Kaikesta tästä huolimatta gootit olisivat päässeet muureille, ellei
prefektillä olisi ollut Egariaa, sanoivat roomalaiset.
Sillä se oli todellakin merkillistä. Joka kerta, kun barbaarit
suunnittelivat hyökkäystä, meni Cethegus Belisariusta varoittamaan ja
ilmoitti edeltäkäsin hyökkäyspäivän.
Joka kerta, kun Teja tai Hildebad aikoivat tehdä äkkihyökkäyksen
jotakin porttia tai varustusta vastaan, Cethegus ilmoitti sen
edeltäkäsin ja hyökkääjät tapasivat uhatussa paikassa puolustajia kaksi
kertaa enemmän kuin tavallisesti.
Joka kerta, kun barbaarit aikoivat tehdä yöllisen hyökkäyksen joen yli
jännitettyä ketjua vastaan, Cethegus näkyi aavistaneen sen ja lähetti
vihollisia vastaan polttolaivoja.
Näin kului kuukausia.
Goottien täytyi myöntää itselleen, etteivät he huolimatta lukuisista
hyökkäyksistä olleet vähääkään edistyneet piirityksen alusta.
Kauan he kestivät masentumatta nämä vastoinkäymiset ja kaikkien
suunnitelmiensa ilmitulemisen ja tuhoamisen.
Mutta vähitellen alemmat kansankerrokset rupesivat napisemaan,
varsinkin kun elintarpeet alkoivat vähetä. Jopa kuninkaankin kirkas
otsa synkkeni, kun hän näki pahan haltijan tekevän turhaksi kaiken
hänen voimansa, kestävyytensä ja sotataitonsa.
Ja kun hän tuli jonkin epäonnistuneen yrityksen jälkeen kuninkaalliseen
telttaan väsyneenä ja kumarahartiaisena, katseli vaitelias kuningatar
häntä niin arvoituksellisesti ja kammottavasti, että hän kauhistuen
käänsi katseensa toisaalle.
"Näin asiat nyt ovat", sanoi hän synkkänä Tejalle.
"Johan edeltäkäsin sanoin, että näin kävisi.
"Rautgundiksen mukana pakeni onneni, samoin sieluni rauha.
"Kruununi tuntuu olevan kirottu.
"Ja tuo amelungien tytär kiertelee ympärilläni vaiteliaana ja synkkänä
kuin onnettomuuteni ilmi elävänä."
"Olet kenties oikeassa", sanoi Teja.
"Mutta saan mahdollisesti tämän taikavyyhdin selvitetyksi.
"Anna minulle lomaa täksi yöksi."
Samana päivänä, melkein samalla hetkellä verinen Johannes pyysi Rooman
muurien sisällä Belisariukselta lomaa seuraavaksi yöksi.
Belisarius ei suostunut.
"Nyt ei ole sopiva aika öisiin huvitteluihin", sanoi hän.
"Ei taida tuottaa kovinkaan suurta huvia kymmenen kertaa meitä molempia
viekkaamman ketun seuraaminen yöaikaan kosteiden muurien välissä ja
goottien aseiden uhalla."
"Mitä oikein puuhaat", kysyi Belisarius tarkkaavaisempana.
"Mitäkö puuhaan?
"Aion tehdä lopun tästä kirotusta asemasta, jossa me -- sinä,
päällikköni, -- nykyjään olemme.
"Kuukausimääriä barbaarit ovat olleet näiden muurien edustalla mitään
voittamatta. Me ammumme heitä väijyksistä kuten pojat pikku lintuja ja
nauramme heille.
"Mutta kuka tämän kaiken oikeastaan saa aikaan?
"Et sinä, keisarillinen sotapäällikkö, kuten oikeastaan pitäisi, eikä
keisarillinen sotajoukko, vaan tuo jäinen roomalainen, joka ei naura
muulloin kuin ivatessaan.
