Varhain seuraavana aamuna vallitsi sekä Roomassa että goottien leirissä
vilkas liike.
Matasunta ja Syphax olivat saaneet tietää yhtä ja toista, mutta ei
kaikkea.
He olivat saaneet tiedon kolmen miehen salaliitosta Belisariusta
vastaan ja alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan aiottiin tehdä
valerynnäkkö pyhän Paavalin porttia vastaan Belisariuksen saattamisen
helpottamiseksi.
Mutta he eivät olleet saaneet tietää, että kuningas oli peruuttanut
tämän aikomuksensa ja salaisesti tehnyt toisen, päällikön poissaololle
perustetun suunnitelman. Hän koettaisi vielä kerran, eikö goottien
uskollisuus voittaisi Belisariuksen taitoa ja prefektin muureja.
Kuninkaan neuvottelussa kaikki tajusivat yrityksen tärkeyden. Jos se
epäonnistuisi, kuten kaikki edellisetkin -- kuusikymmentäkahdeksan
taistelua, hyökkäystä ja rynnäkköä oli Prokopius laskenut tähän saakka
olleen -- ei väsynyt, kovin harventunut sotajoukko enää voisi mitään
tehdä.
Senvuoksi kaikki olivat Tejan neuvosta valallaan sitoutuneet olemaan
ilmoittamatta kellekään yrityksestä.
Senvuoksi Matasunta ei ollut saanut kuninkaalta mitään tietää. Ei
maurinkaan nenä voinut vainuta muuta kuin että sinä päivänä piti
tapahtua ihmeellisiä asioita. Goottisoturitkaan eivät tienneet, mitä
oli tulossa.
Totila, Hildebad ja Teja olivat jo keskiyön aikana hiljaa lähteneet
ratsumiehineen leiristä ja asettuneet väijyksiin Via valerian
eteläpuolelle Fulviusten haudan lähistölle, jonka ohi Belisariuksen
täytyi kulkea. He toivoivat saavansa pian työnsä suoritetuksi ja
pääsevänsä vielä taistelemaan Rooman edustalla.
Sillä välin, kun kuningas Hildebrandin, Guntariksen ja Markjan avulla
järjesti joukot leirin sisäpuolella, lähti Belisarius aamun koittaessa
ulos tiburtisesta portista mukanaan osa henkivartijoitaan.
Prokopius ja Severinus ratsastivat hänen vieressään, edellinen
oikealla, jälkimmäinen vasemmalla puolella. Massageetti Aigan kantoi
lippua, jonka aina piti olla magister militumin mukana.
Constantinus, jolle oli uskottu kaupungin belisarisen osan päällikkyys,
asetti joka paikkaan muureille kaksinkertaiset vahtijoukot ja käski
vapaana olevienkin miesten leiriytyä aivan muurien lähelle. Hän lähetti
samanlaisen käskyn prefektille tämän komennettavina olevien
bysanttilaisten varalta.
Sanantuoja tapasi hänet valleilla Paavalin ja Appiuksen porttien
välillä.
"Belisarius arvelee siis", ivaili Cethegus kuullessaan tämän, "että
Roomani ei ole turvassa, ellei hän sitä suojele. Minä luulen, ettei
_hän_ ole turvassa, ellei Roomani häntä suojele.
"Tule, Lucius Licinius", kuiskasi hän. "Meidän on ryhdyttävä
toimiin sellaisenkin tapauksen varalta, ettei Belisarius palaa
sankariretkeltään. Silloin on toisen ryhdyttävä hänen joukkojaan
komentamaan."
"Minä tunnen tuon toisen."
"Kenties syntyy lyhyt taistelu hänen Roomaan jääneiden henkivartijainsa
kanssa Diokletianuksen kylpylaitoksessa tai Tiburtiuksen portilla.
Heidät täytyy tuhota omassa leirissään, ennenkuin he ehtivät nousta
vastarintaan. Ota kolme tuhatta isaurilaistani ja sijoita ne huomiota
herättämättä kylpylaitoksen ympärille. Ota haltuusi myöskin
Tiburtiuksen portti."
"Mistä nuo miehet otan?"
"Hadrianuksen haudalta", vastasi Cethegus hiukan mietittyään.
"Entäs gootit, päällikkö?"
"Mitä vielä! Hauta on luja. Se puolustaa itse itseään.
"Ensin hyökkääjien on kuljettava etelästä päin virran yli ja sitten
heidän on kiivettävä Paroksen marmorista tehtyjä, sileitä seiniä
pitkin.
