Koko päivän kestäneen yleisen rynnäkön, joka alkoi aamun sarastaessa
ja päättyi auringon laskiessa, ja sen torjumisen aiheuttamat
voimanponnistukset olivat pitkiksi ajoiksi väsyttäneet sekä gootit että
roomalaiset. Kolme päällikköä, Belisarius, Cethegus ja Vitiges
makasivat haavojensa vuoksi useita viikkoja.
Mutta vielä välttämättömämmäksi teki aselevon se alakuloisuus ja
väsymys, joka valtasi koko goottien sotajoukon, kun mitä suurimmilla
ponnistuksilla tavoiteltu voitto luisui käsistä juuri sillä hetkellä,
jolloin se näytti olevan saavutettu.
He olivat koko päivän koettaneet parastansa. Heidän sankarinsa
olivat kilpailleet urhoollisuudessa ja sittenkin olivat molemmat
suunnitelmat -- Belisariusta ja kaupunkia vastaan -- rauenneet juuri
toteutumishetkellään.
Ja kuningas Vitiges, vaikka hän ei ollutkaan yhtä epätoivoinen kuin
hänen sotajoukkonsa, huomasi selvästi, että hänen täytyi tuon verisen
päivän jälkeen muuttaa koko piirityssuunnitelmansa.
Goottien mieshukka oli ääretön. Prokopius laskee sen kolmeksikymmeneksi
tuhanneksi mieheksi ja haavoitettujen määrän vielä suuremmaksi. He
olivat joka puolella kaupunkia ahdistaneet piiritettyjä kuolemaa
pelkäämättä. Pankratiuksen portilla ja Hadrianuksen haudalla oli heitä
kaatunut tuhansittain.
Kun kuudessakymmenessäkahdeksassa edellisessäkin taistelussa hyökkääjiä
oli kaatunut paljon enemmän kuin muurien ja tornien suojaamia
puolustajia, oli se suuri sotajoukko, jonka Vitiges muutamia kuukausia
takaperin oli tuonut ikuisen kaupungin edustalle, sulanut hirvittävästi
kokoon. Sen lisäksi olivat taudit ja nälkä alkaneet riehua heidän
leireissään.
Ottaen huomioon joukkojen vähentymisen ja niissä vallitsevan
toivottoman mielialan Vitigeksen täytyi jättää mielestään kaupungin
valloittaminen väkirynnäköllä ja hänen viimeinen toivonsa oli -- hän ei
salannut itseltään, että se oli heikko -- että nälkä ja puute
pakottaisivat vihollisen antautumaan.
Rooman ympäristö oli imetty aivan kuiviin. Sen vuoksi näytti kaikki
riippuvan siitä, kumpi puolue jaksaisi kauemmin kestää puutetta tai
saisi pikemmin ruokavaroja kauempaa.
Gootit kaipasivat kovasti Dalmatian rannikoilla olevaa laivastoaan.
* * * * *
Prefekti toipui ensin haavoistaan.
Kun hänet oli kannettu taintuneena portilta, jota hän oli ruumiillaan
suojellut, makasi hän puolitoista vuorokautta puoleksi unessa puoleksi
tajuttomana.
Kun hän toisen päivän iltana avasi silmänsä, näki hän ensimmäiseksi
uskollisen maurin, joka istui kyyrysissään maassa vuoteen jalkopäässä
ja katseli herkeämättä herraansa. Käärme oli kiertynyt hänen
käsivartensa ympärille.
"Puuovi", virkkoi prefekti hiljaa ensi sanoikseen, "puuovi on
poistettava heti -- sijaan on pantava marmorimöhkäleet --"
"Kiitos, kiitos sinulle, käärmejumala", huudahti orja riemuissaan.
"Isäntäni on pelastunut. Ja sinä itsekin. Ja minä, minä olen sinut
pelastanut, herrani."
Hän polvistui kädet ristissä ja suuteli herransa vuodetta. Hän ei
uskaltanut koskea hänen jalkoihinsakaan.
