Polidorin etuhuone.
Kuudes kohtaus.
Polidor. Henrik. Oldfuks. Juutalainen.
(Polidor käwelee lattiaa, odotellen. Henrik seisoo owen luona.
Kolkutus. Henrik awaa. Oldfuks ja Juutalainen tulewat).
Juutalainen. Herra! täss on mees. Mine näki suur waiwa, ennenku sai
täme mees tänne. Hän olko puhu itse.
Polidor. Terwe, herra! Minä olen hywilläni, kun löydän ammattilaisiani.
Milloinka tulitte tähän kaupunkiin?
Oldfuks. Se taitaa olla teille yhtä kaikki, jos minä olen tullut tänä
päiwänä tahi eilen.
Henrik (hiljaa Polidorille). Se mies on jyrkkäpäinen.
Polidor. Niin, Henrik, kaikki suuret mahtimiehet owat juonikkaita. --
(Kääntyen Oldfuksiin). Minä soisin woiwani olla teille apuna näillä
seuduin.
Oldfuks. Hywä herra! Paras apu, mitä te woitte tehdä minulle, on se,
että olette wähemmällä siewistelemisellä. Mitäpä apua teistä woisi olla
minulle?
Polidor. Ainahan ihminen woipi auttaa toista; näette, kun te olette
wieras näillä seuduilla, niin minä saatan toimittaa teitä hywäin
ihmisten tuttawuuteen.
Oldfuks. Hywiä ihmisiä! ha, ha, ha! Onko teillä niitä niin kyllin? Minä
olen kulkenut ympäri kaiken maailman, waan en wielä ole löytänyt hywiä
ihmisiä. Minä olen tawannut ainoastaan yhden hywän ihmisen koko
maailmassa; se oli minun mestarini Albufagomar-Fagius, syntyisin
arabialainen. Hän oli hurskas ja sääli järettömiä eläimiä enemmän, kuin
ihminen toista ihmistä. Muistanpa, kun hänen oma kissansa erään kerran
makasi isäntänsä waatteen liepeellä, ja silloin sattui olemaan hänen
rukoushetkensä, jonkatähden hän, ei tarwitaksensa häiritä kissan
rauhallista unta, leikkasi pois kappaleen waatteestansa, joka oli
kissan alla.
Polidor. Sepä oli erinomaista armeliaisuutta. Sellaisia ihmisiä ei ole
meillä. Tuletteko nyt siis Arabiasta?
Oldfuks. En, herra! minä tulen kuusta. Enkä tiedä, mitä hyötyä
mokomista utelemisista on.
Polidor. Pitäähän sitä olla jotakin puheen aluksi.
Oldfuks. Minä en huoli mokomista alkulauseista. Jos teillä on siis
jotakin sanomista minulle, niin suoraan asiaan; sillä minun aikani on
kallista.
Polidor. Minä olen kuullut, että te olette Adepto.
Oldfuks. Saatanpa olla.
Polidor. Ja kun minäkin olen monta wuotta harrastanut sitä tiedettä,
niin pyrin minä aina tilaisuuteen puhutella sellaisia ihmisiä.
Oldfuks. Mitä teillä on ollut opetuksena?
Polidor. Minä olen lukenut kaikki mitä parahimmat keksijät owat
kirjoittaneet.
Oldfuks. Parahimmat keksijät owat pahimpia pöllöpäitä, jotka eiwät
tiedä itsekään, mitä he owat kirjoittaneet. Minä luin kymmenen wuotta
turhaan, sillä minä olin lukemiseni lopulla yhtä wiisas kuin
alkaissanikin; mutta tuo mainio Albufagomar-Fagius opetti minulle
tuntikaudessa, mitä minä en keksinyt niin monen wuoden ajalla.
Polidor. Ettekö maksua wastaan tahtoisi opettaa sitä mahtia minulle?
