Columbine ei poistunut huoneestaan enää sinä päivänä. Siellä tuntemansa
kärsimykset hän halusi piilottaa muiden silmiltä. Hänellä oli vain
heikko aavistus siitä, mitä itsensä voittaminen hänelle tällä kertaa
maksoi. Hän suoriutui siitä kaikissa tapauksissa ja nukkuikin seuraavan
yön korvatakseen edellisen yön unettomuuden.
Hän ei omituista kyllä pelännyt ollenkaan lähestyä karjanomistajaa ja
hänen poikaansa. Viimeiset tapahtumat eivät olleet ainoastaan
muuttaneet häntä, vaan antaneet hänelle voimiakin. Kun hän tuli
aamiaiselle, Jackia ei näkynyt missään. Vanhus tervehti häntä
tavallista huolestuneemmin.
"Jack on sairas", hän huomautti äkkiä.
"Todellako?" Columbine vastasi.
"Niin. Hän sanoi sen johtuvan juopottelusta, johon hän nyt on
tottumaton. Hän on sellainen kuin sanoitkin hänen olevan. Hän ei
välittänyt moitteistani juuri ollenkaan, mikä oli vieläkin pahempaa.
Sanon sinulle, tyttöseni, että hän on rakastunut sinuun niin kovasti,
että minua oikein hirvittää."
"Minun on pakko huomauttaa, että hän paljastaa nuo tunteensa hyvin
omituisella tavalla", Columbine vastasi lyhyesti.
"Viinan syytä kai se oli", vanhus väitti liikuttavasti ja vakavasti
koettaen lieventää rikosta.
"Hän antoi minulle kunniasanansa, ettei hän juo milloinkaan enää."
Belllounds pudisti vanhaa harmaata päätään surullisesti.
"Vai niin. Kun Jack on kiihkoissaan, hän voi luvata mitä tahansa ja
tarkoittaakin sitä silloin, mutta jouduttuaan ensimmäiseen kiusaukseen
hän unhottaa sen. Tunnen hänet. Tähän rikkomukseen hänellä oli melkein
pätevät syytkin. Kaupungin pojat alkoivat juhlia lokakuun ensimmäistä
päivää ja on täydellinen ihme, ettei hän tullut sikahumalassa kotiin."
"Isä, olet kultaakin parempi", Columbine sanoi pehmeten. Kuinka hän
voisikaan olla vihainen hänelle?
"Collie, et siis aio peruuttaa minulle antamaasi lupausta?"
"En!"
"Pelkäsin sinun muuttaneen mielesi tuon avioliiton suhteen."
"Antaessani suostumukseni tarkoitinkin sitä. En asettanut minkäänlaisia
ehtoja."
"Mutta, tyttöseni, lupauksethan voidaan rikkoa", vanhus sanoi
täyteläisellä äänellään.
"En ole milloinkaan rikkonut omiani."
"Mutta minäpä olen. En usein ehkä, mutta joskus kumminkin... Ja,
tyttöseni, sellainen on luonnollistakin. Voi ilmestyä seikkoja, joiden
vuoksi annetun lupauksen täyttäminen on vallan mahdotonta. Ja mitä
tyttöihin tulee, ymmärrän täydellisesti, miten helposti he voivat
muuttaa mielensä yönkin kuluessa. Sanon sinulle rehellisesti, ettei
minkäänlainen kiitollisuudenvelka sinun puoleltasi voi pakottaa sinua
nyt naimisiin Jackin kanssa."
"Isä, jos minä menemällä naimisiin Jackin kanssa voin auttaa häntä
tulemaan paremmaksi pojaksi sinulle ja kunnollisemmaksi mieheksi, olen
iloinen", Columbine vastasi.
"Tyttöseni, alan ymmärtää, kuinka jalo ja hieno olet", Belllounds
vastasi hyvin tunteellisesti. "Ja se pahoittaa niin mieleni. Naapurini
ovat aina syyttäneet minua siitä, etten näe maailmassa muuta kuin
poikani, vain Möly-Jackin. Häneen nähden olen ollut aivan kuuro ja
sokea. Mutta nyt en ole enää niin kirotun sokea kuin olen ollut. Verho
on nyt poistumaisillaan silmieni edestä... Minulla on vielä yksi toivo
jäljellä Jackiin nähden, nimittäin hänen avioliittonsa sinun kanssasi.
En aio luopua siitä."
"Minäkin aion pitää sanani, isä", Columbine vastasi. "Suostun rupeamaan
hänen vaimokseen lokakuun ensimmäisenä päivänä."
Hän lopetti uskaltamatta enää muuta ja poistui hetkisen kuluttua
aamiaispöydästä ryhtyäkseen jatkamaan työtään. Ja hän saikin sen
tehdyksi, vaikka hänen kätensä usein lepäsivätkin toimettomina hänen
tuijottaessaan ikkunastaan iäkkäiden vuorten harmaille rinteille.
Myöhemmin lähtiessään ratsastamaan hän näki Lemin työskentelevän
pajassa.
"Kas, neiti Collie, vieläkö todellakin oleskelette täällä?" hän sanoi
hymyillen iloisesti.
"Lem, häpeän melkein puhutella nyt hyviä ystäviäni, koska en ole
välittänyt heistä niin pitkään aikaan", Columbine vastasi.
"Mutta sitä varten kai ystävät juuri ovatkin olemassa, että heitä
puhutellaan... Olette hirmuisen kalpea. Melkein tuon kukan näköinen,
jota on niin paljon kukkuloilla."
"Lem, haluan ratsastaa Prontolla. Luuletteko sen olevan jo siinä
kunnossa?"
"Pieni liikunta ei ole sille varmastikaan haitaksi. Se syö itsensä
aivan kuoliaaksi."
Paimen lähti hänen kanssaan laitumen portille ja vihelsi Pronton
luokseen. Mustangi tuli laukaten nähtävästi aivan parantuneena
saamistaan vammoista ja innoissaan lähtemään vanhoille retkilleen
emäntänsä kanssa. Lem satuloitsi sen kiinnittäen enimmän huomiota
vyöhön.
"On parasta, ettemme vedä sitä tiukalle", hän sanoi. "Olkaa varovainen
ja muistakaa, että satula on löyhässä."
"Hyvä on, Lem", Columbine vastasi noustessaan satulaan. "Missä pojat
ovat tänään?"
"Blud ja Jim korjaavat aitaa puron rannalla."
"Entä Ben?"
"Benkö? Ah, tarkoitatte varmaankin Wadea! En ole nähnyt häntä
sittenkuin eilen. Hän nylki silloin erästä puumaa tuolla vuorella. Se
oli eilen aamulla. Hän ei ole luullakseni kaukanakaan, koska koiratkin
ovat tuolla."
"Siinä tapauksessa, Lem, ette ole kuullutkaan eilisestä Jackin ja
Mooren tappelusta."