Kuningas Teja oli aikonut seuraavana yönä koota kaikki asekykyiset
gootit paitsi muutamia solan vartijaksi jääviä ja hyökätä vuorelta
Narseksen leiriin sekä pimeän ja hämmennyksen turvissa panna siellä
toimeen oikein ankaran verilöylyn.
Kun viimeinenkin hyökkääjistä oli kaatunut ja kun päivän koiton
tienoissa bysanttilaiset joutaisivat ajattelemaan hyökkäystä solaa
vastaan, hakisivat ne aseettomista, jotka pitivät kuolemaa orjuutta
parempana, vapaaehtoisen haudan läheisessä Vesuviuksen aukossa, minkä
jälkeen solan puolustajat hyökkäisivät rotkosta ja maksaisivat henkensä
mahdollisimman kalliisti.
Kuningas tunsi vilpitöntä iloa ja ylpeyttä, kun ei ainoakaan tuhansista
vaimoista ja tytöistä -- kaikki pojat kymmenvuotiaasta ylöspäin ja
kaikki vanhukset olivat aseissa -- valinnut häpeällistä orjuutta, vaan
vapaaehtoisen kuoleman Vesuviuksessa, kun Teja esitti asian
kokoutuneelle kansalleen.
Hänen sankarisydämensä iloitsi ajatellessaan, että koko hänen heimonsa
päättäisi yhtenä miehenä kunniakkaasti suuren menneisyytensä kansojen
historiassa ennenkuulumattomalla teolla, uljaalla sankarikuolemalla.
Tämä kuolemaa halveksivan sankarin epätoivoinen tuuma ei toteutunut.
Hänen sammuva silmänsä sai tuon kamalan kuvan sijasta nähdä toisen
valoisamman, sovittavan.
Aina varovainen ja valpas Narses oli huomannut vihollisen uhkaavat
valmistukset jo ennen kuin Johannes ja Cethegus ja kutsunut sen vuoksi
päälliköt telttaansa viidennellä hetkellä saamaan tarvittavat
määräykset.
Oli erittäin ihana, kullalta hohtava syyskuun aamu. Valolaineet
värähtelivät ilmassa, joka oli aivan täynnä kukkien tuoksua. Oli
syysaamu, jonka vertaista ihanuudessa ei näe muualla Italiassakaan kuin
Bajaen lahdella.
Vesuviuksen keveät savupilvet kohosivat leikitellen taivaan valomereen.
Viimeiset matalat mainingit vyöryivät rannalle hiekkaa hyväillen
säännöllisin väliajoin.
Aivan veden rajaan ilmestyi vasemmalta leirinsivustalta komea mies. Hän
käveli hitaasti keihäs olallaan pitkin rantaa. Vyöryvät aallot koskivat
joskus hänen panssaroituja jalkineitaan.
Aurinko heijastui hänen pyöreästä kilvestään ja hänen komeasta
panssaristaan. Merituuli leikitteli hänen kypärätöyhtönsä kanssa.
Kulkija oli Cethegus, joka oli menossa kuolemaan.
Syphax seurasi häntä kaukana.
Saavuttuaan pienen, lahteen pistävän hiekkasärkän luo, hän meni pitkin
tuota kapeata kielekettä niin kauas kuin pääsi, seisahtui veden rajaan
ja kääntyi luoteeseen päin.
Siellä oli Rooma, hänen Roomansa.
"Voikaa hyvin", sanoi hän liikutettuna, "voikaa hyvin, te
kuolemattomuuden seitsemän kukkulaa.
"Voi hyvin, Tibervirta, joka huuhtelet vuosisatojen arvokkaan tomun
mukaasi. Kahdesti olet juonut vertani, kahdesti olet minut pelastanut.
"Nyt et voi enää pelastaa minua, ystävällinen joen jumala.
"Olen taistellut puolestasi, Roomani, ankarammin kuin kukaan
edeltäjäni, ankarammin Caesariakin.
"Taistelu on lopussa. Sotajoukoton päällikkö on voitettu.
"Niin, myönnän sen nyt itsekin.
"Yksityisen mahtava henki voi korvata kaiken muun paitsi puuttuvan
kansan.
"Henki voi pysytellä nuorena, mutta ei voi pitää toisia nuorina.
"Olen yrittänyt mahdotonta.