"Oletko sinä pelastanut minut? -- Miten?"
"Kun olin laskenut sinut kuolonkalpeana tälle vuoteelle, toin
käärmejumalan tänne, näytin sinua hänelle ja sanoin:
"'Sinä näet, voimakas jumala, että herrani silmät ovat ummessa.'
"'Auta sinä ne taas avautumaan.'
"'Sinä et saa muruakaan leipää etkä pisaraakaan maitoa, ennenkuin olet
auttanut.'
"'Ja jollei hän avaa silmiään --. Samana päivänä, jolloin hänet
poltetaan, palaa myöskin Syphax ja sinä, suuri käärmejumala, palat
myös.'
"'Sinä voit auttaa. Siis auta häntä taikka pala.'
"Niin minä puhuin ja hän on auttanut."
"Kaupunki on turvassa -- minä tunnen sen, muuten en olisi voinut
nukkua. Elääkö Belisarius? Missä on Prokopius?"
"Kirjastossa tribuuniesi kanssa. He odottavat lääkärin lausuntoa ja
sitä, heräätkö tänään vai --"
"Kuolenko? Tällä kertaa on jumalasi auttanut. Päästä tribuunit sisään."
Heti sen jälkeen Liciniukset, Piso, Salvius Julianus ja muutamat muut
saapuivat hänen vuoteensa ääreen. He aikoivat liikutettuina polvistua
hänen viereensä, mutta hän esti sen viittauksella.
"Rooma kiittää teitä minun kauttani. Te olette taistelleet kuin -- kuin
roomalaiset. Parempaa kiitosta en osaa keksiä."
Hän katseli mietteissään joukkoa, ikäänkuin etsien jotakin.
"Yksi puuttuu -- korintolainen!
"Ruumis on tietenkin pelastettu, sillä minä uskoin sen ja molemmat
Latoidit Pison huostaan. Pystyttäkää sille paikalle, jossa hän kaatui,
muistopatsas mustasta korintolaisesta marmorista. Sijoittakaa Apollon
patsas tuhkauurnan päälle ja kirjoittakaa siihen:
"'Korintolainen Kallistratos on tässä kaatunut Rooman puolesta. Hän
pelasti jumalan eikä jumala häntä.'
"Menkää nyt. Heti näemme taas toisemme -- valleilla.
"Syphax, saata nyt Prokopius luokseni ja tuo pikarillinen
falernoviiniä."
"Ystävä", huudahti hän sisääntulevalle Prokopiukselle, "minusta tuntuu
kuin olisin ennen tähän kuumeuneen vaipumistani kuullut kuiskattavan:
'Prokopius on pelastanut Belisariuksen.'
"Se on unohtumaton urotyö.
"Jälkimaailma kiittää sinua siitä -- siis minun ei tarvitse sitä tehdä.
"Istu tähän ja kerro asiain kulku.
"Mutta aseta ensin päänalainen niin, että näen Caesarini.
"Sen näkeminen vahvistaa minua paremmin kuin lääkkeet.
"Puhu nyt!"
Prokopius katsoi tutkivasti ystäväänsä.
"Cethegus", sanoi hän sitten vakavalla äänellä, "Belisarius tietää
kaiken."
"Kaikenko? Se on sangen paljon!"
"Jätä pila ja ihaile jalomielisyyttä, koska itse olet jalo."
"Minäkö? En tietääkseni!"
"Kun hän tuli tajuihinsa, kertoi Bessas tietysti hänelle kaiken --
kertoi tarkoin, kuinka olit käskenyt pitää portin suljettuna, vaikka
Belisarius makasi ulkopuolella verissään ja tuima Teja aivan hänen
kintereillään, -- kuinka olit käskenyt tappaa hänen henkivartijansa,
jotka aikoivat väkisin avata portin. Jokaisen sanasi hän kertoi,
myöskin huudahduksesi: 'Ensin Rooma, sitten Belisarius'. Hän vaati
sinun kuolemaasi päällikköjen kokouksessa.