"Hän istuu Kapitoliumissa ja nauraa keisarille ja gooteille ja meille
ja -- luvalla sanoen -- sinulle eniten.
"Mistä tuo mies, joka on kuin Odysseus ja Ajax samalla kertaa, tietää
goottien suunnitelmat niin tarkoin kuin istuisi hän läsnä kuningas
Vitigeksen neuvotteluissa.
"Pahan henkensä avulla sanovat jotkut.
"Egariansa avulla sanovat toiset.
"Hänellä on korppi, joka osaa puhua kuin ihminen ja joka ymmärtää
ihmisten puhetta, sanovat jotkut. Hän lähettää korppinsa yöksi goottien
leiriin.
"Uskokoot näitä puheita akat ja roomalaiset, mutta ei äitini poika.
"Luulen tuntevani sen korpin ja pahan hengen.
"Varmaa on, että hän saa tietonsa vain goottien leiristä. Katsokaamme,
emmekö voisi itse käyttää tuota lähdettä."
"Olen kauan epäillyt samaa, mutta en ole keksinyt mitään keinoa."
"Olen antanut hunnieni vartioida hänen askeleitaan.
"Se on perin vaikeaa, sillä tuo ruskea mauripiru seuraa häntä joka
paikassa kuin varjo.
"Mutta joskus on Syphax päiväkausia poissa ja silloin vakoileminen
onnistuu paremmin.
"Olen saanut tietää, että Cethegus on useana yönä mennyt ulos
kaupungista milloin Porta portuensiksen kautta Tiberin oikealla
rannalla, milloin pyhän Paavalin portin kautta Tiberin vasemmalla
rannalla. Vakoojani eivät uskaltaneet seurata häntä kauemmaksi
kaupungin ulkopuolelle, sillä molemmat mainitut portit ovat hänen
hallussaan.
"Mutta tänä yönä -- sillä nyt hän taas varmasti lähtee kaupungista --
aion itse lähteä häntä vakoilemaan.
"Minun täytyy odottaa häntä portin ulkopuolella, sillä
hänen isaurilaisensa eivät laske minua portista ulos. Jään
tarkastusmatkallani johonkin vallihautaan odottamaan."
"Hyvä! Mutta sanojesi mukaan on kaksi porttia vartioitavana."
"Sen vuoksi olenkin ottanut veljeni Perseuksen toverikseni. Hän vartioi
pyhän Paavalin, minä portuensista porttia. Saat olla varma, että
ennen auringonnousua huomenna toinen meistä tuntee prefektin pahan
hengen." --
Aivan vastapäätä pyhän Paavalin porttia noin kolmen jousenkantaman
päässä kaupungin uloimmista vallihaudoista oli mahtava, vanhanaikainen
rakennus, Basilica Sancti Pauli extra muros (pyhän Paavalin basilika
muurien ulkopuolella), jonka viimeiset jäännökset hävisivät vasta
silloin, kun Bourbonin tallikreivi piiritti Roomaa.
Alkujaan se oli Jupiter Statorin temppeli, mutta pari vuosisataa
takaperin oli se pyhitetty apostolille. Siitä huolimatta oli vieläkin
pystyssä partaisen jumalan suuri pronssipatsas. Sen oikeasta kädestä
oli vain riistetty vasama ja pantu sijaan risti. Leveä, partainen
patsas sopi mainiosti uudenkin nimensä kuvaksi.
Oli yön kuudes hetki.
Kuu paistoi kirkkaana ikuisen kaupungin yläpuolella ja valoi hopeaista
hohdettaan muurien harjoihin sekä Rooman varustusten ja basilikan
väliselle kentälle.
Pyhän Paavalin portilla oli juuri vaihdettu vahteja.
Mutta portista oli tullut seitsemän miestä ja takaisin palasi vain
kuusi. Seitsemäs lähti taivaltamaan kentälle päin.
Varovaisesti hän kulki eteenpäin karttaen lukuisia jalkarautoja,
sudenhautoja ja itsestään laukeavia myrkytettyjä nuolia, joita täällä
oli kaikkialla ja jotka tuottivat monelle gootille kuoleman
hyökkäyksien aikana.
