Narses kulki sotajoukkoineen Anagniaan.
Kaksi päivää pääjoukon saapumisen jälkeen molemmat siivetkin saapuivat
sinne.
Anagniassa Narses lepuutti suunnatonta joukkoaan muutamia päiviä,
tarkasti sen ja järjesteli uudestaan. Sieltä hän siirtyi Terracinaan,
missä Armatuksen ja Doroteoksen joukon jäännökset liittyivät
pääjoukkoon. Sitten yhdistynyt sotajoukko marssi gootteja vastaan,
jotka olivat asettuneet erittäin lujaan asemaan Vesuviukselle ja sen
vastapäätä olevalle Maitovuorelle (Mons lactarius) pienen Draco-nimisen
joen (se laskee Stabiaen pohjoispuolelle mereen) molemmille rannoille.
Lähdettyään Cumaesta ja marssittuaan Napolin ohi (-- sen kaupungin
porvarit sulkivat Totilan uudestaan kuntoonpanemat portit, ottivat
kaupungissa olevat kolmesataa goottia vangeiksi ja selittivät, että he
Rooman esimerkkiä noudattaen pysyisivät puolueettomina --) kuningas
Teja riensi mahdollisimman nopeasti kauan aikaa sitten valitsemalleen
taistelukentälle ja vahvisti parhaansa mukaan jo luonnon lujasti
varustamaa asemaansa.
Hän antoi koota uhkuvan rikkaasta maakunnasta vuorelle niin paljon
ruokavaroja kuin suinkin ehdittiin saada, ettei hänen kansansa
tarvitsisi aivan heti tehdä tuttavuutta nälän kanssa.
Nykyajan tiedemiehet ovat turhaan hakeneet Vesuviuksen luota Mons
lactariusta tai muuta paikkaa, joka aivan tarkoin sopisi Prokopiuksen
kuvaukseen goottien viimeisestä taistelukentästä.
Nykyisen Vesuviuksen lukuisista rotkoista ja solista ei ole ainoatakaan
yksimielisesti siksi hyväksytty.
Mutta sittenkään ei tarvitse epäillä bysanttilaisen
historiankirjoittajan kertomusta, joka perustuu silminnäkijäin,
Narseksen alipäällikköjen ja seuralaisten yhtäpitäviin tiedonantoihin.
Paikallisuuksien muuttuminen johtuu tietysti enemmän kuin kolmentoista
vuosisadan aikana tuon aina toimessa olevan vuoren sisustassa
tapahtuneista äkillisistä, suurista, rajuista purkauksista ja
vähitellen soluvan laavavirran, kallion vierimien ja murtumisten
aiheuttamista mullistuksista.
Paljon myöhäisemmilläkin ajoilla eläneiden italialaisten kirjailijain
kuvaukset Vesuviuksen paikallisuuksista ja suhteista eroavat suuresti
nykyisistä oloista.
Se maaperä, joka imi itseensä kuningas Tejan sydänveren, on kai jo
aikoja sitten ollut paksun laavakerroksen suojaamana.
Narseskin ihmetteli barbaarivastustajansa taitoa ja huolellisuutta
puolustuspaikan valitsemisessa.
"Hän aikoo kaatua kuin karhu pesässään", virkkoi hän katsellessaan
Nuceriasta käsin goottien varusteita.
"Moni teistä, rakkaat sutoset", jatkoi hän hymyillen Alboinille,
"kaatuu hänen käpäliensä iskuista, kun yritätte tunkeutua hänen
pesäänsä."
"Täytyy heti alussa mennä niin suurella joukolla, että hän saa molemmat
käpälänsä täyteen, eikä kykene enää iskemäänkään."
"Jos se käy päinsä. Minä tunnen Vesuviuksella erään solan, -- minähän
olin ennen muinoin, kun vielä luulin tämän raihnaisen ruumiini
paranevan, useita viikkoja Mons lactariuksella ilmakylpyjä ottamassa ja
tutkin silloin tarkoin koko Vesuviuksen -- jos he ovat piilottautuneet
sinne, ei heitä aja pois muu kuin nälkä."
"Se on kovin pitkäveteistä."
"Eipä muukaan auta. Minulla ei ole halua uhrata taas kymmeniätuhansia
miehiä keisarin sotajoukosta näiden viimeisten kipinäin
sammuttamiseen."
Niin kävikin.
Vielä kuusikymmentä päivää myöhemmin olivat molemmat sotajoukot
vastakkain.
