Holvitettu huone oli isonlainen ja sievänsuhtainen. Monilukuiset,
valkeasta ja viheriästä marmorista veistetyt pylväät kannattivat sen
kattoa, joka oli koristettu viheriöillä korkokuvilla ja hopeisilla
tähdillä. Kirjavan marmori-permannon keskeltä nousi suihkulähde, jonka
vesi lankesi viheriään porfyrisäiliöön, ja tämän suihkulähteen vieressä
Honain lepäsi hopeisella vuoteella.
Hän nosti silmänsä maalauksilla varustetusta kirjasta, joka oli kotvan
aikaa kiinnittänyt hänen huomiotansa; hän taputti käsiänsä, ja
nubialainen orja tuli esiin, joka, laskien käsivartensa ristiin
rinnallensa, kumarsi äänetönnä isäntänsä edessä.
"Kuinka meidän hebrealaisen pojan laita on, Almaschar?"
"Isäntä, kuume ei ole palannut. Me annoimme hänelle lääkejuoman; hän
nukkui monta tuntia ja on nyt herännyt, heikkona, mutta terveenä."
"Käske hänen nousta ja tulla minun luokseni."
Nubialainen poistui.
"Ei löydy mitään niin ihmeellistä kuin samantunteisuus", puhui
kalifin lääkäri miettivällä muodolla itseksensä; "kaikki yhtyy tähän
perus-aatteesen, ja minä tunnustan, että tämä oppinut tohtori selittää
sitä juurtajaksain ja hyvästi. Todestikin lukenut mies ja sujuva kynä;
kuitenkin hän liiaksi uuttaa ainettansa. Hän on turhan tarkka. Havainto
opettaa meille enemmän kuin filosofian lauseet. Huimaa nuoruuttani
ajattelemalla minä kokosin viisautta. Minä olen nähnyt niin paljon,
että olen tauonnut kummastelemasta. Vaikka epäilisimme kuinka paljon
tahansa, löytyy sentään jotakin salamyhkäistä, jota ei järkemme saata
käsittää. Vaan emmepä kuitenkaan ole siitä kaukana. Minusta tuntuu
välisti kuin yksi askel, yksi ainoa askel voisi tuottaa meille valoa.
Tuossa sairaamme tulee. Ruusu on kadonnut hänen poskeltansa, ja hänen
korkea otsansa on vaalea ja synkkä. Kuitenkin jalo muoto -- mietinnön
valta-istuin; ja himo asuu tuossa hiukeavassa silmässä. Minä en tiedä
mistä syystä, mutta suuresti tämä turvatoin lapsi minua viehättää.
"Jalo vieras, kuinka sinä jaksat?"
"Aivan hyvin, herrani. Minä tulin kiittämään sinua kaikesta sinun
hyvyydestäsi. Ainoat kiitokseni ovat sanat, vieläpä liian heikot sanat;
vaan kuitenkin orvon siunaus on aarre."
"Sinä olet siis orpo?"
"Minulla ei ole muuta isää kuin isiemme Jumala."
"Ja tämä Jumala on --"
"Israelin Jumala."
"Sen minä arvasin. Hän on semmoinen jumaluus, jota meidän kaikkien
täytyy kunnioittaa; jos hän on se suuri Luoja, jota me kaikki
tunnustamme."
"Hän on, mitä hän on, ja me olemme, mitä me olemme -- kukistunut kansa,
mutta yhä uskolliset."
"Uskollisuus on voima."
"Sinun sanasi ovat totuus, ja voima on pääsevä voitolle."
"Sinä ennustat!"
"Moni profeetta on pidetty vähässä arvossa, kunnes tulevaisuus osottaa,
että Jumala on häneen vaikuttanut."
"Sinä olet nuori ja toivoa täynnä."
"Niin esi-isänikin oli Elah'n laaksossa. Mutta minä puhun
mahomettilaiselle, ja se on turhaa."
