"Mikä hetki nyt on, David?"
"Sydän-yö lähestyy. Minä soisin tietäväni, lukeeko sinun veljesi
tähdistä meidän onnellisen yhteentulomme."
"Ihmiset lukevat, mitä halajavat. Hän on oppinut kabbalista."
"Mutta mielihalumme tulevat ylhäältä."
"Niin sanotaan. Me luomme itse oman kohtalomme ja sanomme sitä
sallimukseksi."
"Kuitenkin puhui ääni -- Äänen Tytär, joka kutsui Samuelin."
"Sinä olet kertonut minulle kummallisia asioita; minä olen kuullut
kummallisempia selitettävän."
"Minun uskoni on kallio."
"Johon joudut haaksirikkoon."
"Oletko sinä Sadusealainen?"
"Minä olen mies, joka tuntee ihmiset."
"Sinä olet oppinut, mutta Jabasterista erinkaltainen."
"Me olemme samat, vaikka erinkaltaiset. Päivä ja yö ovat molemmat ajan
osia."
"Ja sinun osasi on --"
"Totuus."
"Se on, valkeus."
"Niin; niin häikäisevä, että se toisinaan näyttää pimeältä."
"Niinkuin tarkoituksesi."
"Sinä olet nuori."
"Onko nuoruus mikään vika?"
"Ei, päinvastoin. Mutta me emme voi syödä hedelmää, sillä aikaa kuin
puu kukkii."
"Mitä hedelmää?"
"Tietoa."
"Minä olen tutkinut."
"Mitä?"
"Kaikkia pyhiä kirjoituksia."
"Mistäs tiedät, että ne ovat pyhiä?"
"Ne tulevat Jumalasta."
"Niin kaikki tekee. Onko kaikki pyhää?"
"Nämät kirjoitukset osottavat hänen tahtoansa."
"Jabasterin opin mukaan. Kysy tuolta mieheltä, joka rukoilee tuossa
moskeassa, ja hän lausuu sinulle, että Jabaster on väärässä."
"Lopulta sinä kuitenkin olet Mahomettilainen."
"Ei."
"Mitä siis?"
"Minä olen jo sanonut sinulle -- minä olen mies."
"Mutta mitä sinä palvelet?"
"Mitä palveleminen on?"
"Semmoista kunnioittamista, jota luotu osottaa luojaansa kohtaan."
"Kuka tämä on?"
"Meidän Jumalamme."
"Israelin Jumala."
"Juuri niin."
"Siinä tapauksessa vaan vähäinen joukko hänelle suitsutuksiansa
sytyttää."
"Me olemme valittu kansa."
"Valitut pilkattavaksi, herjattavaksi ja häväistäväksi. Siinä ei ole
mitään kehuttavaa."
"Me unhotimme hänen, ennenkuin hän rankaisi meidän."
"Miksi sen teimme?"
"Sinä tunnet pyhän sukukuntamme aikakirjat."
"Kyllä, minä tunnen ne: ne ovat, niinkuin kaikki aikakirjat,
verenvuodatusten kertomuksia."
"Tulevien voittojen kertomuksia."
"Jos vapauttaminen vaan merkitsee verenvuodatusta, minä en kadehdi
Messiasta."
"Oletko sinä Jabasterin veli?"
"Niin oli minun äitini tapa sanoa: hurskas ja siunattu nainen."
"Herra Honain, sinä olet rikas ja viisas ja voimallinen. Sinun
lähimmäisesi eivät puhu sinusta kuin ylistyksellä tai pelolla, ja
kumpikin ilahuttaa sydäntä. Sinä olet jättänyt vanhan arkkimme; miksi
-- vähät siitä. Emme siitä puhu. Se on jotakin, että, vaikka kohta olet
vieras, sinä et ole ainakaan uskostasi luopunut. Sinun käy kaikki hyvin
tässä maailmassa, herra Honain. Mutta jos kumarrusten ja siunausten
asemesta sinua tervehdittäisiin, niinkuin veljiäsi, ainoastaan lyömillä
ja kirouksilla; jos sinä joka aamu nousisit ainoastaan tunteaksesi,
että olemisesi on kunniattomuus, ja havaitaksesi, että kaikki
ympärilläsi pitävät sinua jonakin saastaisena ja vahingollisena
olentona; jos sinun täytyisi, niinkuin heidän, asiain parhailla ollen,
elää halpaa ja unteliasta elämää, toivotonta ja tarkoitusta vailla,
taikka ainoastaan semmoisella toivolla ja tarkoituksella, joka
häväisee, ja jos sinä lisäksi hyvin tietäisit todellisen arvosi ja
lujaan luottaisit sukukuntasi etevyyteen; no silloin kukaties Honainkin
huomaisi, että ansaitsee taistella vapautta ja kunniaa varten."
