Tiburtiuksen portilla oli tällä hetkellä aivan hiljaista.
Sanansaattaja oli kutsunut goottilaiset ratsumiehet pois hyödyttömästä
taistelusta.
Heidän oli lähetettävä kaikki mahdollisesti käytettävissä olevat miehet
niin pian kuin suinkin kaupungin ympäri ja joen yli Aureliuksen
portille, josta oli tunkeuduttu kaupunkiin ja jossa kaikki voimat
tarvittaisiin.
Ratsumiehet ajoivat kaupungin oikealta puolelta mainitulle portille,
jota kohti kaikki nyt riensivät, mutta oma jalkaväki, joka ryntäsi
välillä olevia portteja -- Porta clausaa, nomentanaa, salariaa,
pincianaa ja flaminiaa -- vastaan, sulki heiltä tien niin pitkäksi
aikaa, että he joutuivat perille liian myöhään ehtiäkseen mukaan
ratkaisevaan otteluun Hadrianuksen haudalla.
Tämä prefektin lempipaikka oli vastapäätä Vatikanin kukkulaa,
kivenheiton päässä Aureliuksen portilta, johon sitä yhdistivät
kivimuurit ja uudet vallit suojasivat sitä joka puolelta -- paitsi
etelässä, jossa joen piti olla suojana. "Moles Hadriani" muodosti
lujasti rakennetun pyöreän tornin. Jonkinlainen piha oli varsinaisen
rakennuksen ympärillä. Uloimman suojamuurin alapuolella etelässä
virtasi Tiber.
Tämän ulkomuurin harjoilla, pihalla ja sisämuurin harjoilla oleilivat
tavallisesti isaurilaiset, jotka prefekti oli onnettomuudekseen
kuljettanut sieltä toteuttaakseen suunnitelmansa Belisariuksen
tuhoamiseksi.
Mutta sisämuurin harjalla oli suuri joukko marmori- ja kuparipatsaita,
joiden lukumäärän Kallistratos oli lahjallaan täydentänyt kolmeksi
sadaksi.
Goottien kuningas oli tänään asettunut odottamaan sen puoliympyrän
keskikohdalle, jonka barbaarit olivat muodostaneet kaupungin
länsipuolellekin Tiberin oikealle rannalle, Neron kentälle
Pankratiuksen (vanhan Aureliuksen) ja (uuden) Aureliuksen porttien
välille, missä tavallisesti Mediolanumin kreivi Markja oleili.
Hän perusti suunnitelmansa siihen, että kaikkia portteja vastaan
suunnatun yleisen rynnäkön täytyi hajoittaa piiritettyjen voimat ja
että heidän täytyisi siirtäessään puolustajia eniten uhatuille
paikoille jättää jokin paikka paljaaksi, jolloin hän hyökkäisi sinne.
Senvuoksi hän pysytteli liikkumattomana ryntäävien joukkojen takana.
Hän oli antanut kaikille päälliköille käskyn, että hänet piti kutsua
heti, kun jokin paikka puolustuslinjassa paljastuisi.
Hän sai odottaa hyvin kauan.
Hänen täytyi tyynesti kuunnella miestensä levottomuuden ilmauksia, kun
nämä saivat seisoa toimettomina sillä aikaa, kun heidän toverinsa joka
paikassa ryntäsivät kaupunkia vastaan. Kauan täytyi heidän odottaa
kutsua taisteluun.
Vihdoin kuninkaan tarkka silmä huomasi, että Hadrianuksen haudan
ulkomuureilta katosivat isaurilaisten tutut sotamerkit ja tiheät
keihäsrivit.
Hän piti sitä tarkasti silmällä. Niitä ei vaihdettu. Aukkoa ei
täytetty.
Silloin hän hypähti satulastaan, iski ratsuaan kämmenellään kaulalle ja
sanoi:
"Mene kotiin, Boreas!"
Viisas eläin lähti heti laukkaamaan leiriin päin.
"Nyt eteenpäin, gootit! Eteenpäin, kreivi Markja", huusi kuningas.
"Tuonne joen yli! Jättäkää tänne muurinmurtajat. Ottakaa mukaanne vain
kilvet ja rynnäkköportaat sekä kirveet! Eteenpäin!"
Juosten hän saapui korkealle joen rannalle ja syöksyi törmää alas.
"Täällä ei ole siltaa, kuningas, eikä edes kaalamoa", sanoi eräs hänen
jäljessään tulevista gooteista.
"Ei ole, Iffamer ystäväni; meidän täytyy uida."
Kuningas syöksyi keltaiseen, likaiseen jokeen, niin että vesi löi
kohisten hänen kypäräntöyhtönsä yli.