"Ja sitäpaitsi", sanoi hän hymyillen, "katso tuonne ylöspäin. Siellä on
kokonainen sotajoukko marmorijumalia ja sankareita. Suojelkoot he
temppeliänsä barbaareilta.
"Katso nyt -- sanoinhan sen jo -- rynnäkkö koskee vain pyhän Paavalin
porttia", virkkoi hän lopuksi viitaten goottien leiriin päin, josta
suuri joukko-osasto marssi mainittua paikkaa kohti.
Licinius totteli ja vei heti kolmetuhatta isaurilaista -- melkein
puolet varusväestä -- haudalta joen yli ja pitkin Viminalista
Diokletianuksen kylpylaitokseen.
Belisariuksen armenialaisten sijalle hän määräsi Tiburtiuksen portille
kolmesataa isaurilaista ja legioonalaista.
Cethegus puolestaan meni salariselle portille, jossa Belisariuksen
sijainen Constantinus parhaallaan oleili.
"Minun on saatava hänet pois tieltä, ennenkuin tieto saapuu", ajatteli
hän.
"Kun sinä olet karkoittanut barbaarit", sanoi hän tälle, "hyökkäät kai
ulos kaupungista. Nyt päällikön poissa ollessa on erinomainen tilaisuus
laakerien niittämiseen."
"Niin on", myönsi Constantinus. "He saavat nähdä, että voitamme heidät
ilman Belisariustakin."
"Mutta teidän täytyy tähdätä levollisemmin", sanoi Cethegus ottaen
jousen eräältä persialaiselta jousimieheltä.
"Katsokaa tuota ratsastavaa goottia, joka on joukon johtajana. Hän
kaatuu."
Cethegus ampui, ja gootti kaatui kuoliaana ratsultaan.
"Ja valleilla olevia jousia te käyttelette huonosti.
"Näettekö tuota tammea. Sen luona on rautapukuinen gootti, tuhantisen
päällikkö.
"Katsokaa!"
Hän tähtäsi vallijousella ja ampui. Gootti tarttui keihään lävistämänä
puuhun.
Silloin saraseenilainen ratsumies ajaa karautti paikalle.
"Arkontti", sanoi hän Constantinukselle, "Bessas pyytää apuväkeä
vivariumin luo praenestiniselle portille. Gootit ryntäävät sinne."
Constantinus katseli epäillen Cethegusta.
"Turhaa puhetta", sanoi tämä. "Hyökkäys tarkoittaa ainoastaan pyhän
Paavalin porttia ja siellä on voimakas varusväki. Tiedän sen varmasti.
Sanokaa Bessakselle, että hän pelkää liian aikaisin.
"Sitäpaitsi on minulla vielä vivariumissa kuusi jalopeuraa, kymmenen
tiikeriä ja kaksitoista karhua ensi sirkusjuhlaani varten.
"Lasketaan ne barbaarien kimppuun!
"Silloin roomalaiset saavat oikean sirkusnäytelmän."
Mutta samassa eräs henkivartija saapui Pinciuksen sillalta huutaen:
"Apua, herra, apua! Constantinus, omalle portillesi, Flaminiuksen
portille! Lukemattomia barbaareita! Ursicinus pyytää apua."
"Sielläkin", mietti Cethegus epäröivän näköisenä.
"Apua murretun muurin luo Flaminiuksen ja Pinciuksen porttien välillä",
huusi toinen Ursicinuksen lähetti.
"Tätä linjaa teidän ei tarvitse suojella. Kuten tiedätte, on se pyhän
Pietarin erityisessä suojassa, se riittää", rauhoitteli Constantinus.
Cethegus hymähti.
"Niin, ainakin tänään, sillä sinne ei rynnätäkään."
Silloin Marcus Licinius ajoi hengästyneenä paikalle.
"Prefekti, pian Kapitoliumille, josta juuri tulen. Vihollisen kaikki
seitsemän leiriä pursuavat jokaisesta portistaan barbaareita.
Nähtävästi aiotaan tehdä yleinen rynnäkkö kaikkia Rooman portteja
vastaan."
"Tuskin", vastasi Cethegus hymyillen.
"Lähden sinne joka tapauksessa. Mutta sinä, Marcus Licinius, vastaat
minulle Tiburtiuksen portista.
"Sen täytyy olla minun hallussani, eikä Belisariuksen.
"Älä viivyttele! Vie sinne kaksisataa legioonalaistasi!"
Hän hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti Kapitoliumia kohti Viminaliksen
juuritse.
Täällä hän tapasi Lucius Liciniuksen isaurilaisineen.