Mies näytti tuntevan ne tarkoin ja osaavan väistää niitä.
Mutta hän vältti huolellisesti kuutamoakin, kulkien, mikäli
mahdollista, muurin varjossa ja juosten puulta puulle.
Kun hän nousi viimeisestä haudasta, katseli hän ympärilleen ja jäi
seisomaan erään heittokoneiden karsiman sypressin varjoon.
Hän ei nähnyt missään päin ketään ja riensi nopein askelin kirkkoa
kohden.
Jos hän olisi vielä kerran katsellut ympärilleen, ei hän olisi niin
huolettomana jatkanut matkaansa.
Sillä heti, kun hän oli lähtenyt puun luota, nousi haudasta toinen
haamu, joka kolmella askeleella hyppäsi vuorostaan sypressin varjoon.
"Nyt jouduit häviölle, Johannes, ylpeä veljeni! Tällä kertaa olikin
onni nuoremmalle veljelle suosiollinen.
"Nyt on Cethegus ja hänen salaisuutensa käsissäni."
Ja hän seurasi varovaisesti edellä kulkevaa.
Mutta äkkiä tämä katosi hänen näkyvistään, ikäänkuin maa olisi hänet
niellyt. Tämä tapahtui kirkon uloimman muurin ääressä. Mutta kun
armenialainen saapui paikalle, ei hän löytänyt minkäänlaista porttia
tai aukkoa.
"Kohtaus on nähtävästi kirkossa", sanoi hän itsekseen. "Minä menen
sinne."
Mutta tässä paikassa oli mahdoton päästä muurin yli.
Etsien ja koetellen vakooja kiersi muurin kulman ympäri.
Turhaan. Muuri oli joka paikasta yhtä korkea.
Häneltä meni noin neljännestunti aikaa turhaan hakemiseen.
Vihdoin hän löysi kivien välissä pienen aukon, jonka lävitse hän
vaivoin pääsi.
Hän oli nyt vanhan temppelin esipihassa, johon leveät doorilaiset
patsaat loivat syviä varjoja. Niiden suojassa hän livahti pihan
oikeasta päästä päärakennuksen viereen saakka.
Hän tirkisteli sisään muurinraosta, jonka hän oli huomannut
ilmanvedosta.
Sisällä oli aivan pimeää.
Mutta äkkiä kirkas valo häikäisi hänen silmänsä.
Kun hän ne taas avasi, näki hän valojuovan pimeässä kirkossa. Se tuli
salalyhdystä, joka juuri oli otettu esille.
Hän näki selvästi kaiken, mikä oli lyhdyn valaistuspiirissä, mutta
lyhdyn kantajaa hän ei voinut nähdä. Prefekti Cetheguksen hän sitä
vastoin näki hyvin. Tämä seisoi aivan apostolin kuvapatsaan vieressä ja
näytti nojaavan siihen. Hänen edessään seisoi toinen henkilö, hoikka
nainen, jonka tummanpunainen tukka kimalteli lyhdyn valossa.
"Kaunis goottikuningatar, kautta Eroksen ja Anteroksen", ajatteli
vakooja. "Ei ole hullumpi kohtaus, olipa kysymys rakkaudesta tai
valtiollisista asioista.
"Mitä he puhuvat?
"Ikävä kyllä tulin niin myöhään, etten kuullut keskustelun alkua."
"Siis muista tarkoin: ylihuomenna tapahtuu Tiburtiuksen portin
edustalla kauheita asioita."
"Hyvä on, mutta mitä", kysyi prefekti.
"En saanut niistä tarkempaa tietoa enkä voi enää sinulle siitä
ilmoittaa, vaikka saisinkin vielä jotakin tietää. En uskalla enää
tavata sinua täällä, sillä --"
Hän puhui nyt hiljaisemmalla äänellä.