"Minä vapisin.
"Mutta Belisarius sanoi: 'Hän teki oikein. Prokopius, vie hänelle
kiitokseksi miekkani ja varusteeni, joka oli sinä päivänä päälläni.'
"Ja keisarille lähetettyyn kertomukseen hän käski minun kirjoittaa:
'Cethegus, vain Cethegus on pelastanut Rooman!'
"'Nimitä hänet bysanttilaiseksi patriisiksi!'"
"Kiitän! Mutta minä en ole pelastanut Roomaa Bysantille."
"Sitä ei sinun tarvitse minulle sanoa, epäattialainen roomalainen."
"En ole nyt attialaisella tuulella, hengenpelastaja!
"Mitä sinä sait kiitokseksi?"
"Vaiti. Hän ei tiedä mitään.
"Eikä hän saa tietääkään."
"Syphax, viiniä. --
"Sellaista jalomielisyyttä en siedä.
"Se heikontaa minua.
"No, miten huviratsastus sujui?"
"Ystäväni! Se ei ollut huviratsastusta.
"Se oli hirmuisinta totta, mihin milloinkaan olen joutunut.
"Belisariuksen henki riippui hiuskarvasta."
"Juuri tuo hiuskarvan verta puuttuu aina gooteilta.
"Ne ovat kaikki suuria poropeukaloita."
"Sinä olet puheistasi päättäen pahoillasi siitä, ettei Belisarius
kuollut,"
"Se olisi ollut hänelle parahiksi.
"Olen häntä kolmesti varoittanut.
"Hänen pitäisi kerrankin oppia tietämään, mikä sopii vanhalle
sotapäällikölle ja mikä nuorelle poikavintiölle."
"Kuule", sanoi Prokopius katsellen häntä vakavasti, "sinä olet
Hadrianuksen haudalla menettänyt oikeutesi puhua tuolla tavalla.
"Aikaisemmin, kun vähäksyit hänen urhoollisuuttaan --"
"Luulitko sinä, että minä puhuin kateudesta urhoollista Belisariusta
vastaan?
"Kuulkaa, te kuolemattomat jumalat!"
"Luulin, sinun gepidilaakerisi --"
"Älä viitsi puhua tuollaisista poikamaisuuksista!
"Kun asiat vaativat, täytyy halveksia kuolemaa, mutta muuten
varovaisesti rakastaa elämää.
"Sillä vain elävät hallitsevat eivätkä mykät kuolleet.
"Sellainen on minun elämänviisauteni, sano sitä pelkuruudeksi, jos
tahdot.
"Siis retkenne -- kerro lyhyesti --. Kuinka se kävi?"
"Siellä oli kuumat paikat.
"Kun olimme tutkineet seutua, -- ei missään näkynyt vihollista ja
kaikesta päättäen saimme rauhassa hankkia ruokavaroja -- käännyimme
vähitellen kaupunkia kohti keskellämme muutamia vuohia ja laihoja
lampaita, jotka olimme saaneet käsiimme, Belisarius edellä, nuori
Severinus, Johannes ja minä hänen vieressään.
"Äkkiä, kun tulimme aukealle 'ad aras Bacchi' nimisestä kylästä,
syöksyi metsästä valerisen tien molemmilta puolitta kimppuumme
goottilaisia ratsumiehiä.
"Minä huomasin, että joukko oli meitä paljon lukuisampi ja neuvoin
senvuoksi Belisariusta pakenemaan Roomaan päin.
"Belisarius tuumi: 'Paljonhan niitä on, mutta ei liian paljon' -- ja
hyökkäsi tien vasemmalta puolelta ryntäävien goottien kimppuun
puhkaistakseen heidän rivinsä.
