Ja kuningas Totila piti sanansa.
Hän palautti vielä kerran entiseen loistoonsa goottien valtakunnan,
joka oli hänen kuninkaaksi tullessaan supistunut kolmeen pieneen
kaupunkiin ja muutamiin tuhansiin aseistettuihin miehiin. Hän kohotti
sen melkein suurempaan kokoon kuin se oli ollut Teoderikin aikana.
Hän karkoitti bysanttilaiset kaikista Italian kaupungeista, paitsi
yhdestä.
Hän valloitti takaisin Sardinian, Sisilian ja Korsikan saaret.
Vielä enemmänkin. Hän kulki voitokkaana valtakunnan vanhojen rajojen
yli ja, kun keisari itsepintaisesti kieltäytyi tunnustamasta goottien
valtakuntaa oikeutetuksi ja itsenäiseksi, goottikuninkaan laivastot
tunkeutuivat, pakottaakseen hänet suostumaan, syvälle Itä-Rooman
valtakunnan maakuntiin ryöstäen ja herättäen kaikkialla pelkoa.
Italia pääsi hänen lempeän hallituksensa aikana, vaikkei sodan liekki
ollutkaan täysin sammunut, samanlaiseen kukoistukseen kuin Teoderikin
hallitessa.
Huomattavaa on, että goottien ja italialaisten sadut ylistävät
onnellista kuningasta milloin Numa Pompiliuksen, Tituksen tai
Teoderikin jälkeläisenä, milloin näiden maan päälle nuorekkaassa
muodossa palanneena henkenä, jonka tehtävänä oli valtakunnan
saattaminen entiseen loistoon ja onneen.
Hänen valtaistuimelle nousemisensa oli kuin aamuauringon nousu synkästä
yöpilvestä. Se oli vastustamaton ja tuotti kaikkialle valoa ja
siunausta.
Synkät varjot katosivat askel askeleelta hänen lähestyessään. Onni ja
voitto kulkivat hänen edellään ja kaupunkien portit ja ihmisten sydämet
avautuivat hänen edessään melkein vastustuksetta.
Sotapäällikön ja hallitsijan nero, joka uinaili tässä vaaleaverisessä
nuorukaisessa ja jonka vain muutamat, kuten Teoderik ja Teja, olivat
aavistaneet, vaikka he eivät olleet osanneet antaa sille kyllin suurta
arvoa, kehittyi nyt äkkiä, kun se oli saanut mahdollisuuden kehittyä.
Näiden vuosien kovat koettelemukset, Napolissa ja Rooman edustalla
kärsityt tuskat ja ero rakastetusta, josta jokainen bysanttilaisten
voitto vei hänet kauemmaksi, olivat kehittäneet hänen luonteensa
nuorekkaan iloisuuden vakavaksi miehekkyydeksi, silti sitä perinpohjin
hävittämättä.
Hänen luonteensa valoisa peruspiirre oli säilynyt luoden kaikkiin hänen
tekoihinsa miellyttävän ja sydämiä voittavan tenhon.
Oman ihanteellisuutensa kehoittamana hän vetosi luottamuksellisena
kaikkien muiden ihmisten ihanteellisuuteen.
Useimmat, melkeinpä kaikki, joita eivät vihamieliset henget hallinneet,
tajusivat vastustamattomasti hänen pyrkimyksensä kaikkeen, mikä oli
jaloa ja kaunista.
Kuten valo kirkastaa läheisyytensä, vaikutti aurinkoisen kuninkaan
jalomielisyyskin sovittavasti hoviväkeen ja ympäristöön, vieläpä
vastustajiinkin.
"Hän on vastustamaton kuin auringonjumala", huudahtivat italialaiset.
Kun oloja tarkemmin katselee, huomaa, että hänen suuri ja nopea
menestyksensä riippui suurimmaksi osaksi hänen nerostaan, kun hän,
totellen luonteensa sisintä kehoitusta, kaikkialla käänsi italialaisten
katkeruuden bysanttilaisten sorron johdosta myötätunnoksi omaansa ja
goottien lempeyttä kohtaan.
