Sotavangit tunkeilivat uteliaina uuden tulokkaan ymp‰rill‰, kun h‰net
tuotiin sairaalasta. H‰n tuli sis‰‰n kainalosauvojen varassa ja h‰nen
p‰‰ns‰ oli kokonaan siteiss‰.
H‰n oli viel‰ hyvin nuori ja hentovartaloinen, tuo uusi sotavanki.
H‰nen viiksettˆm‰t kasvonsa olivat kauniit ja hienopiirteiset -- mutta
kulmakarvat olivat palaneet kokonaan pois, ja se antoi noille kalpeille
kasvoille hermostuneen, salaper‰isen ja hirve‰n leiman. H‰nen suuret
silm‰ns‰ tuijottivat suoraan eteenp‰in ja niiss‰ oli tuskallinen,
j‰hmettynyt ilme -- eik‰ h‰n n‰ytt‰nyt v‰litt‰v‰n siit‰, mit‰ h‰nen
ymp‰rill‰‰n tapahtui.
Samassa astui sis‰‰n reippaasti nuori armeijanluutnantti, ja kun h‰n
n‰ki vastatulleen, katseli h‰n ensin t‰t‰ niinkuin ei olisi uskonut
silmi‰‰n, ja huudahti sitten h‰mm‰styneen‰:
-- Mutta oletko se sin‰? Todellakin...
-- Min‰ se olen...
H‰nen ‰‰nens‰ oli omituisen v‰s‰ht‰nyt, mutta siin‰ oli kuitenkin
pehme‰, nuorekas sointu.
Silloin vastatullut huusi liikuttuneena, hiukan v‰risev‰ll‰ ‰‰nell‰:
-- Hyv‰t herrat! T‰ss‰ esit‰n teille meriv‰enluutnantti M:n --
kunniakkaan panssariristeilij‰mme "Infernon" [= helvetti] upseerin!
Haavoittuneen kunniaksi kajahti moni‰‰ninen, innostunut hurraa-huuto,
mutta h‰n ei edes hymyillyt.
Kun oli juotu teet‰ ja keskusteltu hetkinen kotiuutisista ja
viimeisist‰ taisteluista, k‰‰ntyi luutnantti vastatulleen puoleen ja
lausui pyyt‰v‰sti:
-- Rakas yst‰v‰, ole niin hyv‰ ja kerro meille, miten kaikki tapahtui...
Ja h‰n alkoi kertoa.
"Kello oli t‰sm‰lleen kaksitoista p‰iv‰ll‰, kun takaa-ajava
vihollislaivasta alkoi n‰ky‰ taivaanrannalla. Siin‰ oli viisi
risteilij‰-dreadnoughtia [dreadnought ('‰l‰ pelk‰‰ mit‰‰n') =
englantil. taistelulaivoista k‰ytetty nimitys] -- ja me olimme yksin.
Kiireesti 'Inferno' muutti suuntaansa ja pyrki pakoon.
"Mutta pian ilmeni, ettemme p‰‰se suojaan. Meid‰n suuri, uljas laivamme
syˆksyi eteenp‰in t‰ydell‰ voimalla, vesi kohisi kokassa mahtavana
koskena, koneet jyskyiv‰t vimmatusti ja laajoista savupiipuista tuprusi
savu pikimustana -- mutta sittenkin viholliset l‰heniv‰t. Siin‰ oli
vihollisen parhaat laivat, ja ne kulkivat ainakin kolme solmunv‰li‰
nopeammin kuin 'Inferno'.
"Mutta me olimme jo valmiit taisteluun.
"Se oli suurenmoinen, unohtumaton hetki, kun tuhannen miest‰ seisoi
paikoillaan kalpeina ja valmiina kuolemaan. Ei kuulunut en‰‰
ainoatakaan ihmis‰‰nt‰. Kuului vain tuulen ulvontaa ter‰skˆysiss‰, ja
jalkaimme alla tuntui laiva huohottavan ja v‰risev‰n kuin henkens‰
edest‰ pakeneva el‰v‰ olento...
"Urhokas komentajamme oli tyyni, mutta aivan kalpea: h‰n tietysti
ymm‰rsi, ett‰ 'Inferno' kulki nyt viimeist‰ matkaansa, ja ajatteli kai,
miten voisi myyd‰ laivan, meid‰t ja itsens‰ mahdollisimman kalliista.
