Niinkuin musta salaper‰inen saari alkoi pimeydest‰ h‰‰mˆtt‰‰
panssarilaivan mahtava runko. Koneet pys‰ytettiin, "U. 10" laskettiin
nopeasti pintakulkuun ja torpedot p‰‰tettiin ampua vedenpinnalta,
koska osuminen niin olisi varmempaa. Pimeyden suojassa alettiin hiljaa
liukua panssarilaivan sivulle, ja torpedoputkien luona seisoivat miehet
valmiina laukaisemaan.
Hetken kuluttua he olivat ainoastaan kahdensadan metrin p‰‰ss‰
panssarilaivasta. Kapteeni antoi merkin, vene heilahti ja kohisten
syˆks‰htiv‰t torpedot j‰ttil‰ist‰ kohti kuin n‰lk‰iset haikalat -- ja
heti sen j‰lkeen annettiin sukellusk‰sky.
Mutta silloin suunnattiin heihin panssarilaivalta valonheitin,
h‰ik‰isev‰ valovirta miltei sokaisi heid‰t; kuului huutoja,
komentosanoja, tykki paukahti ja heid‰n ylitseen lensi ulvoen
kranaatti, toinen, kolmas... He olivat jo p‰‰sem‰isill‰‰n veden alle,
viel‰ hetkinen -- ja s‰iliˆt olisivat t‰yttyneet... Mutta samassa
leimahtivat panssarilaivan sivutykit, kaikki oli yht‰ ulvontaa ja
jyrin‰‰, ja heid‰n periskooppinsa lensi pirstaleiksi. He olivat jo
miltei veden alla, kun "U. 10" t‰r‰hti ankarasti ja oli v‰h‰ll‰ kaatua:
kranaatti oli menness‰‰n pyyhk‰issyt ilmaventtiili‰ ja vesi tˆrm‰si
sis‰‰n...
Samassa kuului valtava r‰j‰hdys, ja he n‰kiv‰t, miten tuon mahtavan
ter‰svuoren per‰puoli kohosi ilmaan, vesipatsas, tuli ja savu peitti
kaiken, kuului vihlovia huutoja...
Mutta enemp‰‰ he eiv‰t en‰‰ kuulleetkaan: he alkoivat nopeasti upota.
He tyˆskenteliv‰t vimmatusti saadakseen vedell‰ t‰yttyneen osan
eristetyksi. He onnistuivatkin siin‰ ja kapteeni huusi rohkaisevasti:
-- Ei h‰t‰‰! Nyt vesis‰iliˆt tyhj‰ksi!
Silloin huomattiin, ett‰ pumput, joiden avulla puristettu ilma tyˆntyy
vesis‰iliˆihin, olivat ep‰kunnossa.
Kauhu kuvastui heid‰n kasvoiltaan, mutta kukaan ei puhunut mit‰‰n.
Per‰simet johtivat ylˆsp‰in, koneet jyskyiv‰t ja surisivat vimmatusti,
"U. 10" v‰risi ja vapisi kuin pelon lamauttama el‰in -- mutta
siit‰ huolimatta se painui alasp‰in. Per‰mies tuijotti kalpeana
syvyysmittaria, ja kun joku tiedusteli syvyytt‰, vastasi h‰n k‰he‰ll‰
‰‰nell‰:
-- Kaksisataa metri‰.
-- Kaksisataa metri‰? kuului kysyj‰n kauhistunut kuiskaus kuin kaiku.
-- Pys‰ytt‰k‰‰! kuului ‰kki‰ h‰t‰inen huuto. -- Muuten syˆksymme
murskaksi kallioon.
Kapteeni antoi pys‰htymismerkin ja hetken kuluttua oli kaikki
hiljaista. Kuului vain per‰miehen k‰he‰ ‰‰ni:
-- Kolmesataa metri‰.
Kun "U. 10" ei en‰‰ mennyt eteenp‰in, se alkoi vajota entist‰
nopeammin. Per‰mies tarttui tolkuttomasti ohjauslaitteeseen, aivan
kuin est‰‰kseen uppoamista, mutta huomasi, ett‰ per‰simet johtivat
suoraan vedenpinnalle. Sitten h‰n katsahti h‰t‰isesti ja avuttomasti
ymp‰rilleen, ryk‰isi usean kerran ja h‰nen huulensa vapisivat, kun h‰n
kuiskasi soinnuttomasti:
-- Nelj‰sataa metri‰.
Tuli ‰‰nettˆmyys, pitk‰ kuin i‰isyys. Miehet olivat tunkeutuneet
per‰miehen ymp‰rille ja suuret hikikarpalot vieriv‰t heid‰n otsaltaan
kuin kirkkaat helmet...
