Prefekti oli Paduksen sillan taistelun jälkeen lähettänyt jäljessä
tuleville joukoilleen käskyn, jonka mukaan sekä palkkasoturien että
Ravennan porvarien oli mitä pikemmin palattava mainittuun kaupunkiin.
Demetriuksen pakenevat joukot hän jätti oman onnensa nojaan.
Totila oli anastanut kahdentoistatuhannen kaikki liput ja merkit,
"jollaista ei roomalaisille ennen ollut tapahtunut", kirjoittaa
Prokopius vihoissaan.
Cethegus itse riensi pienen seurueensa mukana Aemilian läpi Italian
länsirannalle. Populoniumissa hän nousi nopeakulkuiseen sotalaivaan,
jonka voimakas pohjoisluoteinen -- minkä hänen sanojensa mukaan
Latiumin vanhat jumalat olivat lähettäneet -- vei Rooman satamaan
Portukseen.
Maantietä myöten hän ei enää olisi päässytkään Roomaan, sillä Paduksen
sillan luona tapahtuneen Totilan voiton jälkeen koko Tuscia ja Valeria
olivat joutuneet goottien käsiin, linnoittamattomat paikat ja
kaupungit, joissa ei ollut voimakasta bysanttilaista varusväkeä,
järjestään.
Mucellan luona, päivämatkan päässä Florentiasta, kuningas voitti toisen
suuren bysanttilaisjoukon, joka oli koottu Tuscian kaupunkien
varusväestä ja jota yksitoista erimielistä päällikköä komensi. Töin
tuskin ylipäällikkö Justinus pääsi pakoon Florentiaan.
Kuningas kohteli lukuisia vankejaan niin hyvin, että useat italialaiset
ja keisarilliset palkkasoturit rupesivat hänen palvelukseensa.
Kaikki Keski-Italian tiet olivat tulvillaan uudestaan aseisiin
rientäneitä gootteja ja uudisasukkaita, jotka marssivat Totilan
jäljessä Roomaa kohti goottien johdolla.
Cethegus oli Roomaan saavuttuaan ryhtynyt tarmokkaisiin
puolustuspuuhiin.
Se olikin välttämätöntä, sillä kaupunkia lähestyi kiireesti kuningas
Totila, jota Mucellan luona saavutetun voiton jälkeen pidättivät vain
tien varressa olevien kaupunkien ja linnoitusten kunnianosoitukset.
Kaikki kilpailivat saadakseen vastaanoton mahdollisimman komeaksi ja
melkein joka paikassa olivat portit hänen tullessaan seppelöidyt.
Niiden harvojen linnojen ympärille, joissa oli voimakas varusväki ja
jotka sen vuoksi tekivät vastarintaa, jätettiin pienet, Totilan
italialaisista muodostamat joukko-osastot, joissa oli ytimenä pienet
määrät gootteja.
Hän saattoi tehdä tämän, sillä matkan kuluessa hänen sotajoukkonsa
paisui virran tavoin joka taholta rientävistä, suuremmista ja
pienemmistä italialais- ja goottijoukkueista.
Tuhansittain italialaiset uudisasukkaat, jotka hän oli julistanut
vapaiksi, riensivät hänen lippujensa ympärille.
Vieläpä Belisariuksen palkkasoturitkin, jotka eivät tämän poistuttua
olleet saaneet palkkojaan keisarillisilta logoteteilta, tarjoutuivat
rupeamaan goottien palvelukseen.
Totilalla oli siis saapuessaan Rooman edustalle muutamia päiviä
prefektin tulon jälkeen melkoinen, gooteista ja italialaisista
kokoonpantu sotajoukko.
Suurella riemulla toivotettiin pian sen jälkeen goottien leirissä
tervetulleiksi urhoollinen völsungi, herttua Guntaris, bandalarius
Visand, kreivi Markja ja vanha Grippa, jotka Totila oli vaihtanut
Ravennan päälliköiltä Constantinukselta ja Johannekselta Paduksen
sillan luona vangittua keisarillista ylipäällikköä ja useita
alipäällikköjä vastaan.
Cetheguksen ratkaistavaksi jäi melkein mahdoton tehtävä, tarpeellisten
miesten hankkiminen suurenmoisiin varustuksiin.
Häneltä puuttui koko Belisariuksen sotajoukko sekä suuri osa
palkkasotureitaankin, jotka vasta vähitellen saapuivat meritse
Ravennasta Portukseen.