"Kun vihollislaivasto oli viidentoista kilometrin p‰‰ss‰, annettiin
k‰sky ampua, ja heti sen j‰lkeen kuului meid‰n 13,5 -tuumaisen
keulatykkimme valtava paukahdus. 'Inferno' tuntui vavahtavan ja samassa
alettiin harvakseen ampua kaikilla suurilla tykeill‰.
"Vihollisen puolelta vastattiin paikalla. Ensin putoilivat ammukset
kauas per‰puolelle ja ilmaan kohosi mahtavia vesipatsaita, mutta pian
niit‰ alkoi nousta joka puolelta.
"Min‰ katselin j‰nnittyneen‰ noita pahaenteisi‰ vesipatsaita -- ja
muistan viel‰kin, miten ep‰miellytt‰v‰sti syd‰meni sykki. Ja juuri
silloin huomasin, ett‰ aivan keulan edess‰ kohosi kirkontornin
korkuinen vesipatsas -- ja 'Inferno' syˆksyi suoraan sit‰ kohti...
Suonenvedonomaisesti tartuin johonkin -- ja samassa vesipatsas
r‰isk‰hti kannelle hirve‰ll‰ voimalla ja pyyhk‰isi pari miest‰ mukanaan
mereen, niinkuin he olisivat olleet hyttysi‰.
"Me kiisimme eteenp‰in 27 solmuv‰lin nopeudella, mutta siit‰ huolimatta
alkoivat vihollisalukset p‰‰st‰ jo miltei sivullemme. 'Inferno' teki
‰kkik‰‰nnˆksen ja l‰hti suorakulmaisesi kiit‰m‰‰n niist‰ poisp‰in...
Mutta ei kest‰nyt kauan, ennen kuin ne kaikki taas olivat miltei
sivullamme.
"T‰h‰n asti ne olivat ampuneet vain harvakseen, aivan kuin etsien
oikeata ampumamatkaa -- eik‰ laivaamme ollut viel‰ sattunut ainoatakaan
vakavampaa osumaa. Mutta nyt viholliset alkoivat yhtaikaa ampua
kaikilla tykeill‰‰n. Koko laivan ymp‰ristˆ oli t‰ynn‰ korkeita
vesipatsaita; meri n‰ytti kiehuvan, niinkuin koko merenpohja olisi
puhjennut t‰yteen tulta syˆksevi‰ tulivuoria. Er‰s j‰ttil‰isammus
sattui 'Infernon' perimm‰iseen savupiippuun ja tuo mahtava ter‰storvi
k‰pertyi ja murskaantui silm‰nr‰p‰yksess‰ romuksi -- ja paiskautui
kauas yli kannen. Toinen r‰j‰hti t‰hystyspaikkani l‰histˆll‰ -- ja
sitten en hetkeen n‰hnyt mit‰‰n, sill‰ r‰j‰hdyksen ilmanpaine iski
rintaani kuin moukarilla; min‰ paiskauduin sel‰lleni ja haavoituin
p‰‰h‰n.
"Noustuani huomasin, ett‰ 'Inferno' oli taas k‰‰ntynyt ja kiiti t‰ytt‰
vauhtia poisp‰in. Mutta pienen ajan kuluttua olivat vihollislaivat
taas sivullamme. Mit‰ sen j‰lkeen tapahtui, on aivan kuin kamalaa
painajais-unta.
"Kaameasti ulvoen satoi ammuksia yh‰ tihe‰mp‰‰n -- ja yh‰ useampi niist‰
osui. Huumaavia r‰j‰hdyksi‰, tukehduttavaa kaasua, kuolinhuutoja...
Koko laiva oli nimens‰ mukaan kuin muuttunut helvetiksi.
"Aivoissani oli vain yksi ajatus: kannen alle. En tied‰ miten sinne
jouduin, mutta heti sinne tultuani kuului hiukan per‰puolelta laivan
sisustasta huumaava r‰j‰hdys ja s‰hkˆvalot sammuivat. Kaikki muuttui
sysimustaksi, ja joka taholta kuului sekavia, pel‰styneit‰ ja kauhusta
v‰risevi‰ huutoja.
"Samassa taas r‰j‰hti, kauempana leimahti punakeltainen, sokaiseva
liekki valaisten silm‰nr‰p‰ykseksi tuon mustan kone-er‰maan: ammus oli
puhkaissut kannen ja r‰j‰ht‰nyt konehuoneessa.