"Mutta mahdollisuuden saavuttaminenhan on -- tavallista.
"Ja jos särjetyn Caesarini marmoripäästä taas siirtyisi aivoihini
ajatus tästä taistelusta -- panssaroituna kuten Atene Zeus-jumalan
päästä -- niin taistelisin sen vielä kerran.
"Sillä parempi on kaatua taistelussa yli-inhimillisen asian puolesta
kuin elää välinpitämättömänä ja alistuvana tavallisten ihmisten
joukossa.
"Siunattu ollos" -- hän polvistui ja jäähdytti polttavaa otsaansa
suolaisella merivedellä -- "siunattu ollos Ausonian pyhä merenlaine.
"Siunattu ollos, Italian pyhä maa" -- hän painoi kätensä syvälle
rantahiekkaan -- "kiitollisena eroaa uskollisin poikasi sinusta,
liikutettuna kaikesta ihanuudestasi eikä suinkaan lähestyvän kuoleman
pelosta. Minä aavistan, että vieras valta painaa sinua vuosisatoja. En
ole voinut kääntää kohtaloasi, mutta sydänvereni annan toivomusuhrina
puolestasi.
"Maailmanherruuden laakerisi on ainaiseksi kuivettunut, mutta
vapaudenrakkauden ja kansasi jalojen ominaisuuksien oliivi kukoistaa
saavuttamattomana tuhkan alla. Ja kerran koittaa Rooman, Italian päivä,
jolloin ei ainoakaan muukalainen hallitse pyhällä pohjallasi, jolloin
sinä kuulut vain itsellesi pyhistä alpeista pyhään mereen saakka."
Hän nousi levollisena ja kulki nopein askelin keskileirissä olevaan
Narseksen päällikkötelttaan.
Saapuessaan perille hän huomasi kaikkien päälliköiden olevan läsnä.
Narses huudahti iloisena häntä vastaan:
"Tuletpa sopivaan aikaan, Cethegus.
"Olen saanut selville, että kaksitoista päällikköäni on tehnyt
hurjanrohkean liiton, joka on enemmän kunniaksi barbaareille kuin
Narseksen oppilaille. He puolustautuvat sillä, ettei se voi muka olla
hulluutta, kun nerokas Cetheguskin ottaa osaa siihen. Oletko sinä
todella aseliitossa Tejaa vastaan?"
"Olen ja lähden täältä suoraa päätä -- anna, Johannes, minun alkaa
ilman arvanlyöntiä -- Vesuviukselle. Kuninkaan vartiovuoro alkaa."
"Se miellyttää minua, Cethegus."
"Kiitos. Se säästää sinulta monta huolta, _Rooman prefekti_", vastasi
Cethegus.
Kaikki läsnäolijat hämmästyivät tavattomasti. Salaisuuden tuntijatkin
ihmettelivät sitä, että hän tiesi asian oikean laidan.
Narses pysyi levollisena. Hän sanoi Basiliskokselle:
"Hän tietää kaikki. Se onkin hyvä.
"Minun syyni ei suinkaan ole, Cethegus, ettet ole ennen saanut tietää
erottamistasi. Keisari käski ankarasti salata sen.
"Kiitän sinua päätöksesi johdosta, Cethegus.
"Se on aikomusteni mukainen.
"En suo barbaareille ensi yönä huvia teurastaa muutamia
kymmeniätuhansia miehistäni.
"Kaikki joukot, molemmat sivustatkin kokoutuvat keihäänheittomatkan
päähän solasta. He eivät saa hyökkäämisen tilaisuutta. Heidän on
jouduttava solasta poistuessaan keihäisiimme.
"En vastusta sitäkään, jos jotkut vapaaehtoisesti ottavat kukistaakseen
kuninkaan. Hänen kuollessaan toivottavasti vastustus loppuu.
"Yksi seikka huolestuttaa minua.
"Olen aikoja sitten kutsunut Jonian meren laivaston tänne, -- olin
odottanut ratkaisua jo aikaisemmin -- mutta sitä ei näy eikä kuulu.
"Sen olisi määrä kuljettaa vangitut barbaarit Bysanttiin.
"Navarkki Konon! Eikö pikapurjehtija, jonka lähetin tiedustelumatkalle
Regiumin salmeen, ole vielä palannut?"