"Mutta siinä meille kävi huonosti. Gootit ratsastavat paremmin ja
miekkailevat paremmin kuin maurilaiset ratsumiehemme, ja heidän
johtajansa Totila ja Hildebad -- edellisen tunsin pitkästä, liehuvasta,
keltaisesta tukasta ja jälkimmäisen tavattomasta koosta -- tahtoivat
nähtävästi päästä Belisariuksen kimppuun.
"'Missä on Belisarius ja hänen kehuttu rohkeutensa', huusi Hildebad
niin kovalla äänellä, että se kuului yli taistelun melskeen.
"'Täällä', vastasi tämä viipymättä ja riensi jättiläisen kimppuun,
ennenkuin ehdimme häntä estää.
"Hildebad oli nopsa liikkeissään ja iski Belisariusta hirmuisella
kirveellään kypärään niin, että kultainen harja valkoisine
hevosenhäntineen putosi murskautuneena maahan ja Belisariuksen pää
vaipui hevosen kaulalle.
"Gootti kohotti uudestaan kirveensä antaakseen toisen, varmasti
kuolettavan iskun, kun nuori Severinus, Boëthiuksen poika riensi eteen
kilpi koholla.
"Mutta barbaarin kirves tunkeutui kilven läpi ja upposi syvälle jalon
nuorukaisen kaulaan.
"Hän syöksyi --"
Prokopiuksen ääni katkesi.
"Kuoliko hän", kysyi Cethegus levollisena.
"Hänen isänsä vanha vapautettu orja, joka häntä seurasi, vei hänet
taistelusta.
"Mutta hän kuoli -- kuulemani mukaan -- ennenkuin he saapuivat
lähimpään kylään."
"Kaunis kuolema", sanoi Cethegus.
"Syphax, lisää viiniä."
"Belisarius oli sillä välin päässyt pystyyn ja paiskasi nyt kiukuissaan
goottia niin ankarasti keihäällä rintahaarniskaan, että tämä lensi
hevosen selästä.
"Me päästimme riemuhuudon, mutta nuori Totila --"
"Mitä hänestä?"
"Kun hän näki veljensä kaatuvan, hän mursi raivoissaan tien
henkivartioiden peitsien läpi Belisariuksen luo. Tämän lipunkantaja
Aigan yritti suojella päällikköään, mutta gootin miekka suhahti hänen
vasempaan käsivarteensa. Totila sieppasi lipun Aiganin herpoutuneesta
kädestä ja heitti sen lähimmälle gootille.
"Belisarius karjaisi vihasta ja ryntäsi Totilaa kohti, mutta tämä oli
nopea kuin salama. Hän iski terävällä miekallaan päällikön kumpaankin
olkapäähän, ennenkuin tämä ehti ajatellakaan puolustautumista.
Belisarius horjui satulassaan ja vaipui hiljalleen maahan hevoseltaan,
joka samassa kaatui heittokeihään surmaamana.
"'Antaudu vangiksi, Belisarius', huusi Totila.
"Päälliköllä oli vielä sen verran voimia jäljellä, että hän jaksoi
pudistaa päätään kieltäytymisen merkiksi, minkä jälkeen hän kaatui
taintuneena maahan.
"Samassa olin minäkin paikalla, nostin päällikön hevoseni selkään ja
uskoin hänet Johanneksen huostaan, joka kokosi päällikön ympärille
neljäkymmentä henkivartijaa ja lähti mellakasta pakomatkalle kaupunkiin
päin."
"Entä sinä?"
"Minä taistelin jalkaisin.
"Minun onnistui jälkijoukon saavuttua -- keskustassa olleet ruokavarat
jätimme tielle -- järjestää joukko taisteluasentoon.
"Mutta ei pitkäksi aikaa.
"Sillä nyt saapui toinenkin goottilainen ratsumiesjoukko paikalle.
Myrskytuulen tavoin musta Teja syöksähti esille, puhkaisi edestäpäin
oikean siipemme, joka oli häntä lähinnä, sekä sitten minun Totilaan
päin käännetyn rintamani sivultapäin ja hajoitti koko joukkoni.
