Kun Bysantin keisarien kultaiseen palatsiin saapuivat sanomat
tappioista Paduksen sillan ja Mucellan luona, Rooman uudesta
piirityksestä, Napolin ja melkein koko Italian menettämisestä, heräsi
keisari Justinianus, joka jo luuli yhdistäneensä Länsi-Rooman
Itä-Roomaan, säikähtyneenä ihanista unelmistaan.
Belisariuksen ystävien oli silloin helppo saada todistetuksi, että
sankarin poiskutsuminen oli ollut onnettomuuksien syynä.
Päivän selvää olikin, että niin kauan kuin Belisarius oli Italiassa,
oli saatu voitto voiton jälkeen, mutta kun hän sieltä lähti, tuli
onnettomuuden sanoma toisensa jälkeen.
Italiassa olevat bysanttilaispäällikötkin myönsivät julkisesti,
etteivät he voineet korvata Belisariusta.
"En voi", kirjoitti Demetrius Ravennasta, "lähteä Totilaa vastaan
avoimella kentällä. Tuskin voin puolustaa tätä suolinnaa.
"Napoli on menetetty.
"Rooma voi milloin tahansa antautua.
"Lähetä meille taas mies rohkea kuin jalopeura, vandaalien ja goottien
voittaja, jonka veroiset luulimme ylpeydessämme olevamme."
Ja Belisarius, joka tosin oli juhlallisesti vannonut, ettei koskaan
enää palvelisi kiittämätöntä keisaria, oli unohtanut kaiken vääryyden
heti, kun Justinianus taas hymyili hänelle.
Ja kun Justinianus Napolin antauduttua syleili häntä ja sanoi
"uskolliseksi miekakseen" sekä vakuutti, ettei hän todella ollut
epäillyt hänen uskollisuuttaan, hän ei muka vain ollut kärsinyt hänen
kuninkaan tapaista asemaansa, eivät Antonina eikä Prokopius saaneet
enää häntä pidätetyksi.
Mutta kun keisari pelkäsi toisen Italiaa vastaan suunnattavan
sotaretken kustannuksia, -- varsinkin kun Narseksen menestyksellinen
taistelu persialaisia vastaan nieli suuria rahasummia -- taistelivat
kunnianhimo ja ahneus hänen rinnassaan ja olisivat kai taistelleet
kauemminkin kuin Rooma ja Ravenna barbaareita vastaan, jolleivät
prinssi Germanus ja Belisarius olisi yhteisesti tekemällään
ehdotuksella saaneet sitä päättymään.
Jaloa Germanus-prinssiä veti sydän Ravennaan Matasuntan haudalle
kostaakseen tämän puolesta barbaarikansalle.
Cethegus oli nimittäin selittänyt Matasuntan surullisen lopun
aiheutuneen siitä, että pakollinen avioliitto Vitigeksen kanssa oli
himmentänyt hänen järkensä.
Belisariusta taas harmitti se, että Totilan menestys himmensi hänen
Italiassa saavuttamiensa voittojen loisteen.
Hänen kadehtijansa hovissa kyselivät nimittäin pilkallisesti, oliko
kansa, joka vuoden kuluttua oli niin uljaasti noussut kapinaan,
kukistettu.
Hän oli luvannut kukistaa gootit ja lupauksensa hän aikoi täyttää.
Germanus ja Belisarius lupasivat sen vuoksi keisarille valloittaa
Italian omalla kustannuksellaan tämän hyväksi.
Prinssi tarjosi koko omaisuutensa laivaston varustamiseksi ja
Belisarius taas täysilukuisen henkivartiostonsa ja keihäsmiehensä.
"Se on Justinianukselle mieluinen ehdotus", huudahti Prokopius, kun
Belisarius kertoi hänelle tuumasta.
"Hänen ei tarvitse maksaa solidiakaan, mutta mahdollisesti hän saa
kokonaisen maakunnan ja maallista kunniaa sekä suorittaa Jumalalle
otollisen teon kukistamalla kerettiläiset ja saavuttaen Teodoran ja
taivaan suosion.
"Hän hyväksyy varmasti ehdotuksenne ja antaa isällisen siunauksensa.
"Mutta ei mitään muuta.
"Minä tiedän, ettei sinua voi nyt pidättää sen paremmin kuin orittasi
Balania, kun sotatorvi on soinut, mutta minä en lähde katsomaan
surullista tappiotasi."