Näimme, miten tämä mieliala oli päässyt vallalle rikkaiden kauppiasten,
käsityöläisten sekä kaupunkien pikku porvareiden, vieläpä maaseudun
uudisasukkaiden ja maanviljelijöidenkin keskuudessa, siis väestön
enemmistön.
Nuoren goottikuninkaan persoonallisuus loitonsi kokonaan
bysanttilaisista sortajista, joista sotaonnikin näytti luopuneen, sen
jälkeen kun gootit olivat ottaneet sotahuudokseen kuninkaansa nimen.
Muutamat roomalaiset olivat tietysti taipumattomia: oikeauskoisen
kirkon pylväät, jotka eivät tahtoneet suostua rauhaan kerettiläisten
kanssa, jäykät tasavaltalaiset, katakombien salaliiton johtomiehet sekä
ylpeät roomalaiset aatelissuvut, prefektin läheiset ystävät.
Mutta tätä pientä osaa ei juuri tarvinnut ottaa laskuissa huomioon.
Uusi kuningas julkaisi ensi töikseen gooteille ja italialaisille
julistuskirjan.
Gooteille kerrottiin tarkoin, miten Ravennan antautuminen ja kuningas
Vitigeksen kuolema olivat olleet vain petoksen eikä voittavan voiman
aiheuttamia. Heitä kehoitettiin kostotyöhön, jonka kolme voittoa jo oli
aloittanut.
Italialaisia hän kehoitti liittymään taas entisiin ystäviinsä, kun he
olivat saaneet kokea bysanttilaisen vallan siunausta.
Sen vuoksi kuningas lupasi täydellisen anteeksiannon ja sitä paitsi
tasa-arvoisuuden goottien rinnalla. Tähänastiset goottilaiset
etuoikeudet kumottiin, lupa annettiin oman italialaisen sotajoukon
muodostamiseen ja kaikki maatilat ja kaikki yksityinen omaisuus
vapautettiin veroista sodan loppuun saakka.
Tämä toimenpide etenkin vaikutti suuresti vastakohtana bysanttilaisten
nylkemisjärjestelmälle.
Erittäin viisas toimenpide oli tämän lisäksi määräys, että jokainen
roomalainen ylimys, joka ei kolmen viikon kuluessa alistunut goottien
valtaan, menettäisi maatilansa, jotka jaettaisiin hänen silloisten
alustalaistensa kesken.
On näet huomattava, että aateliset olivat bysanttilaismielisiä,
alustalaiset goottilaismielisiä.
Lopuksi kuningas lupasi suuren, kuninkaallisesta rahastosta maksettavan
palkinnon jokaisesta goottien ja roomalaisten välillä solmitusta
avioliitosta sekä sitä paitsi maata roomalaisten senaattorien
takavarikoiduista maatiloista.
"Italia", sanottiin julistuskirjassa lopuksi, "jonka veri vuotaa
bysanttilaisen hirmuhallituksen iskemistä haavoista, on elpyvä minun
hallitukseni aikana.
"Auttakaa, veljet, Italian pojat, meitä ajamaan tästä pyhästä maasta
yhteiset vihollisemme, Justinianuksen hunnit ja skyytit.
"Niin syntyy italialaisten ja goottien uudessa valtakunnassa, joka
muodostuu italialaisten kauneudesta ja sivistyksestä ja goottien
voimasta ja uskollisuudesta, uusi kansa, jota voimakkaampaa ja
ihanampaa ei vielä mikään maa ole nähnyt."
* * * * *
Kun prefekti Cethegus, joka haavoittuneena makasi Ravennassa, heräsi
unestaan ja kuuli uutisen Totilan valtaistuimelle nousemisesta, hypähti
hän kiroten pystyyn.
"Herra", varoitteli kreikkalainen lääkäri, "sinun pitää olla varovainen
ja --"
"Etkö kuullut?
"Totila on goottien kuninkaana.
"Nyt ei ole aikaa varovaisuuteen.
