Sisarenpoika.
Ikäänkuin lempeä taivas, joka niin ylenmääräisesti oli vuodattanut
siunaustansa rikkaan maanviljelijän yli olisi tahtonut täyttää hänen
pienimmänkin toivonsa, taivutettiin nyt lehtimajan köynnöskasvit
erilleen, ja mehuisien lehvien ja kirjavien kukkien keskeltä hymyilivät
noin kahdeksantoista-vuotiaan nuorukaisen verevät, kauniit ja jotenkin
urheat kasvot. Hänen siniset silmänsä vilkahtivat vekkuloisesti
tuuheain, ruskeain kiharoitten alta, ja rehevä, punainen suu naurahteli
vähän ivallisesti, kun hän lausui: "tässäpä Emmerich on, eno! tässäpä
on se kirottu nuorukainen ihka elävänä ja on kuullut kaikki, mitä
ankaran orjavoudin kanssa on keskusteltu. Toden totta eno, sitä en
saattanut aavistaakaan, että rauhallisella maanviljelijällä voisi olla
niin hurja ja sotaisa mielenlaatu, kuin hämmästyksellä vast'ikään
kuulin. Minä tahdoin hämmästyttää, mutta hämmästyin todellakin itse.
No, älkää pahaksi panko, hyvä eno," lisäsi nuorukainen repien
kukoistavat köynnökset rikki, ja seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi
hän ällistyneen herra Vanderstratenin edessä -- "monet tuhannet
sydämelliset terveiset tuon teille äidiltäni."
Nyt vasta tuli vähän eloa herra Vanderstratenin silmiin ja jäseniin.
Hän huo'ahti sydämen pohjasta, tarttui nuorukaisen tarjottuun käteen,
likisti ja pudisti sitä väkevästi, ja sanoi varsin sydämellisesti:
"terve tultuasi Surinamiin, sisareni poika. Tuhat kertaa terve
tultuasi! Tule syliini, poika! Niin! Ja kuinka uljas nuorukainen sinä
olet, solakka, väkevä ja terve, aivan niinkuin minäkin, kun
neljäkymmentä vuotta sitten tulin tähän maahan. Ja äitisi, hyvä
sisareni Margareta, on terveenä?"
"Yhtä terveenä kuin sinäkin, eno, vaan ei niin tyytyväisenä," vastasi
Emmerich, tarttuen tuoliin ja nekosasti istuutuen enonsa viereen, joka
näkyi olevan ihastuksissa nuorukaisen rohkeamielisestä käytöksestä.
"Ymmärrätkö, eno, hän ei tahtonut ensinkään laskea minua tänne; vaan
kun lupasin vähintäänkin kolmen vuoden perästä palata takaisin ja jos
mahdollista tuoda sinut mukaani, salli hän minun lähteä, vaikka kyllä
katkerilla kyyneleillä ja sydämellisellä surulla. Niin, niin, hänen
sydämensä vuoti verta lähtiessäni, ja sinun täytyy myöntää, ettei
olekaan mikään helppo asia niin pitkäksi ajaksi erota pojastansa, joka
näkyy olevan määrätty äidin ja sisarten tueksi. Nyt, enoni, sanon
sinulle suoraan, mitä tahdon. Minä tahdon, että myyt pois kartanosi,
neekerisi ja kaikki, mitä siihen kuuluu, ja palaat minun kanssani
Eurooppaan. Kolmen vuoden aikaa annan sinulle siihen, ettei sinun
tarvitse hätäillä. Jos ennen tulemme valmiiksi, niin sitä parempi.
Äitini ei pane pahaksi, jos tulemme vuotta aikaisemmin, kuin hän meitä
odottaa ja sinulle, eno, kauniin Saksanmaan raitis ja viileä, vaan
kuitenkin kirkas ilma, on oleva mieluinen, oltuasi niin monta vuotta
tässä hikilavassa. Jumal'auttakoon, mitä hien virtoja olen vuodattanut
parissa päivässä, joina olen matkustanut tässä tuli-uunissa. Jos sillä
lailla pitkittyy, eno, niin viimein hennosta sisaresi pojasta
Emmerichistä ei jää muuta jälelle kuin ohut utupilvi, jota ilman henki
hajottaa joka haaralle. Ja sepä, eno, olisi minulle sangen
vastenmielistä."