"Suo minulle anteeksi; minä luulin sinua Jabasterin oppilaaksi,
tietohaluiseksi uneksijaksi. Minä näen, että sinulla on syvä
kunnianhimo."
"Minä olen ruhtinas; ja minä tahtoisin mielelläni olla ruhtinaana ilman
kahleitta."
"Kuuntele minua, Alroy", lausui Honain matalalla äänellä ja laski
käsivartensa hänen ympärillensä, "minä olen sinun ystäväsi. Meidän
tuttavuutemme on varsin uusi: se ei tee mitään, minä rakastin sinua,
minä tulin sinun avuksesi, kun sinulle tehtiin vääryyttä, minä hoitin
sinua, kun olit sairaana, ja nytkin sinun henkesi on minun vallassani,
vaan minä tahtoisin varjella sitä omalla hengelläni. Sinun on mahdoton
epäillä minua. Meidän ei käy taipumuksiamme määrääminen; minun on sinun
puoleesi. Meidän samantunteisuutemme on täydellinen. Sinä näet minut,
sinä näet mikä minä olen: Hebrealainen, vaikka tuntematon, yksi siitä
ylenkatsotusta, hyljätystä, vainotusta kansasta, jonka päällikkö sinä
olet. Minunkin teki mieli päästä vapaaksi ja kunnioitetuksi. Vapaus ja
kunnia on minulla nyt, mutta minä olin oma Messiakseni. Minä jätin
aikanansa meidän onnettoman asiamme, mutta minä tutkin sitä. Kysy
Jabasterilta, kuinka minä taistelin. Ainoastaan nuoruuteni voi
puolustaa tämmöistä ajattelemattomuutta. Minä jätin tämän maan, minä
harjoitin lukemista ja oleskelin Kreikkalaisten parissa. Minä palasin
Konstantinopolista varustettuna kaikilla heidän tiedoillansa ja osaksi
heidän viekkaudellaan. Ei kukaan tuntenut minua. Minä omistin heidän
turbaninsa, ja minä olen -- herra Honain. Noudata kokemustani, lapsi,
ja pelasta itsesi monesta surusta. Käytä viimeiset vaiheesi eduksesi.
Ei kukaan voi tuntea sinua täällä. Minä esittelen sinut ylhäisimmille
minun lapsenani, jonka joku kaunis kreikkalaisnainen synnytti minulle.
Maailma on avoinna sinulle. Sinä saat taistella, sinä saat rakastaa,
sinä saat riehaella. Sota ja naiset ja hekuma, kaikki ovat altisna
sinulle. Sinun muotosi ja luonnonlahjasi saattanevat sinut
suuri-visiriksi. Karkoita päästäsi tyhjät tuumat. Valtakunnan
nykyisessä häiriötilassa voinet vieläpä lohkasta itsellesi
kuningaskunnan, paljoa mieluisamman kuin tuo hedelmätön maidon ja
hunajan maa. Minä olen nähnyt sen, lapseni: kallioinen erämaa, jossa en
hennoisi hevostanikaan syöttää."
Hän notkistui alaspäin ja katseli kumppaniansa tarkastelevalla
silmällä. Kuutama valaisi Vankeuden Ruhtinaan vakavia kasvoja.
"Honain", hän vastasi pusertaen hänen kättänsä, "minä kiitän sinua.
Sinä et tunne minua, vaan kuitenkin minä kiitän sinua."
"Sinä olet siis päättänyt pyrkiä häviöösi."
"Kunniaan, ikuiseen kunniaan."
"Onko menestys mahdollinen?"
"Onko tappio mahdollinen?"
"Oletko sinä mieletön?"
"Minä olen uskovainen."
"Kylläksi tästä. Löytyy vielä yksi pelastuksen toivo. Minun veljeni on
määrännyt sinun yritystäsi varten ehdon, jopa vielä semmoisen, jota ei
voi täyttää. Saavuta Salomonin valtikka, ja minä suostun rupeamaan
sinun alamaiseksesi. Sinä kulutat ehkä vuoden aikaa tähän leikintekoon.
Sinä olet nuori ja kestänet sitä. Minä toivon, ettet hukkaa muuta kuin
aikaa, joka kuitenkin on hyvin kallis. Kaikkien sinun kärsimystesi
perästä minun on velvollisuus sälyttää sinut kunnollisessa tilassa
matkalle ja toimittaa sinulle huokeampi pyhävaellus kuin se, jossa
tähän anti olet ollut. Ole varma siitä, että sinä käännät takaisin
Bagdadiin tarjomuksiani vastaanottamaan. Mutta kaste nousee jo, ja me
palaamme divanillemme kahvia juomaan."