Aivan vähitellen maksaen joka askeleen verivirroilla sai Narses kamalan
verkkonsa yhä tiukemmalle vedetyksi.
Hän varusti puoliympyrän muotoiseksi kaikki paikat goottien länsi-,
pohjois- ja itäpuolelle. Vain etelässä, meren puolella, missä hänen
leirinsä sijaitsi, ei ollut erityisiä varusteita. Vihollisilla ei näet
ollut laivoja, joilla he olisivat voineet paeta tai tuoda ruokavaroja.
Narseksen Tyrhenian meren laivasto oli parhaillaan matkalla Bysanttiin
viemään vangiksi joutuneita gootteja orjuuteen. Jonian meren laivastoa
odotettiin parhaillaan. Ennakolta saapuneet laivat risteilivät lahdella
Bajaen ja Sorrentumin välillä.
Ylivoimastaan huolimatta Narses valtasi vain vähitellen ja varovaisesti
Piscinulan, Cimiteriumin, Nolan, Summan, Melanen, Nucerian, Stabiaen,
Cumaen, Bajaen, Misenumin, Puteolin ja Nesiksen.
Vähitellen Napolin asukkaatkin rupesivat pelkäämään Narseksen ylivoimaa
ja avasivat vapaaehtoisesti hänelle kaupunkinsa portit.
Joka puolelta bysanttilaiset sitten keskittivät voimansa piiritettyjä
vastaan.
Kiivaiden taistelujen perästä bysanttilaisten onnistui karkoittaa
heidät Mons lactariukselta Draco-joen oikealle rannalle, missä kansan
jäännökset majailivat verrattoman, Narseksen kiittämän vuorisolan
suojaamalla ylätasangolla, erään Vesuviuksen sivuaukon lähellä.
Vain kaakkoistuulella vuoresta tupruava savu ja haju haittasi gootteja,
muutoin heillä oli siellä verraten mukava olla.
Täällä gootit majailivat vuoren lukemattomissa rotkoissa, luolissa ja
kuopissa, paljaan taivaan alla tai teltoissa. Heikommat makasivat
vaunuissa.
Ylätasangolle ei ollut muuta tietä kuin ahdas vuorensola, jonka
eteläpää oli niin kapea, että yksi mies voi sen hyvin sulkea
kilvellään.
Tätä aukkoa vartioivat yötä päivää vuorotellen, tunnin kerrallaan,
kuningas Teja itse, herttua Guntaris, herttua Adalgot, kreivi Grippa,
kreivi Visand, Aligern, Ragnaris ja Vakis. Heidän takanaan solassa oli
aina sata miestä, nekin vuorotellen.
Niin oli siis koko tämän kamalan sodan, taistelun Italiasta ja
Roomasta, Narseksen menettelytapa muuttanut taisteluksi
miehenlevyisestä rotkosta lämpimästi rakastetun ja sitkeästi
puolustetun niemimaan eteläkärjessä.
Prokopiuksen historiallisessa kertomuksessakin goottien kohtalon
lopullinen täyttymys muodostaa ikäänkuin viimeisen näytöksen
suurenmoisessa historiallisessa murhenäytelmässä.
Rannalle solan vastapäätä Narses oli leiriytynyt longobardeineen,
Johannes oikealla ja Cethegus vasemmalla puolellaan.
Prefekti huomautti tribuuneilleen, että Narses oli luovuttamalla
hänelle tämän paikan -- Cethegus oli sen itse valinnut -- antanut
todistuksen varomattomuudestaan tai sokeasta luottamuksestaan.
"Nyt hän on", virkkoi Cethegus, "jättänyt tien Roomaan vapaaksi. Täältä
pääsy olisi ollut paljon vaikeampaa, jos hän olisi asettanut minut
oikealle siivelle tai keskustaan.
"Olkaa valmiit lähtemään yöllä salaa isaurilaisteni mukana Roomaan
heti, kun sieltä on tieto tullut."
"Entä sinä", kysyi Licinius huolissaan.
"Minä jään tänne pelätyn luo.
"Jos hän olisi tahtonut murhauttaa minut, niin olisi hän sen voinut
aikoja sitten tehdä.
"Hän ei nähtävästi tahdo.
"Hän ei tahdo menetellä vastoin lakia.
"Jos minä taas noudatan roomalaisten kutsua, täytän sopimuksemme, enkä
riko sitä."