"Minä olen lukenut niitä näitä ja voin ymmärtää, mitä sinä tarkoitat.
Mitä minun uskooni tulee, minä uskon totuuteen ja soisin, että kaikki
ihmiset tekisivät samoin. Muutoin, salli minun kysyä sen nimeä, joka
nyt on huoneeni vieras?"
"He nimittävät minua Davidiksi."
"David, sinulla on sormus, smaragdi, johon on piirretty kummallisia
kirjaimia, Hebrealaisia, luulen."
"Tässä se on."
"Kaunis kivi, ja tämä kirjoitus merkitsee --"
"Se on yksinkertainen legenda -- '_Eroitetut, mutta yhdistetyt_', --
veljen rakkauden armas muisto."
"Sinunko veljesi?"
"Minulla ei ollut koskaan veljeä."
"Tämä sormus miellyttää minua oudolla tavalla: sinä epäilet. Hae tyyni
palatsini ja valitse se aarre, jota pidät sen vertaisena."
"Jalo herra, tämä kivi on vähän-arvoinen; mutta, jos se olisikin
semmoinen, joka sopisi kaunistukseksi kalifin otsalle, se olisi halpa
palkinto kaikesta sinun hyvyydestäsi. Tämä sormus on annettu pikemmin
talletettavaksi kuin lahjaksi. Kumma kylä, minun on mahdoton antaa se
sinulle, vaikka sinun on oikeus käskeä, koska olet pelastanut minun,
onnettoman, henkeni; mutta joku vieras suittanee huomenna kohdata minua
ja melkein vaatia sitä itselleen, ikäänkuin omaansa."
"Ja tämä vieras on --"
"Lahjoittajan veli."
"Jabasterin veli?"
"Jabasterin!"
"Juuri niin. Minä olen tuo eronnut veli."
"Suuri on Israelin Jumala! Ota tämä sormus. Mutta mitä tämä on?
Jabasterin veli turbanipäinen päällikkö! -- Mahomettilainen! Sano, voi!
sano vaan, ettet ole ruvennut heidän viheliäiseen uskontoonsa -- sano,
voi! sano vaan, ettet ole rikkonut meidän liittoamme, ja minä tahdon
siunata tämän hetken onnea."
"Minä en petä mitään Jumalaa. Tyynnytä itseäsi, suloinen nuorukainen.
Nämät kysymykset ovat liian korkeat, ettei sinun heikko terveytesi
salli, että me keskustelemme niistä. Toisten me puhumme tästä,
poikaseni; tällä kertaa minun veljestäni ja itsestäsi. Hän elää ja
menestyy?"
"Hän elää uskossa; aina hurskaat menestyvät."
"Mainehikas uneksija! Vaikka meidän luontomme ovat erilaiset, minä aina
rakastin häntä. Entä sinä itse? Sinä et ole se, jolta näytät. Kerro
minulle kaikki. Jabasterin ystävä ei suinkaan liene mikään tavallinen
ihminen. Sinun muotosi on ilmoittanut sinun arvosi. Luota minuun."
"Minä olen Alroy."
"Kuinka! Vankeuden Ruhtinas?"
"Aivan oikein."
"Alschirokin surmaaja?"
"Niin!"
"Samantunteisuuteni ennusti oikein. Minä rakastin sinua heti alusta. Ja
mitä sinä täällä teet? Hinta on määrätty hengestäsi: olet kaiketi
kuullut siitä?"
"Vasta nyt; mutta asia ei kummastuta eikä huoleta minua. Minä toimitan
Herrani asioita."
"Mitä sinä aiot?"
"Vapauttaa hänen kansansa."
"Jabasterin oppilas: minä ymmärrän kaikki. Taas yksi hänen unelmiensa
uhri. Minä pelastan tämän pojan. David, sillä sinun nimeäsi ei saa
lausua tässä kaupungissa, aurinko on laskemaisillaan. Mennään
pengermälle ja etsitään lohdutusta illan tuulelta."