-- Viisisataa metri‰.
Kauhu oli kokonaan lamauttanut onnettomat miehet. He tuijottivat
j‰yk‰sti ja avuttomasti per‰mieheen, niinkuin heid‰n kohtalonsa olisi
ollut h‰nen vallassaan. Heid‰n kasvonsa muuttuivat yh‰ kalpeammiksi
ja he hengittiv‰t yh‰ raskaammin niinkuin he nyt jo olisivat alkaneet
tukehtua. Ja vaikka per‰miehen ‰‰ni oli niin k‰he‰ ja hiljainen,
ett‰ se muistutti sairaan kuiskausta, tuntui se heist‰ tuossa
kuolonhiljaisuudessa tuomiopasuunan ‰‰nelt‰:
-- Kuusisataa metri‰...
Silloin er‰s nuori matruusi tarttui ‰kki‰ p‰‰h‰ns‰ ja kirkaisi
kime‰ll‰, vapisevalla ‰‰nell‰:
-- Sin‰ valehtelet! Valehtelet!
Ja h‰n juoksi mittarin ‰‰reen, aivan kuin olisi tahtonut iske‰
kuoliaaksi miehen, joka oli ilmoittanut tuon peloittavan syvyyden.
Useat alkoivat liikehti‰ h‰t‰‰ntynein‰ kuin ahtaaseen h‰kkiin suljetut
villiel‰imet tulipalon l‰hestyess‰.
-- Mittari ei en‰‰ n‰yt‰...
Heist‰ alkoi tuntua yh‰ kauheammalta, kun ei edes tied‰, miten syv‰ll‰
on. Sill‰ _sen_ he kaikki tiesiv‰t, ett‰ yh‰ mentiin alasp‰in.
Kului muutamia hetki‰, jotka tuntuivat iankaikkisuudelta. Vesi alkoi
tipahdella yh‰ nopeammin ter‰sseinist‰, niinkuin veden suunnaton paino
olisi pusertanut hien tuosta kovasta metallista. Ja tuntui ik‰‰n
kuin outo kylmyys olisi alkanut vallata heid‰t; s‰hkˆvalokin n‰ytti
himme‰mm‰lt‰ ja hiljaisuus oli niin peloittava, ettei kukaan rohjennut
lausua sanaakaan.
Silloin kuului omituista natinaa: ter‰slevyt olivat murtumaisillaan
veden paineesta. Vavisten he odottivat, milloin "U. 10" rusahtaa kokoon
-- ja kaikki murskaantuu silm‰nr‰p‰yksess‰. He toivoivat hartaasti,
ett‰ vihdoinkin tultaisi pohjaan, ja sadat kysymykset risteiliv‰t
heid‰n aivoissaan. Mutta sanoja heill‰ ei en‰‰ tuntunut olevan.
Siit‰ asti kun koneet seisautettiin, oli "U. 10" vajonnut alasp‰in
hiukan per‰ edell‰. Mutta ‰kki‰ he tunsivat, miten se pehme‰sti
heilahti vaakasuoraan asentoon. He olivat tulleet pohjaan.
Mutta samassa alkoi per‰puoli taas hiljalleen painua alasp‰in -- ja
sitten he kuulivat kummallista kahinaa. Niinkuin salaper‰iset raajat
olisivat k‰hmineet veneen ulkoseini‰ sis‰‰np‰‰sy‰ etsien. Ja "U. 10"
heilahteli silloin t‰llˆin, niinkuin jokin ihmisj‰rjelle k‰sitt‰m‰tˆn
olento olisi sit‰ mahtavalla k‰mmenell‰‰n k‰‰nnellyt.
He kuuntelivat henke‰‰n pid‰tt‰en ja tuo kahina t‰ytti heid‰n sielunsa
hyyt‰v‰ll‰ kauhulla. Vihdoin er‰s purki sen sanoiksi:
-- Me vajoamme liejuun...
Vaikka useimmat olivat sen jo k‰sitt‰neet, niin nuo kolme sanaa
ik‰‰nkuin vahvistivat todeksi sen, ettei nyt en‰‰ ollut pienint‰k‰‰n
toivoa. Kuului kummallista ‰hkyn‰‰, ep‰selvi‰ huudahduksia,
kirouksia... Ja nuori matruusi vaipui polvilleen nyyhkytt‰en:
-- Min‰ en en‰‰ koskaan saa n‰hd‰ _h‰nt‰_... Ja meid‰n piti menn‰
naimisiin jo syksyll‰. Jumalani -- niin jumala ei voi sallia!
-- Miss‰ on sinun jumalasi? -- huusi er‰s uhkaavasti. Miss‰ h‰n on? --
Nyt me kuolemme...
