Samassa kuningas katsahti taakseen huvilan pylväskäytävään päin, sillä
sinne asetetut huilunsoittajat lopettivat äkkiä soittonsa.
Hän huomasi syynkin ja hypähti seisoalleen ihmetyksestä huudahtaen.
Köynnösten koristamien keskuspatsaiden aukossa seisoi olento, joka ei
näyttänyt olevan tästä maailmasta kotoisin.
Ihmeen kaunis valkopukuinen tyttö, jolla oli sauva kädessä ja
valkoisista kukista punottu seppele päässään.
"Mikä se on? Elääkö tuo ihastuttava kuva", kysyi kuningas ihmeissään.
Ja kaikki vieraat, kaikki naiset ja miehet kääntyivät katsomaan
kuninkaan osoittamaan suuntaan.
Kapeassa aukossa kukkaköynnösten välissä seisoi olento, jollaista he
eivät olleet koskaan nähneet.
Lapsi tai neitonen oli kiinnittänyt hohtavanvalkoisen pellavapukunsa
vasemmalle olalle safiirisoljella. Komeat safiirit koristivat leveää
kultavyötä. Pitkät, valkoiset hihat valahtivat siipien tavoin
olkapäiltä. Muratti kiersi koko vartaloa. Oikeassa kädessä oli hänellä
kukilla koristettu käyrä paimensauva, vasemmassa erinomaisen kaunis
metsäkukista tehty seppele. Vasenta kättään hän piti suuren, ruskean
koiran päällä, jonka kaulassa niinikään oli kukkakiehkura. Pelottomana,
ajatuksiinsa vaipuneena ja tutkivasti hän katseli loistavaa seuraa.
Ihmetellen vieraat katsoivat, tyttö seisoi liikkumattomana.
Silloin kuningas lähti valtaistuimeltaan, meni tytön luo ja sanoi:
"Terve tuloa goottien kuningassaliin, jos olet mainen olento.
"Mutta jos olet -- kuten olen halukas otaksumaan -- valkoisten
keijukaisten ihmeellinen kuningatar, niin ollos sittenkin tervetullut.
Silloin laaditaan sinulle valtaistuin kuninkaan istuimen yläpuolelle."
Miellyttävästi tervehtien hän viittasi tyttöä tulemaan lähemmäksi.
Hän astuikin pylväskäytävän kynnyksen yli terassille ja virkkoi
punastuen:
"Sinä puhut rakastettavasti, herra kuningas, vaikkakin hassunkurisesti.
"En ole kuningatar.
"Olen paimentyttö Goto.
"Mutta sinä olet -- näen sen paremmin kauniista otsastasi kuin sillä
olevasta kultarenkaasta -- sinä olet Totila, goottien kuningas, jota
kutsutaan ilokuninkaaksi.
"Tässä on sinulle ja kauniille morsiamellesi kukkia -- kuulin, että
tänään vietetään kihlajaisjuhlaanne -- Gotolla ei ole muuta antaa.
Poimin ne viimeisen puiston läpi kulkiessani.
"Ja nyt, kuningas, orpojen holhooja ja oikeuden suojaaja, kuule minua
ja anna minulle suojeluksesi."
Kuningas istuutui taas Valerian viereen. Tyttö seisoi heidän välissään.
Morsian tarttui hänen käteensä ja kuningas pani kätensä hänen päänsä
päälle sanoen:
"Oman ihmeellisen pääsi kautta vannon antavani sinulle suojaa ja
oikeutta. Kuka olet ja mitä minulta tahdot?"
"Herra, olen erään vuoristolaisen lapsi.
"Olen kasvanut Iffa-vuorella yksinäisyydessä kukkien kanssa.
"Minulla ei ole koko maailmassa ollut muuta rakasta kuin veljeni.
"Hän lähti kotoa sinun luoksesi.
