'Helmikuussa --.
Rakkahin Collie!
En tiedä päivämäärää, mutta kevät on tulossa. Tänään potkaisin Bent
Wadea kipeällä jalallani. Siihen ei koskenut ollenkaan, mutta Wade tuli
pahoilleen. Hän sanoo, ettei minua pidätä piakkoin mikään. Niin
minustakin, sillä aion syödä sinut suuhuni. Olen yhtä nälkäinen kuin
puuma, joka vaaniskelee tupani nurkissa öisin. Se on varmasti nälkään
kuolemaisillaan. Wade seurasi sen jälkiä muutamaan vuoren rinteessä
olevaan luolaan.
Collie, voin jo kävellä melko hyvin. En käytä enää kainalosauvaani.
Voin sytyttää tulen ja keittää ruokani. Wade ei näytä ajattelevan niin,
mutta minä ajattelen. Hän sanoo, että jos haluan säilyttää rakkautesi,
minun ei pidä antaa sinulle milloinkaan valmistamaani ruokaa
syötäväksi. Uskallan jo lähteä samoilemaankin. En ole ollut kaukana
vielä. Karjani on talvehtinut mainiosti, sillä tämä laakso on hyvin
suojaisessa paikassa, kuten tiedät. Lumi ei ole tehnyt ollenkaan
haittaa. Ostin heiniä Andrewsilta, mutta odotan kevättä nyt, kultaista
vanhaa auringonpaistetta, harmaita salviakukkuloita, ja kesää
columbineineen. Wade on muuttanut omaan tupaansa nukkumaan. Kaipaan
häntä, vaikka olenkin iloinen saadessani viettää yöni yksinäni jälleen.
Minun täytyy suunnitella tulevaisuutta! Lue tämä uudestaan, Collie.
Tänään, kun Wade toi kirjeesi, hän kysyi minulta hieman omituisesti:
'Kuulehan, Wils, tiedätkö, montako kirjettä olen tuonut sinulle
Collielta?' Vastasin: 'Hyvä Jumala, en, mutta kyllä kai niitä on koko
joukko.' Silloin hän sanoi tuoneensa kaikkiaan seitsemänviidettä
kirjettä. Seitsemänviidettä! En voinut uskoa häntä ja sanoinkin häntä
hulluksi. Minulla ei ole milloinkaan ollut sellaista onnea. No, hän
pani minut laskemaan ne, ja eikö hän, koira vieköön, ollutkin oikeassa.
Seitsemänviidettä ihmeellistä kirjettä maailman suloisimmalta tytöltä!
Mutta ajattelehan, että Wade muisti ne kaikki. Hämmästyin, sillä en voi
ymmärtää häntä.
Vai on Jack Belllounds vieläkin poissa White Slidesistä. Collie, olen
varmasti pahoillani hänen isänsä vuoksi. Miltähän tuntuisi, jos
omistaisin tuollaisen Möly-Jackin laisen pojan? Hyvä Jumala! Mutta
sinun vuoksesi vain huudan ja laulan kuin mielenvikainen intiaani.
Kevääseen ei ole enää pitkälti. Silloin, sinä kukkuloiden villi kukka,
sinä tyttönen suloisine suinesi ja surullisine silminesi, tulen sinua
noutamaan. Silloin eivät kenenkään kuninkaan hevoset eivätkä miehet voi
milloinkaan ryöstää sinua minulta jälleen!