Saadakseen edes välttämättömimmän varusväen laajoille valleille ja
moniin linnoituksiin täytyi Cetheguksen pakottaa roomalaiset
legioonalaiset tavattomiin ja odottamattomiin ponnistuksiin raskaan
vahtipalveluksen suorittamisessa ja ryhtyä pakkokeinoihin niiden määrän
lisäämiseksi.
Hän kutsui "kaikki Romuluksen, Camilluksen ja Caesarin pojat aseisiin
isien pyhättöjen suojelemiseksi barbaareita vastaan". Kutsua oli
kuudentoista ja kuudenkymmenen vuoden välillä olevien miespuolisten
roomalaisten toteltava.
Mutta hänen kuulutustaan tuskin luettiinkaan ja vapaaehtoisia saapui
kovin vähän. Hän näki päinvastoin, että goottikuninkaan julistuskirjaa,
jota lensi joka yö muurien yli, luettiin hartaasti. Vimmastuneena hän
määräsi silloin, että jokaista, joka korjasi maasta, luki tai levitti
sitä, rangaistaisiin omaisuuden menettämisellä.
Mutta sitä luettiin sittenkin kaikkialla ja hänen listansa
vapaaehtoisten merkitsemistä varten olivat yhtä tyhjät kuin ennenkin.
Silloin hän lähetti isaurilaisensa käymään talosta taloon ja antoi
raastaa väkisin valleille pojat ja ukot. Pian pelättiin ja vihattiinkin
häntä enemmän kuin rakastettiin.
Vain hänen rautainen kovuutensa ja vähitellen saapuvat isaurilaiset
palkkasoturit pitivät tyytymättömiä roomalaisia kurissa.
Ilosanoma toisensa jälkeen saapui goottileiriin.
Teja ja Hildebrand olivat ajaneet bysanttilaisia takaa melkein Ravennan
edustalle.
Kaupunkia ja Classista puolustivat Demetrius, verinen Johannes ja
Constantianus Hildebrandia vastaan, joka oli ohimennen saanut
Ariminumin haltuunsa. Kaupungin asukkaat olivat näet riistäneet aseet
Artasineen armenialaisilta ja avanneet portit hänelle.
Teja voitti ja tappoi kaksintaistelussa urhoollisen bysanttilaisen
päällikön Veruksen, joka pisidialaisten ja kilikialaisten
palkkasoturien valiojoukon kanssa koetti estää häntä menemästä
Santernuksen yli, ja kulki koko Pohjois-Italian halki Totilan manifesti
vasemmassa ja uhkaava miekka oikeassa kädessä. Muutamassa viikossa
kaikki kaupungit ja linnat Mediolanumiin saakka olivat antautuneet
hänelle.
Totila ei ensimmäisestä piirityksestä viisastuneena tahtonut panna
sotajoukkoaan alttiiksi hyökätessään prefektin suurenmoisia varustuksia
vastaan, sitäpaitsi hän tahtoi säästää tulevaa pääkaupunkiaan
väkirynnäköltä.
"Puusilloilla, pellavasiivillä menen Roomaan", huudahti hän eräänä
päivänä herttua Guntarikselle, jolle hän jätti piiritysjoukon
ylipäällikkyyden ja lähti ratsumiehineen Napoliin.
Täällä oli heikosti miehitetty keisarillinen laivasto.
Totilan marssi Etelä-Italiaan oli riemukulkua eikä sotaretki.
Nämä seudut, jotka olivat kauimmin kärsineet bysanttilaisten ikeestä,
olivat halukkaimmat ottamaan vastaan gootit vapauttajina.
Terracinan neitoset tulivat kaunista goottikuningasta vastaan
kukkakiehkurat käsissä.
Miturnaen väestö saapui häntä vastaan mukanaan kultaiset vaunut, nosti
hänet ratsulta ja veti riemuhuudoin vaunuissa kaupunkiin.
"Katsokaa", huudettiin Casiliumissa, campanian Dianan vanhassa
pyhätössä, "Phoebus Apollo on tullut taivaasta ja saapuu sisarensa
kaupunkiin."
Capuan porvarit pyysivät, että hän lyöttäisi ensimmäisen kuvansa heidän
kultarahoihinsa, joihin tulisi kirjoitus: "Capua revindicata".
Siten mentiin Napolia kohti samaa tietä, jota hän oli saapunut
pakolaisena ja haavoittuneena.
