KAISA. Olisipa tuo hauska kuulla vähän uutisia Vehmasmäeltäkin päin.
VILLE. No, ne on kaikki kuultu, kun tulette meillä käymään.
KAISA. Taitavat sitten jäädä paljonkin tuonnemmaksi.
VILLE. Eivät jää. Sinne tulinkin teitä nyt kutsumaan.
KAISA. Vai sitä varten Ville sitten nyt meille tulikin!
VILLE. Sitäpä sitä.
KAISA. Mitäs kummia siellä teillä nyt on tekeillä?
VILLE. Ei muuta kuin ristiäiset taas.
KAISA. Vai ristiäiset?
VILLE. Mutta meillä ei ristitä muuten kuin parittain, aivan niinkuin
vihitäänkin.
KAISA. Aina se on Ville sama leikkisä.
VILLE. Ihan totta. Toissa vuonna kaksi ja taas kaksi. Vaan kun ei Kaisa
usko, niin on uhallakin lähdettävä katsomaan.
KAISA. Kissanpentuja ne sitten ovat vai?
VILLE. Mitä Kaisa nyt vuorostaan leikkiä laskee? Meidän omia lapsiamme,
Annin ja minun.
KAISA. No, jos niin on, niin Jumala heitä siunatkoon sitten!
VILLE. Ovat todenperään ja kummeiksi teitä pyydämme — entistä
isäntäväkeämme ja Kaisaa.
KAISA. Kiitoksia vaan paljon! Tulemmehan me.
VILLE. Ja tultava on jo huomenna.
KAISA. Niinkö? Jo?
VILLE. Asariaksen vien minä nyt kanssani ja te tulette vanhan emännän
kanssa perässä.
KAISA. Mitä se Ville nyt meinaa? En minä oikein ymmärrä.
VILLE. Jos minä sanon sinulle, Kaisa, mitä täällä miehesi kanssa äsken
puhuttiin, niin kyllä sitten ymmärrät paikalla.
KAISA. Vai se se! No? Mitäs se nyt sitten ehti jo sinulle haastettakaan?
VILLE. Niin paljon, että tuskin olisin uskonut, ellen olisi omin korvin
kuullut.
KAISA. On sillä hullutuksia aina päässään.
VILLE. On. Ja on maar' niistä kiusaa sinullekin?
KAISA. Enemmän kuin toinen tietääkään.
VILLE. Sen minä aavistin. Vai ovat ne teidän asianne semmoisiksi
kääntyneet?
KAISA. Niin, ovat, Ville hyvä.
VILLE. Mutta niistä hullutuksista on sinun päästävä, Kaisa.
KAISA. On. Mutta millä ihmeellä?
VILLE. Sekin on jo löydetty. Olenhan minä Ville, häh?
KAISA. Kah! Villehän sinä olet.
VILLE. Se, joka täällä ennen renkinä palveli sinun piikuutesi aikana?
KAISA. Niin. No, entä sitten?
VILLE. Ja se, joka oli puhemiehenä Asariakselle, kun hän kävi minun
omaa morsiantani kosimassa?
KAISA. Muistanhan minä sen jutun.
VILLE. Mutta sitten Asarias saikin sinut.
KAISA. Niinhän tuo sai, kovaksi onneksi.
VILLE. Mutta nyt on Asariaksen kanssa päätetty vaihtaa eukkoja.
KAISA. Ole siinä hassuttelematta sinäkin!
VILLE. Enkä hassuttele. Sinun on siihen suostuttava, Kaisa.
KAISA. Mokomiakin!
VILLE. Toistaiseksi. Väliaikaisesti, tietysti, vaan. Kyllä sinä omasi
takaisin saat.
KAISA. Ja mikä rieska siitä syntyisi?
VILLE. Selkäsauna ukollesi, ei muuta.
KAISA. No, sen se tarvitsee, ja siihen kyllä suostun.
VILLE. Sinä siis tulet meille, kun se vaihtokauppa tehdään?
KAISA. Kah! Joutaahan tuon sitten. Vaan mitäs siihen Anni sanoo?
VILLE. Tietysti hänenkin täytyy siihen suostua väliaikaisesti, kunnes
Kapsäkki solmun laukaisee.
KAISA. Sinnekö asti sitten sitä mennäänkin?
VILLE. Sinne. Onhan meillä siellä kaksoset ristittävät. Yksi tie ja
kaksi asiaa.
KAISA. Eihän tuosta taida kuitenkaan henki mennä?
VILLE. Eikä mene. Niin että se sitten on päätetty?