Perseus painoi korvansa tiukasti rakoon. Silloin hänen miekkansa tuppi
putosi kiveykselle.
Valo kääntyi häntä kohden.
"Kuunnelkaa", huudahti kolmas ääni. Se oli naisen ääni, lyhdynkantajan,
joka vasta nyt tuli näkyviin lyhtynsä valossa, kun hän sen äkkiä käänsi
ääntä kohti.
Perseus näki, että lyhdynkantaja oli maurilaispukuinen orjatar.
Hetken aikaa täydellinen hiljaisuus vallitsi temppelissä.
Perseus pidätti hengitystään.
Hän tunsi, että henki oli kysymyksessä.
Cethegus oli tarttunut miekkaansa.
"Kaikki on taas hiljaista", sanoi orjatar. "Ulkona kai putosi kivi
katosta."
"En uskalla enää saapua portuensisen portin edustalla olevaan
hautaankaan. Pelkään, että meitä seurataan."
"Kuka meitä seuraa?"
"Hän, joka ei näytä koskaan nukkuvan, kreivi Teja."
Prefektin huulet vavahtivat.
"Hänkin on yhtynyt arvoitukselliseen valaliittoon, jonka tarkoituksena
on Belisariuksen surmaaminen. Pyhän Paavalin porttia vastaan tehdään
vain valehyökkäys."
"Hyvä on", sanoi prefekti ajatuksissaan.
"Belisarius ei pääse leikistä hengissä, jollei häntä varoiteta. He ovat
jossakin -- mutta en tiedä missä -- väijyksissä ylivoimaisina. Kreivi
Totila johtaa heitä."
"Varoitan häntä varmasti", sanoi Cethegus vitkaan.
"Jospa se onnistuisi!"
"Ole huoleti, kuningatar! Minulle on Rooma ainakin yhtä kallis kuin
sinulle.
"Ja jos ensi rynnäkkö epäonnistuu, täytyy heidän luopua piirityksestä,
vaikka he ovatkin tavattoman sitkeitä.
"Ja se on sinun ansiotasi, kuningatar.
"Salli minun tänä yönä -- kenties viimeisenä, jolloin tapaamme toisemme
-- avata sinulle koko sydämeni.
"Cethegus ei vähästä hämmästy, ei ainakaan myönnä hämmästyneensä.
"Mutta sinua, kuningatar -- minä ihailen.
"Verrattomalla, kuolemaa pelkäämättömällä rohkeudella ja tavattomalla
viekkaudella olet tehnyt barbaarien suunnitelmat turhiksi.
"Todellakin: paljon on Belisarius tehnyt -- enemmän vielä Cethegus, --
mutta eniten Matasunta."
"Puhutko totta?" kysyi Matasunta säkenöivin silmin.
"Ja jos kruunu putoaa tuon valapaton päästä --"
"Niin _sinun_ kätesi pelasti Rooman.
"Mutta et kai aio siihen tyytyä, kuningatar?
"Mikäli minä olen sinua oppinut näinä kuukausina tuntemaan, et lähde
Bysanttiin vangittuna goottikuningattarena.
"Tuon kauneuden, tuon sielun, tuon voiman täytyy hallita Bysantissa
eikä palvella.
"Mieti siis -- kun tyrannisi on kukistettu -- lähdetkö vaeltamaan
tietä, jonka sinulle osoitan?"
"En ole ajatellut hänen kukistustaan pitemmälle", Matasunta vastasi
synkästi.
"Mutta minä olen -- sinun vuoksesi. Todellakin, Matasunta" -- hän
katseli ruhtinatarta ihaillen -- "sinä olet ihmeellisen kaunis.
"Olen ylpeä siitä, ettet edes sinä saanut minua rakastumaan ja
luopumaan suunnitelmistani.
"Mutta sinä olet liian kaunis, liian ihana, elääksesi vain vihalle ja
kostolle.
"Kun päämäärämme on saavutettu, lähdemme -- Bysanttiin.
