Cassiodorus ja Julius viipyivät monta viikkoa Bysantin matkalla. He
palasivat, mutta eivät tuoneet rauhansanomaa.
Cassiodorus lähti heti, kun he olivat laskeneet maihin Brundusiumissa,
luostariinsa Apuliaan väsyneenä matkaan ja koko maailmaan. Julius sai
yksin viedä sanoman kuninkaalle Roomaan.
Totila otti hänet vastaan Kapitoliumissa etevimpien päällikköjensä
läsnäollessa.
"Alussa", kertoi Julius, "olivat rauhantoiveet sangen suuret.
"Keisari, joka ei aikaisemmin ottanut vastaan goottilähetystöä
Vitigeksen aikana, ei voinut sulkea palatsinsa ovia länsimaiden
suurimmalta oppineelta, jonka viisaus, hurskaus ja lempeys ovat
laajalti tunnetut.
"Meidät otettiin hyvin kunnioittavasti ja ystävällisesti vastaan.
"Keisarin neuvostossa vaikutusvaltaiset miehet, kuten Tribonianus ja
Prokopius, puhuivat rauhan puolesta ja keisari itsekin näytti olevan
samaa mieltä.
"Hänen molemmat suuret sotapäällikkönsä Narses ja Belisarius olivat
työssä valtakunnan itärajalla, jota saraseenit ja persialaiset alinomaa
uhkailivat.
"He olivat sentään kumpikin eri paikassaan.
"Italian ja Dalmatian sotatoimet olivat kysyneet uusia suuria uhrauksia
ja kestäneet niin kauan, että keisari oli jo aivan suuttunut niihin.
"Hänen oli vaikeata poistaa mielestään ajatus Italian takaisin
valloittamisesta.
"Mutta hänen täytyi tunnustaa, että tuuman toteuttaminen oli mahdotonta
lähitulevaisuudessa.
"Hän ryhtyi siis mielellään rauhanneuvotteluihin ja otti vastaan
ehdotuksemme harkitakseen sitä. Hän oli tosin, kuten hän itse meille
sanoi, yhä hautonut suunnitelmaa Italian jakamisesta siten, että suurin
osa niemimaata -- Padus-joesta etelään päin -- annettaisiin keisarille
ja mainitun joen pohjoispuolella oleva osa jäisi goottien haltuun.
"Hyvin toivein lähdimme eräänä päivänä keisarillisesta palatsista.
"Keisarin ja meidän välinen keskustelu oli ollut lupaavampi kuin
koskaan ennen.
"Mutta saman päivän iltana europalata Marcellus ällistytti meitä
antamalla palatsin orjien jakaa meille tavanmukaiset jäähyväislahjat.
-- Se oli epäämätön merkki keskustelujen päättymisestä.
"Hämmästyneenä tästä äkillisestä asiain käänteestä", jatkoi Julius
kertomustaan, "Cassiodorus päätti rauhan vuoksi turvautua viimeiseen
mahdolliseen keinoon.
"Hän pyysi jäähyväislahjat annettuaan päästä vielä keisarin puheille.
"Arvossa pidetty Tribonianus, joka oli alusta alkaen ollut tämän sodan
vastustaja ja joka oli Cassiodoruksen ihailija ja ystävä, lupautui
pyytämään meille tätä ennen kuulumatonta armoa.
"Vastaukseksi saimme kovin epäsuosiollisen uhkauksen väkivalloin
karkoittamisesta, jos vielä kerran tekisimme keisarin selvästi
ilmaistua tahtoa vastaan sotivia pyyntöjä.
"Keisari ei tekisi koskaan, ei koskaan rauhaa barbaarien kanssa,
ennenkuin nämä olivat luovuttaneet joka tuuman valtakuntaa. Hän tulisi
aina kohtelemaan Italiassa olevia gootteja vihollisina.
"Turhaan koetimme", virkkoi Julius kertomuksensa lopuksi, "keksiä tämän
äkillisen mielenmuutoksen syytä.
"Sen vain saimme tietää, että päivällä tapahtuneen keskustelumme
jälkeen keisarinna, joka kuuluu olevan kovin sairaalloinen, oli
kutsunut keisarin päivällisille huoneisiinsa.
"Senkin saimme tietää, että keisarinna, joka oli alussa ollut sodan
innokkaimpia kannattajia, oli viime aikoina ruvennut vähitellen
kannattamaan rauhaa."
"Ja mikä" -- kysyi kuningas, joka oli kuunnellut kertomusta totisena,
mutta enemmän uhkaavan kuin huolestuneen näköisenä -- "mikä oli saanut
sirkuslutkan muuttamaan siten mieltään?"