"Mahdotonta on kuvailla, mik‰ kauhu ja sekasorto muutamana sekuntina
vallitsi. Koneiden jyskytys lakkasi ja pimeydest‰ kuului yhtaikaa
vihlovia tuskanhuutoja, sinkoilevien pomminsirpaleiden ja koneenosien
pauketta ja ryskett‰... Mutta kauheinta oli kuitenkin kuulla, miten
ihmisruumiit kaameasti m‰tk‰ht‰en paiskautuivat m‰s‰ksi rautaseiniin ja
koneiden sekaan.
"Ja taas r‰j‰hdys! Ammus r‰j‰hti syv‰ll‰ suuressa ˆljys‰iliˆss‰ -- ja
silm‰nr‰p‰yksess‰ leiskahti koko koneosasto valtavalla humahduksella
sinivihre‰‰n liekkiin... Palava ˆljy virtasi kaikkialle -- niinkuin
tavattoman suuri s‰hisev‰ monip‰inen tulik‰‰rme. Ja hetken kuluttua
koko laivan sisus tuntui olevan yhten‰ r‰iskyv‰n‰ tulimeren‰. Kuului
syd‰nt‰s‰rkevi‰ kirkaisuja, kun miehet tukehtuivat ja paloivat
kuoliaiksi -- eik‰ mit‰‰n apua...
"Hyydytt‰v‰ kauhu valtasi minut. Tahdoin paeta jonnekin mutta olin
puristunut er‰‰seen nurkkaan miesjoukon taakse niin lujasti, etten
voinut liikauttaa j‰sent‰k‰‰n. Tuli leimahti ylitseni, tunsin tukkani
palavan ja luulin kuolevani...
"Mutta uusi j‰ttil‰isammus puhkaisi samassa laivan kyljen, ja kokonainen
mahtava koski syˆksyi sis‰‰n. Hirve‰ oli se r‰iske, kohina ja pauhu,
kun valtavat vesipaljoudet ‰kki‰ syˆksyiv‰t alas tuohon hyppelehtiv‰‰n
tulimereen. Mutta viel‰ senkin yli kuului ihmisten huuto: osastoihinsa
sulkeutuneiden koneenk‰ytt‰jien ja l‰mmitt‰jien huuto, kun he n‰kiv‰t
olevansa auttamattomasti hukassa... Jos on olemassa helvetti, niin
sen syvimm‰st‰, kauheimmasta onkalostakaan ei voi kuulua hirmuisempaa
huutoa. Minua v‰risytt‰‰, kun ajattelen sit‰ ... se kaikuu yht‰ mittaa
korvissani -- niin, min‰ pelk‰‰n, ett‰ tuo huuto seuraa minua kuolemaan
asti...
"Enemm‰n kuolleena kuin el‰v‰n‰ kuljetti ihmisaalto minua eteenp‰in --
sitten ylˆsp‰in. Ja samassa paiskauduin aivan lent‰m‰ll‰ ylˆsp‰in...
Olin tukehtumaisillani tuleen, savuun ja hˆyryyn... Kaikkialle sinkoili
hehkuvia koneensirpaleita ... Vain h‰m‰r‰sti k‰sitin, ett‰ hˆyrypannut
olivat r‰j‰ht‰neet, ja nuo onnettomat siell‰ alhaalla olivat lakanneet
olemasta.
"V‰hitellen tunsin, ett‰ veri virtasi pitkin kasvojani ja sokaisi
silm‰ni -- olin taas saanut pienen haavan otsaani. Vaivalloisesti
pyyhin kasvojani, ja ensimm‰inen mit‰ n‰in, oli matruusi, joka kasvot
raivosta v‰‰ristynein‰ juuri l‰hetti torpedon vihollislaivoja kohden.
"Ne olivat viel‰ l‰hemp‰n‰ kuin ‰sken, 'Inferno' oli kokonaan pys‰htynyt
ja heilui valtavasti, kun vihollisten suuret ammukset sattuivat sen
kylkiin ja panssaritorneihin. Toisinaan oli vihollisen tuli niin
nopeata, ettei r‰j‰hdysten v‰li‰ erottanut.