"Ja kun isoisä oli kuolemaisillaan, hän lähetti minut luoksesi sanoen
sinun antavan minulle veljeni ja suojaa sekä ratkaisevan kohtaloni.
"Saattajakseni hän antoi Hunibad-vanhuksen Terioliksesta. Hänen
haavansa eivät olleet vielä täysin terveet ja ne saattoivat hänet jo
Veronassa tautivuoteelle.
"Kauan aikaa hoidin häntä, kunnes hän kuoli.
"Ja sitten lähdin minä aivan yksin uskollisen koirani kanssa kulkemaan
tämän laajan, kuuman maan läpi, kunnes vihdoin saavuin Rooman linnaan
ja löysin sinut.
"Hyvä on järjestys valtakunnassasi, kuningas, kiitos sinulle siitä.
"Sajonisi ja keihäsmiehesi vartioivat yötä päivää valtateitä.
"Kovin ystävällisiä ja hyviä he olivat yksinäistä, kulkevaa lasta
kohtaan.
"He neuvoivat minut joka yö johonkin hyvään goottitaloon, jossa emäntä
piti minusta huolta.
"Ja he sanoivat sinun pitävän sellaisen järjestyksen, että valtateille
voi pudottaa kultasolkia ja että ne löytyvät samasta paikasta monen
päivän kuluttuakin.
"Eräässä kaupungissa -- luullakseni se oli Mantua -- oli suuri
väentungos juuri kun olin menossa kauppatorin yli.
"Sajonisi kuljettivat keskellään erästä roomalaista mestattavaksi ja
huusivat: 'Marcus Massurius kuolee kuningas Totilan käskystä. Kuningas
oli laskenut Massuriuksen vapaaksi, mutta tämä oli heti ryöstänyt
juutalaistytön. Kuningas Totila on uudistanut suuren Teoderikin lain.'
"Ja he löivät hänen päänsä poikki avoimella torilla ja koko kansa
huomasi kuningas Totilan oikeamielisyyden.
"Nyt, koirani, saat jo levätä. Täällä ei minulle kukaan tee pahaa.
"Senkin kaulaan olen teidän kunniaksenne pannut kukkakiehkuran."
Hän kosketti hiljaa koiran takkuista päätä. Koira silmäsi ymmärtäväisen
näköisenä tyttöä, meni sitten valtaistuimelle ja nosti tuttavallisesti
vasemman etukäpälänsä kuninkaan polvelle.
Kuningas antoi sen juoda matalasta kultamaljasta.
"Kultaisesta uskollisuudesta", sanoi hän, "kultainen pikari.
"Mutta kuka on veljesi?"
"Niin", sanoi tyttö ajatuksissaan, "päättäen Hunibadin puheista
sairasvuoteella, en luule hänen entistä nimeään oikeaksi.
"Mutta hänet on helppo tuntea", jatkoi hän punastuen.
"Hänen tukkansa on kullanruskea, hänen silmänsä ovat siniset kuin tämä
jalokivi, hänen äänensä heleä kuin leivon. Ja kun hän koskettaa harpun
kieliä, katsoo hän ylös kuin näkisi taivaan avoinna --"
"Adalgot", huusi kuningas.
"Adalgot", toistivat kaikki gootit.
"Niin, Adalgot on hänen nimensä."
Samassa tämä riensi kuultuaan nimeään huudettavan portaita ylös.
"Gotoni", huusi hän riemuiten.
He syleilivät toisiaan.
"Nuo kuuluvat yhteen", sanoi herttua Guntaris, joka oli seurannut
nuorukaista.
"Kuten aamurusko ja aamuaurinko", sanoi Teja.
"Mutta salli minun nyt täyttää tehtäväni", virkkoi tyttö irroittautuen
toisen syleilystä, "kuolevan isoisän käsky.
"Tässä, herra kuningas, ota tämä käärö ja lue se.
"Siinä on Adalgotin ja Goton kohtalo; menneisyys ja tulevaisuus, sanoi
isoisä."