"Bysantissa kuiskaillaan, että hän on ruvennut yhä enemmän pelkäämään
sielunsa autuuden puolesta. Sen vuoksi hän tahtoo, ettei rahoja
käytettäisi sotaan, jonka loppua hän ei enää luule näkevänsä, vaan
kirkkojen rakentamiseen, varsinkin Sofia-kirkon valmistamiseen, -- tuon
kirkon, jonka pohjapiirustuksen hän on määrännyt pantavaksi rinnoilleen
ruumisarkkuun."
"Varmaankin kilveksi Jumalan vihaa vastaan kuolleiden
ylösnousemuksessa.
"Tuo lutka aikoo kai pudottaa aseen rakkaan Jumalan kädestä satojen
kirkkojensa avulla ja lahjoa hänet niiden rakennuskustannusten
kuiteilla. Sellaisiin mielettömyyksiin tämä usko voi johtaa", tuumi
Teja synkkänä.
"Me emme päässeet vastoinkäymisemme syyn jäljille.
"Sillä en voi sanoa siksi edes varjoa -- kenties mielikuvitukseni
synnyttämää varjoa, joka heilahti ohitseni."
"Mitä se oli", kysyi Teja.
"Kun myöhään illalla lähdin palatsista ajatellen Tribonianuksen
ilmoittamaa surusanomaa, vilahti ohitseni kappadokialaisten orjien
kuljettama keisarinnan kullattu kantotuoli, joka nähtävästi tuli
Teodoran palatsista puistojen keskeltä.
"Kannettava nosti hiukan oviristikkoa -- katsahdin sisään ja olin
tuntevinani --"
"No", virkkoi Teja.
"Onnettoman isällisen ystäväni, kadonneen Cetheguksen", vastasi Julius
surullisena.
"Tuskin", arveli kuningas.
"Hän on kaatunut. Erehdystä kai oli sekin, että Teja vielä luuli
kuulleensa Cetheguksen äänen tämän talossa."
"Enkö tuntisi hänen ääntään? Ja mitä merkitsi hänen miekkansa, jonka
Adalgot löysi kadunkulmasta talon luota?"
"Sen hän oli voinut pudottaa rientäessään talostaan Tiberille.
"Näin selvästi hänen johtavan siellä puolustusta eräästä venheestä
käsin.
"Hän singahdutti keihäänsä kaulaani kohti vihan parhaalla taidolla ja
voimalla.
"Kun heitin keihään takaisin, näin, että se varmasti sattui häneen.
"Taitava ampujamme Guntamund sanoi myöskin varmasti osuneensa
Cethegusta kaulaan.
"Joen rannalta löydettiin hänen purppuralla päärmätty vaippansa, joka
oli useiden nuolien lävistämä ja aivan veren tahraama."
"Hän kai kuolikin sinne", virkkoi siihen Julius hyvin totisena.
"Te olette muka hyviä kristittyjä", sanoi Teja, "ettekä tiedä, että
paholainen on kuolematon".
"Olkoon vain", vastasi kuningas, "mutta onhan valokin kuolematon".
Kulmiaan rypistäen hän jatkoi:
"Liikkeelle, urhoollinen Teja! Nyt saa miekkasi uutta työtä.
"Kuulkaa, herttua Guntaris, Wisand, Grippa, Markja, Aligern, Torismut
ja Adalgot! Voin antaa teille heti riittävästi työtä.
"Te olette kuulleet. Keisari Justinianus ei suo meille rauhaa eikä
Italiaa.
"Hän tekee sen nähtävästi sen vuoksi, että hän pitää meitä liian rauhaa
rakastavina.
"Hän luulee, ettei meidän vihamielisyytemme häntä vahingoita.
"Pahimmassa tapauksessa odotamme Italiassa levollisesti hänen
hyökkäystään.
"Bysantti voi muka aina valita sopivan hyökkäysajan ja uudistaa
yrityksensä, kunnes se viimein onnistuu.
"No hyvä! Näyttäkäämme hänelle, että leppymättöminä vihollisina voimme
käydä hänelle hyvinkin vaarallisiksi.
"Että on viisainta sallia meidän olla rauhassa Italiassa, ettemme
ärsyynny hyökkäykseen.
"Hän ei aio sallia meidän elää ja olla Italiassa.
"Hyvä on, nähköön siis jälleen gootteja omassa maassaan, kuten Alarikin
ja Teoderikin aikana.
"Toistaiseksi muistakaa vain, että salaperäisyys on voiton äiti. --
Pellavasiipien, puusiltojen avulla tunkeudumme, kuten äsken Roomaan,
Itä-Rooman sydämeen.
"Puolusta nyt omaa liettäsi, Justinianus!"