"Ei, päällikkö! Ei ole palannut minunkaan lähettämäni pikapurjehtija."
"Olisiko viime myrsky vahingoittanut laivastoa?"
"Se on mahdotonta, päällikkö! Laivat ovat vankkoja. Laivasto oli sitä
paitsi viimeisten tietojen mukaan ankkurissa Brundusiumin satamassa."
"Me emme voi enää odottaa laivoja. Liikkeelle, päälliköt. Me lähdemme
kaikki solalle. Minä seuraan mukana.
"Hyvästi Cethegus!
"Älä ole milläsikään!
"Luulenpa, että sodan päätyttyä saat monta oikeusjuttua niskaasi.
"Sinulla on paljon vihollisia, syystä ja syyttä.
"Sinua uhkaavat pahat enteet.
"Mutta minä tiedän, että pidät arvossa vain yhtä ennettä:
"'Hyväksyttävä on vain --'
"'Kotimaan puolesta kaatuminen.'
"Suo minulle vielä yksi suosionosoitus. Salli minun -- isaurilaiseni ja
tribuunini lepäävät Roomassa -- koota joukoissani olevat roomalaiset ja
italialaiset, jotka olet siroitellut muiden kansojen joukkoon, ja
johtaa heitä barbaareita vastaan."
Narses mietti hiukan.
"Hyvä on! Sinä saat koota ne ja johtaa niitä -- kuolemaan", lisäsi hän
hiljaa Basiliskokselle. "Niitä on enintään viisitoistasataa miestä. --
Suon hänelle ilon kaatua maanmiestensä etunenässä -- ja näille ilon
kaatua hänen takanaan.
"Voi hyvin, Cethegus!"
Cethegus lähti teltasta äänettömänä tervehtien häntä keihäällään.
"Hm", hymähti Narses Alboinille, "katsele tarkkaan tuota miestä. Siinä
meni merkillinen palanen maailmanhistoriaa.
"Tiedätkö, kuka lähti teltasta?"
"Vihollistensa suuri vihollinen", vastasi Alboin totisena.
"Niin, sutoseni. Katsele häntä vielä kerran. Siinä menee kuoloon --
viimeinen roomalainen!" -- --
Kun kaikki päälliköt Alboinia ja Basiliskosta lukuunottamatta olivat
poistuneet teltasta, riensivät teltan takaosasta hämmästyneen näköisinä
Anicius, Scaevola ja Albinus, jotka vielä olivat longobardien puvuissa.
"Mitä", huusi Scaevola, "aiotko riistää tuon miehen tuomarien käsistä?"
"Ja hänen ruumiinsa teloittajalta", jatkoi Albinus, "ja hänen
omaisuutensa syyttäjiltä?"
Anicius oli ääneti ja puristi kiukkuisena miekkansa kahvaa.
"Päällikkö", huudahti Alboin, "käske noiden kahden porukurkun riisua
yltään kansalaisteni puvut. Minua suututtaa heidän lörpötyksensä."
"Olet oikeassa, sutoseni.
"Teidän ei enää tarvitse piileskellä", sanoi Narses.
"En enää tarvitse teitä syyttäjinä.
"Cethegus on tuomittu ja tuomion panee toimeen -- kuningas Teja.
"Te, raatolinnut, ette saa näykkiä kuollutta sankaria."
"Entä keisari Justinianuksen käsky", uteli Scaevola itsepintaisesti.
"Ei Justinianuskaan voi sokaista eikä ristiinnaulita vainajia. Jos
Cethegus Caesarius kaatuu, en voi häntä herättää henkiin Justinianuksen
rääkättäväksi. Sinä, Albinus, et saa hänen omaisuudestaan solidiakaan
etkä sinä, Scaevola, hänen verestään tippaakaan. Keisari saa hänen
kultansa, gootit hänen verensä ja kuolemattomuus hänen nimensä."
"Suotko sinä tuolle konnalle sankarin kuoleman", kysyi Anicius
kiukkuisena.
"Suon, Boëthiuksen poika, sillä hän on sen ansainnut.
"Sinulla on tosin paljon kostettavaa hänelle -- sinä saat hakata
vainajan pään ja viedä sen Bysanttiin keisarille.
"Kuuletteko? Taistelu alkaa."