KUUDES LUKU.

Pitkä aika oli jo kulunut siitä, kun tieto rauhanehdotuksen

hylkäämisestä saapui Roomaan. Siirrymme nyt Bysanttiin Forum Strategiin

varrelle, erääseen yksinkertaisesti, mutta aistikkaasti rakennettuun ja

sisustettuun taloon "Kultaisen sarven" lähellä, mistä on unohtumattoman

kaunis näköala merelle sekä salmen toisella puolella sijaitsevaan

uuteen, komeaan kaupunginosaan "Justinianaan".

Talon ruokasalissa tapaamme kaksi miestä tuttavallisesti

keskustelemassa.

Talon isäntä oli vanha -- eikä toivottavasti epämieluinen -- tuttavamme

Prokopius, joka nykyjään eli Bysantissa arvossa pidettynä senaattorina.

Hän kaatoi uutterasti vieraalleen viiniä -- vasemmalla kädellään.

Oikeasta kädestä oli jäljellä vain vaatteeseen kääritty pätkä.

"Niin", sanoi hän, "joka hetki oikean käteni tynkä muistuttaa minua

eräästä hulluudesta.

"Mutta tuota hulluuttani en kadu. Tekisin saman työn vielä kerran,

vaikka menettäisin silmät päästäni.

"Se oli sydämen hulluutta.

"Ja sellainen hulluus on ihmisen suurin onni.

"En ole vielä elämäni kuluessa ehtinyt rakastua naisiin.

"Rakkauteni esineenä on ollut ja vieläkin on -- Belisarius.

"Tunnen vallan hyvin -- sinun ei tarvitse ollenkaan hymyillä noin

ivallisesti, ystäväni -- tiedän hyvin sankarini heikkoudet ja huonot

puolet.

"Mutta siinä onkin sydämen hulluuden suloisuus: se rakastaa suosittunsa

virheitäkin enemmän kuin muiden ihmisten hyveitä.

"Minä -- kertoakseni asian lyhyesti -- varoitin taas viime

persialaissodassa miestä, jolla on jalopeuran rohkeus ja lapsen sydän,

lähtemästä pienen joukon saattamana erään epävarman metsän läpi.

"Se tapahtui Daran luona.

"Tietysti tuo tyhmä, rakas hullu teki vasta silloin uhkauksestaan

toden.

"Ja tietysti Prokopius, tuo viisas hullu, lähti mukaan retkelle.

"Ja tietysti kävi kaikki niin kuin olin edeltäpäin jo sanonut.

"Koko metsä vilisi äkkiä pelkkiä persialaisia.

"Oli aivan kuin tuuli olisi puistellut puista kaikki kuivat lehdet.

"Mutta lehdet olivat nuolia ja keihäitä. Kävi aivan samalla tavalla

kuin silloin kerran Tiburtiuksen portilla.

"Hänen uskollinen päistärikkö-oriinsa Balan jäi tälle matkalle.

"Se kaatui keihäiden lävistämänä.

"Nostin sankarin omalle ratsulleni.

"Samassa suuntasi eräs persialaisruhtinas, joka oli yhtä pitkä kuin

nimensä -- tuon rakastettavan miehen nimi oli Adrastaransalanes --

magister militumia kohti iskun; jonka kiireessä saatoin torjua vain

oikealla kädelläni.

"Vasemman käden kilvellä suojelin päällikköä erään saraseenin

hyökkäystä vastaan.

"Isku oli navakka. Jos se olisi sattunut Belisariuksen kypärättömään

päähän, olisi se haljennut kuin simpukka.

"Mutta minun kyynärvarteni se leikkasi pois aivan kuin sitä ei olisi

koskaan ollutkaan."

"Belisarius pääsi tietysti pakoon ja Prokopius joutui tietysti

vangiksi", jatkoi vieras päätään pudistellen.

"Oikein arvasit kumpaisenkin seikan, oi älyn valtias, kuten ystäväni

Adrastaransalanes olisi sinua kutsunut.