Muutamassa minuutissa hän pääsi toiselle rannalle muutamain miesten
kanssa.
Pian he saapuivat aivan haudan korkean ulkomuurin ääreen. Miehet
katselivat huolissaan ylöspäin.
"Portaat tänne", huusi Vitiges. "Ettekö näe, ettei siellä ole ollenkaan
puolustajia. Vai pelkäättekö kiviä?"
Pian pantiin portaat pystyyn, pian oltiin ulkomuurilla ja heitettiin
siellä olevat harvalukuiset vartijat jokeen. Portaat vedettiin ylös ja
laskettiin muurin sisäpuolelle pihalle.
Kuningas oli ensimmäisenä pihamaalla.
Mutta täällä goottien eteneminen hiukan pysähtyi.
Sillä sisämuurien harjalla olivat Qvintus Piso ja Kallistratos, jotka
olivat rientäneet tänne Pankratiuksen portilta ja tuoneet mukanaan sata
legioonalaista ja muutamia isaurilaisia. Nämä suuntasivat nyt rankan
keihäs- ja nuolisateen pihamaalle yksitellen laskeutuvia gootteja
kohden. Ballistit ja katapultit olivat myöskin hävitystyössä
osallisina.
"Lähettäkää pyytämään Cethegukselta apua", huusi Piso.
Kallistratos riensi täyttämään käskyä.
Kuninkaan oikealta ja vasemmalta puolelta kaatui gootteja.
"Mitä on tehtävä?", kysyi kreivi Markja, joka seisoi hänen vieressään.
"Odotettava siksi, kunnes he ovat ampuneet koko varastonsa", sanoi tämä
levollisesti.
"Se ei kestä enää kauan.
"He ampuvat ja heittävät peloissaan liian tiheään.
"Katsokaa vain. Nyt jo lentelee enemmän kiviä kuin nuolia.
"Ja keihäät ovat jo aivan lopussa."
"Mutta ballistit ja katapultit --"
"Niistä ei meillä ole enää paljon vastusta. Järjestäytykää rynnäkköön.
Laukaukset harvenevat jo.
"Nyt portaat ja kirveet esille. -- Seuratkaa minua."
Nopeasti gootit juoksivat pihan poikki.
Vain muutamia kaatui.
He olivat jo toisen, sisemmän muurin ääressä. Satakunta porrasta
pystytettiin.
Kaikki Pison ballistit ja katapultit olivat tällä hetkellä hyödyttömät,
sillä ne olivat laaditut pitkältä matkalta ampumista varten eikä niitä
saatu pystysuoraan ampumaan kuin suuren vaivan ja ajanhukan jälkeen.
Piso huomasi sen ja kalpeni.
"Heittokeihäitä tänne! Keihäitä, keihäitä, muuten olemme hukassa."
"Kaikki ovat lopussa", kähisi paksu Balbus toivottomana.
"Silloin on kaikki hukassa", huokasi Piso antaen käsiensä vaipua.
"Tule, Massurius, paetkaamme", kehoitteli Balbus.
"Ei, kuolkaamme täällä", huusi Piso.
Ensimmäinen goottikypärä tuli jo esille muurin harjan takaa.
Silloin kuului kaupungin puoleisilta muurinportailta huuto:
"Cethegus! Prefekti Cethegus!"
Hän olikin siellä. Nopeasti hän juoksi muurinharjalle ja iski gootilta,
joka oli jo pannut kätensä rintavarustukselle heilauttaakseen itsensä
sen yli, käsivarren poikki. -- Mies putosi kiljaisten alas.
"Oi, Cethegus", huusi Piso, "sinä tulit oikeaan aikaan."
"Toivottavasti", sanoi tämä ja sysäsi edessään olevat portaat kumoon.
Vitiges, joka oli ollut näillä portailla, hyppäsi notkeasti syrjään.
"Nyt kaikki ampumavarat tänne, peitset ja keihäät, muuten ei ole
mistään apua", huusi Cethegus.
"Täällä ei ole enää ainoatakaan heittoasetta", sanoi Balbus.
"Me luulimme, että sinä toisit tänne isaurilaiset."
"Ne ovat vielä kaukana, paljon jäljessä minustakin", huusi
Kallistratos, joka saapui ensimmäisenä Cetheguksen jälkeen.
Taas portaat kohosivat ylös ja taas kypärät näkyivät.
Vaara kasvoi joka silmänräpäys.
Cethegus katseli hurjasti ympärilleen.
"Heittoaseita", huusi hän polkien jalkaansa, "heittoaseita täytyy
saada."
