Kun kuningas tähtien tuikkeessa saapui Taginaehen, pieneen taloon,
jossa hän asui, hän tapasi pihalla vesisäiliön reunalla tummaan
vaippaan puetun miehen, jolla oli harppu polvillaan.
Se kimalteli kuutamossa ja mies näpäytteli hiljaa sointuja.
"Sinäkö, Teja, olet täällä? Eikö sinulla enää ole sivustallasi
tekemistä?"
"Olen järjestänyt kaiken.
"Täällä tahdoin tavata sinua."
"Käy sisään.
"Onko Julius sisällä?"
"Hän meni Pyhän Paavalin basilikaan rukoilemaan Jumalalta sinulle
voittoa.
"Hän palannee pian.
"Olen tuonut mukanani varusteen, jota pyydän sinun pitämään ylläsi
huomisessa taistelussa -- minun mielikseni --.
"Se on kestävä."
Totila pysähtyi liikutettuna.
"Tuota voi sanoa huolehtivaksi ystävyydeksi."
Käsi kädessä he menivät nyt sisään kuninkaan huoneeseen.
Siellä oli marmoripöydällä täydellinen varustus kypärästä
suomuspeitteisiin kenkiin saakka.
Se oli laadittu parhaasta Espanjan teräksestä ja oli kevyt, mutta
samalla läpitunkematon.
Se oli mestarillisesti tehty, vaikkakin ilman koristeita -- ei edes
kypärätöyhtöä ollut. Silmikko oli tarkasti suljettava. Varuste oli
kokonaan tummansinistä terästä.
"Kuka loihtutaitoinen seppä on takonut tämän ihmevarusteen", kysyi
Totila hämmästyneenä.
"Minä", vastasi Teja.
"Sinähän tiedät, että minulla on lapsesta saakka ollut taipumusta
taidetaontaan. Ja minä olen -- minähän nukun yleensä hyvin vähän --
tehnyt nämä suomukset sinua varten. Sinun on pantava se huomenna
yllesi."
"Otan sen ylleni vasta hautajaisiin", sanoi Totila hymyillen.
"Hautajaissaattoon tuo on omiaan.
"Mutta huomenna, Teja, lähden taisteluun täydessä kuninkaan puvussa.
"Italia ei saa sanoa: hänen kuninkaansa ja sulhasensa piilottautui
kunniapäivänään.
"Ei. Se, joka huomenna etsii goottien kuningasta, löytää hänet
helposti."
"Tuota olen pelännyt", huokasi Teja. "Anna minun ainakin taistella
huomenna vieressäsi. Vapauta minut oikean sivustan päällikkyydestä."
"Ei, se on erittäin tärkeä paikka. Voin kai itse suojella itseäni.
Mutta noita vuoria ja Roomaan vievää tietä on sinun suojeltava. Jos
jokin onnettomuus sattuisi, niin sinun sivustallasi on ainoa
pelastuksen tie."
Silloin Julius, kreivi Torismut ja herttua Adalgot saapuivat sisään.
Palvelijat -- niiden joukossa Vakis, joka nyt oli Tejan kilvenkantajana
-- toivat sisään illallisen: lihaa, hedelmiä, leipää ja viiniä.
"Ajattele, Julius", sanoi Totila hymyillen, "goottileirin rohkein
sankari on ruvennut pelkäämään."
"En omasta puolestani", sanoi Teja.
"Minun uneni käyvät tavallisesti toteen.
"Ja ne ovat aina synkkiä."
"_Teidän_ unenne", virkkoi Totila leikkiä laskien nuorelle Adalgotille,
joka oli istuutunut hänen viereensä, ja Vakikselle, joka täytti juuri
kuninkaan pikaria, "_teidän_ unenne, te vastanaineet, eivät liene
synkkiä."
"Ei minulla ole valittamiseen syytä", muhoili Vakis. "Sentään
toivoisin --"
"Mitä muita toiveita sinulla on paitsi Liutaa", tuumi Totila.
"Minä toivoisin, että pitkä olisi täällä."
"Mikä pitkä?"
"No, se hyvin pitkä, hän, joka olisi ollut päätään pitempi urhoollista
veljeäsi Hildebadia; hän, jolla oli karhunnahka yllään ja haukan
heittäjätär mukanaan.
"Mikä hänen nimensä nyt olikaan?"
"Harald", sanoi Teja.
"Niin, häntä tarkoitan.
"Olisi hyvä, että hän olisi huomenna täällä väkevine jättiläisineen."
"Emme me häntä tarvitse."
"Mutta parempi on aina parempi, herra kuningas.
"Jos minä olisin ollut herra kuningas, niin olisin kutsunut hänet
takaisin, ennenkuin sota syttyi."