Armenialaisten palkkasoturien päällikkö, urhoollinen Phaza, Arsakeen
poika, ei voinut luottaa väestöön, jos piiritys syntyisi.
Hän vei palkkasoturinsa ja Napolin asestetut porvarit avoimelle
kentälle kuningasta vastaan.
Ennen taistelun alkua ratsasti goottien rivistä mies valkoisella
hevosella, otti kypärän päästään ja huusi:
"Ettekö enää tunne minua, Napolin miehet?
"Olen Totila.
"Te piditte minusta, kun olin satamanne merikreivi.
"Siunatkaa minua kuninkaanannekin.
"Ettekö enää muista, miten kuljetin laivoillani vaimonne ja lapsenne
Belisariuksen hunneja pakoon?
"Ottakaa huomioon: vaimonne ja tyttärenne ovat taas käsissäni. He ovat
vankejani eivätkä suojattejani.
"Te olitte lähettäneet ne lujaan Cumaen linnaan suojellaksenne niitä
bysanttilaisilta, kenties minultakin.
"Mutta nyt on Cumae antautunut minulle ja kaikki pakolaiset joutuivat
käsiini.
"Minua neuvottiin pitämään niitä panttivankeina pakottaakseni teidät ja
muutkin kaupungit antautumaan. Mutta se ei miellyttänyt minua. Vapautin
heidät kaikki. Rooman senaattorien vaimot ja tyttäret lähetin Roomaan.
"Vain teidän vaimonne ja lapsenne, Napolin miehet, ovat minun
leirissäni, eivät panttivankeina, vaan vierainani.
"Katsokaa, tuolta he tulevat.
"Avatkaa sylinne heitä vastaanottaaksenne. -- He ovat vapaat.
"Tahdotteko vielä taistella minua vastaan.
"Sitä en usko.
"Kuka teistä heittää ensimmäisen keihään rintaani?"
Hän avasi valkoisen vaippansa.
"Terve, hyvä kuningas Totila", oli riemuisa vastaus.
Kuumaveriset napolilaiset viskasivat aseensa maahan, riensivät
tervehtimään vaimojaan ja lapsiaan ja suutelivat Totilan vaipan
lievettä.
Palkkasoturien päällikkö ratsasti hänen luokseen.
"Keihääni ovat liian heikot yksin taistelemaan. Tässä, kuningas, on
miekkani. Olen vankisi."
"Ei suinkaan, urhoollinen Arsakeen poika.
"Sinua ei ole voitettu, siis et ole vankikaan. Mene joukkoinesi minne
tahdot."
"Sydämesi ylevyys ja silmiesi ihana loiste ovat minut vanginneet ja
voittaneet. Salli meidän tästä lähtien taistella sinun puolestasi."
Totila oli näin saanut puolelleen valiojoukon, joka pysyi hänelle
uskollisena.
Kukkassateessa Totila ajoi kaupunkiin Porta nolanan kautta.
Ennenkuin satamassa olevan laivaston amiraali Aratius ehti nostaa
sotalaivojen ankkurit, hyökkäsivät niiden vieressä olevien
kauppalaivojen lukuisat matruusit, jotka olivat Totilan vanhoja
ihailijoita ja suojatteja, sotalaivojen miehistön kimppuun ja
valtasivat laivat.
Goottikuningas oli ilman verenvuodatusta näin saanut haltuunsa
laivaston ja valtakunnan kolmannen kaupungin.
Mutta hän poistui huomaamatta juhlapäivällisiltä, jotka kaupunkilaiset
samana iltana toimeenpanivat hänen kunniakseen.
Ihmeekseen goottivahdit näkivät yön hiljaisuudessa kuninkaansa menevän
ilman seuraa vanhaan, melkein kaatuneeseen muuritorniin lähellä Porta
capuensaa. --
Seuraavana päivänä ilmestyi Totilan julistuskirja, jossa Napolin
juutalaisten vaimot ja tyttäret vapautettiin ainaiseksi pääverosta ja
oikeutettiin kunniamerkkinä kantamaan rinnallaan kultaista sydäntä. --
Tähän saakka oli heiltä korujen pitäminen ollut kiellettyä. --
Umpeen kasvaneeseen puistoon, missä villiruusut ja viiniköynnökset
melkein peittivät korkean kiviristin ja syvälle vajonneen hautakiven,
ilmestyi pian parhaasta mustasta marmorista hakattu muistokivi, jossa
oli kirjoitus "Mirjam Valeria."
Napolissa ei kukaan voinut selittää sen merkitystä.