"Päällikkö", sanoi tämä hänelle, "siellä näyttää olevan tosi
kysymyksessä. Mitä isaurilaisilla tehdään? Onko entinen käskysi
voimassa?"
"Olenko peruuttanut sen", kysyi Cethegus ankarasti. "Lucius ja te muut
tribuunit tulette mukaani. Isaurilaiset, menkää te päällikkönne
Asgareen johdolla Diokletianuksen kylpylaitoksen ja Tiburtiuksen portin
välille."
Hän el luullut vaaran uhkaavan Roomaa.
Hänhän luuli tietävänsä, mikä goottien todellinen aikomus oli.
"Tämä yleinen valeryntäys", hän ajatteli, "on pantu toimeen vain
senvuoksi, etteivät bysanttilaiset muistaisi vaarassa olevaa
päällikköään."
Hän nousi erääseen Kapitoliumin torniin, josta oli vapaa näköala koko
Rooman tasangolle.
Se oli täynnä goottisotureita.
Näky oli valtava.
Leiriporteista virtasi koko goottien sotajoukko ympäröiden kaupungin
täydellisesti joka puolelta.
Hyökkäys oli nähtävästi aiottu tehtäväksi yht'aikaa kaikkia portteja
vastaan yhtenäisen suunnitelman mukaan.
Etumaisina suljetussa piirissä kulkivat jousimiehet ja lingonheittäjät
pienissä ryhmissä. Heidän oli ammuttava muureilla ja porteilla olevat
puolustajat.
Sitten tulivat kaikenlaiset muurinmurtajat, jotka olivat peräisin
roomalaisista asevarastoista tai valmistetut roomalaisten mallien
mukaan, joskin usein kömpelösti. Näitä vetivät hevoset ja juhdat,
joiden vieressä kulki kilvillä varustettuja miehiä suojelemassa niitä
piiritettyjen ampumiselta.
Aivan näiden jäljessä kulkivat varsinaiseen hyökkäykseen määrätyt
sotilaat tiheissä ryhmissä. Heillä oli aseina kirveet ja suuret puukot.
He kuljettivat mukanaan ryntäysportaita.
Hyvässä järjestyksessä ja levollisesti nämä kolme hyökkäyslinjaa
etenivät rinnatusten joka paikassa. Aurinko kimalteli kypäreissä.
Määrättyjen väliaikojen päästä kajahtivat goottilaisten sotatorvien
pitkäveteiset toitotukset.
"He ovat meiltä oppineet yhtä ja toista", huudahti Cethegus.
"Se mies, joka on järjestänyt nuo rivit, on etevä sotapäällikkö."
"Kuka se lienee", kysyi Kallistratos, joka seisoi komeassa asepuvussa
Lucius Liciniuksen vieressä.
"Epäilemättä kuningas Vitiges itse", vastasi Cethegus.
"Sitä ei olisi uskonut tuosta vaatimattoman näköisestä miehestä, jonka
ulkomuoto on niin jokapäiväinen."
"Barbaareissa on paljon selittämätöntä."
Hän ratsasti nyt Kapitoliumista joen yli sekä sitten pitkin vallitusta
Pankratiuksen portille, johon ensimmäinen hyökkäys näytti kohdistuvan,
ja nousi seurueineen kulmatorniin.
"Kuka on tuo pitkäpartainen vanhus, joka kulkee miestensä edellä
kivikirves olalla?
"Hän näyttää jättiläiseltä, jonka Zeus unohti tuhota."
"Hän on Teoderikin vanha asemestari. Hän ryntää Pankratiuksen porttia
vastaan", sanoi prefekti.
"Ja kuka on tuo komeavarusteinen mies ruskean hevosen selässä? Hän,
jolla on sudenpää kypärässä ja joka ryntää portuensista porttia
vastaan."
"Hän on völsungi, herttua Guntaris", vastasi Lucius Licinius.
"Katsokaa, tuollakin kaupungin itäpuolella joen tuolla puolen, niin
pitkällä kuin silmä kantaa, rientävät barbaarien joukot kaikille
kaupungin porteille", sanoi Piso.
"Mutta missä on kuningas itse", tiedusteli Kallistratos.
"Näetkö goottien päälipun tuolla keskellä kenttää? Siellä hän on
Pankratiuksen portin kohdalla", selitti prefekti.
"Hän yksin on vankan joukkonsa kanssa liikkumattomana paikoillaan
kolmen sadan askeleen päässä lähimmästä linjasta", vastasi nuori
lainoppinut Salvius Julianus.
"Eikö hän aio ottaa osaa taisteluun", kysyi Massurius.
