HETA (katsellen kummastellen Annia). Tämäkö se on Anni?
ANNI. Tämä on.
HETA (kätellen). No, hyvää päivää! Enpä olisi tuntenut.
KUSTAAVA. Arvaahan sen.
HETA. En olisi tuntenut, — kun on sillä lailla muuttunut.
ANNI. Laihtunuthan minä olen.
KUSTAAVA. Vähemmälläkin!
HETA. Vähemmälläkin, todenperään! Mutta yhtä kaunis sittenkin kuin
ennenkin.
ANNI. Elkää joutavia!
KUSTAAVA. Vaikk' on neljä tehnyt kolmessa vuodessa!
HETA. Kuulin sen jo, kuulin; No, on se! (Rustaavalle.) Eikä ole
kertaakaan kirkolla tavattu, että olisi omin silmin sattunut näkemään.
KUSTAAVA. Johan nyt tästä kirkossa käymään pääsee, tämän matkan päästä!
HETA. Arvaahan sen, niin, niin.
ANNI. Onhan Raisa mukana? Eikös oo?
HETA. On, on. Hän korjaa siellä ensin kärryt vajaan ja vie hevosen
hakaan.
KUSTAAVA ja ANNI. Voi, voi!
HETA. Miehet eivät ole vielä tulleet, se kyllä tiedetään.