"Mutta tuo samainen mies, jolla oli pitkä vartalo, miekka ja

nimi -- sitä sinä et pystyisi lausumaan -- oli niin liikutettu

'elefantintapaisesta jalomielisyydestäni', -- kuten hän sanoi -- että

laski minut vapaaksi ilman lunnaita. Hän pyysi vain minulta muistoksi

sormuksen, joka oli eräässä entisen oikean käteni sormessa.

"Siihen päättyivät minun sotaretkeni", jatkoi Prokopius totisena.

"Pidän kirjoituskätenikin menettämistä jonkinlaisena rangaistuksena.

"Olen kirjoittanut sillä paljon hyödytöntä ja joskus väärääkin.

"Vaikka, jos samanlainen rangaistus kohtaisi kaikkia Bysantin

kirjailijoita, ei täällä kohta olisi ainoatakaan kaksikätistä,

kirjoitustaitoista ihmistä.

"Nyt on kirjoittaminen paljon hitaampaa ja vaivalloisempaa.

"Mutta siitä on hyötyäkin.

"Silloin tulee ajatelleeksi joka sanasta, onko se kirjoittamisvaivan

arvoinen ja voiko se puolustaa paikkaansa kirjassa."

"Olen lukenut todellisella nautinnolla", virkkoi vieras, "kertomuksesi

vandaalisodasta, persialaissodasta ja goottisodastakin, mikäli viime

mainittu on jo valmis.

"Se oli hitaan toipumiseni aikana lempikirjani.

"Mutta se minua ihmetyttää, ettei sinua ole lähetetty ystävämme

Petroksen luo ultziagristen hunnien alueelle tai Kersonin kaivoksiin.

"Kun Justinianus rankaisee niin ankarasti asiakirjojen väärentämisen,

niin ankarammin kai hänen vielä pitäisi rangaista tällainen

historiallisten asiakirjojen totuudenmukaisuus.

"Sinä olet ruoskinut niin säälimättömästi hänen horjuvaisuuttaan ja

hänen erehdyksiään sotapäällikköjen ja virkamiesten valinnassa. --

Minua ihmetyttää, että olet jäänyt rankaisematta."

"En ole jäänyt rankaisematta", sanoi historioitsija kiukuissaan.

"Keisari salli minun pitää pääni, mutta aikoo riistää kunniani.

"Hän ja varsinkin tuo kaunis naispaholainen.

"Olin näet huomauttanut, että Justinianus kulkee hänen

talutusnuorassaan.

"Ja hän tahtoo edelleenkin säilyttää valtansa, mutta samalla salata

sen.

"Hän kutsutti minut luokseen heti, kun kirjani oli ilmestynyt.

"Kun menin hänen huoneeseensa ja näin kirjani hänen sylissään,

ajattelin: Adrastaransalanes otti käden, joka kirjoitti, tuo nainen

ottaa pään, joka sen ajatteli.

"Mutta hän ojensi minulle pienen kultaisen kenkänsä suudeltavaksi,

hymyili herttaisesti ja sanoi:

"'Sinä, Prokopius, kirjoitat kreikankieltä paremmin kuin kukaan

aikalaisistamme.'

"'Niin kauniisti ja todenmukaisesti.

"'Minua on neuvottu heitättämään sinut Bosporon mykkien kalojen

seuraksi.'

"'Mutta se mies, joka parhaiten sanoi totuuden siinä, missä se tuntui

katkerimmalta, sanoo totuuden siinäkin, missä se meitä miellyttää.'

"'Justinianuksen parhaasta moittijasta tulee hänen paras kiittäjänsä.'

"'Rangaistukseksi Justinianuksen sotatoimista laatimastasi kirjasta

saat kirjoittaa teoksen Justinianuksen rauhantöistä.'

"'Sinä saat keisarillisen valtuuden kirjoittaa keisarin rakennuksista.'

"'Sinä et voi kieltää, että hän on siinä suhteessa saanut suuria

aikaan.'

"'Jos olisit parempi lainoppinut kuin miksi leirielämäsi suuren

Belisariuksen seurassa on -- valitettavasti -- sinut tehnyt, täytyisi

sinun kirjoittaa hänen suurenmoisimmasta mosaiikkirakennuksestaan,

hänen pandekteistaan.'

"'Mutta siihen ei lainopillinen sivistyksesi riitä, sinä Belisariuksen

urhoollinen kilvenkantaja.'