Oldfuks. Kuuden wuoden ajalla, mestaristani erottuani, en ole tahtonut
opettaa sitä kellenkään ihmiselle, sillä se on ollut kielletty minulle;
waan puoli wuotta takaperin sain minä pyynnölleni sellaisen wastauksen,
minkä näette tästä hänen kirjeestänsä, kolmekolmannelta päiwältä
Goraelkuuta kuusisataa ja kolme wuotta Hegirasta lukien. Kas tässä,
mitä hän kirjoittaa siitä: _Allrabricamo Triel Sluki, Elmacino Eben
Alfantara Masaki Gombada_.
Polidor. Minä en ymmärrä arabiankieltä wähääkään.
Oldfuks. Wielä: _Mihynki Caraffa Almanzera Tarif Elbrunadora
Alcantara_.
Polidor. Mitä merkitsee sana _Alcantara_? Espaniassa on eräs sen
nimellinen paikka.
Oldfuks. Sana _Alcantara_ merkitsee rahamäärää, joka europalaisessa
rahassa tekee neljätuhatta taalaria; sillä niin paljon rahaa hän käskee
minun ottamaan siltä, kelle minä opetan mahtia.
Polidor. Waan saanettehan ottaa wähemmänkin, jos tahdotte?
Oldfuks. Ei! Kuulkaa mitä hän kirjoittaa siitä: _Aitzema cranganor
Monomotopa Lacangandaro Mihopi Madagascar rencollavet_.
Polidor. Minä en ymmärrä sitä. Mutta kirjoittaako hän, että te ette saa
ottaa wähemmän, kuin neljätuhatta taalaria?
Oldfuks. Äh! kuulettehan te, että tässä on: _Mihopi Madagascar
rencollavet_.
Polidor. Mutta jos tahtoisitte tehdä sitä waan pelkästä
hywäntahtoisuudesta, ihan ilman palkintoa?
Oldfuks. Ei; hän sanoo selwästi syyn siihen, minkätähden sitä ei saa
tehdä ilman palkintoa. Kas tässä: _Bramini Muhames Nadir Elaocombra
Caffares Canunor Elcanan_. Jos siis tahdotte oppia mahtia, niin maksaa
se neljätuhatta taalaria.
Polidor. Se on wähän paljonläntä. Waan saanenhan luwan kysyä, kun te
osaatte tehdä kultaa, niin mitä hyötyä teille rahasta on?
Oldfuks. Sitä tekemästä ilman palkintoa estää minun mainion mestarini
kirjallinen määräys ja se syy, minkä hän sanoo tässä kirjeessä, näette:
_Boamirci Muhamed Nadir_. Mitä te kysytte minulta, saatan minäkin kysyä
teiltä. Näettekös: mitä te pidätte lukua muutamasta tuhannesta
taalarista, kun sitten paikalla osaatte tehdä rahaa tyhjästä?
Polidor. Hywä kyllä, mutta sanoisinpa wielä muutakin, jos ette panisi
pahaksi.
Oldfuks. Arwaanhan minä, mitä te aiotte sanoa: teitä on petetty niin
monta kertaa, miksikä sitten uskoisitte miuua?
Henrik. Eipä herrani, totta maar, olisikaan sanonut sitä noin
moukkamaisesti. Hän olisi wähintäänkin heittänyt pois sanan "pettää",
ja pannut sen sijaan kohteliaalla tawoin: häntä on trompeerattu.
Oldfuks. Te olette oikeassa, minä kiitän teidän warowaisuuttanne. Minä
en pyydä teitä uskomaan minua, enkä siis waadi edeltäkäsin rahoja,
ainoastaan takausta, että ne maksetaan minulle, niin pian kuin te
olette nähneet kokeita minun taidostani.
Polidor. No hywä! Minä annan rahat tälle Juutalaiselle, joka maksaa ne
teille paikalla, nähtyäni kokeita.
Oldfuks. Hywä! minä suostun siihen. Tahtoisin mennä sisälle, katsomaan
teidän keittopajaa, jos se on kelwollinen siihen tarpeesen.
Polidor. Niin, olkaa hywä ja astukaa sisälle.
(Polidor, Oldfuks ja Juutalainen menewät sisälle).
Seitsemäs kohtaus.
Henrik. Leonora. Nilla.
Henrik (yksin). Tahtoisinpa tietää, mitä tuosta tulee. Minä pelkään
herrani rahoja. Mutta tuolla tulee rouwa Nillan kanssa.
