Hildebad oli väsyneenä pitkälliseen toimettomuuteen tehnyt
aamuhämärissä hänen erityiseen hoitoonsa uskotun Porta faventinan
kautta ankaran hyökkäyksen bysanttilaiseen leiriin. Alussa hän saavutti
raivoisan hyökkäyksensä vuoksi useita etuja, poltti osan
piirityskoneita ja herätti piirittäjissä kauhua.
Hän olisi epäilemättä saanut suurempiakin vahinkoja aikaan, jollei heti
paikalle rientänyt Belisarius olisi tänä päivänä pannut liikkeelle koko
päällikkötaitoaan ja urhoollisuuttaan.
Ilman kypärää ja haarniskaa, suoraan vuoteesta hän oli rientänyt
paikalle, ryhtynyt taisteluun ensin omia peräytyviä miehiään, sitten
etumaisia gootteja vastaan ja mitä suurimmilla mieskohtaisilla
ponnistuksilla saanut pakenemisen seisahdutetuksi.
Sitten hän oli liikutellut joukkojaan niin taitavasti, että Hildebadin
paluumatka oli tulla katkaistuksi, minkä vuoksi goottien täytyi luopua
saavuttamistaan eduista ja kiireimmän kautta rientää takaisin
kaupunkiin.
Cethegus, joka oli isaurilaisineen Porta honorianan edustalla, lähti
apuun, mutta näki perille päästyään, että taistelu oli jo päättynyt.
Hän meni Belisariuksen telttaan ja ylisti tätä päällikkönä ja
sotilaana. Antonina kuunteli mielellään tätä kiitosta.
"Todellakin, Belisarius", sanoi prefekti lopuksi. "Keisari Justinianus
ei osaa antaa sinulle tarpeeksi arvoa."
"Olet oikeassa", vastasi Belisarius ylpeästi. "Hän korvaa vaivani vain
ystävyydellään.
"Teen voitavani vain sen vuoksi, että rakastan häntä.
"Sillä hän on suuri mies heikkouksistaan huolimatta.
"Kunpa hän vain oppisi luottamaan minuun. Olen varma, että hän oppiikin
vielä."
Samassa Prokopius saapui ja antoi Belisariukselle keisarillisen lähetin
tuoman kirjeen Bysantista.
Ilosta loistavin kasvoin hypähti Belisarius vuoteeltaan unohtaen
väsymyksensä, suuteli purppuranauhoja, leikkasi ne auki tikarillaan ja
avasi kirjeen sanoen:
"Herraltani ja keisariltani itseltään. Nyt hän varmaankin lähettää
henkivartijani ja maksamatta olevan palkan sekä rahat, jotka olen
omistani pannut."
Hän rupesi lukemaan.
Antonina, Prokopius ja Cethegus katsoivat häntä tarkoin. Hänen kasvonsa
synkkenivät yhä enemmän. Hänen leveä rintansa aaltoili kuin ankarassa
taistelussa ja kädet vapisivat.
Huolestuneena Antonina riensi hänen luokseen, mutta ennenkuin hän ehti
mitään sanoa, päästi Belisarius kumean vihanhuudon, paiskasi
keisarillisen kirjeen maahan ja syöksyi teltasta. Antonina seurasi
häntä.
"Nyt ei hänen luokseen uskalla mennä muut kuin Antonina", sanoi
Prokopius ottaen kirjeen maasta.
"Katsokaamme tätä. Tietysti taas palanen keisarillista kiitosta.
"Alussa on tavallisia ylimalkaisia lauseita -- ahaa, nyt tulee
parempaa:
"'Mutta me emme voi salata sitä, että olimme aikaisempien kehumistesi
nojalla odottaneet sodan barbaareita vastaan päättyvän paljon pikemmin
ja niin kai olisi käynytkin, jos olisi enemmän ponnisteltu. Senvuoksi
emme voi suostua useampaan kertaan lausumaasi toivomukseen, että
sinulle lähetettäisiin loput henkivartijoistasi, viisituhatta miestä,
jotka ovat Persiassa, sekä ne neljä sentneriä kultaa, jotka ovat
palatsissasi Bysantissa.'