"Ja tuo kaunis paholainen on oikeassa."

"Siis sinä kirjoitat Justinianuksen rakennuksista, sinä, joka itse olet

hänen jalomielisyytensä elävä muistomerkki.

"Sillä sinun täytyy myöntää, että edelliset keisarimme ovat paljon

vähäpätöisemmistä syistä puhkaisuttaneet silmät tai leikkauttaneet

korvat monelta kirjailijalta.

"Senkin kai myönnät, että ilman niitä on verraten ikävä elää.

"Ei yksikään keisari ole tätä ennen sallinut kirjoittaa niin suoraan,

ei ainakaan palkinnut uusilla luottamustoimilla.

"Mutta _jolleivät_ Justinianuksen rakennukset mahdollisesti

miellyttäisi sinua, niin vakuutan, ettet eläisi kauan osoitettuasi niin

huonoa makua. -- Jumalat rankaisevat sellaisen kiittämättömyyden

pikaisella kuolemalla.

"Katsos, olen saanut toimitetuksi sinulle tällaisen palkinnon, --

Justinianus aikoi vain nimittää sinut senaattoriksi -- että sinulla

olisi jotakin aihetta väitteeseesi Teodoran turmiollisesta ja

rajattomasta vaikutusvallasta."

"Minun täytyi vielä kerran kumartua suutelemaan hänen jalkaansa,

jolloin hän piloillaan potkaisi minua vasten suuta. --

"Olin tehnyt testamenttini ennen kuin menin keisarinnan puheille.

"Nyt näen, miten tuo paholainen naisen hahmossa on kostanut minulle.

"Justinianuksen rakennuksia ei voi todellakaan moittia. Niistä on

vaiettava tai niitä on kiitettävä.

"Jos olen vaiti, se maksaa henkeni.

"Jos puhun niistä enkä niitä kiitä, maksaa sekin henkeni, jota paitsi

totuuden rakkauteni joutuu huonoon huutoon.

"Minun on siis kiitettävä tai kuoltava.

"Ja minä olen niin heikko", virkkoi isäntä huoaten, "että mieluummin

kiitän niitä -- ja elän".

"Sinä olet nauttinut niin paljon Thukydidestä ja Tacitusta -- sekä

kuivaa että nestemäistä" -- virkkoi vieras kaataen molempien pikarit

täyteen -- "eikä sinusta sittenkään ole tullut Thukydidestä eikä

Tacitusta".

"Antaisin mieluummin pitkänimisen ystäväni hakata pois vasemmankin

käteni, ennenkuin kirjoittaisin sillä rakennuksista."

"Pidä kätesi!

"Kirjoita sillä -- laadittuasi julkisen ylistysteoksen rakennuksista --

salainen teos Justinianuksen ja Teodoran häpeällisistä töistä."

Prokopius ponnahti ylös.

"Se on pirullinen tuuma, mutta joka tapauksessa suurenmoinen. Neuvo on

arvoisesi, ystäväni.

"Siitä lahjoitan sinulle yhden kellarissani asuvista Herodotoksen

yhdeksästä runottaresta -- vanhimman, väärentämättömimmän ja jaloimman

viinini.

"Tuo salateos tulee herättämään suurta huomiota ja -- kauhua.

"Ikävä vain, etten kykene kertomaan roskaisimmista murhista ja teoista.

"Itse tukehtuisin kirjoittaessani.

"Sitäkin, jonka aion kertoa, pidetään varmaan suunnattomasti

liioiteltuna.

"Ja mitä jälkimaailma sanoo Prokopiuksesta, joka on laatinut

Justinianuksesta ylistyskirjan, arvostelun ja häväistyskirjoituksen?"

"Se sanoo: hän oli Bysantin keisarikunnan suurin historioitsija, mutta

samalla sen poika ja uhri.

"Kosta puolestasi!

"Keisarinna salli sinun pitää viisaan pääsi ja vasemman kätesi.

"No hyvä! Eihän vasemman kätesi tarvitse tietää, mitä oikea kätesi on

aikaisemmin tehnyt.

"Piirrä tuon keisarinnan ja hänen puolisonsa kuvat jälkimaailmalle.