"Minä huomasin, että olin menettänyt taistelun, hyppäsin erään
isännättömän ratsun selkään ja riensin päällikön jälkeen.
"Mutta Tejakin oli huomannut tämän paon suunnan ja ajoi meitä kiivaasti
takaa.
"Fulviuksen sillalla hän saavutti Belisariuksen suojelusjoukon.
Johannes ja minä olimme asettaneet enemmät kuin puolet jäljellä
olevista henkivartijoista sillalle suojelemaan sitä. Joukon johtajina
olivat urhoollinen pisidialainen Principius ja jättiläismäinen isauri
Tarmut.
"Siellä nuo kaikki kolmekymmentä kaatuivat, viimeiseksi molemmat
päälliköt, jotka Tejan miekka oli surmannut.
"Siellä kaatui Belisariuksen henkivartijaston ydin, siellä useat
läheisimmistä asetovereistani, kuten saraseeni Alamundarus,
persialainen Artasines, armenialainen Zanter, isauri Longinus,
massageetit Bucha ja Chorsamantes, trakialainen Kutila, vandaali
Hildeger, mauri Juphrat sekä kappadokialaiset Teodoritos ja Georgios.
"Mutta heidän tuhonsa pelasti meidät.
"Sillan takana yhdyimme sinne jätettyyn jalkaväkeemme, joka taisteli
vihollisen ratsumiehiä vastaan siksi kunnes Tiburtiuksen portti --
vaikkakin myöhään -- avattiin päällikölle.
"Sitten minä riensin, lähetettyäni hänet kantotuolissa Antoninan
hoitoon, Hadrianuksen haudalle, missä -- kuten sanottiin -- vihollinen
oli päässyt kaupunkiin. Täällä löysin sinut kuoleman kielissä."
"Mitä Belisarius aikoo nyt tehdä?"
"Hänen haavansa eivät ole niin vaaralliset kuin sinun, mutta sittenkin
hän paranee hitaammin. Hän on myöntänyt goottien pyytämän aselevon
kuolleiden hautaamista varten."
Cethegus kavahti pystyyn.
"Hänen ei olisi pitänyt suostua.
"Nyt ei pitäisi enää turhaan viivytellä ratkaisua. Minä tunnen nämä
goottihärät. Nyt he ovat rynnänneet sarvensa tylsiksi. Nyt he ovat
väsyneitä ja alakuloisia.
"Nyt olisi sopiva aika suunnittelemani viimeisen iskun antamiseen.
"Tuolla hehkuvalla tasangolla vallitsevaa kuumuutta heidän
jättiläisruumiinsa eivät kestä. Vielä huonommin he kestävät nälkää ja
kaikkein huonoimmin janoa.
"Sillä germaanin täytyy juoda, ellei hän makaa tai tappele.
"Nyt täytyy vain hiukan säikähdyttää heidän varovaista kuningastaan.
"Kiitä Belisariusta miekasta ja esitä hänelle seuraava ehdotus:
"Lähettäköön hän jo tänään pelätyn Johanneksen kahdeksantuhannen miehen
kanssa Picenumin kautta Ravennaa vastaan. Flaminilainen tie on vapaana
eikä siellä ole sanottavasti puolustusväkeä, sillä Vitiges on
kuljettanut kaikkien linnoitusten varusväet tänne. Me saamme nyt
Ravennan helpommin käsiimme kuin barbaarit Rooman.
"Kun kuningas saa tietää, että Ravennaa, heidän viimeistä
turvapaikkaansa uhataan, hän rientää sitä pelastamaan.
"Hän vie joukkonsa pois näiden valloittamattomien muurien edustalta ja
muuttuu taas ahdistajasta ahdistetuksi."
"Cethegus", sanoi Prokopius hypähtäen pystyyn, "sinä olet suuri
sotapäällikkö."
"Vain joutoaikoinani, Prokopius! Tervehdä suurta voittajaa,
Belisariusta!"