Sitä paitsi eittämätön välttämättömyys vähensi kamalalla tavalla
kuningas Tejan asekelpoisia miehiä.
Heti aselevon päätyttyä Cethegus isaurilaisineen ja bysanttilaisine
joukkoineen, joissa oli saraseenilaisia ja herulilaisia ratsumiehiä
sekä Alboin longobardilaisine ratsumiehineen olivat ryhtyneet ankarasti
ahdistamaan pakenevia.
Sotajoukon mukana kulkevat naiset, lapset ja vanhukset hidastuttivat
suuressa määrässä peräytymistä. Melkein joka yö täytyi senvuoksi uhrata
pienehkö joukko-osasto, joka pysähtyi johonkin sopivaan paikkaan ja
teki takaa-ajajille sitkeää, hurjanrohkeaa, toivotonta vastarintaa
hankkiakseen pääjoukolleen taas pitkän ennakkomatkan.
Tuo julma, mutta ainoa käytettävissä oleva keino vaati milloin puoli
tuhatta miestä, milloin -- jos puolustusasema oli tavallista laajempi
-- suurempiakin uhreja.
Kuningas Teja oli ilmoittanut tämän sotajoukolleen ennen "hyvien
toivon" vuorelta lähtöä.
Sotilaat olivat vaieten suostuneet tuohon hirmuiseen keinoon.
Kuolemaan vihityt kilpailivat joka ilta keskenään kunniatoimesta.
Silloin kuningas Tejan täytyi -- kostein silmin -- antaa arvan
ratkaista, sillä hän ei tahtonut ketään loukata kieltämällä heiltä
oikeutta tällaiseen itsensä uhraamiseen.
Gootit, jotka huomasivat kansansa ja valtakunnan perikadon olevan
tulossa ja pelkäsivät vaimojensa ja lastensa joutumista Narseksen
käsiin, riensivät toistensa kilvalla kuolemaan.
Peräytymisretki muodostui goottien urhoollisuuden kunniakuluksi,
jokainen pysähdys uskaliaan uhrautuvaisuuden kunniamerkiksi.
Niinpä kaatuivat tämän "perikadon yövartioston" johtajina
Hadusunt-vanhus Nucera Camellarian, nuori ampumataituri Guntamund
Adfonteksen ja reipas ratsumies Gudila Ad Martiksen luona.
Tuo uhrautuvaisuus ja kuninkaan päällikkötaito tuottivatkin kansan
kohtalolle mahdollisimman suotuisat tulokset.
Fossatumin luona Tudoran ja Narnian välillä syntyi yöllinen taistelu.
Yövartioston johtajana oli urhoollinen kreivi Markja. Taistelu alkoi
iltapäivällä, jolloin Cetheguksen ratsumiehet saapuivat goottien
varustukselle, ja kesti auringonnousuun saakka.
Kun aurinko vihdoin valaisi goottien nopeasti kyhättyä maavarustusta,
vallitsi sen sisäpuolella haudan hiljaisuus.
Hyökkääjät lähenivät hautaa erittäin varovaisesti.
Cethegus hyppäsi vihdoin hevosensa selästä ja nousi varustuksen
harjalle Syphaxin seuraamana.
Hän viittasi miehilleen.
"Tulkaa perässä. Ei ole enää vaaraa. Te voitte huoleti astua
vihollistenne yli, sillä he ovat kaikki kuolleet, kaikki tuhat miestä.
Tuolla kreivi Markjakin makaa. Tunnen hänet."
Kun ratsumiehet olivat puhdistaneet tiellä olevan esteen ja lähtivät
Cetheguksen johdolla ajamaan takaa pääjoukkoa, joka oli nyt päässyt
hyvin pitkän matkan edelle, saivat he jonkin matkaa kuljettuaan kuulla
italialaisilta talonpojilta, ettei goottien sotajoukko ollut tullutkaan
pitkin Via Flaminiaa.
Kreivi Markjan ja hänen joukkonsa jalo uhrautuvaisuus aiheutti sen,
että kuningas Teja sai pitkän aikaa salatuksi vihollisilta
peräytymisretkensä suunnan. Takaa-ajajat eivät löytäneet heistä
jälkeäkään.
Cethegus pyysi Johannesta lähtemään pienemmän joukon kanssa oikealle
lounaaseen päin ja Alboinia vasemmalle koilliseen pitkin Via Flaminiaa,
hakemaan kadonneiden jälkiä.
Häntä itseään vastustamaton halu veti Roomaan. Hän toivoi pääsevänsä
sinne ennen Narsesta ja saavansa sen haltuunsa ilman Narsesta
voidakseen pitää häntä, kuten ennen Belisariusta, Kapitoliumilta käsin
kurissa.
Kuningas Tejan jälkien kadottua Cethegus kutsui luotettavimmat
tribuuninsa luokseen ja ilmoitti heille aikovansa nyt vaikka
väkivalloin irtautua Alboinin ja Johanneksen alituisesta
silmälläpidosta ja rientää yksin isaurilaisinensa Roomaan suorinta
tietä, joka nyt oli vapaa.