KAISA. Olkoon minun puolestani.
VILLE. Näetsen! Etpäs antanut minulle rukkasia. Ja nyt kun olet minun
eukkoni, niin on sinun oltava minulle kuuliainen kaikessa. Teet siis
niinkuin olen sanonut?
KAISA. Saattaahan tuon.
VILLE. Mikä siveä ja nöyrä puoliso sinä oletkin, Kaisuseni! Me siis
lähdemme, syötyämme, Asariaksen kanssa veneellä, ja te tulette
hevosella perässä, Heta ja sinä.
KAISA. Pitäähän jonkun tänne kotimieheksi jäädä.
VILLE. Kyllä naapuri Holopaisen muori sen ajan talosta huolen pitää.
Siellähän meillä on Kustaava Mansikka, Heta Pölläsen vanha tuttu,
lapsia hoitamassa, niin että heillekin samalla lystiä tulee.
KAISA. Mutta mitäs ne anopit koko tähän lieskaan suustaan puhaltavat?
VILLE. No, sen saamme nähdä sitten. Tiedäthän sinä, että ne mielellään
ja kielellään ovat semmoisessa aina mukana.
KAISA. No, oletpa sinä, Ville, jo koko juonen keksinyt!
VILLE. Juoni mikä juoni! Aivan itsestäänhän tuo läksi juoksemaan
keksimättä.
KAISA. Kun ei vaan kovin pahasti sotkeutuisi.
VILLE. Eikä sotkeudu, kun yhdessä siitä huolen pidämme.
KAISA. No, lähtekää sitten Herran nimeen! Ja me tulemme perässä.
VILLE (ojentaa kättä). Tuohon käteen!
KAISA (lyö kättä). Tuohon käteen! Mutta milloinkas te olette perillä?
VILLE. Nyt vasta huomenna. Kun näin hyviä vieraita saadaan, niin on
käytävä kirkonkylästä viinit. Rovasti on meilläpäin saatavillaan, niin
toimittaa samalla kasteenkin meillä, ettei tarvitse pikkasia kirkolle
kulettaa.
KAISA. Vai niinpäin se asia on? No, sitten kyllä mekin ajoissa keritään
sinne.
VILLE. Niin että nyt se on sitä myöten selvä?
KAISA. Selvä on.
VILLE. Mutta yksi seikka on vielä vaarinotettava. Anopillesi et saa
hiiskua juonesta mitään, ennenkuin hän itse saa nähdä ja kuulla.
KAISA. Ole huoleti. Kyllä minä hänet tunnen.
VILLE. Niin. Voi vielä ojaan kaataa kaikki ennen aikojaan.
HETA (tulee). Kah! Täällähän se Kaisa.
KAISA. Täällä.
VILLE. Entisiä aikoja muistellaan, kuinka hauskasti täällä yhdessä
emännälle raadettiin.
HETA. Siksipä se tänne unehtuikin.
VILLE. Minun se oli syyni. Elkää pahaksi panko!
KAISA. Mikäs on hätänä nyt sitten?
HETA. Ei mikään enää. Tuonne tupakamariin laitoin ruuan pöytään.
KAISA. Vieraalle, kah. Mitenkäs muuten?
VILLE. Mikä vieras minä olen? Talon vanha palvelija.
HETA. Mutta vieras tällä kertaa. — Missäs se Asarias on?
KAISA (vasempaan ikkunaan vilkaisten). Tuossahan tuokin jo tulee. On,
näänmä, käynyt pukeutumassa sekin.
VILLE. Toden perään! Ja ihan kirkkovaatteissaan.
HETA. Se on kaikki Villen kunniaksi.
ASARIAS (tulee).
VILLE. Todenperään! Ihan sulhasmiehen näköinen taaskin!
ASARIAS (räjähtää nauramaan). Hä-hä-hä-hä! Minuako se tarkoitti tuo?
VILLE. Ketäs muuta? Kyllä oletkin komea poika.
KAISA. Senkin papiaani!
ASARIAS. Ole vait', marakatti! Vielä sen näet, mikä papiaani minä olen.
HETA (taputtaa Asariasta olkapäälle). Älä huoli, poikaseni! Etkö sinä
ymmärrä, että Kaisa vaan hyväilysanana sinua siksi sanoi.
KAISA. Ja vielä minä sinua hyväilen paremminkin.
(Menee, antaen mennessään Asariakselle hyvän sysäyksen.)
HETA. Tehkää niin hyvin sitten ja tulkaa ruualle tupakamariin.
(Menee myöskin.)