"Silloin he eivät ole voittaneet rakennuksillaan, vaan sinä salaisella

teoksellasi.

"He aikoivat rangaista kohtuullista suorapuheisuutta; rankaise sinä

heitä ja paljasta totuus säälimättä.

"Kukin kostaa omilla aseillaan; härkä sarvillaan, sotilas miekallaan ja

kirjailija kynällään."

"Varsinkin, jos hänellä on vain vasen käsi jäljellä", virkkoi

Prokopius.

"Minä kiitän sinua, Cethegus, ja noudatan neuvoasi.

"Minä kirjoitan kostoksi Justinianuksen rakennuksista tuon

häväistysteoksen.

"Mutta nyt on sinun vuorosi kertoa.

"Olen saanut tietää asiain kulun kirjeellisesti tai suullisesti

Roomasta paenneilta tai Totilan vapauttamilta legioonalaisilta siihen

hetkeen saakka, jolloin sinut viimeksi nähtiin talossasi tai oikeammin

-- jolloin sinun äänesi viimeksi kuultiin talossasi.

"Kerro, kaupungiton prefekti!"

"Aivan heti", vastasi Cethegus.

"Mutta sano nyt ensin, miten Belisariukselle kävi persialaissodassa?"

"Kuten ainakin.

"Miksi sitä kysytkään?

"Belisarius oli todellakin voittanut vihollisen ja olisi saanut

persialaisten kuninkaan Kosroeen, Kabadeksen pojan, pakotetuksi

pysyväiseen rauhaan.

"Mutta silloin simpukkaprinssi Areobindos ilmestyi hänen leiriinsä ja

toi sinne Belisariuksen tietämättä Bysantissa laaditun asiakirjan,

jonka mukaan aselepo oli päätetty puoleksi vuodeksi.

"Justinianus oli jo kauan ollut salaisissa keskusteluissa Kosroeen

kanssa.

"Hän tarvitsi rahaa ja senvuoksi hän taas sanoi, ettei hän muka luota

Belisariukseen. Viidestä sadasta sentneristä kultaa hän päästi

persialaiskuninkaan verkostamme, jonka olimme kietoneet tiukasti hänen

ympärilleen.

"Narses oli viisaampi.

"Kun simpukkaprinssi saapui hänen luokseen saraseenien alueen rajalle,

hän selitti, että sanantuoja oli joko petturi taikka mielipuoli, otti

tämän vangiksi ja jatkoi sotaa siksi, kun oli voittanut perinpohjin

saraseenit.

"Sitten hän lähetti keisarillisen sanantuojan anteeksi pyyntöjen

kera takaisin Bysanttiin. Hänen parhaina suosituksinaan olivat

seitsemänkymmenen kaupungin ja linnoituksen avaimet ja aarteet, mitkä

hän oli anastanut viholliselta sillä aikaa, kun Belisarius kuuliaisesti

piti aselepoa."

"Tuo Narses on --"

"Aikamme suurin mies", sanoi Prokopius.

"Rooman prefektikin mukaan luettuna.

"Narses ei nimittäin tavoittele, kuten ystäväni Cethegus, mahdottomia.

"Mutta me, -- se on Belisarius ja raajarikko Prokopius -- me palasimme

napisten ja haukkuen, mutta uskollisina kuin villakoirat ja yhtä

tyhminä kuin ennenkin takaisin Bysanttiin kiristellen hampaitamme

aselevon johdosta. Me odotamme taas täällä uusia tehtäviä, laakereita

ja loukkauksia.

"Kaikeksi onneksi Antonina on luopunut mieltymyksestään toisten miesten

kukkiin ja runoihin. Aviopari -- jalopeura ja kyyhkynen -- elää nyt

täällä Bysantissa onnellisena.

"Belisarius miettii tietysti yöt ja päivät, miten hän taas

saisi osoittaa keisarilliselle herralleen uskollisuuttaan ja

sankarillisuuttaan.

"Justinianus on hänen hulluutensa samoin kuin minun on -- Belisarius.

"Mutta kerro sinä nyt!"

Taistelu Roomasta II Historiallinen romaani · 第 69 / 123 题