"Voi, miten sinä lavertelet, sisareni poika," huudahti herra
Vanderstraten aivan hämmästyneenä sisarenpojan sanatulvasta. "Tuskin
olet tänne tullut, niin rupeet lörpöttelemään myymisestä ja
muuttamisesta Saksanmaalle, ikään kuin se olisi silmänräpäyksessä
tehtävä. Siitä ei tule mitään, poikani. Hätätilassa annamme äitisi ja
sisariesi tulla tänne; -- vaan kaikissa tapauksissa -- me molemmat
jäämme tänne, sillä minusta on toki parempi istua hikilavalla kuin
jää-ammeessa. Hiljaa, poikani, hiljaa. On meillä nyt parempiakin
tehtäviä kuin ajatella siirtymistä, ja missä tapauksessa hyvänsä, jos
tahtoisinkin myydä taloni ja tavarani, joka ei suinkaan ole
aikomukseni, niin täytyyhän minulla olla jotain vakuutta, ett'ei
taloani hävitetä. Jos olet meitä kuunnellut, niin pitäisihän sinun
tietämän, että noilla verikoirilla, Maron-neekereillä, on ilkeitä
juonia mielessä."
"Mitä väkeä nuo Maron-neekerit ovat?" kysyi Emmerich.
"Vai et sinä sitä tiedä, poikani?" vastasi herra Vanderstraten. "Etpä,
saakeli soikoon, ole aivan paljon oppinut tuolla Euroopassasi, pelkään
minä."
"Armas enoni, Euroopassa on meillä muutakin tekemistä kuin pitää huolta
teidän pienistä yksityis-riidoistanne tässä syrjäisessä maailman
nurkassa," vastasi Emmerich. "Vaan kunhan nyt kerran olen täällä, pitää
minun saada tietää, minkälaisia vihollisemme ovat, sillä ystävämme
kyllä pian opin tuntemaan."
"Maron-neekerit ovat karanneita orjia, jotka piiloittelevat vuoriston
synkissä metsissä, mihin ei kukaan ihminen tohdi heitä seurata,"
selitti herra Vanderstraten. "Siellä he elävät raakalaisten tavalla
metsän otuksilla, joita ampuvat myrkytetyillä nuolilla, ja hyökkäävät
aika välistä alas tasamaille, murhaavat niitä, jotka vastarintaan
rupeevat, riistävät ja raastavat kaikki, mitä heidän ahneet silmänsä
keksivät ja leveät hartiansa jaksavat kantaa. Hirveitä asioita puhutaan
noista pedoista, ja Jumala armossaan varjelkoon meitä joutumasta liian
likiseen tuttavuuteen heidän kanssansa."
"Katsoppas, eno, sellaisia sinun ei tarvitse peljätä rauhallisessa
Saksanmaassamme," sanoi sisarenpoika. "Kyllä sinä vielä mielesi muutat
ja lähdet minun kanssani aarteinesi meren yli. Toiste enemmän siitä --
mutta eiköhän nuo urhoolliset Hollantilaiset sotamiehet voisi ajaa
tuota roistoväkeä pakoon?"
"Jos tulevat tasangoille eivätkä aivan äkki-arvaamatta karkaa meidän
kimppuumme, tulevat he tavallisesti voitetuiksi, vaikka heillä tosin on
raaka rohkeus ja pitkät, vouralilla myrkytetyt nuolet, joista pieninkin
haava tuottaa välttämättömän kuoleman, jos ei kohta saada voidetta
myrkkyä vastaan, ja sitä taas kovaksi onneksi ei kukaan muu tunne kuin
nuo kirotut neekeriläis-koirat. Vuoristoon asti ei heitä voi ajaa takaa
eikä siis heitä hävittää, sillä siinä on hautoja ja rotkoja, joista
taivas armollisesti meitä varjelkoon. Näin ikäänkuin hiuskarvasta
riippuva miekka alinomaa heiluu päämme ylitse, ja joka silmänräpäyksenä
täytyy meidän peljätä tuon veren- ja saaliinhimoisen joukon
päällekarkaamista. Näihin asti nuo konnat ovat minua säästäneet, vaan
minä pelkään, että rauha jo on kestänyt liian kauvan."
"Täytyy kärsiä niitä vastuksia, joihin itse on syynä," lausui
sisarenpoika yksivakaisesti. "Jos aina olisitte orjianne lempeästi
kohdelleet, niin eivät olisi teiltä karanneet eivätkä uhkaisi teille
kostoa. Mutta nyt meidän täytyy vartoa, miten asiat päättyvät. Eipä
asian laita taida olla niin paha, kuin näyttää, ja pahimmassakin
tapauksessa voimme ainakin suojella itseämme. Eipä tarvittaisi
sotaväkeäkään, jos voisit luottaa neekeriesi uskollisuuteen ja olisi
kylläksi ruutia. Pyssyn luoti lentää kauvemmaksi kuin nuoli, ja siten
estämme pojat tulemasta meitä liian likelle."
"Sepä se juuri on," sanoi herra Vanderstraten surkean näköisenä.