"Me emme tarvitse häntä", toisti kuningas ankarammin.
"Olen samaa mieltä kuin kilvenkantajani, kuningas", virkkoi Teja, "ja
olen omalla vastuullani -- minä pelkäsin, ettet sinä antaisi
suostumustasi -- lähettänyt sanansaattajan hänen luokseen.
"Sinä et olisi lähettänyt häntä poiskaan, jos hän olisi tänne saapunut.
"Minäkin pidin tuosta pohjoismaalaisesta sankarista ja hänen
uskollisuudestaan.
"Hänen jättiläisensä olisivat olleet pitkäpartojen hyviä vastustajia.
"Valitettavasti ei pieni laivani saanut käsiinsä hänen laivastoaan."
"Kiitos, Teja. Se oli sinun tapaistasi.
"Mutta olen hyvilläni, ettet saanut hänelle sanaa.
"Me taistelemme ja voitamme yksin.
"Suunnitelmani on aivan pettämätön, jos vain --"
Kuninkaan otsalle lensi pilvi.
"Jos korsikalainen täyttää velvollisuutensa.
"Sano, Torismut, -- minähän lähetin sinut vielä luostarista, jossa olin
hiukan riidellyt korsikalaisen kanssa, hänen luokseen kysymään, pysyikö
hän entisessä sopimuksessamme -- mitä hän vastasi?"
"Hän antoi minulle tämän avonaisen kirjeen tuotavaksi sinulle."
"Missä tapasit hänet", kysyi kuningas ottaen vahataulun häneltä.
"Taginaen edustalla. Hän järjesti parhaallaan ratsumiehiään väijyksiin.
Hän on tarkoin täyttänyt kaikki määräyksesi."
Totila luki:
"Huomenna teen sen, mitä minulta odotit.
"Taistelun jälkeen et enää moiti minua."
"Hän lisäsi vielä", mainitsi Torismut, "että parisataa hänen
ratsumiehistään, jotka merimatkasta väsyneinä olivat kulkeneet
hitaammin, saapuisivat varmasti varhain huomisaamuna.
"Ne kuuluivat jo olevan Septempedan luona tulossa. Hän pyysi, että
myöhästyttäisit taistelun alkua, jos se on suinkin mahdollista, siksi
kun he ovat saapuneet."
"Miksi hän ei itse tule tänne", kysyi Teja.
"Hän on, kuten omin silmin näin, innokkaassa työssä", vastasi Torismut,
"osoittaakseen ratsumiehilleen tarkoin paikat, joissa ratkaisu huomenna
tapahtuu.
"Hän on vielä kuutamossa tehnyt hyökkäysharjoituksia kukkuloilta käsin
tielle."
Totila sanoi:
"Minä tiedän, miksi hän ei tule illalliselle, mutta se ei merkitse
mitään."
He istuutuivat nyt pöydän ympärillä oleville telttatuoleille ja
penkeille ja alkoivat yksinkertaisen illallisensa.
"Kuningas ei salli minun huomenna taistella rinnallaan", sanoi Teja.
"Siksi käsken minä sinua, Torismut. Suojele sinä hänen henkeään."
"Tuskinpa hän voi täyttää käskyäsi", myhähti Totila juodessaan.
"Torismuthan on Taginaehen sijoitettujen keihäsmiesten päällikkönä."
"Niin kauan kuin minä olen kuninkaan vieressä ei hänelle mitään
tapahdu", vastasi Torismut levollisena. "Lähden vielä kerran katsomaan
Capraen luona olevia etuvartijoita."
Hän lähti ulos.
"Niin", huudahti Totila, "Napolissa porta Capuanan luona hän oli
pelastajani."
"Ja Roomassa Tiberin rannalla tämä nuori harppuherttua pelasti sinut",
virkkoi Teja. "Missä hän on huomenna? Hänen on taas suojeltava sinua."
"Ei", huusi tämä, "olen saanut luvan ratsastaa edellä huomisessa
hyökkäyksessä ja kantaa domna Valerian uutta lippua."
"No, hurskas Julius", sanoi Teja. -- "Sinä et kai taistele. -- Suojele
sinä kuninkaan henkeä. -- Se ei liene syntiä.
"Minä tiedän, että sinä rakastat kuningasta omalla tavallasi."
"Olen hänen luonaan. Mutta vielä paremmin kuin heikko käsivarteni tai
kuin sinun väkevä käsivartesi, Tarentumin kreivi, suojelevat häntä
Jumalan luo kohottamani rukoukset."
"Rukoukset", sanoi Teja.
"Ei ainoakaan rukous ole vielä päässyt tunkeutumaan pilvien läpi.
"Jos se pääsisikin läpi, niin se tapaisi taivaan tyhjänä."