Syvissä ajatuksissa prefekti lähti teltasta ja meni leirin ympäri
kaukaiseen varustukseensa, jonne hän oli isaurilaistensa kanssa
hautautunut.
Se sijaitsi kaupungin eteläpuolella lähellä Classiksen muuria. Tie
kulki osittain pitkin meren rantaa.
Vaikka tämä yksinäinen vaeltaja miettikin suurta suunnitelmaansa, joka
oli muuttunut osaksi hänen elämästään, vaikka Belisariuksen
häilyväisyys ja ylenmääräinen tunteellisuus sekä frankkikuninkaan
vastauksen odottaminen kiusasivatkin häntä, veti maiseman, taivaan,
koko luonnon omituinen ulkomuoto hänen huomionsa puoleensa, joskin vain
hetkeksi.
Oltiin lokakuussa, mutta tämä vuodenaika näytti useita viikkoja sitten
muuttaneen tapansa.
Kahteen kuukauteen ei ollut ollenkaan satanut, ei pilveä, ei
hattaraakaan ollut näkynyt taivaalla, vaikka näillä seuduin satoi
tavallisesti aina.
Mutta nyt -- oli auringon laskun aika -- Cethegus huomasi idässä meren
toisella puolen aivan taivaan rannalla yksinäisen, pyöreäreunaisen,
pikimustan pilven, joka oli varmaankin noussut aivan äsken.
Laskeutuva aurinko ei säteillyt ollenkaan, vaikkei pilviäkään ollut
edessä.
Meren lyijynraskasta pintaa ei tuulen henkäyskään liikuttanut.
Ei pienintäkään lainetta näkynyt.
Laajalla tasangolla ei oliivin lehtikään liikahtanut.
Ei edes suon kaisla kahissut.
Ei kuulunut eläimenääntä, ei linnun siipien suhinaa. Omituinen,
tukahduttava, tulikiveltä tuoksuva ilma vaikeutti hengitystäkin.
Muulit ja hevoset leirissä potkivat levottomina pilttuitaan.
Kameelit ja dromedaarit, jotka Belisarius oli tuonut Afrikasta
mukanaan, kaivoivat päänsä hiekkaan.
Vaeltaja hengitti raskaasti ja silmäili ihmetellen ympärilleen.
"Nyt tuntuu tukahduttavalta kuin 'kuolemantuulen' edellä Egyptin
aavikoilla", sanoi hän itsekseen.
"Tukahduttavaa kaikkialla -- ulkona ja sisällä --
"Mihin mahtaa purkautua tämä luonnon ja intohimojen säästynyt raivo."
Hän saapui telttaansa.
Syphax virkkoi: "Herra, jos olisin kotona, luulisin nyt, että
erämaanjumalan myrkyllinen henkäys on tulossa."
Samassa hän antoi herralleen kirjeen.
Se oli frankkikuninkaan vastaus.
Nopeasti Cethegus repäisi suuren, komean sinetin auki.
"Kuka tämän toi?"
"Sanansaattaja, joka lähti Belisariuksen luo, kun hän ei tavannut
prefektiä.
"Hän kysyi lyhintä tietä."
Sen vuoksi Cethegus ei häntä tavannut. Hän luki:
"Teudebald, frankkien kuningas, Rooman prefektille Cethegukselle.
"Sinä olet kirjoittanut viisaasti.
"Vielä viisaammin puhuit Major Domuksemme kautta.
"Me emme ole haluttomia menettelemään ehdotustesi mukaan.
"Me otamme vastaan neuvosi ja lahjasi.
"Goottien ja meidän välisen liiton on heidän onnettomuutensa rikkonut.
"Syyttäkööt he sitä eikä meitä.
"Siitä, jonka taivas hylkää, tulee viisaiden ja hurskasten ihmistenkin
luopua.
"Tosin he ovat maksaneet meille apujoukosta useita sentnereitä kultaa.
"Se ei ole silmissämme esteenä.
"Me pidämme nämä aarteet panttina, kunnes he ovat luovuttaneet ne
Etelä-Gallian kaupungit, jotka ovat Jumalan ja luonnon muodostamien
frankkien valtakunnan rajojen sisäpuolella.
"Mutta kun olemme valmistautuneet sotaretkelle ja kun urhoollinen
sotajoukkomme, joka jo toivoi pääsevänsä taisteluun, vain
vastahakoisesti suostuisi hajaantumaan, olemme valmiit heti lähettämään
voitokkaat joukkomme Alppien yli.
"Gootteja vastaan.
"Mutta ei silti keisari Justinianuksen puolesta, joka edelleen kieltää
meiltä kuninkaan arvonimen, kutsuu itseään rahoissaan Gallian herraksi,
ei tahdo sallia meidän lyöttää omalla rintakuvallamme varustettuja
rahoja ja on monella muulla tavalla tahtonut loukata kunniaamme.
"Me aiomme laajentaa omaa valtaamme Italiassa.