Silloin he huomasivat, ett‰ heid‰n hengityksens‰ oli muuttunut
raskaammaksi. Joidenkin kasvot olivat jo punaiset ja silm‰t verestiv‰t
ja niiss‰ s‰kenˆi kummallisesti. Niin nyt he alkoivat tukehtua...
ƒkki‰ kuului k‰he‰, ep‰inhimillinen huuto:
-- Vaimoni! Lapseni! Pois! P‰‰st‰k‰‰ minut pois!
Huutajan kasvot olivat v‰‰ristyneet, silm‰t laajentuneet, ja ketter‰sti
kuin suuri apina h‰n alkoi kavuta ulosp‰‰syluukulle...
Jokainen tajusi vaaran ja riensi est‰m‰‰n mielipuolta aikeestaan. Mutta
h‰n ei ymm‰rt‰nyt en‰‰ mit‰‰n; h‰n taisteli kuin henkens‰ edest‰ ja
h‰nen ‰‰nens‰ muistutti tapettavan el‰imen huutoa:
-- Vaimoni! Lapseni! P‰‰st‰k‰‰! Pedot! Mit‰ aiotte?
He pitiv‰t h‰nest‰ kiinni, mutta h‰n lˆi, potki, puri -- ja h‰n sai
er‰‰n matruusin k‰den suuhunsa ja samassa kuului ilke‰ rouskahdus...
-- Ole nyt hiljaa!
-- Tule j‰rkiisi!
Ja mieletˆn korisi tukahtuneesti:
-- Me kuolemme...
-- Lapseni ... pienet lapseni...
Kun h‰n ei viel‰k‰‰n asettunut, valtasi heid‰t raivo. Joku tarttui
vasaraan ja halkaisi yhdell‰ iskulla h‰nen p‰‰ns‰ -- ja aivonsa...
Ja nuori matruusi, jota kotona odotti morsian, alkoi pitk‰veteisesti
valittaa, niinkuin mets‰npeto olisi n‰liss‰‰n ulvonut... Joku huusi
hurjasti ja uhkaavasti:
-- Hiljaa! Saat samasta, ellet vaikene!
Mutta nuoren matruusin kasvoille tuli samanlainen ilme kuin ‰sken
tapetullakin oli, kun h‰n huusi:
-- Miss‰ on aurinko? Antakaa minulle aurinko! Roistot! Aurinko! Valoa!
Er‰s sieppasi viel‰ verisen vasaran, aikoen hyˆk‰t‰ mielettˆm‰n
kimppuun. Mutta h‰n horjui kuin juopunut ja kaatui viimein kolahtaen
lattialle.
H‰n nousi vaivalloisesti istualleen ja katsahti tovereihinsa. He
olivat hirve‰n n‰kˆisi‰: kasvot olivat siniset, silm‰t verest‰v‰t ja
pullistuneet; heid‰n rintansa huohottivat kiivaasti ja he aukoilivat
suonenvedonomaisesti suutaan kuin kuivalle heitetyt kalat.
-- Auttakaa! yritti joku huutaa, mutta se kuului vain heikolta
korinalta. Avunhuuto tuntui niin turhalta, ett‰ er‰s h‰nen toverinsa
‰nkytti katkonaisesti:
-- Vaiti. Aukaistaan ennen luukku...
Ja joka taholta kuului noita kauhistavia, korisevia ‰‰ni‰:
-- Aukaistaan...
-- Ei, ei!
-- Aukaistaan...
Joku koetti ryˆmi‰ portaita kohti, mutta toiset asettuivat heid‰n
eteens‰, voimattomine, tempoilevine raajoineen -- kuin suuret, kˆmpelˆt
hyˆnteiset. Ja taas syntyi taistelu tukehtuvien miesten kesken. Nuori
matruusi oli kaatunut er‰‰seen nurkkaan ja ‰hkyi vaivalloisesti:
-- Miss‰ on aurinko?
Mutta kun toiset kieriskeliv‰t kuviteltuihin vihollisiinsa
takertuneina, ‰skeinen ehdotuksentekij‰ yli-inhimillisin ponnistuksin
juoksi luukulle. H‰n v‰‰nsi auki laitteen, joka puristetun ilman
voimalla pakottaa luukun auki...
H‰n paiskautui taaksep‰in kuin kevyt pallo. Ja sis‰‰n syˆksyi oven
t‰ydelt‰ musta liejuvirta -- niinkuin suunnattoman suuri, raivokas
matelija. Ahnaasti p‰rsk‰ht‰en se nielaisi miehet. Heid‰n korisevat
huutonsa vaikenivat ‰kki‰ ja valot sammuivat.