sovi Jerusalemille."

"Teidän harmaa partanne varjelee teitä. Vanha houkkio, minä olen vasta

tullut pilgrimi, joka olen sanomattomasti uupunut, ja te viivytätte

minua tässä typerällä puheellanne!"

"Typerällä puheellani! No! mitä tahdoitte?"

"Johdata minut rabbini Zimrin luo -- jos se on hänen nimensä."

"Jos se on hänen nimensä! Kaikki tuntevat rabbini Zimrin, Jerusalemin

päärabbinin, Aaronin jälkeläisen. Meillä on vielä temppelimme, sanokoot

mitä tahansa. Rabbini Zimri on viisas kirjan-oppinut."

"Viheliäinen narri! Minä häpeän, että kärsivällisyyteni loppuu

tuommoisen äijä höpelön tähden."

"Narri! Höpelö! No kuka te olette?"

"Semmoinen, jota ette voi arvatakaan. Älkäät tuhlatko enää sanoja, vaan

viekäät minut esimiehenne luo."

"Esimiehenne luo! teidän ei tarvitse mennä kauas. Minä en tunne ketään

kansalaista, joka pitää päätänsä korkeammalla kuin minä, ja minua

nimitetään Zimriksi."

"Kuinka, päärabbini -- tuo suuri kirjanoppinut!"

"Juuri hän; minä luulin, että olitte kuulleet jotakin hänestä."

"Unhotetaan pois, mitä on tapahtunut, hyvä Zimri. Kun suuret miehet

liikkuvat nimeänsä ilmoittamatta, he saavat välisti kuulla ankaria

sanoja. Se on kalifin osa yhtä hyvin kuin teidänkin. Minä olen iloinen,

kun saan tulla tuttavaksi niin mainion oppineen kanssa. Vaikka minä

olen nuori ja huonoissa vaatteissa, minä olen jotenkin maailmaa kokenut

ja kenties tuon ensi sabbatina synagogassa esiin enemmän dirhemejä kuin

ehkä luulitte. Hyvä ja oppinut Zimri, minua haluttaisi ruveta sinun

vieraaksesi."

"Arvossa pidettävä nuorukainen! Ja hän puhuu nyt hiljaisesti ja

lempeästi! Mutta olipa se oikein onni, että osasin olla saapuvilla.

Hyvä -- mikä teidän nimenne on?"

"David."

"Varsin kunniallinen nimi -- hyvä David. Sattui kuitenkin hyvin, että

olin läsnä, kun puhuttelitte vartiata. Juutalainen puhuttelee

Frankkilaista, ja vieläpä vartiata! Ha! ha! ha! se on somaa. Kuinka

rabbini Maimon on naurava! Sattui todella hyvin, no, eikö sattunut?"

"Tosiaan, aivan oivallisesti."

"Hyvä, se oli rehellisesti puhuttu! Tännepäin! tätä tietä. Ei se ole

kaukana. Meitä ei ole monta kansalaista täällä, mutta parempi aika on

tuleva -- parempi aika on tuleva."

"Minä toivon sen. Tämäkö teidän porttinne on?"

"Se on halpa. Jerusalem ei ole Bagdad, mutta te olette tervetullut."

Alroy: Romani · 第 36 / 106 题