"Saattaako noihin lurjuksiin luottaa? Tuskin kuulevat mustain
kumppaliensa sota-ulinaa, niin rupeevat yhteen tuumaan heidän kanssansa
ja lähtevät karkuun. Näin on asiain laita, varsinkin siitä ajasta
alkaen, jolloin valkea-ihoiset lähetyssaarnaajat, kiellostamme
huolimatta, rupesivat kulkemaan neekerien mökeissä opettamassa heille
kristin-uskoa. Ei mikään ankaruus eikä mikään kova rangaistus auta.
Muutamat maanviljelijät, jotka ovat peljänneet neekeriensä imeneen
uuden opin myrkkyä, ovat heitä piiskanneet, sitoneet ja rääkänneet; --
vaan kaikki turhaan. Nuo ilkiöt tulevat vieläkin uppiniskaisemmiksi; ja
tuskin on kulunut kahdeksan viikkoa siitä, kun talon omat neekerit
hävittivät rikkaan Vandermeulenin viljelysmaat Marony-joen varrella;
huone kukistettiin ja onneton Vandermeulen itse murhattiin hirveällä
tavalla. Olen minäkin siitä ajasta tullut ankarammaksi noita mustia
petoja kohtaan, ja niin pian kuin havaitsen yhdenkään heistä tietävän
enemmän, kuin hänen tulee tietää, täytyy hänen roikkua lähimmäisessä
puussa, niin totta kuin minä olen Vanderstraten. Ja lähetyssaarnaajan
käypi samoin, jos saan hänet käsiini."
Nuori Emmerich pudisti päätänsä ja sanoi rohkeasti: "ei ole sinun
viisaudestasi, eno! Älä pane pahaksesi, vaikka minun täytyy sanoa
sinulle, että te, hyvät maanviljelijät, mutta huonot kristityt, olette
aivan harhatiellä. Sen sijaan että tekisitte parastanne noita tuhmia
mustia raukkoja valaistaksenne ja koettaisitte saada heitä hyviksi
kristityiksi, saatatte heidät ankaruudellanne epätoivoon. Teidän
julmuutennehan se on, eikä totisen Jumalan tunteminen, joka ajaa nuot
poloiset vuoristoon ja pakoittaa heitä hurjan ja julman koston töihin.
Puhdas kristin-oppi tekisi heidät hyviksi ja jaloiksi, vieläpä
kiitollisiksikin sille herralle, joka kohtelee heitä lempeydellä ja
sääliväisyydellä. Tee minun neuvoni mukaan ja koeta kerran, mitä hyvyys
vaikuttaa. Kyllä minä takaan, ett'et kadu kauppaasi."
"Tuota sinä et ymmärrä, poika," vastasi eno närkästyneenä, pudistaen
päätänsä. "Piiskan pitää käydä laiskan miehen takana; muuten he
nielevät meidät kaikki ihka elävinä. Jos eivät pelkäisi piiskaa,
kidutusta ja kuolemata pitkällisissä kivuissa -- niin ei meillä
silmänräpäystäkään olisi turvallisuutta henkemme puolesta. Mutta olkoon
kylläksi siitä asiasta puhuttu. Ilta tulee viileäksi ja paitsi sitä yö
kohta on tulossa. Käykäämme sisään huoneisin ja jutelkaamme siellä
hauskemmista asioista, äidistäsi ja isänmaastasi; älkäämme vaivatko
itseämme noitten uppiniskaisten, pölkkypäisten, laiskojen murjaanein
tähden."
Herra Vanderstraten nousi tuoliltansa ja astui verkalleen leveitä,
hyvästi siivottuja hietakäytäviä taloon päin. Emmerich käveli hänen
vieressään syvään miettimiseen vaipuneena ja mutisi hiljaa itsekseen:
"Kummallinen maa ja kummalliset ihmiset! Palava paahde auringolla,
mutta jäiset sydämet ihmisissä, jotka eivät edes soisi lähimmäisillensä
puhtaan kristin-uskon lohdutusta, jotka eivät soisi, että poloiset,
sorretut orjat oppisivat tuntemaan armosta rikkaan, laupiaan
Jumalan, joka yksin voipi lohduttaa ja vahvistaa heitä heidän
viheliäisyydessänsä. Mutta toisin tulee olemaan, jos minä jään tänne ja
voitan enoni sydämen. Hän on luonnoltansa hyvä ja ystävällinen, mutta
paha esimerkki ja vaaran pelko on tehnyt hänen yhtä julmaksi, kuin
muut, jotka näkyvät unhoittaneen että sorretut, nöyryytetyt, rääkätyt
mustatkin ovat ihmisiä ja heidän veljiänsä taivaallisen Isän silmissä.
Kärsivällisyyttä vaan! Toisellaiseksi pitää tämän seikan muuttuman eikä
todellakaan huonommaksi!"