"Kypäräni, Syphax."
Hän sieppasi Lucius Liciniukselta, joka tiedon toi, julistuskirjan ja
luki sen nopeasti.
"Eikö se ole naurettavaa?
"Eikö se ole mielettömyyttä", tuumi Lucius.
"Se olisi mielettömyyttä, jos roomalaiset olisivat roomalaisia.
"Mutta ovatko ne?
"Elleivät ne ole, niin me tavoittelemme hullutuksia eikä
barbaarikuningas.
"Tuota koetta ei saa tehdä.
"Tuo uusi vaara on tukahdutettava heti alussa.
"Isku aatelisia vastaan alustalaisten hyväksi on nerokkaasti
suunniteltu.
"Se ei saa toteutua.
"Missä on Demetrius?"
"Hän lähti eilisiltana Totilaa vastaan.
"Sinä nukuit ja lääkäri kielsi herättämästä sinua.
"Demetriuskin kielsi."
"Totila on kuninkaana ja te annatte minun sittenkin nukkua.
"Ettekö tiedä, että tuo valkotukka on goottikansan hyvä henki.
"Demetrius tahtoo tietysti yksin niittää laakerit.
"Miten paljon hänellä on väkeä?"
"Kaksitoista tuhatta goottien viittä tuhatta vastaan. Siis paljon
voimakkaampi."
"Demetrius on hukassa.
"Ratsaille!
"Kutsukaa aseisiin kaikki, jotka jaksavat kantaa keihästä.
"Jättäkää tänne vartijoiksi vain haavoittuneet.
"Tämä tulisoihtu, jonka nimi on Totila, on sammutettava kipinäänsä.
"Muuten ei sitä sammuta kokonainen valtameri verta.
"Aseeni! Ratsaille!"
"Tuollaisena en ole ennen prefektiä nähnyt", sanoi Lucius Licinius
lääkärille.
"Se oli kai kuumetta.
"Hän kalpeni."
"Hänessä ei ollut enää kuumetta."
"Siinä tapauksessa en sitä käsitä, sillä pelkoa ei se voinut olla.
"Syphax, seuratkaamme häntä."
Lepäämättä Cethegus riensi joukkonsa etunenässä eteenpäin.
Hän kulki niin hurjasti, että vain pieni ratsastajajoukko kykeni
seuraamaan hänen nopeaa, väsymätöntä ratsuaan Plutoa.
Pitkän välimatkan päässä toisistaan tulivat jäljessä Marcus Licinius ja
Massurius, Cetheguksen palkkasoturit ja Balbus kiireisesti aseistetut
Ravennan porvarit mukanaan.
Cethegus oli jättänyt vahvaan Ravennaan vain vanhukset ja lapset sekä
haavoittuneet.
Vihdoin Cethegus saavutti bysanttilaisen sotapäällikön jälkijoukon.
Totila kulki Tarvisiumista eteläänpäin Ravennaa kohti.
Lukuisia joukkoja aseistettuja italialaisia Ligurian, Venetsian ja
Aemilian maakunnista liittyi häneen saatuaan uutta toivoa ja uutta
päättäväisyyttä hänen julistuskirjastaan.
He halusivat ottaa osaa hänen ensi taisteluunsa bysanttilaisia vastaan.
"Ei", vastasi Totila heidän johtajilleen, "tehkää lopullinen
päätöksenne vasta taistelun _jälkeen_.
"Me gootit taistelemme yksin.
"Jos voitamme, niin voitte seurata meitä.
"Mutta jos kaadumme, niin bysanttilaisten kosto ei kohtaa teitä.
"Odottakaa siis."
Kun tieto tästä jalomielisestä päätöksestä levisi, virtasi hänen
luokseen uusia italialaisjoukkoja.
Mutta Totilan joukko vahvistui marssin aikana joka hetki
goottisotilaista, jotka olivat yksitellen tai pienempinä parvina
paenneet vankeudesta tai lähteneet liikkeelle piilopaikoistaan saatuaan
tiedon Vitigestä kohtaan harjoitetusta petoksesta, uuden kuninkaan
valitsemisesta ja sodan syttymisestä uudelleen.
