Voittojuhla oli määrätty vietettäväksi kesäkuun kolmantena päivänä.
Rooman asukkaat olivat aamusta varhain liikkeellä. He kulkivat pitkin
kaupungin koristeltuja katuja ja toreja Aventinuksen kukkulaa ja jokea
kohti. Venheitä vilisi joella. Huvilan ympärille oli pystytetty
telttoja, lehtimajoja ja pöytiä, joiden ääressä Rooman kansaa
ruokittiin.
Kun Cassiodorus oli Pyhän Pietarin kirkossa areiolaisen ja katolisen
papin -- viimemainittu oli Julius -- rukoillessa luovuttanut vanhan
ystävänsä tyttären kuninkaalle ja kun nuoret olivat vaihtaneet
sormuksia, pariskunta lähti juhlallisen, loistavan seurueen saattamana
Janiculus-kukkulan yli oikealle Tiberin rannalle, kulki joen yli
juhlallisesti koristettuja, kunniaporteilla varustettuja Teodoruksen ja
Valentinianuksen siltoja myöten ja saapui Emporiumin alapuolella
sijaitsevaan huvilaan.
Täällä kokoutuneen sotajoukon läsnäollessa kuninkaan keihään päähän
ripustetun kultakilven alla roomalaisnainen astui goottisulhasensa
vasempaan kenkään ja tämä laski panssaroidun kätensä hänen tummalle,
läpinäkyvän harson peittämälle tukalleen.
Näin oli kihlaus päätetty kirkollisen, roomalaisen ja goottilaisen
tavan mukaan.
Morsiuspari asettui nyt terassin keskimmäisen pöydän ääreen, Valeria
jalosukuisten roomalais- ja goottinaisten, Totila sotajoukkonsa
herttuoiden ja kreivien ympäröimänä.
Kreikkalaiset ja roomalaiset huiluniekat soittivat, roomalaisten
tanssien ohessa goottinuorukaiset esittivät miekkahyppyä. Joella,
molemmilla rannoilla ja huvilan ympärillä kuninkaan roomalaiset ja
goottilaiset vieraat söivät ja toivottivat onnea lempeälle
hallitsijalleen ja hänen kauniille morsiamelleen.
Valeria katseli totisena avaruuteen. Hänen huulensa liikkuivat.
"Minkä nimen mainitsit", kysyi kuningas ojentaessaan hänelle pikarinsa.
Valeria maisteli pikarista ja sanoi antaessaan sen takaisin.
"Mirjam."
"Mirjamille kiitos ja kunnia", sanoi kuningas kohottaen pikarinsa.
Silloin kuului harpun ääni. Heidän eteensä astui Adalgot puettuna
valkoiseen, kultapäärmäiseen juhlapukuun, laakerista ja tammenlehdistä
sidottu seppele päässään. Hän katsahti kysyvästi soiton- ja
miekkailunopettajaansa, kreivi Tejaan, joka istui kuninkaan oikealla
puolella, ja lauloi sitten heleällä äänellä:
"Kuulkaa kaikki kansat lähellä ja kaukana, kuule Bysanttikin.
Goottikuningas Totila hallitsee Kapitoliumilla.
"Kauas Tiberin rannoilta on karkoitettu Belisarius-sankari. Cethegus ei
ole enää Rooman, vaan Manalan prefekti.
"Mistä lehdistä on kuningas Totilalle seppele tehtävä? Hänen rinnallaan
Valeria loistaa _ruusuisena_.
"Rauhaa ja oikeutta hänen miekkansa ja kilpensä suojelee. _Oliivi_,
anna lempeät lehtesi rauhanruhtinaalle.
"Kuka johti peloittavaa kostosotaa Bysanttiin saakka? Tule, _laakeri_,
voitonyrtti, tule seppeleeseeni.
"Mutta hänen voitokas voimansa ei kasvanut Rooman mailla.
Germanialainen _tammi_ siksi palkitkoon hänen sankaruutensa.
"Kuulkaa, kaikki kansat, lähellä ja kaukana, kuule Bysanttikin.
Goottikuningas Totila hallitsee Kapitoliumillä."
Äänekkäät hyvä-huudot palkitsivat laulajaa. Sillä välin saapui
morsiusparin eteen roomalaispoika ja goottityttö, kummallakin
ruusuista, oliivista, laakerista ja tammesta sidottu seppele käsissään.
Polvistuen he ojensivat seppeleensä.
"Meidänkin laulajamme osaavat kauniita sanoja, Valeria", sanoi Totila
hymyillen. "Sitä paitsi on heissä voimaa ja uskollisuutta. Hengestäni
saan kiittää tätä laulajaa."
Hän laski kätensä Adalgotin pään päälle.
"Armottomasti hän löi maamiestäsi Pisoa, virkaveljeään Apollon
palveluksessa, taitavasti runoileville sormille rangaistukseksi siitä,
että nuo sormet olivat kai kirjoittaneet Valerialleni monta runoa ja
sama käsi yritti heittää tappavan raudan minua kohden."
"Yhtä olisin tahtonut kuulla vielä mieluummin kuin riemulauluasi",
sanoi Teja hiljaa Adalgotille.
"Mitä, opettajani?"
"Prefektin kuolinhuutoa. Valitettavasti lähetit hänet Manalaan vain
laulussa."
Goottisoturit huusivat Adalgotin luokseen ja pidättivät häntä kauan,
sillä Totilan taistelutoverit osasivat antaa arvon tälle laululle.
Herttua Guntaris syleili ja suuteli häntä ja sanoi vieden hänet
syrjään;
"Nuori sankarini.
"Omituinen yhdennäköisyys!
"Joka kerta kun näen sinut, huudahdan: Alarik!"
"Sehän on sotahuutoni", vastasi Adalgot.
Yhdessä he hävisivät väkijoukkoon.