Aurinko nousi kirkkaana seuraavana aamuna. Sen säteet tapasivat
goottijoukon jalkeillaan.
Kun kuningas tuli ulos asunnostaan Taginaen torille, riensivät häntä
vastaan herttua Adalgot, kreivi Torismut ja uskollinen arsakidi Phaza.
"Terve, kuningas. Voitto sinulle. Täällä on morsiamesi lähettämä
maidonkarvainen sotaratsu ja aseesi, jotka ovat voittoa varten
koristetut."
Kuningas pani pitkälle, hulmuavalle kultatukalleen kimaltelevan,
avonaisen, silmikottoman kypärän, jonka harjalla oli komea hopeainen
joutsen. Tämän kaulan ja siipien ympärille oli Valeria sitonut
ruusuköynnöksen.
Hän silitteli hevostaan, jonka harjaan ja häntään Valeria oli sitonut
tulipunaisia nauhoja ja kultalankoja.
Hän hyppäsi satulaan.
Eräs palvelija kuljetti kahta varahevosta, joista toinen oli prefektin
levottomasti korskuva sotaratsu Pluto.
Kuninkaan hartioilta valui alas laaja, valkoinen vaippa, jota rinnalle
kiinnitti leveä, raskas, jalokivin koristettu kultaketju.
Hänen haarniskansa oli puhtaasta, välkkyvästä hopeasta. Siihen oli
kullalla kuvattu lentävä joutsen. Haarniskan aukot käsivarsien, kaulan
ja vyötäisten kohdalla olivat reunustetut purppuranpunaisella silkillä.
Alustakki oli hopeanvalkoista silkkiä.
Leveät kultarenkaat ja taistelukintaat suojelivat käsivarsia sekä
säärykset polvia ja jalkojen etupuolta.
Kapeassa, sirosti kaarevassa pitkulaisessa kilvessä oli kolme väriä:
hopea, kulta ja purppura. Kultaiselle pohjalle oli valkeasta
lasuurikivestä muodostettu lentävä joutsen.
Ratsun loimi ja ohjat olivat hopealla koristettua purppurakangasta.
Oikeassa kädessä kuninkaalla oli keihäs, jonka kärkeen Valeria oli
kiinnittänyt neljä pitkää nauhaa, mitkä iloisesti lepattivat
aamutuulessa.
Siten koristettuna ja iloisen näköisenä kuningas ratsasti Taginaen
katuja pitkin joukkonsa etunenässä. Kreivi Torismut, armenialainen
Phaza, herttua Adalgot ja Julius ratsastivat hänen mukanaan.
Viimemainitulla ei ollut mitään tappoasetta, vain Tejan lahjoittama
kilpi suojeluaseena.
Kuningas ei ollut koskaan ollut niin kaunis.
Kaikki tervehtivät häntä riemuhuudoin.
Taginaen pohjoisportilla Aligern tuli häntä vastaan.
"Sinunhan piti taistella oikealla sivustalla", sanoi kuningas hänelle.
"Miksi tulet tänne?"
"Serkkuni Teja määräsi, että minun on pysyttävä läheisyydessäsi ja
suojeltava henkeäsi", vastasi Aligern.
"Se on väsymätöntä huolenpitoa", huudahti kuningas.
Aligern liittyi hänen seurueeseensa.
Torismut jäi kaupunkiin kätkettyjen jalkamiesten päälliköksi.
Taginaen pohjoisportin ulkopuolella kuningas pysähtyi verraten
vähälukuisen ratsujoukkonsa eteen ja kertoi nyt päälliköille
suunnitelmansa.
"Minä pyydän teiltä, hyvät aseveljet, pahinta, nimittäin pakoa.
"Mutta se on vain näennäinen.
"Totta on teidän urhoollisuutenne ja -- vihollisen turmio."
Pieni joukko ratsasti nyt pitkin Via Flaminiaa väijytyspaikan ohi
molempien kukkulain välitse. Kuningas huomasi, että korsikalaisen
persialaiset ratsumiehet olivat varuillaan molemmilla rinteillä.
Oikealla puolella oli päällikkönä Furius itse, vasemmalla persialaisten
ruhtinas Isdigerd.
