VILLE (tarttuen häntä käsivarresta). Elä hiidessä vielä!
ASARIAS (pysähtyen). Miks'ei? Pitäähän sitä emäntää saada tervehtiä.
VILLE. Saattaa olla makuulla, jos on koko yön lasten kanssa valvonut.
ASARIAS (kynsien korvallistaan). Niin vainkin. Saattaahan tuo olla
sitäkin.
VILLE. Minä lähetän Liisan katsomaan. (Annille.) Kuule, Liisa! Menehän
katsomaan, mitä emäntä tekee! Ja sano, että täällä on vieras, joka
tahtoisi tervehtiä! (Kuiskaa samalla vielä Annille jotakin korvaan.)
ANNI (ääntään muuttaen). Kyllä, kyllä! (Juoksee portaikon kautta
sisään.)
ASARIAS (katselee epäilevästi Annin jälkeen, mutta sanoo sitten
itsekseen.) Ei se oo. (Villelle.) Missä ne sitten nukkuvat, ne lapset?
VILLE (osoittaen ikkunaa). Tuossa kamarissa. Näetsen, siinähän on
ikkunavarjostinkin alaruutujen edessä. Toissa päivänä sattui vielä yksi
lasikin särkymään, niin että on vain pyyhkeellä tukittu, kun ei
ollut lasiakaan kotona.
ASARIAS (hartaasti katsoen ikkunaan). Vai siinä ne ovat, vai siinä! Ja
Annikin? (Samassa vedetään verhon takaa pyyhe pois ikkunasta ja sisältä
kuuluu):
ANNIN ÄÄNI. Hyvää päivää, Asarias!
ASARIAS. Kah, siellähän se on Anni. Päivää! Päivää, Anni! (Lähenee
ikkunaa.)
ANNI (pistää kätensä ja kyynäspäätä myöten paljastetun käsivartensa
ulos särkyneestä lasista, muuten ollenkaan näyttämättä itseään). Terve
tuloa, Asarias!
ASARIAS (nousee polvilleen kiikkulaudalle ja tarttuu Annin käteen).
Kiitoksia vain paljon! Ja terveisiä paljon. Voi, voi! Näinkö sitä
vain pitääkin tervehtiä?
ANNI. Näin nyt. Ei sovi vielä, Asarias hyvä.
ASARIAS (silitellen molemmin käsin Annin käsivartta). Enkö minä saa,
Anni kulta, edes silmiäsikään nähdä?
VILLE. Maltahan nyt vähän vielä odottaa!
ANNI (koettaa vetää kättään takaisin). Asarias päästää nyt! Kyllä minä
tulen sitten milloin sopii.
ASARIAS (painaen poskeaan Annin käsivartta vastaan). Voi, voi! Näinkö
vähän? Näinkö vähän? (Hellittää vihdoin Annin käden.)
VILLE. Eihän makeata mahan täydeltä. Kerkiäthän sinä vielä.
(Sisältäpäin tukitaan särkynyt lasi jälleen pyyhkeellä.)
ASARIAS (hyppää ylös kiikkulaudalle). Elkää vielä! Näyttäkää edes se
säilikkö, se piironki!
ANNIN ÄÄNI (sisältä varjostimen takaa). Ei nyt! Ei nyt!
VILLE (tarttuen takaa Asariaksen takinliepeeseen). Hulluko sinä olet,
kun tuolla lailla kurkistelet! (Vetää Asariaksen alas maahan.) Herätät
vielä lapsetkin.
ASARIAS. Enhän minä muuta kuin sen säilikön tahdoin nähdä.
VILLE. Saat, saat, kaikki saat, jahka maltat odottaa.
KUSTAAVA (tulee portaikolle). Johan minä kuulin, että Asariaskin on
tullut. (Laskeutuu alas pihaan.) No tervetuloa! (Kättelyä.)
ASARIAS. Päivää! Ja terveisiä paljon niiltä muilta.
KUSTAAVA. Niiltäkö muilta? Niin, niin. Kiitoksia, kiitoksia!
VILLE. Sainhan minä tämän väkisin tulemaan. Ei tahtonut millään lailla
ensin.
KUSTAAVA. Vai ei tahtonut?
ASARIAS. Tahdoinhan minä. Mitä sinä, Ville, höpiset? Heti paikallahan
minä läksin.
KUSTAAVA. No, tietystikin. Asarias on hyvä ja istuu. Minä tuon kahvin
tänne. (Menee portaikolle.)
VILLE. Tuokaa tänne! Eihän sitä siellä.
KUSTAAVA. Eihän sitä sisällä kuumassa tuvassa ja lasten hajussa. (Menee
sisään.)
VILLE. Ja kahvin juotuasi kai käyt vähän makuulle, vai?
ASARIAS (joka on istuutunut kiikkulaudalle, oikoo käsivarsiaan). Eihän
tuo pahaa tekisi, kun näin raukaisee.
VILLE. Ei, kun ei oikein yötäkään nukuttu. Tuossa on vaateaitta ja
siinä vuode.
ASARIAS. Siellähän sitä onkin viileä nukkua.
VILLE. On oikein. Käy sinne pitkällesi vain milloin haluttaa!
ASARIAS. Jahka minä nyt ensin sen kahvin kulautan alas.
VILLE. Tuossapa se jo tuodaankin.
KUSTAAVA (on tullut portaikolle). Tässä, — tässä minä tuon. (Laskeutuu
alas pihaan.)
ASARIAS (Kustaavalle). Pianpa se joutuikin. Istukaahan tekin tähän
laudalle!
KUSTAAVA. Istun, istun. (Tarjoo kahvia Asariakselle.) Ja vielä itsekin
juon puolisen kuppia tarinan voiteeksi. (Istuutuu.)
VILLE. No, se on oikein. Minä juon sen tuvassa ja siellä höllitän
nämä ostoksenikin Annille. (Juoksee tavaroineen portaikolle.)
ASARIAS (heristäen hänen jälkeensä). Elä vain kovin kauan Annia
siellä pidätä, kuule!