"Juuri kun aioin nousta, r‰j‰hti edemp‰n‰ taas suuri ammus. Tulen
ja savun keskell‰ n‰kyi p‰it‰, k‰si‰ ja jalkoja sinkoilevan
kaikkialle ... ihmisruumiit katkeilivat kuin korret ... kuului
vihlovia kuolinhuutoja... 'Infernon' kansi n‰ytti olevan ammuttu
pirstaleiksi -- ja se oli kokonaan peittynyt vereen, lihapaloihin
ja sis‰lmyksiin. Mit‰‰n j‰rjestyst‰ ei en‰‰ ollut.
"Mutta joukko tykkej‰ oli viel‰ toiminnassa. Ja taas min‰ n‰in, miten
torpedoputkesta lenn‰tettiin surmanviej‰ vihollista kohti...
"Olin kummallisen tylsyyden vallassa -- luulen, ettei p‰‰ss‰ni
ollut ainoatakaan selv‰‰ ajatusta. Niinp‰ minulla ei viel‰k‰‰n ole
pienint‰k‰‰n k‰sityst‰ siit‰, kuinka kauan taistelu oli kest‰nyt.
"Vaistomaisesti juoksin l‰himp‰‰n panssaritorniin. Ja se mit‰ siell‰
n‰in, oli minulle uutta ja k‰sitt‰m‰tˆnt‰. Kaikkien kasvot olivat
kalpeat ja j‰ykistyneet, muutamat ojentelivat nyrkkiin puristettuja
k‰si‰‰n vihollista kohti, lasketellen uhkauksia ja kirouksia
-- er‰s huusi yht‰ mittaa k‰he‰ll‰ ‰‰nell‰, ja vihdoin juoksi
k‰det kohotettuina yli laidan. Ja vaikka kaikki ymp‰rill‰ n‰ytti
olevan murskana ja 'Inferno' alkoi jo upota, ampuivat tykkimiehet
kuumeisella kiireell‰. Er‰skin hyvin miellytt‰v‰ tykkimies, joka oli
kotipuolestani, oli niin muuttunut, ett‰ vain vaivoin tunsin h‰net:
h‰n t‰ht‰si tarkkaan, silm‰t kiiluen, h‰nen kasvonsa olivat hikiset ja
vihasta kalpeat, ja veri valui alas poskea myˆten.
"Kun samassa er‰‰seen vihollislaivaan sattui torpedo ja sen keulapuoli
alkoi upota, muuttuivat miehet aivan kuin mielettˆmiksi. Julman riemun
ja raivon vallassa he tyˆskenteliv‰t yh‰ kuumeisemmin. Toiset nauroivat
k‰he‰t‰, saatanallista naurua, joka muistutti paholaisen hohotusta.
Jotkut taas huusivat kaikin voimin.
"Min‰ myˆnn‰n, ett‰ minua alkoi kauhistaa heid‰n huutonsa ja ilmeens‰ ja
se tapa, mill‰ he meniv‰t kuolemaan. Mutta kun samassa ammus luiskahti
heid‰n panssaritornistaan sit‰ vahingoittamatta, nousi meteli viel‰
kauheammaksi. Ja aivan kuin he olisivat luulleet vihollisen kuulevan
heid‰n huutonsa, karjuivat he raivoisasti:
"-- Odottakaa, raukat!
"-- Toiste on _meill‰_ ylivoima!
"-- Pelkurit! Pelkurit!
"-- T‰st‰ saatte!
"-- Viel‰ min‰ yhden upotan...
"Silloin laivan koko suunnaton runko tuntui nousevan pystyyn: per‰ss‰
oli torpedo r‰j‰ht‰nyt, ja alus alkoi upota. Kauhusta mielipuolet
ihmiset, jotka viel‰ olivat j‰‰neet henkiin juoksivat kuin sokeat
keulaan. Min‰ muistan viel‰kin heid‰n kalpeat kasvonsa ammottavine
suineen, ja heid‰n h‰t‰huutonsa. Er‰s upseeri huusi, ett‰ on turha
ampua, kaikki on hukassa -- mutta h‰nt‰ ei kukaan kuullut. Ja kun muuan
vihollislaiva vaipui aaltoihin, kohottivat j‰ljell‰ olevat tykkimiehet
taas hurjan riemuhuudon ja laukoilivat tykkej‰‰n mielettˆm‰ll‰
vimmalla. Min‰ luulen, ett‰ useat tuskin en‰‰ k‰sittiv‰tk‰‰n, mit‰
omalle laivalle tapahtui -- heid‰n ainoa p‰‰m‰‰r‰ns‰ oli vahingoittaa
vihollista.