Tultuaan Capraen eteläportin sisäpuolelle Totila teroitti vielä kerran
lipunkantajan, kreivi Visandin johdolla jätetyille jousimiehille, että
he ryntäisivät ulos eteläportista vasta sitten, kun persialaiset olivat
tehneet hyökkäyksen longobardeja vastaan, ja kävisivät näiden kimppuun
selkäpuolelta. Etupuolelta Taginaehen kätketyt keihäsmiehet
ahdistaisivat niitä.
"Siten joutuvat longobardit ja nopeimmat Narseksen jalkaväestä Capraen
ja Taginaen välillä kaikilta neljältä puolelta saarroksiin. Edestä
ahdistan minä Torismutin kanssa, molemmilta sivuilta Furius ja Isdigerd
ja takaa Visand. He ovat hukassa."
"Eikö hän ole kuin auringonjumala", kysyi Adalgot munkilta.
"Hiljaa! Ei mitään epäjumalanpalvelusta", virkkoi tämä.
Kuningas saapui Capraen pohjoisportille, avautti sen ja ajaa karautti
pienine joukkoineen pitkin Capraen ja Helvillumin välistä ruohokenttää.
Täällä Narseksen keskusrintama oli jo valmiina. Eturivissä Alboin
seisoi longobardeineen. Näiden takana, hyvän välimatkan päässä, Narses
istui kantotuolissaan ympärillään Cethegus, Liberius ja muut päälliköt.
Narseksella oli edellisenä yönä ollut vetotaudinkohtauksia. Hän oli
niin heikko, ettei voinut seisoa kantotuolissaan.
Hän oli vielä kerran teroittanut Alboinille, ettei tämä saisi hyökätä
ilman erityistä lupaa.
Kuningas antoi ratsumiehilleen merkin. Täyttä karkua ohut rivi syöksyi
longobardien ylivoimaa vastaan.
"Eivät kai nuo aio häväistä meitä niin harvalukuisina hyökätessään",
huusi Alboin.
Kuninkaan tarkoitus ei ollut tehdä hyökkäystä.
Hän ratsasti paljon edelle äkkiä pysähtyneitä miehiään ja veti kaikkien
huomion puoleensa ratsastus- ja asetempuillaan.
Bysanttilaisten mielestä oli tuo hänen tarjoamansa näytelmä niin
ihmeellistä, että silminnäkijät kertoivat siitä ihmeissään
Prokopiukselle, joka on siitä jälkimaailmalle kertonut.
"Sinä päivänä", kirjoittaa Prokopius, "kuningas Totila tahtoi näyttää
vihollisilleen, mikä mies hän oli.
"Hänen aseensa ja ratsunsa kimaltelivat kullasta.
"Hänen keihäänsä kärjestä liehui niin monta purppuranauhaa, että ne jo
kaukaa ilmaisivat kuninkaan.
"Sitten hän näytti ihanalla ratsulla molempien sotajoukkojen välillä
taidokkaita asetemppuja.
"Hän ratsasti kokoympyröitä ja siroja puoliympyröitä milloin oikealle
milloin vasemmalle, heitti hevosen nelistäessä koristellun keihäänsä
ylös ilmaan ja otti sen taas keskeltä kiinni milloin oikealla, milloin
vasemmalla kädellä, ennenkuin se ennätti pudota maahan. Hän näytti
siten ihmetteleville joukoille ratsastus- ja asetaitoaan."
"Taistelun jälkeen bysanttilaisetkin saivat tietää, että tuon iloisen
leikin totisena perussyynä oli ollut se, että kuningas tahtoi voittaa
aikaa, -- erästä ratsujoukkoa odotettiin näet saapuvaksi.
"Vähän aikaa Alboinkin katseli näytelmää.
"Sitten hän sanoi longobardipäälliköille:
"Hän tulee taisteluun sulhaseksi koristettuna. Katsokaa, miten kalliit
varusteet hänellä on. Sellaisia ei meillä näe, serkku Gisulf.
"Eikö vieläkään saa hyökätä. Nukkuuko Narses taas?"