"Siellä olet sinä korkeammalla kuin keisarinna -- keisarinnan
voittaja."
"Kun olen päämääräni saavuttanut, on elämäni lopussa.
"Luuletko sinä minun jaksavan sietää sellaista ajatusta, että pelkästä
vallanhimosta ja itsekkäiden tarkoitusten vuoksi syöksisin kansani
perikatoon?
"Teen sen vain pakosta.
"Kosto on nyt elämäni ja rakkauteni ja --"
Silloin rakennuksen etuosasta, muurin sisäpuolelta kajahti kova ja
kimeä pöllön rääkynä, ensin kerran ja sitten kahdesti aivan peräkkäin.
Perseus hämmästyi nähdessään prefektin painavan kuvapatsaan kaulaa ja
tämän äänettömästi jakautuvan kahtia.
Cethegus pujahti aukeamaan. Patsas painui taas eheäksi.
Matasunta ja Aspa lankesivat polvilleen alttarin portaille kuin
rukoilemaan.
"Se oli siis merkki! Vaara uhkaa", ajatteli vakooja. "Mutta mistä päin
vaara tulee ja missä on varoittaja?"
Hän kääntyi, astui esille ja katseli goottien leiriin päin.
Silloin hän joutui kuutamoon ja mauri Syphaxin näköpiiriin. Tämä oli
nimittäin ollut päärakennuksen sisäänkäytävän edustalla tyhjässä
seinäkomerossa vahtina. Hän oli tähän saakka pitänyt silmällä
yksinomaan gootteja.
Sieltä päin tuli verkalleen mies kirkkoa kohti.
Hänen sotakirveensä välähteli kuutamossa.
Mutta Perseuskin näki nyt aseen välkkeen. Mauri oli vetänyt hiljaa
miekkansa tupestaan.
"Hah", hymähti Perseus, "sillä aikaa kun nuo kaksi ovat toisensa
tuhonneet, ehdin minä viedä salaisuuden Roomaan."
Kiireesti hän riensi muuriaukolle päin, josta oli tullut sisään.
Epätietoisena Syphax katseli hetken milloin oikealle, milloin
vasemmalle.
Oikealla oli kuuntelija, jonka hän vasta nyt huomasi.
Vasemmalta tuli goottisoturi kirkkoon päin.
Hän ei voinut toivoakaan ehtivänsä tappaa molempia.
Äkkiä hän rupesi huutamaan:
"Teja, kreivi Teja! Apua! Apua! Roomalainen! Pelastakaa kuningatar!
Tuolla oikealla muurin luona! Roomalainen!"
Silmänräpäyksessä Teja oli Syphaxin luona.
"Tuolla", huusi tämä. "Minä suojelen naisia, jotka ovat kirkossa."
Hän riensi sisään.
"Seisahdu, roomalainen", huusi Teja juosten Perseuksen jälkeen.
Mutta Perseus ei seisahtunut. Hän juoksi muurin vierustaa pitkin. Hän
pääsi raolle, jonka kautta oli tullut pihamaalle, mutta nyt kiireessä
hän ei voinut ajatellakaan siitä pujottautumista. Silloin hän
heilahdutti epätoivon lisäämillä voimilla itsensä muurin harjalle. Hän
nosti jo toisen jalkansa muurin yli ja aikoi heittäytyä toiselle
puolelle, kun Teja sinkautti kirveensä hänen päähänsä. Hän putosi
takaperin maahan salaisuuksineen.
Teja kumartui katsomaan kuollutta. Hän tunsi hänet.
"Arkontti Perseus", sanoi hän, "verisen Johanneksen veli".
Hän meni kiireesti kirkkoon.
Ovella tulivat häntä vastaan Matasunta ja tämän perässä Syphax ja Aspa,
jälkimmäinen kantaen salalyhtyä.
Hetken he molemmat katselivat epäluuloisesti toisiaan.