"N‰m‰ olivat jo tauonneet ampumasta, mutta kun meik‰l‰iset yh‰
jatkoivat, kohdistettiin kaikkien laivojen murhaava tuli viel‰ kerran
'Infernoa' kohden, ja se alkoi painua yh‰ nopeammin.
"Mutta yksi panssaritorni oli viel‰kin miltei ehe‰ ja muutamat miehet
ampuivat yh‰, vaikka vesi tulvi sis‰‰n ja he joutuivat sen varaan.
ƒsken mainitsemani tykkimies oli juuri sulkenut 13,5 -tuumaisen
tykkins‰ sulkuosaston, kun tykin mahtava putki vaipui aaltoihin --
ja mies oli vyˆt‰isi‰ myˆten vedess‰. Mutta 'Inferno' kallistui
hurjasti, kun suuret ammukset iskiv‰t sen kylkeen -- ja h‰nen tykkins‰
nousi viel‰ kerran vedest‰. Silloin n‰in n‰yn, joka ei koskaan
h‰vi‰ silmist‰ni: h‰n t‰ht‰si kiiluvin, petomaisin katsein ja h‰nen
vertavuotavat kasvonsa olivat v‰‰ristyneet -- ja kun tykki nousi
luonnolliseen asentoonsa, h‰n laukaisi sen hirve‰sti kiroten... Ja
kun h‰nen verest‰v‰t silm‰ns‰ n‰kiv‰t, ett‰ er‰‰n kaukana olevan
vihollislaivan kohdalta nousi korkea vesipatsas, kohotti h‰n molemmat
k‰tens‰ ilmaan ja karjui raivoisasti ja k‰he‰sti kuin mielipuoli.
"Vesi nousi h‰nen vyˆt‰isiins‰, taas r‰j‰hti ammus -- enk‰ n‰hnyt h‰nt‰
en‰‰...
"Armoa ei annettu eik‰ pyydetty. Vihollinen ampui niin kauan kuin
osakin 'Infernosta' oli vedenpinnalla. Se vajosi yht‰ mittaa, mutta
niin omituisen hitaasti -- niinkuin se olisi ollut el‰v‰ olento, joka
ep‰toivoisesti piti kiinni el‰m‰st‰‰n.
"Muistan h‰m‰r‰sti, ett‰ seisoin panssaritornin vieress‰ ja tuijotin
vihollisia kohti. Silloin r‰j‰hti takanani ja min‰ paiskauduin kauas
mereen.
"Mahdollisesti menin ensin tainnoksiin, mutta kylm‰ vesi kai virvoitti
minut, koska tunsin, ett‰ olin vedess‰ ja oikeaa jalkaani viilsi ja
kirveli kummallisesti. Sin‰ luultavasti muistat, ett‰ olen hyv‰ uimari
ja vaistomaisesti aloin uida vihollislaivoja kohti.
"Yh‰ viel‰kin lensiv‰t ammukset kamalasti ulvoen ylitseni -- ja aina kun
ne sattuivat uppoavaan 'Infernoon', r‰s‰hti siell‰ kaameasti, kuului
ter‰sosien r‰iskett‰ ja valtavaa kohinaa...
"Vihdoin kuitenkin ampuminen lakkasi. Kipu jalassani tuntui aivan
siet‰m‰ttˆm‰lt‰, ja aloin jo kangistua. Muutenkin tunsin heikkenev‰ni,
ja silmiss‰ni alkoi omituisesti h‰m‰rt‰‰. Kerran kuitenkin viel‰
k‰‰nsin p‰‰t‰ni -- ja silloin n‰in ep‰selv‰sti, kuin mustan sumun
l‰vitse, miten repaleiksi ammuttu sotalippumme hitaasti vaipui
aaltoihin..."
Kaikki istuivat kauan liikkumattomina ja ‰‰nettˆmin‰ tuijottaen
eteens‰. Oli niin hiljaista, ett‰ erotti katossa lentelev‰n k‰rp‰sen
surinan ja miesten raskaan hengityksen -- ja jostakin kauempaa kuului
vaivoin ikkunoiden l‰vitse sotilaspartion tahdikkaat askelet. Vihdoin
kysyi joku hillityll‰, hiukan v‰risev‰ll‰ ‰‰nell‰:
-- Ja te olette ainoa, joka pelastui...?
H‰n ei nostanut katsettaan, vaan vastasi hiljaa ja v‰syneesti:
-- Ainoa.