"Se olisi vastoin hänen tapojaan.
"Mutta meidän on laskeuduttava täältä tornista vallille, kun taistelu
alkaa", sanoi Cethegus.
"Hildebrand on päässyt haudan luo."
"Siellä ovat bysanttilaiset Gregorin johdolla.
"Gootit ampuvat hyvin. Pankratiuksen tornin harjat ovat jo tyhjät.
"Lähde liikkeelle, Massurius, lähetä abasgilaiset ampujani ja Rooman
legioonalaisista parhaat jousimiehet. Heidän on ammuttava
muurinmurtimien ja rynnäkkötornien vetojuhtia."
Heti oli taistelu joka taholla kovassa käynnissä, ja harmikseen
Cethegus huomasi, että gootit etenivät kaikkialla.
Bysanttilaiset kaipasivat nähtävästi päällikköään. He ampuivat huonosti
ja pakenivat valleilta. Gootit sitävastoin ryntäsivät tänään erityisen
vimmatusti.
Gootit olivat useimmissa paikoissa päässeet jo hautojen yli ja
herttua Guntaris oli jo pystyttänyt portuensisen portin luona
rynnäkköportaatkin muuria vasten. Vanha asemestari oli sillä välin
saanut muurin luo vankan murtajan, jonka hän oli suojannut katolla
ylhäältä päin tulevia ammuksia vastaan.
Ensimmäiset iskut kumahtelivat jo Pankratiuksen porttia vasten kuuluen
yli koko taistelun pauhinan.
Tuo tuttu ääni säikähdytti prefektiä, joka juuri saapui paikalle.
"Ne tekevät nähtävästi toden valehyökkäyksestä, kun se on niin hyvin
onnistunut", arveli hän itsekseen.
Taas kajahti murtajan jysäys.
Bysanttilainen Gregor katsahti kysyvästi häneen.
"Tästä täytyy tulla loppu", huudahti Cethegus vimmoissaan, sieppasi
lähimmältä mieheltä jousen ja nuolikotelon ja riensi portin viereiselle
muurinharjalle.
"Tänne jousimiehet ja lingonheittäjät!"
"Seuratkaa minua", huusi hän. "Hankkikaa raskaita kiviä tänne. Missä on
lähin ballisti?
"Missä ovat skorpionit? Muurinmurtajan katto täytyy saada rikki."
Katoksen alla oli goottilaisia jousimiehiä, jotka ampuma-aukoista
tähystivät muurinharjaa.
"Turhaan me odotamme, Hadusunt", kiivaili nuori Guntamund. "Minä
tähtään jo kolmannen kerran turhaan. Ei ainoakaan uskalla pistää
nenäänsä muurin yli."
"Kärsivällisyyttä", sanoi vanhus. "Pidä vain jousesi vireessä.
"Kai siellä aina joukossa joku uteliaskin on.
"Pane minuakin varten jousi kuntoon. Kärsivällisyyttä."
"Sinun seitsemänkymmenvuotiaan on helppo saarnata minulle
kaksikymmenvuotiaalle kärsivällisyyttä."
Sillä välin oli Cethegus ehtinyt vallinharjalle. Hän silmäsi
tasangolle. Siellä hän näki kaukana Tiberin oikealla rannalla kuninkaan
liikkumattomana pääjoukkonsa keskellä.
Se kiusasi häntä.
"Mitä hänellä on mielessä?
"Olisiko hän oppinut jo, ettei päällikkö saa ottaa osaa taisteluun?
"Tule, Gajus", sanoi hän nuorelle jousimiehelle, joka oli rohkeasti
seurannut häntä, "sinun nuoret silmäsi ovat tarkemmat kuin minun.
Silmää harjan yli tuonne -- mitä kuningas siellä puuhaa?"
Hän kumartui rintavarustuksen yli, ja Gajus seurasi hänen esimerkkiään
tähystäen tarkasti osoitettuun suuntaan.
"Nyt, Guntamund", huudahti Hadusunt alhaalla.
Kaksi jännettä helähti yhtaikaa, ja molemmat katselijat hypähtivät
taaksepäin.
Gajus syöksyi otsa läpiammuttuna alas vallilta ja toinen nuoli särkyi
prefektin kypärän silmikkoon.
Cethegus pyyhkäisi kädellään otsaansa.
"Sinä elät vielä, päällikkö", huusi Piso rientäen hänen luokseen.
"Elän, ystäväni. Se oli hyvin tähdätty. Mutta jumalat tarvitsevat vielä
minua. Sain vain naarmun otsaani", virkkoi Cethegus pannen kypärän
paikoilleen.