(Leonora ja Nilla tulewat).
Nilla. Henrik! missä herra on?
Henrik. Hän meni wähän sisälle, ja takaisin tultuansa on hän Keisari
tahi kerjäläinen. Hän on tehnyt kontrahdin erään uuden kullantekijän
kanssa, joka muuttaa hänen toiseksi niistä.
Nilla. Noh, waatiiko kullantekijä rahaa siitä, kun hän opettaa mahtia
herralle?
Henrik. Benjamin nimiselle juutalaiselle annetaan neljätuhatta
taalaria, mitkä kullantekijä saapi, jahka hän näyttää keinonsa
kelwolliseksi.
Leonora. Oih! koko ruumiini wapisee jo; sillä minä tiedän warmasti,
että hänessä piilee petturi.
Henrik. Ei! Herralla ei ole hätää. Hän oli kyllä warolla siinä, kun
tahtoi nähdä ensin kokeita, ja jos kokeet owat kelwollisia, niin ei ne
rahat ole hukassa.
Nilla. Rahat, mitä hän pyytää, ilmoittaa jo petturia; sillä mitä
sellainen, joka osaa tehdä kultaa, waatisi rahaa muilta?
Henrik. Mutta, hän sanoi herralle syyn siihen.
Nilla. Minä en ymmärrä, mitä hän saattaisi sanoa syyksi siihen.
Henrik. Näetkös, syy siihen kuuluu olewan tämä: _Alcantara Eben Ezra
Mahomet podolski Hakopäisiäskomai_. Herrani katsoi sen syyn hywäksi, ja
olipa tuo sopiwa minunkin mielestäni.
Nilla. Mitä se on meidän kielellä?
Henrik. Enpä tiedä, ymmärränkö minä arabiankieltä?
Nilla. Woi sinua pöllö! Kun et ymmärrä sitä, niin mitenkä tiedät siinä
olewan mitään syytä?
Henrik. Näetkös, kullantekijä selitti meille sanat näin: _Spelamdisimo
Madagascar hemancino rencollavet_.
Nilla. Siitä en minä tullut hullua wiisaammaksi.
Henrik. Enpä minäkään. Mutta sen minä tiedän, että rahoja hän ei saa,
ennenkuin on tehnyt muutamia kokeita. He näkywät tulewan. Nyt on
parasta mennä sisälle; sillä hän tahtoo olla yksin kullantekijän
kanssa.
Leonora. Oi, woi! Wereni ei ennusta mitään hywää. Waan oikein
mietittyäni, en tarwitse huolia tuosta; sillä jos hän häwittää
omaisuutensa päiwän tahi wuoden kuluessa, on yhden tekewä.
(Menewät kaikki sisään, ja Oldfuks sekä Polidor tulewat esille).
Kahdeksas kohtaus.
Oldfuks. Polidor. Sittemmin Henrik.
Oldfuks (tullessaan). Ei, herra hywä! minä en tahdo ollenkaan kajota
koko keitokseen, ett'ei teillä olisi syytä ruweta epäilemään. Panitteko
markkuljumia pannuun niin paljon, kuin minä sanoin.
Polidor. Panin.
Oldfuks. Kiehuuko se myöskin wienolla tulella?
Polidor. Kiehuu, -- kaikki on teidän määräyksenne mukaan.
Oldfuks. Nyt tulee salaisuus, joka on monjaissa tärkeissä arabian
sanoissa, joita teidän pitää kertoa kolmesti keitoksen aikana. Kas, ne
owat minulla tässä, jos osaatte lukea niitä. (Ottaa paperin ja lukee).
Täjiketnalluk tavo ajeruttep aj änis telo irran. Kertokaa se kolmesti
polwillanne ollen.
Polidor (Kertoo kolmesti, polwillaan ollen).
Oldfuks. Tosiaankin -- panittehan te myöskin arabian-pulweria pannuun.
Polidor. En, herra, siitä ei ole ollut puhettakaan.
Oldfuks. Ai! ai! Se on mitä tarpeellisinta, sillä ilman sitä ei tule
mitään koko keitoksesta.