"'Molemmat ovat, kuten aivan tarpeettomasti huomautat kirjeessäsi,
sinun omiasi. Sinun samassa kirjeessä lausumasi päätös viedä goottisota
loppuun -- ottaen huomioon valtionrahaston huonon tilan -- omilla
varoillasi osoittaa velvollisuudentuntoasi.'
"'Mutta kun -- kuten samassa kirjeessä aivan oikein huomautat -- kaikki
sinun tavarasi ovat keisarisi käytettävinä ja kun keisarillinen
majesteetti pitää henkivartiosi ja rahojesi käyttämistä Italiassa aivan
liiallisena, olemme me, varmoina sinun suostumuksestasi, käyttäneet
niitä toisella taholla ja antaneet joukkosi ja aarteesi virkaveljellesi
Narseelle persialaissodan päättämistä varten.'
"Haa, ennen kuulumatonta", sanoi Prokopius.
"Se on herran kiitos orjan työstä", ivaili Cethegus.
"Loppukin näyttää olevan hyvä", jatkoi Prokopius.
"'Joukkojesi lisääminen näyttää meistä epäviisaalta senkin vuoksi, että
meille tulee joka päivä varoituksia rajattomasta kunnianhimostasi.'
"'Vasta äskettäin kuulut sanoneen pikarin ääressä: valtikka on syntynyt
päällikönsauvasta ja tämä kepistä. Ne ovat vaarallisia ajatuksia ja
varomattomia sanoja.'
"'Sinä näet, että olemme selvillä kunnianhimoisista unelmistasi.'
"'Tällä kertaa varoitamme rankaisematta, vaikka mielemme on tehnyt
lisätä päällikönsauvasi puuta. Me muistutamme sinulle, että korkeimmat
huiput ovat lähinnä keisarillista salamaa.'
"Tämä on häpeällistä", huudahti Prokopius.
"Ei, se on vielä pahempaa, se on tyhmää", sanoi Cethegus. "Se on
uskollisuuden yllyttämistä kapinaan."
"Olet oikeassa", huusi Belisarius, joka palasi telttaan ja sattui
kuulemaan viimeiset sanat.
"Tuota kiittämätöntä, häpeämätöntä tyrannia vastaan olisi todellakin
noustava kapinaan."
"Vaikene! Kautta kaikkien pyhimysten! Sinähän syökset itsesi suoraan
perikatoon", varoitteli Antonina, joka myöskin oli tullut telttaan, ja
koetti tarttua hänen käteensä.
"Ei, minä en tahdo vaieta", karjui hän juosten edestakaisin teltan
ovella, jonka edustalla Bessas, Acacius, Demetrius ja useat muut
päälliköt seisoivat kuuntelemassa.
"Koko maailma kuulkoon sen.
"Hän on kiittämätön, viekas tyranni.
"Hänet pitäisi todellakin syöstä valtaistuimelta.
"Sietäisi menetellä petollisen sielusi epäluulojen mukaisesti,
Justinianus!"
Cethegus silmäsi ulkona seisovia. He olivat nähtävästi kuulleet kaikki.
Hän meni teltta-aukolle ja veti oviverhon eteen.
Antonina kiitti häntä katseellaan.
Hän meni taas puolisonsa luo. Tämä oli heittäytynyt maahan
telttavuoteen viereen, löi nyrkeillään rintaansa ja änkytti:
"Oi, Justinianus! Olenko minä tämän ansainnut?
"Tämä on liikaa, liikaa!"
Ja äkkiä tuo mahtava mies alkoi itkeä ääneen.
Silloin Cethegus lähti harmistuneena pois.
"Hyvästi", sanoi hän hiljaa Prokopiukselle, "minua iljettää, kun näen
miesten parkuvan."