Hänen puhuessaan Syphax saattoi nopeasti telttaan erään roomalaisen
porvarin, jonka hän oli töin tuskin saanut pelastetuksi longobardien
käsistä. Roomalainen oli kysynyt prefektiä ja barbaarit olivat omien
sanojensa mukaan aikoneet kohdella häntä "samoin kuin edellisiäkin."
"Takaa päin", lisäsi Syphax vielä, "lähestyy suuri sotajoukko. Lähden
tiedustelumatkalle ja palaan pian takaisin."
"Minä tunnen sinut, Tullus Faber", sanoi prefekti, "sinä olet aina
ollut Roomalle ja minulle uskollinen. Mitä tietoja tuot?"
"Oi, prefekti", valitteli mies, "vielähän sinä sentään olet elossa.
"Luulimme sinua jo kuolleeksi, kun et ole mitään meille ilmoittanut,
vaikka olemme kahdeksan sanansaattajaa lähettäneet luoksesi."
"Minun luokseni ei ole saapunut ainoatakaan."
"Sinä et siis tiedä, mitä Roomassa on tapahtunut! Paavi Silverius on
kuollut maanpaossa Sisiliassa. Uusi paavi on vihollisesi Pelagius --"
"En tiedä tuosta mitään. Puhu!"
"Niinpä sinäkään et siis voi auttaa etkä neuvoa. Rooma on --"
Samassa Syphax saapui sisään, mutta ennenkuin hän ehti virkkaa mitään,
ilmestyi prefektin telttaan Narses Basiliskoksen tukemana.
"Te olette antaneet tuhannen goottisoturin pidättää itseänne niin
kauan, että terveet ovat päässeet teidän käsistänne ja sairaat ovat
saaneet teidät kiinni", kiukutteli ylipäällikkö.
"Tuo kuningas Teja osaa muutakin kuin rikkoa kilpiä, hän osaa kutoa
harson prefektinkin terävien silmien eteen.
"Mutta minä näen harsojen läpi, tämänkin läpi. Johannes, kutsu väkesi
takaisin. Hän ei ole voinut lähteä etelään päin, hän on poikennut
pohjoiseen.
"Sillä hän on aikoja sitten tiennyt sen, mikä eniten koskee Rooman
prefektiä. Rooma ei ole enää goottien käsissä."
Cetheguksen silmät välähtivät.
"Lähetin salaa muutamia sukkelia miehiä sinne.
"Ne kiihoittivat kaupunkilaisia nopeaan öiseen kapinaan. Kaikki
kaupungissa olevat gootit tapettiin. Viisisataa miestä vain pääsi
Hadrianuksen haudalle, jota he pitävät hallussaan."
"Me olemme lähettäneet luoksesi kahdeksan sanansaattajaa", uskalsi
Faber huomauttaa lomaan.
"Viekää tuo mies ulos", sanoi Narses.
"Niin, Rooman porvarit muistelevat rakkaudella prefektiä, jolle he ovat
kiitollisuuden velassa kahdesta piirityksestä, nälästä, rutosta ja
Kapitoliumin palosta.
"Mutta sinun luoksesi lähetetyt sanansaattajat ovat kai aina eksyneet
sutosteni joukkoon, jotka lienevät repineet ne palasiksi.
"Mutta minun luokseni on kyllä saapunut pyhän isän Pelagiuksen
tiedonanto. Olen tehnyt hänen kanssaan sopimuksen, jonka sinä, Rooman
kaupunginprefekti, toivottavasti hyväksyt."
"En kai saa sitä tekemättömäksi."
"Rooman hyvät porvarit pelkäävät tavattomasti kolmatta piiritystä. He
ovat pyytäneet, ettemme ryhtyisi mihinkään, mikä saattaisi uuden
taistelun heidän kaupunkiinsa. Hadrianuksen haudalla olevat gootit
kuolevat pian nälkään, kirjoittavat he. He tahtovat itse puolustaa omia
vallejaan ja vannovat samalla, että he tuon goottijoukon kukistuttua
luovuttavat kaupungin vain sen luonnolliselle suojelijalle ja
päällikölle, Rooman kaupunginprefektille.
"Oletko tyytyväinen, Cethegus? Lue sopimus. Anna se hänelle,
Basiliskos."
Cethegus luki iloisena sopimuksen. Roomalaiset eivät ole siis
unohtaneet häntä.
He kutsuivat nyt ratkaisun hetkellä Kapitoliumiin hänet, luonnollisen
suojelijansa eikä vihattuja bysanttilaisia.
Hän luuli taas olevansa valtansa kukkulalla.
"Olen tyytyväinen", sanoi hän antaessaan käärön takaisin.
"Minä olen luvannut", sanoi Narses, "etten yritäkään väkivalloin saada
kaupunkia käsiini. Ensin on kuningas Tejan seurattava kuningas Totilaa.
"Sitten Rooma ja -- moni muu. Tule sotaneuvotteluun, prefekti."
Kun Cethegus neuvottelusta palattuaan kyseli Tullus Faberia, oli tämä
hävinnyt jäljettömiin.