Polidor. Mutta mistä saadaan sitä pulweria?
Oldfuks. Näillä Nürnberg'iläisillä on tapana aina kaupoitella sitä
torilta. Muuten sillä otetaan pilkkuja pois waatteista. Sitä saadaan
markalla koko joukko; sillä ne miehet eiwät tiedä sen pulwerin oikeasta
arwosta. Lähettäkää palwelija kiireesti torille.
Polidor. Henrik!
Henrik (tulee). Herra.
Polidor. Juokse paikalla torille, ja osta arabian-pulweria markalla.
(Antaa rahan).
Henrik. Keltä minä ostan sitä?
Oldfuks. Useammilla Nürnberg'iläisillä on sitä muun rihkaman mukana.
(Henrik menee pois).
Polidor. Ihme ja kumma! Kuka luulisi sitä pulweria niin hywäksi?
Oldfuks. Wähäinen taika tietäjän mielestä on.
Polidor. Wieläkö muuta?
Oldfuks. Ei mitään muuta. Seteliä, johon on kirjoitettu nuo
arabialaiset sanat, säilyttäkää kuin silmäteräänne, -- sillä siinä on
koko salaisuus.
Polidor. Mutta, milloinka on arabian-pulweri pantawa pannuun?
Oldfuks. Ajasta ei ole lukua, kunhan se waan tapahtuu keitoksen tulella
ollessa. Kas, palwelija tulee jo takaisin. Tiesinhän minä, että sitä on
niillä aina.
Henrik (tulee). Tässä on wiisikymmentä penniä takaisin, herra! Minä
sain puolella markalla niistin-liinani täyteen.
Oldfuks. Menkää nyt sisälle, ja pankaa hywä kourallinen pannuun.
(Polidor ja Henrik menewät sisälle).
Yhdeksäs kohtaus.
Oldfuks.
Oldfuks (yksin). Hywä tulee. Minä annan hänen koettaa wielä pari
kertaa, että hän uskoisi sitä paremmin; sillä niistä parista
kourallisesta pulweria, kuin hän panee pannuun, tulee ainakin kymmenen
taalaria. Saatuani rahat, matkustan minä kumppanini Andreaan kanssa
pois kaupungista, ja annan tuon hywän herran pitää itsensä huolta
siitä, mistä hän saapi enemmän arabian-pulweria. Ha, ha, ha!
Onhan se somaa, kun hän lähettää hakemaan sitä, mitä ei ole ollut
koskaan maailmassa, ja saapi kuulla, ett'ei kukaan tiedä koko
arabian-pulwerista. Minä riistän tältä mieheltä neljätuhatta taalaria,
ja kuitenkin teen minä hänelle hywän työn, josta hänen on kiittäminen
minua; sillä tästä historiasta oppii hän niin paljon, että luopuu
houreistansa ja heittää muille koko kullantekemisen. Kumppanini Andreas
ansaitsee neljännen osan rahoista, sillä hän on toimittanut tehtäwänsä
älykkäästi ja uskollisesti. Minä olen tuntenut häntä jo monta wuotta,
ja tiedän, ett'ei hän ole wiekkaudessa huonompi ketään, paitsi minua;
muuten en olisikaan uskonut hänelle sitä toimitusta. Mutta jopa tulee
herra takaisin.
Kymmenes kohtaus.
Oldfuks. Polidor.
Polidor (tultuaan, syleilee ja suutelee Oldfuksia). Oi kultainen herra
kultaseni! Jumala itse on kulettanut teidät tänne, palkitsemaan minua
pitkällisestä työstäni ja moniwuotisesta hikoilemisestani, mitä minä
olen kestänyt turhaan. Keino on kelwollinen, te olette kunnialla
ansainneet nuo neljätuhatta taalaria, jopa kaksinkertaisestikin.
Oldfuks. Minä en ota penniäkään enemmän, kuin suostumuksemme on.
Polidor. Ähä! nyt minä pistän tulpan niiden suuhun, jotka owat aina
nauraneet minulle, kerskaan wihollisilleni ja niille, jotka owat
kääntäneet selkänsä minulle, ikäänkuin peläten minun muka joutuwan
köyhyyteen, ja sen wuoksi owat unohtaneet kaikki, mitä hywää minä olen
tehnyt heille, warakkaana ollessani.