Silloin hänen katseensa sattui jättiläismäiseen marmoripatsaaseen, Zeus
Pelastajan kuvaan, joka oli muurin harjalla hänen vasemmalla
puolellaan.
Nuolennopeasti ajatus välähti hänen päähänsä. Hän juoksi patsaan luo ja
iski kirveellä poikki sen oikean käden, jossa oli ukkosenvaaja.
"Zeus, lainaa minulle salamaasi", huusi hän. -- "Miksi sitä siinä
jouten pidät!
"Hoi, miehet! Lyökää patsaat palasiksi ja heittäkää ne vihollisten
päälle."
Heti, kun hän oli tämän sanonut, olivat miehet työssä.
Kirveillä ja piiluilla huolestuneet puolustajat alkoivat iskeä jumalia
ja sankareita ja muutamassa silmänräpäyksessä olivat nuo ihanat
kuvapatsaat murskana.
Se oli kamala näky. Tuolla murtui suurenmoinen Hadrianuksen
ratsastajapatsas; hevonen ja mies iskettiin erilleen. Tuolla kaatui
pitkälleen hymyilevä Aphrodite. Tuolla eristyi Antinouksen kaunis pää
ruumiista ja lensi kahden käden heittämänä goottilaista nahkakilpeä
vastaan.
Kauas lentelivät marmorin, vasken, pronssin ja kullan sirpaleet
peittäen muurinharjat.
Jyristen ja murskaten suunnattomat kivi- ja metallijoukkiot lensivät
muurinharjalta alas ja ruhjoivat hyökkäävien goottien kypärät ja
kilvet, panssarit ja jäsenet, mursivatpa rynnäkköportaatkin.
Kauhistuen Cethegus katseli käskynsä aiheuttamaa hävitystä.
Mutta se oli heidät pelastanutkin.
Kaksitoista, neljätoista, kaksikymmentä porrasta oli tyhjänä miehistä,
jotka äsken olivat tiheässä kuin muurahaiset kiivenneet niitä pitkin.
Hämmästyneinä tästä marmori- ja metallisateesta gootit väistyivät
hetkeksi.
Mutta pian Markjan torvi kutsui heidät uuteen hyökkäykseen ja taas
lensivät sentnerin painoiset möhkäleet alas.
"Onneton, mitä olet tehnyt", valitteli Kallistratos tuijottaen
sirpaleisiin.
"Sen, mikä oli välttämätöntä", vastasi Cethegus syösten loputkin Zeus
Pelastajaa vallin yli.
"Näitkö sen vaikutusta? -- Kaksi barbaaria musertui yhdellä iskulla."
Hän silmäsi tyytyväisenä alas.
Silloin hän kuuli korinttolaisen huutavan:
"Ei, ei. Ei tätä. Ei Apolloa."
Cethegus kääntyi ja näki jättiläismäisen isaurilaisen tähtäävän
kirveellään Latonan lapsia.
"Narri, aiotko laskea gootit tänne", kysyi raaka mies ja aikoi taas
iskeä.
"Ei Apolloani", sanoi helleeni ja kiersi jumalan suojaksi kätensä sen
ympärille.
Kreivi Markja, joka oli lähimpäin portaiden päässä, näki tämän. Hän
luuli, että Kallistratos aikoi vierittää patsaan hänen päälleen, minkä
vuoksi hän päätti sen estää. Hänen heittokeihäänsä suhahti ilmassa ja
sattui kreikkalaista rintaan.
"Ah -- Cethegus", huokasi hän kuollessaan.
Cethegus näki hänen kuolemansa ja rypisti kulmiaan.
"Pelastakaa ruumis ja säästäkää hänen jumalansa", sanoi hän lyhyesti,
paiskaten alas portaat, joilla Markja seisoi. Enempää hän ei kyennyt
sanomaan eikä tekemään, sillä hänen täytyi rientää torjumaan uutta,
uhkaavinta vaaraa.
Vitiges, joka puoleksi putosi, puoleksi hyppäsi kaatuvilta portailta,
seisoi aivan muurin vieressä kivi- ja metallisateessa miettien uusia
keinoja.
Sillä kun ensimmäinen ryntäysyritys portaita myöten oli epäonnistunut
näiden odottamattomien heittoaseiden -- jumalien ja sankarien --
avulla, ei hän enää juuri toivonut pääsevänsä sitä tietä vallille.
Hänen miettiessään ja tuumiessaan putosi raskas Mars gradivuksen
marmorijalusta maahan aivan hänen viereensä, ponnahti hiukan ylös ja
sattui silloin erääseen muurilaattaan.
