Kummallinen kirje.
Liike ja toimet matkalla leiristä ja sinne takaisin sekä haasteleminen
iloisien toverien kanssa oli tähän saakka pidättänyt etäällä joukon
ajatuksia, jotka palatessani seuraavana päivänä kylään, nyt vaativat
tarkkaavaisuuttani koko voimallansa. Ne koskivat seuraavaa asiaa:
Missä suhteessa ovat Isolina ja Ijurra toisiinsa? Onko heidän
välillään läheisempää sidettä kuin heimolaisuuden? Ovatko he kentiesi
kihloissa... naimisissa?
Ijurran ivallinen, voitonriemuinen hymyily kohdatessamme maatilalla,
hänen näennäinen vaikutusvaltansa tuohon muutoin niin itsenäiseen
ja taipumattomaan Isolinaan näytti vastaavan tähän myöntäväisesti.
Kirjelippu sisältöineen, tytön silmäys ja hänen sanansa tuntuivat
minusta puhuvan toisellaista, lupaavampaa kieltä; mutta mitä enemmän
niitä ajattelin, sitä heikommalta näytti minusta se perustus, jolle
koko tuulentupani rakensin. Varmaankin oli se samoinkuin moni muukin
tuomittu raukenemaan.
Olin mennyt katolle, voidakseni häiritsemättä antautua surullisiin
mietteisiini. Vähän väliä katsahdin tuohon loitolla olevaan maatilaan,
joka ei kuitenkaan ollut niin etäällä, ettei ihmistä olisi voinut
erottaa sen katolta, jos siellä joku olisi ollut. Vaan ketään ei
näkynyt.
Päivällisen aikana ilmoitti vahtikersantti erään meksikolaisen haluavan
päästä puheilleni. Käskin tuoda miehen luokseni, ja pian sen jälkeen
seisoi muuan paimen edessäni, Hän antoi minulle kirjelipun.
Siinä ei ollut minkäänmoista osoitekirjoitusta, enkä minä sitä
malttanut etsiäkään. Sormeni vapisivat sinettiä avatessani. Samassa
kun silmäni näkivät kirjoituksen ja tunsivat käsialan, sykki sydämeni
niin rajusti, että se miltei salpasi hengitykseni. Käännyin syrjään
salatakseni liikutustani ja menin azotean kaukaisimpaan päähän
kirjettäni lukemaan. Käskin miehen mennä alas vartomaan vastausta, ja
nyt, päästyäni hänen läsnäolostansa, luin seuraavaa:
"Heinäkuussa 1846.
Kapteeni! Minulla oli lemmikkihevonen. Miten paljon tästä
elukasta pidin, voitte ymmärtää te, jolla on samanlainen tunne
tuota jaloa 'Muroa' kohtaan. Kovan onnen hetkellä te riistitte
minulta lemmikkini, mutta tarjouduitte antamaan minulle
korvauksen ryöväämällä itsenne, sillä minä kyllä tiedän 'Muron'
olevan teistä kalleimman maailmassa. Jos minä olisin teidän
sydämenne valittu, tuskinpa todella sietäisinkään siihen määrään
jaettua rakkautta! No niin, kapteeni-hyvä, minä osaan pitää
arvossa sitä jalomielistä uhrausta, jonka te aijoitte tehdä;
minä en ota sitä vastaan; mutta minä tiedän teidän mielellänne
tahtovan maksaa velkanne. Se on teidän vallassanne. Kuulkaa!
On olemassa eräs hevonen, joka on näillä seuduilla tullut
kuuluisaksi 'aavikon valkoisen juoksijan' nimellä. Se on tietysti
villi hevonen, lumivalkea karvaltansa, kaunis vartaloltansa
ja nopea kuin pääskynen. Mutta miksi kuvaan teille aavikon
valkoista juoksijaa? Olettehan teksaslainen, ja ette ole siis
voinut olla siitä kuulematta. No niin, kapteeni-hyvä, minä olen
kauan palavasti halunnut omistaa -- tämän hevosen. Olen luvannut
palkinnoita meidän metsämiehillemme ja omille paimenillemme,
sillä se näyttäytyy väliin meidän laitumillamme, mutta kaikki on
ollut turhaa. Ei yksikään näistä voi sitä saada kiinni, vaikka he
usein ovat nähneet sen sekä ajaneet sitä takaa. Toiset sanovat
mahdottomaksi sitä ottaa kiinni, ja että se on niin nopea,
että se silmänräpäyksessä voi laukata tahi oikeammin pujahtaa
näkyvistä vieläpä avonaisella aavikollakin! On niitäkin, jotka
sanovat sitä aaveeksi, peikoksi! Varmaankaan ei niin komea eläin
kuitenkaan voi olla paholainen!
Mutta asiaan! Jotkut heikkouskoiset henkilöt luulevat aavikoiden
valkean juoksijan olevan pelkkää tarua, ja väittävät kiven
kovaan, ettei sitä ole olemassakaan. Carrambo! Minä tiedän sen
olevan ja, -- mikä on tärkeämpää minun nykyisiin tarkoituksiini
nähden -- se on tahi oli vielä noin pari tuntia sitten tuskin
kymmenen peninkulman päässä siitä paikasta, missä tätä kirjoitan.
Muuan meidän paimenistamme on nähnyt sen erään kauniin
virran partaalla, jossa tiedän sen mielellänsä oleskelevan.
Minulle tunnetuista syistä ei tuo paimen sitä ahdistanut eikä
säikähdyttänyt, vaan riensi niin pian kuin suinkin tuomaan
minulle tietoa asiasta.
Ja nyt kapteeni-hyvä! On ainoastansa yksi henkilö, joka voi ottaa
kiinni tuon mainion hevosen, ja se olette juuri te itse. Ah, te
olette kahlehtinut jotakin, mikä kerran oli yhtä taipumaton ja
vapaa kuin sekin. Niin, te voitte sen tehdä -- te ja 'Muro'!
Hankkikaa minulle aavikon valkoinen juoksija! Sitten lakkaan
kaipaamasta Lola-parkaani. Minä tulen antamaan anteeksi murheen,
jonka minulle olette saattaneet. Annan teille kaikki anteeksi.
Hankkikaa minulle tuo valkoinen hevonen -- valkoinen hevonen!