Oldfuks. Niin, herra hywä! Se on maailman tapa.
Polidor. Mutta nyt on minun wuoroni halweksia heitä.
Oldfuks. Älkää, herraseni! Sillä mitä tärkeintä minun mainio mestarini
Albufagomar-Fagius neuwoo oppilaillensa, on nöyryyttä. Näettehän te,
minkälainen minä olen. Minä woisin elää ruhtinaallisesti, jos
tahtoisin, mutta se on wastoin meidän mieltämme; se on myöskin syynä
siihen, että meidän ei luulla tietäwän tuota kallista mahtia, kuin me,
näette, elämme köyhällä tawoin.
Polidor. Kyllä minäkin seuraan hänen opetuksiansa, sitä saatte
wakuuttaa Albufagomar-Fagiukselle, jolle minä pyydän teidän
ilmoittamaan nöyrintä kunnioitusta minulta, milloin waan kirjoitatte
hänelle.
Oldfuks. Sitä en unhota.
Polidor. Tässä, herra kulta, on minun sinettini; kun wiette sen
Benjamin Juutalaiselle, niin saatte rahat paikalla.
(Antaa sinetin).
Oldfuks. Koettakaa wielä kerran, warmuuden wuoksi.
Polidor. Niin, tahdottenko wiipyä täällä niin kauan? Waimoni olkoon
seurassanne sillä aikaa.
(Menee).
Yhdestoista kohtaus.
Oldfuks. Leonora. Nilla. Sitten Polidor.
Leonora (tullessaan Nillan keralla samasta owesta, mistä Polidor meni).
Oi herra kulta! jos saisin sanoiksi kiitollisuuttani, niinkuin
tahtoisin.
Oldfuks. Rouwa kulta! Teidän miehenne on kelpo mies, ja sentähden olen
minä ilmaissut mahtiani hänelle.
Nilla (suutelee Oldfuksin kättä).
Oldfuks. Se on liian nöyrästi, mamseli! Minun käteni on wähän
likainenkin.
Nilla. Eikö mitä! se on kallis käsi, joka ansaitsee useampiakin
suutelemisia.
Leonora. Ettekö halweksi tätä sormusta, pitääksenne sitä minun tähteni?
Oldfuks. Ei, rouwa kulta! minä en ota mitään antimia teiltä.
Leonora. Ottakaa, herra kulta! Minä katson sen ystäwyyden merkiksi
teiltä, älkää halweksiko sitä, pyydän nöyrimmästi.
Nilla. Oi herra kulta! tehkää toki rouwalle sellainen mielihywä.
Oldfuks. No, minä otan sen, ett'en pahoittaisi rouwan mieltä.
Nilla. Oi hywäinen aika! Ollapa minullakin jotakin hywää
lahjoittaakseni teille. Ettekö halweksi tätä muistorahaa, jonka minä
olen perinyt wanhemmiltani?
Oldfuks. Sääli olisi ottaa teiltä perintöosaanne.
Nilla. Herra kultaseni! minä en laske teitä, ennenkuin otatte sen.
Oldfuks. No, minä säilytän sitä teidän tähden, ja lähetän teille sen
sijaan kultaisen rahan.
Polidor (tullen owesta). Hehei! minä olen niin iloinen, ett'en tiedä
miten olla. Keino on kelwollinen. Wiime keitoksesta sain minä yhtä
paljon kultaa. Hei, herra kulta! käykää meillä joka päiwä, niin kauan
kuin te olette näillä tienoilla.
Oldfuks. Hywin mielelläni. Ehkä minä wiiwyn muutamia kuukausia näillä
seuduilla.
Polidor. Ettekö tekisi minulle sitä kunniata, että tulette luokseni
päiwälliselle?
Oldfuks. Minulla ei ole aikaa; waan kyllä minä tulen iltaiselle teidän
luoksenne. Nyt on minulla wähän pieniä toimituksia.
Polidor. No, minä en tahdo wiiwyttää teitä. Rahat saatte Juutalaiselta,
kun näytätte hänelle sinetin.
