KAISA (nauraen). Niinhän sitä ennenkin sanottiin, kun täällä Villen
kanssa yhdessä palveltiin.
VILLE. Niin. Mutta nyt se täällä Kaisa on jo kolmisen vuotta emäntänä
hyörinyt.
KAISA. Niinkuin Villekin siellä isäntänä.
VILLE. Joo. Niin, että kun ei hoppua pidetty, niin jouduttiin
onnellisiin naimisiin kumpainenkin.
KAISA. On hauska Villestä kuulla, että niin on.
VILLE. No, eiköpähän ole kuulumiset sitten samat täältäkin, vai?
KAISA. Onhan se onni orvollakin, vaivaisellakin Jumala, — miten asian
ottaa. — Tuossa!
ASARIAS (tulee). Kah! Todenperään — Ville!
KAISA. Siinähän se tulee.