"Mutta kun nyt tiedämme, että keisarin koko sotavoima Italiassa on
riippuvainen hänen sotapäälliköstään Belisariuksesta, jolla on paljon
sekä vanhaa että uutta valittamista kiittämättömästä herrastaan,
ehdotamme tälle sankarille, että hän huudattaisi itsensä Länsi-Rooman
keisariksi, jolloin lähetämme satatuhatta frankkilaista sankaria, jos
hän luovuttaa Pohjois-Italian Genuaan saakka meille.
"Me pidämme mahdottomana, että kuolevainen voisi hylätä tarjouksen.
"Jos sinä autat tämän suunnitelman toimeenpanossa, annamme sinulle
kaksitoista sentneriä kultaa ja merkitsemme, jos palautat kaksi
sentneriä, nimesi pöytätoveriemme joukkoon.
"Tämän kirjeen tuoja, herttua Lintaris, vie ehdotuksemme
Belisariukselle."
Cethegus malttoi tuskin lukea loppuun.
Hän hypähti pystyyn.
"Sellainen tarjous tällä hetkellä -- kun hän on tällaisessa
mielentilassa -- hän suostuu siihen!
"Länsi-Rooman keisari sadantuhannen frankkisoturin tukemana.
"Hänen täytyy kuolla."
Hän riensi teltan ovelle.
Mutta siinä hän seisahtui.
"Hulluhan minä olen", sanoi hän hymyillen.
"Kuumaverinen kuten aina. Hänhän on Belisarius eikä Cethegus.
"Hän ei suostu.
"Silloinhan kuu tekisi kapinan aurinkoa vastaan ja kesy koira muuttuisi
vihaiseksi sudeksi. Hän ei suostu.
"Mutta katsokaamme, kuinka voimme käyttää hyväksemme tämän merovingin
ahneutta ja halpamaisuutta. Ei, frankkikuningas", sanoi hän katkerasti
hymyillen. "Niin kauan kuin Cethegus elää, ei Italiaan tule ainoatakaan
frankkia."
Hän kulki nopeasti kerran teltan poikki. Toisen kerran hitaammin.
Kolmannen kerran -- nyt hän seisahtui -- silmät välähtivät.
"Nyt sen keksin", sanoi hän ilostuen.
"Syphax, mene noutamaan Prokopius tänne."
Uudestaan teltan yli kulkiessaan hän huomasi merovingin kirjeen, joka
oli pudonnut maahan.
Hän otti sen ylös ja lausui riemuiten: "Ei, ei, frankkikuningas! Sinä
et saa Italian pyhästä maasta edes tämän kirjeen laajuista alaa."
Prokopius saapui heti.
Miehet neuvottelivat koko yön.
Prokopiusta prefektin päätä huimaava tuuma säikähdytti, eikä hän
aikonut siihen suostua.
Mutta tämä mahtava mies tarrautui häneen etevämmillä henkisillä
voimillaan ja kumosi voittavalla kaunopuheisuudella kaikki hänen
epäilyksensä eikä hellittänyt, ennenkuin hän oli lakannut
vastustamasta.
Tähdet kalpenivat ja aamurusko kajasti idästä, kun Prokopius lähti
ystävänsä luota.
"Cethegus", sanoi hän lähtiessään, "minä ihailen sinua.
"Jollen olisi Belisariuksen historioitsija, rupeaisin sinun
historiankirjoittajaksesi."
"Se olisi hauskempaa", vastasi prefekti levollisesti, "mutta
vaikeampaa."
"Mutta minä pelkään nerosi terävyyttä.
"Se on ominaista meidän ajallemme.
"Se on loistavanvärinen myrkkykukka suossa.
"Kun muistelen, miten sinä syöksit goottikuninkaan turmioon hänen
vaimonsa avulla --"
"Minun täytyy kertoa sinulle. Valitettavasti ei minulla ole viime
aikoina ollut ihanasta liittolaisestani apua."
"Liittolaisestasi!
"Keinosi ovat --"
"Aina tarkoituksenmukaisia."
"Ei ihan aina --
"No, samapa se. Minä kuljen mukanasi vielä jonkin matkaa, sillä tahdon
saada sankarini mahdollisimman pian Italiasta.
"Hänen on koottava Persiassa laakereita eikä täällä okaita.
"Mutta en kulje kanssasi kuin --"
"Päämäärääsi, tietysti."
"Minä menen Antoninan puheille ja luulen onnistuvani.
"Hänellä on täällä ikävä.
"Hän ikävöi Bysanttiin tapaamaan hyviä ystäviä ja tuhoamaan puolisonsa
vihollisia."
"Kunnon vaimo."
"Entä Vitiges?
"Luuletko hänen pitävän Belisariuksen kapinaa mahdollisena?"
"Kuningas Vitiges on hyvä sotilas, mutta huono ihmistuntija.
"Tiedän erään paljon terävämpiälyisen miehen, joka hetken aikaa piti
sitä mahdollisena.
"Ja onhan sinulla kirjalliset todistukset.
"Nyt juuri, kun frankit ovat pettäneet hänet, nousee vesi hänelle
kaulaan saakka. Hän tarttuu oljenkorteen.
"Häntä en siis pelkää -- pidä vain huoli Antoninasta."
"Ole huoleti.
"Puolenpäivän aikaan toivottavasti lähden sanansaattajana Ravennaan."
"Älä silloin unohda puhutella kaunista kuningatarta."