Oldfuks. Sitä en epäile. Hywästi niin kauan.
Polidor. Minä sanon jäähywäiset koko perheeni puolesta!
(Oldfuks menee).
Kahdestoista kohtaus.
Polidor. Leonora. Nilla. Sitten Henrik.
Polidor. No, rouwa! mitäs sanotte nyt? Olenko minä nyt häwittänyt
teidän taloutenne hullulla työlläni?
Leonora. Oi, kultaseni! Älkää toki panko pahaksi minun
ajattelemattomuuttani.
Nilla. Minäkin pyydän nöyrimmästi anteeksi, kun olen niin monta kertaa
rohkeasti nauranut sille.
Polidor. Minä annan anteiksi teille lapsukaiset! kaikesta sydämestäni.
Oppikaatte waan siitä, ett'ette wasta kajoa asioihin, joita teidän
ymmärryksenne ei käsitä. Kas, Henrik! Mistä sinä tulet?
Henrik (tulee). Oh, herra! onko se totta?
Polidor. Mikä on totta?
Henrik. Että herra osaa tehdä kultaa.
Polidor. Niin, Henrik, aiwan oikein. Mutta mistä sinä olet saanut
tietää sen?
Henrik. Hoho! koko kaupunki tietää sen. Minä kuulin sitä ensin tässä
likellä taimikauppiaalta, hän pyrki senkin seitsemän kertaa minun
suosioni ja hywätahtoisuuteni turwiin, kaatoi suuren pullon täyteen
donskoita minulle, eikä tahtonut penniäkään siitä, waikka tuo nälkäinen
koira ennen ei antanut minulle wiinaryyppyäkään, ennenkuin panin rahat
pöydälle.
Polidor. Kas, sellainen on maailma; niin pian kuin jollekin käypi
hywin, pyrkiwät kaikki hänelle ystäwiksi. Mutta mistä sellainen tulee
niin pian tiedyksi?
Henrik. Juutalainen lienee sanonut sitä ensin yhdelle, ja kun yksi
kerran saapi tietää jotakin, menee se paikalta ympäri kaupunkia. Kaikki
ihmiset, jotka näkiwät minun kadulla, terwehtiwät minua, niinkuin minä
olisin ollut kokonainen kreiwi; ja Risto Woikukkanen, joka ennen ei ole
ollut näkewinänsäkään minua, kumarsi niin sywään, että milt'ei kaatunut
katuojaan, -- mutta minä, näettekös, menin hänen siwuitsensa yhtä
pönäkästi, kuin hän ennen on mennyt minun siwuitseni.
Polidor. Eiköhän siellä kolkuteta. Henrik! mene owelle.
Henrik (awaa owea, waan lyöpi sen heti kiini taas). Siellä on Leanderi
herra, joka pyrkii Teidän luokse kunniaterweisille.
Polidor. Oho! Oikeinko totta? Se mies on ennen halweksinut minua kaikin
tawoin.
Leonora. Sano, Henrik, että me emme laske puheillemme sellaisia
ihmisiä!
Polidor. Ei niin, eukkoseni! Malttakaamme mieltämme onnellisuudessamme.
Tulkaan waan sisälle.
Kolmastoista kohtaus.
Leander. Entiset. Sitten kolme wierasta herraa.
Leanderin rouwa ja kolme wierasta rouwaa.
Leander. Ah, armahin herra Polidorini! Minun sanoiksi saamaton iloni on
nähdä teitä hywässä terweydessä. Minä en woi sanoilla kuwailla sitä
harrasta halua, kuin minulla on ollut saada nähdä teitä.
Polidor. Sitäpä en ole huomannut; sillä minä olen monta kertaa käynyt
tawoittamassa teitä, waan te ette muka ole olleet kotona, ja kadulla
ette ole koskaan tahtoneet terwehtiä minua.
Leander. Armahin herra Polidorini! Te teette minulle, wähäarwoisimmalle
palwelijallenne, wäärin; sillä Jumala tietää, että koko maailmassa ei
ole ketään toista ihmistä, jota minä kunnioitan niin paljon.