"Minä kiitän sinua, Tarentumin kreivi", sanoi ruhtinatar vihdoin.
"Hartaudenharjoitukseni yritti päättyä pahasti."
"Olet valinnut omituisen paikan ja ajan rukouksillesi.
"Katsotaan, oliko tuo roomalainen ainoa vihollinen."
Hän otti lyhdyn Aspan kädestä ja meni kirkon sisään.
Vähän ajan perästä hän tuli takaisin kädessään kullalla kirjailtu
nahkasandaali.
"En löytänyt sieltä kuin tämän sandaalin alttarin luota, Apostolin
vierestä. Tämä on miehen jalkine."
"Se oli uhrilahjani", sanoi Syphax äkkiä. "Apostoli paransi jalkani,
jonka olin astunut okaaseen."
"Otaksuin sinun palvelevan vain käärmejumalaa."
"Palvelen sitä jumalaa, joka kulloinkin auttaa."
"Mihin jalkaan oka pisti?"
Syphax mietti hetkisen.
"Oikeaan", sanoi hän sitten nopeasti.
"Sepä vahinko", sanoi Teja. "Tämä on vasemman jalan sandaali."
Hän pisti sen vyöhönsä.
"Minä varoitan sinua, kuningatar, tällaisista yöllisistä
hartaudenharjoituksista."
"Teen minkä hyväksi näen", vastasi Matasunta kopeasti.
"Ja minä teen sen, minkä pidän velvollisuutenani."
Näin sanoen Teja meni ulos ja lähti leiriin päin. Kuningatar ja orjat
seurasivat häntä äänettöminä.
Ennen päivännousua Teja meni Vitigeksen luo ja kertoi hänelle kaiken.
"Kertomuksesi ei ole mitenkään todistuskelpoinen", sanoi kuningas.
"Mutta se herättää ainakin epäluuloja.
"Sanoit itse, että kuningattaren käytös kammottaa sinua."
"Juuri sen vuoksi varon toimimasta pelkkien epäluulojen mukaan.
"Olen monesti pelännyt, että olemme tehneet hänelle vääryyttä.
"Melkein yhtä paljon kuin Rautgundikselle."
"Olkoon niin, mutta mitä nuo yölliset retket merkitsevät?"
"Niistä teen lopun. Hänen itsensäkin vuoksi."
"Entä mauri! Häneen en luota vähääkään.
"Hän on usein päiväkausia poissa. Sitten hän taas ilmestyy leiriin.
"Hän on vakooja."
"Niin on, ystäväni", vastasi Vitiges hymyillen, "mutta hän on minun
vakoojani.
"Hän käy minun tieteni tuon tuostakin Roomassa.
"Hän kertoo minulle kaikki, mitä siellä tapahtuu."
"Mutta hänen tuomistaan tiedoista ei sinulla ole ollut mitään hyötyä.
"Entä väärä sandaali?"
"On todellakin uhrilahja, vaikkakin varkauden hyvitykseksi.
"Hän kertoi minulle kaiken, ennenkuin sinä saavuit.
"Hän oli kerran kuningattaren kirkossa ollessa ikävissään harhaillut
kirkon kellareissa ja sieltä löytänyt kaikenlaisia papinpukuja ja
koristuksia, jotka hän piti ominaan.
"Mutta myöhemmin hän rupesi pelkäämään apostolin vihaa ja häntä
lepyttääkseen hän uhrasi saaliista tämän kultasandaalin.
"Hän kuvasi sen minulle tarkoin: kultaiset koristukset sivuilla ja
agaattisolki, jossa oli kirjain C --.
"Katsos vain, kaikki on täsmälleen oikein.
"Hän tuntee siis sen. Se ei voi olla paenneen henkilön oma.
"Ja hän lupasi todistukseksi tuoda oikeankin jalan sandaalin.
"Mutta ennen kaikkea. Hän on neuvonut minulle uuden suunnitelman, joka
tekee lopun hädästämme ja saattaa itse Belisariuksen käsiimme."