Gootit ja bysanttilaiset joutuivat pian taisteluun, sillä Totila
kiirehti eteenpäin, ettei hänen joukkojensa innostus pääsisi
kylmenemään, ja Demetrius puolestaan koetti ehtiä yksin taisteluun
Totilan kanssa.
Taistelupaikka oli Pons Padi.
Bysanttilaiset olivat tasangolla. Heidän takanaan oli joki, jonka yli
vasta puolet heidän jalkaväkeään oli kulkenut.
Silloin goottien etujoukko, joka tuli luoteesta päin, näkyi hiukan
viettävien kukkulain harjalla.
Laskeva aurinko häikäisi bysanttilaisten silmät.
Totila tarkasti kukkulalta käsin edessään olevan vihollisen aseman.
"Voitto on minun", huusi hän riemuissaan, veti miekkansa esille ja ajaa
karautti ratsumiestensä etunenässä rinnettä alas vihollisen kimppuun,
kuten haukka syöksyy saaliinsa päälle.
Cethegus oli heti auringonlaskun jälkeen saapunut ratsumiehineen
bysanttilaisten viimeiseen leiripaikkaan.
Samassa saapuivat paikalle ensimmäiset pakolaisetkin taistelusta.
"Käännä hevosesi, prefekti", huusi hänelle eräs ratsumies, "ja pelasta
itsesi.
"Totila on kimpussamme! Hän on omakätisesti halkaissut armenialaisten
urhoollisimman päällikön Artabazeen kypärän ja pään."
Pakolainen jatkoi matkaansa.
"Taivaan jumala oli barbaarien päällikkönä", huusi toinen. "Kaikki on
hukassa!
"Päällikkö on vankina! Kaikki pakenevat epäjärjestyksessä."
"Kuningas Totila on vastustamaton", huusi kolmas aikoen ajaa prefektin
ohi, joka oli asettunut keskelle tietä.
"Kerro sellaisia helvetissä", sanoi Cethegus pistäen miehen kuoliaaksi.
"Eteenpäin!"
Mutta hänen täytyi melkein samassa peruuttaa komennuksensa.
Sillä voitetut bysanttilaiset pakenivat jo tiheänä joukkoina täyttäen
kaikki tiet.
Prefekti huomasi mahdottomaksi pienellä joukollaan estää tuhansien
paon.
Hetken hän katseli epätietoisena pakenevien murtuneita rivejä.
Takaa-ajavien goottien etujoukot näkyivät jo kaukaa.
Silloin Demetriuksen alipäällikkö Vitalis saapui hänen luokseen
haavoittuneena.
"Oi, ystävä", huusi tämä prefektille. "Mahdotonta on seisahduttaa
pakoa.
"Se ei pysähdy ennenkuin Ravennassa."
"Sen uskon minäkin", virkkoi Cethegus.
"Ne vievät minunkin mieheni mukanaan, jos ne aiotaan seisahduttaa."
"Eikä meitä aja takaa kuin puolet voittajia Tejan ja Hildebrandin
johdolla.
"Kuningas lähti taistelukentältä toisaalle.
"Näin hänen lähtönsä.
"Hän kääntyi lounaaseen."
"Hän aikoo Roomaan", kiljaisi Cethegus kiskaisten orittaan ohjaksista
niin rajusti, että tämä hypähti pystyyn.
"Seuratkaa minua! Rannikolle!"
"Entä voitettu sotajoukko? Jätämmekö sen ilman päällikköä", virkkoi
Lucius Licinius. "Katso, miten ne pakenevat!"
"Anna niiden paeta!
"Ravenna on luja.
"Se pitää puolensa.
"Ettekö kuulleet?
"Gootti aikoo Roomaan.
"Meidän täytyy ehtiä sinne ennemmin.
"Seuratkaa minua! Rannikolle! Meritie on vielä vapaa!
"Roomaan!"