"Tappiotaniko? Mitä sanot, sinä onnettomuuden korppi?"
"Tällä kertaa sinun on taisteltava sekä italialaisia että gootteja
vastaan.
"Ethän sinä saanut gootteja kukistetuksi, vaikka koko Italia oli
puolellasi."
Belisarius haukkui toisen pelkuruutta ja lähti Germanuksen seurassa
merelle.
Keisari ei todellakaan antanut heille kuin siunauksensa ja pyhän
Mazaspeen isonvarpaan.
Italiassa olevat bysanttilaiset hengittivät vapaammin saadessaan tiedon
keisarillisen laivaston saapumisesta Salonaan Dalmatiaan.
Cetheguskin, jolle vakoilijat toivat tiedon laivaston tulosta, huokasi:
"Parempi Belisarius Roomassa kuin Totila."
Goottikuningas oli levoton.
Hänen täytyi ennen kaikkea saada tarkat tiedot Belisariuksen joukkojen
suuruudesta voidakseen sitten tehdä päätöksensä Rooman piirityksen
jatkamisesta tai lopettamisesta.
Salonasta Belisarius purjehti Polaan, missä laivat ja miehistö
tarkastettiin.
Siellä kaksi miestä, jotka sanoivat olevansa herulilaisia
palkkasotureita, saapui hänen luokseen. He osasivat siis goottien
kieltä, mutta puhuivat sitä paitsi puhtaasti latinaa.
He olivat Spoletumin toisen päällikön Bonuksen lähettiläitä.
He olivat onnellisesti päässeet pujahtamaan goottien piiritysjoukon
läpi ja kehoittivat Belisariusta joutumaan nopeasti avuksi.
He pyysivät häneltä tarkkoja tietoja laivojen, ratsumiesten ja
jalkaväen määrästä voidakseen kertoa niistä piiritetyille ja siten
pitää vireillä heidän rohkeuttaan.
"Niin, ystäväni", sanoi Belisarius, "teidän täytyy kaunistella
kertomustanne.
"Sillä totta puhuen keisari on jättänyt minut omien joukkojeni varaan."
Kokonaisen päivän Belisarius näytteli miehille laivastoaan ja
joukkojaan.
Seuraavana yönä he katosivat.
Miehet olivat Torismut ja Aligern, jotka uskollisesti saattoivat
kuningas Totilalle tarvittavat tiedot.
Tämä oli huono alku.
Koko sotaretki tuotti sangen vähän kunniaa urhoolliselle päällikölle.
Hän pääsi Ravennan satamakaupunkiin ja toi sinne runsaasti ruokavaroja.
Siellä prinssi Germanus, joka oli saanut vanhan tautinsa puuskan,
kaatui kaupunkiin tulopäivänään Matasuntan sarkofagin ääreen.
Matasunta oli haudattu palatsin hautaholviin nuoren veljensä, kuningas
Atalarikin viereen.
Germanus kuoli.
Viimeisen toivomuksensa mukaan hänet haudattiin rakastettunsa viereen.
Mutta eräässä hautaholvin syrjäkomerossa lepäsi toinenkin sydän, joka
oli ollut uskollinen kaunokaiselle ruhtinattarelle.
Numidialainen Aspa ei ollut elänyt rakasta hallitsijatartaan kauemmin.
"Kotimaassani", hän oli sanonut, "menevät auringon jumalattaren
palvelijattaret usein roviolle, jonne jumaluus laskee.
"Aspankin kaunis, loistava, hyvä auringonjumalatar on laskenut.
"Aspa ei elä kylmässä ja pimeässä. Aspa seuraa aurinkoaan."
Hän oli koonnut kasottain väkevätuoksuisia kukkia hallitsijattarensa
kuolinhuoneeseen -- paljon enemmän kuin samassa huoneessa oli hääyönä
-- ja sytyttänyt palamaan oudon afrikkalaisen pihkalajin, jonka
tukahduttava haju pakotti toiset orjattaret pois huoneesta.
Aspa viipyi koko yön pienessä kammiossa.
Seuraavana aamuna Syphax, jonka vanhastaan tuttu, mutta vaarallinen,
kotoisia uhrijuhlia muistuttava haju oli houkutellut paikalle, hiipi
hiljaa tähän palatsin osaan.
Viimein hän osui kuolinhuoneeseenkin, jossa vallitsi haudan hiljaisuus.
