Bützowin, Braunin ja muutamia muita upseereita.
Päätettiin jäädä Taurogiin ja odottaa uutisia Varsovasta.
Mutta Braun meni tästä neuvottelukokouksesta heti toiseen, nimittäin
Anusian luo.
Kauan he neuvottelivat keskenään. Viimein tuli Braun ulos, ja
mielenliikutus kuvastui hänen kasvoillaan. Anusia taas riensi kiireesti
Oleńkan luo.
— Oleńka, hetki on tullut! — huudahti hän jo kynnyksellä. — Meidän on
paettava!
— Milloin? — kysyi toimelias tyttö kalveten hiukan, mutta nousten
samassa seisomaan valmiina lähtemään vaikka heti.
— Huomenna, huomenna! Braun on päällikkönä ja Sakowicz nukkuu
kaupungissa, jonne herra Dzieszuk on kutsunut hänet pitoihin. Herra
Dzieszuk on liitossa kanssamme ja sekoittaa jotakin hänen viiniinsä.
Braun sanoo lähtevänsä itse ja vievänsä mukanaan viisikymmentä
ratsumiestä. Oi, Oleńka, Oleńka, miten onnellinen olen!
Anusia lensi neiti Billewiczin kaulaan ja alkoi syleillä häntä
semmoisen riemun vallassa, että Oleńka kysyi ihmeissään:
— Mikä sinun on, Anusia? Kuinka sait Braunin taivutetuksi siihen?
— Sain taivutetuksi? Sain kuin sainkin? Enkö ole sinulle vielä puhunut
mitään? Oi, hyvä Jumala! Etkö tiedä mitään? Herra Babinicz tulee tänne!
Polttaa, hävittää! Erään joukon hän on tuhonnut viimeistä miestä
myöten, on voittanut itsensä Stenbockin ja tulee niin nopeasti kuin
kiiruhtaisi! Mutta kenenkähän luo hän mahtaa kiiruhtaa tänne? Sano,
olenko minä mieletön?
Kyynelet loistivat Anusian silmissä. Oleńka pani kätensä ristiin,
kohotti katseensa ja sanoi:
— Kenen luo hän tulleekin, niin tasoittakoon Jumala hänen tiensä,
siunatkoon ja varjelkoon häntä!