Mikä ihme! Laatta, joka näytti olevan mitä kovinta kiveä, murtui
pieniksi muurisavipalasiksi ja sen alta tuli näkyviin kapea puuovi,
jota muurarit ja työmiehet käyttivät kulkutienään korjaillessaan suurta
rakennusta ja joka oli tällä sekoituksella laitettu näkymättömäksi.
Kun Vitiges näki oven, huusi hän iloisena:
"Tänne, tänne, gootit! Kirveitä tänne!"
Hän iski omalla sotakirveellään ohuita lautoja, jotka tuntuivat olevan
jotenkin heikkoja.
Onnettomuutta ennustavana tuo uusi, omituinen ääni tunkeutui prefektin
korviin. Hän keskeytti verityönsä ja rupesi kuuntelemaan.
"Se on raudan ääni puuta vasten, kautta Caesarin."
Hän juoksi pitkin kapeita muuriportaita alas, jotka veivät toisen
muurin sisäpuolitse öljylampuilla heikosti valaistuun haudan sisustaan.
Silloin kuului entistä kovempi isku, kumea jysähdys ja pientä rätinää
-- sitten goottien iloinen voitonhuuto.
Kun Cethegus pääsi portaiden alimmalle astuimelle, kaatui portti
pihalle päin ja kuningas Vitiges tuli kynnykselle.
"Rooma on minun", huusi hän riemuiten, heitti kirveen pois ja otti
miekan tupesta.
"Sinä valehtelet, Vitiges -- ensi kerran elämässäsi", huusi prefekti
vimmoissaan ja juoksi esille sysäten terävällä kilven piikillä goottia
rintaan niin voimakkaasti, että tämä peräytyi hämmästyneenä askeleen.
Tätä askelta prefekti käytti hyväkseen ja asettui kynnykselle täyttäen
siten koko oviaukon.
"Missä viipyvät isaurilaiset", huusi hän.
Kesti vain hetken, ennenkuin Vitiges tunsi hänet.
"Me siis kuitenkin taistelemme kahden Roomasta."
Nyt oli hänen vuoronsa hyökätä.
Cethegus, joka koetti sulkea koko oven, peitti kilvellään vasemman
puolensa, jota vastoin hän ei saanut lyhyellä roomalaismiekallaan
täysin suojatuksi oikeaa puoltaan.
Väkevän gootin pitkän miekan pistos, jota Cethegus ei saanut tarpeeksi
hyvin väistetyksi, tunkeutui lävistäen rengaspanssarin syvälle hänen
rintaansa.
Cethegus horjui vasemmalle. Hän oli jo kaatua, mutta ei kaatunut vielä.
"Rooma, Rooma", korisi hän ja koetti viimeisin voimin pysyä pystyssä.
Vitiges oli peräytynyt askeleen tuhotakseen seuraavalla hyökkäyksellä
kokonaan vaarallisen vihollisensa.
Mutta samassa tunsi hänet Piso, joka oli muurinharjalla, ja heitti
komean, nukkuvaa faunia esittävän kuvapatsaan, joka oli valmiiksi
katkaistuna vallilla, kuningasta kohti. Se sattui olkapäähän ja Vitiges
sortui maahan.
Kreivi Markja, Iffamer ja Aligern kantoivat hänet taistelusta.
Cethegus näki hänen kaatumisensa.
Sitten hän kaatui itsestään portin kynnykselle. Ystävän kädet ottivat
hänet vastaan, mutta hän ei tuntenut enää tätä. Hän oli menettänyt
tajuntansa.
Mutta heti herätti hänet taas hyvin tuttu ääni, joka ihastutti hänen
sieluaan. Se oli hänen legioonalaistensa tuuba, hänen isaurilaistensa
sotahuuto. Nämä saapuivat nyt vihdoinkin ryntäysmarssissa ja
hyökkäsivät Liciniusten johdolla tihein joukoin kuninkaan kaatumisen
johdosta typertyneiden goottien kimppuun.
He tunkivat voitokkaasti gootit näiden ulkomuuriin kaivaman aukon
kautta ulos. Goottien mieshukka peräytymisen aikana oli hyvin suuri.
Prefekti näki viimeisten barbaarien paon. Silloin hänen silmänsä
sulkeutuivat uudestaan.
"Cethegus", huusi ystävä, joka piti häntä sylissään, "Belisarius on
kuoleman kielissä ja sinä olet mennyttä miestä."
Cethegus tunsi nyt Prokopiuksen äänen.
"En tiedä", sanoi hän viimeisillä voimillaan, "mutta Rooma -- Rooma on
pelastettu".
Sitten hän meni taas tainnoksiin.