Hän löysi Matasuntan jalkapuolesta kukkien keskeltä tuon antiloopin
kuolleena.
"Hän kuoli jumalattarensa mukana", sanoi Syphax Cethegukselle. "Nyt ei
minulla ole enää maan päällä muita kuin _sinä_." --
Germanuksen hautajaisten jälkeen Belisarius lähti laivastoineen
Ravennasta.
Mutta heti ensimmäinen yritys, hyökkäys Pisaurumia vastaan, lyötiin
verisesti takaisin.
Päin vastoin valloittivat partiojoukot, jotka kuningas Totila oli
lähettänyt kreivi Wisandin johdolla itärannikolle, saatuaan tiedon
Belisariuksen joukkojen pienuudesta, muutamain laivain avustamana
melkein Belisariuksen silmien edessä Firmumin linnan.
Bysanttilaiset Bonus ja Herodianus luovuttivat tärkeän Spoletumin
kreivi Grippalle, kun kolmekymmentä päivää, jotka he olivat päättäneet
odottaa Belisariuksen apua, olivat kuluneet.
Assisiumissa oli päällikkönä goottilainen luopio Sisifrid, joka oli
kuningas Vitigeksen onnettomuuden päivinä liittynyt bysanttilaisiin.
Hän tiesi, mikä kohtalo hänen osakseen olisi tullut, jos hän olisi
joutunut Hildebrandin käsiin, joka oli piiritysjoukon johtajana. Vanhus
oli saapunut tänne Ravennaa piirittämästä vimmoissaan luopiolle.
Gootti puolustautui uljaasti.
Mutta kun vanhan asemestarin kivikirves murskasi erään hyökkäyksen
aikana hänen päänsä, pakottivat kaupungin porvarit varusväen
antautumaan.
Varusväkenä oli useita ylhäisiä roomalaisia, katakombien salaliiton
jäseniä sekä kolmesataa illyrialaista ratsumiestä ja Belisariuksen
henkivartijaa. Grippa vei heidät vankeina kuninkaan luo.
Heti sen jälkeen Placentia antautui, Aemilian viimeinen paikka, joka
vielä oli keisarillisten sotajoukkojen hallussa, kreivi Markjan
johtamalle pienelle piiritysjoukolle.
Bruttiassa rohkea Aligern sai käsiinsä Thuriin tärkeän satamapaikan
Ruscian.
Belisarius epäili lähteä maata myöten Roomaan.
Hän koetti nyt, saatuaan tiedon Rooman lisääntyneestä hädästä, mennä
viivyttelemättä kaupungin avuksi meritse ja murtaa goottien
piirityslinjan tältä puolelta.
Mutta Calabrian eteläniemen ympäri purjehtiessaan hänen laivastonsa
Hydruntin kohdalla joutui myrskyn käsiin, joka hajoitti sen kokonaan.
Itse hän ajelehti muutamia kolmisoutuja mukanaan Sisiliaan saakka.
Suurin osa laivastoa oli mennyt myrskyä pakoon Crotonin lahteen, mutta
siellä sen kimppuun hyökkäsi goottien laivasto, jonka kuningas Totila
oli lähettänyt Roomasta sitä vastaan ja joka oli ollut väijyksissä
Squillaciumin luona, ja valtasi sen.
Täten gootit saivat hyvän lisäyksen laivastoonsa, joka, kuten myöhemmin
näemme, kykeni siten lähtemään ryöstöretkille bysanttilaisiin saariin
ja rannikkokaupunkeihin.
Tämän iskun jälkeen Belisariuksen alkujaankin heikko sotajoukko oli
kykenemätön mitään toimittamaan.
Päällikkötaito ja rohkeus eivät voineet korvata laivoja, miehiä ja
ratsuja.
Toivo italialaisten yhtymisestä keisarin sotapäällikköön, kuten
ensimmäisenkin sotaretken aikana, ei toteutunut.
Yritys epäonnistui siis aivan täydellisesti.
Avun pyyntöihin keisari ei vastannut mitään.
Kun Antonina sitten hartaasti pyysi, että Belisarius saisi ainakin
palata Bysanttiin, vastasi keisarinna ivallisesti, ettei sankaria
uskalleta kutsua toistamiseen pois kesken voittoretkeä.
Belisarius eleli siis Sisiliassa kalvavan toimettomuuden ja
neuvottomuuden aikaa.