ASARIAS. Tullaan — paikalla. (Kääntyen Villen puoleen.) Kuulehan, Ville.
VILLE. Häh?
ASARIAS. Luuletko sinä todenperään, että se onnistuu?
VILLE. Ka, mikäs siin' on? Onnistua pitää. Ethän vaan ole puhunut
äidillesi asiasta mitään?
ASARIAS. En ole hiiskunut kenellekään sanaakaan. Etkä sinäkään
Kaisalle?
VILLE. Minä kyllä tiedän, mitä teen. Elä sinä minusta huolta pidä!
ASARIAS. Mutta Anni itse, se se minua vielä eniten huolettaa, mitä hän
sanoo.
VILLE. Johan minä sanoin, että hän ihastuu iki-iloiseksi, kun sinut
näkee.
ASARIAS. Hä-hä-hä-hä! Niinkö luulet?
VILLE. Sinähän vaan olet tullut nuoremmaksi ja kauniimmaksi näinä
vuosina.
ASARIAS. Oo vait'!
VILLE. Sen sijaan kun minusta on tullut vanha rämä, jonka hän
mielellään sinuun vaihtaa.
ASARIAS. Tule syömään ja tuki suus' ruualla!
VILLE. Johan tuo vatsaa, soudun jälkeen tänne, vähän hiukaseekin.
ASARIAS. Kaipa kai! Jo se nyt maittaa ruoka minullekin.
VILLE. Jokos? Ja kun on syöty, niin lähdetään matkalle.
ASARIAS. Sitten lähdetään heti. Hi-hi-hi!
(Menevät, iloisesti hyppien, käsitysten kaulatusten ulos.)