Sama seutu kuin edellisissä näytöksissä.
Kuutamoyö.
Ensimäinen kohtaus.
Sappho tulee, syviin ajatuksiin vaipuneena.
Jää seisomaan. — Hetkeen vaitiolon jälkeen:
SAPPHO
Ma vielä oonko? Jotain vielä onko?
Siis kaikkeus ei kokoon jysähtänyt
oo tuona kauhistuksen hetkenä?
Ja pimeys, mi minut ympäröi
nyt synkkänä, se yö on eikä hauta!
Ja sentään sanotahan, että tuska
voi tappaa. — Ah, niin elämäss' ei käy! —
Tääll' on niin tyynen tyyntä, hiljaista,
on kaikki ilon äänet vaienneet,
ei ykskään lehti liikahtele puissa,
ja yksin kuni vieras eksynyt
mun itkun' ääni kaikuu kautta yön. —
Ah, nukkua ken vois kuin lintuset,
ja pitemmälti, koskaan heräämättä
siin' uness' syvässä ja ihanassa,
miss' yksin valtimotkin nukkuvat
eik' aamu enää tuskaan herätä,
eik' kiittämätön — Seis! — Sa kyyhyn kajoot!
(Hillityllä äänellä)
On murha rikosteko kauhea
ja ryöstö, petos, kaikki konnantyöt,
nuo myrkyllisen lohikäärmeen päät,
jok' kadotuksen kuiluss' siinnehenä
maan ruttokuolallansa saastuttaa;
nuo kaikki kauheita on rikoksia!
Mut yhden tunnen, jonka rinnalla
nuo kaikki liljanvalkoisilta näyttää,
se kiittämättömyys on! Yksin tekee
se kaikki mitä toiset yksitellen,
se ryöstää, valhettelee, vannoo väärin
ja pettää, tappaa! Kiittämättömyys!
Mua, taivas, itseltäni suojele!
Mun sisässäni synkät henget herää
ja vanginkahleitansa karistelee!
Ma hänet yksin kohtalolta pyysin,
vain hänet kuolevaisten joukosta;
ma tahdoin ihmiskunnan kukkuloille
ja yli kaikkein hänet kohottaa,
niin, yli haudan, kuolemankin tahdoin
ma hänet maineen siivin viedä pois
luo kaukaisien aikain kunnian.
Mit' olen, voin, ja mitä merkitsen,
tuon kaiken seppeleenä laskea
ma tahdoin otsallensa — palkaks pyytäin
vain lempeätä sanaa. Mutta hän —
ah, jumalat, te elättekö vielä? —
(Ikäänkuin äkillisen ajatuksen lyömänä)
Te elätte! Teilt' tuli ajatus,
mi valaisten mun sieluhuni tunki.
Suo, jumal-lähetti, mun käsittää
sun äkillistä viestiäsi oikein! —
Melittan Chiokseen on mentävä,
niin, Chioksehen petturista kauas,
siell' lemmenkärsimyksin maksamahan,
min on hän rikkonut, ja katumaan?
Niin olkoon! — Rhamnes, Rhamnes! — Olkoon niin!
Te jumalat, ma kiitän viestistänne!
Sit' täyttämähän riennän!
Toinen kohtaus.
Rhamnes. Sappho.
RHAMNES
Valtijatar,
sa mitä käsket?
SAPPHO
Hän on työtäni,
mit' ois hän ilman minua? Ken kieltää
voi kuvanveistäjältä oikeutta
sit' tuhota, min on hän itse luonut?
Sit' tuhota? — Oi, liian korkealla
on hänen onnensa mun käsiltäni!
Jos lempi seuraa häntä Chiokseen
on orjanliedellä hän onnekkaampi
kuin minä kultaisessa talossani
oon vailla lempeä. Vuoks armahan
on ihanata kärsiä, ja toivo
ja muisto kukkia on saman puun
kuin todellisuus, okaita vain ilman!
Oi meren ulapalle tuomitkaa
te minut paljahalle kalliolle,
miss' aallot, pilvet naapurini ois
ja elämä ois kauas eristetty;
mut muiston kirjastani pyyhkikää
te viime hetket laupiaasti pois;
te usko lempeheni jättäkää,
ja osaani ma ylistellä tahdon
enk' enää yksinäin ma olisi:
jok' kerralta, kuu oas jalkaa loukkais,
jok' kerran tuskan tullen sanoisin:
Jos tietäis hän! ja hän sua muistelee!
Hän sinut pelastaisi! Balsamia,
ah, kohta joka haavahani vuotais.
RHAMSES
Sa, valtijatar, olet kutsunut!
SAPPHO
Oi Phaon! Phaon! Mitä sulle tein?
Ma seisoin tyynnä runon kentillä
ja yksin, kultalyyra kädessäni.
Näin täällä alahalla ilot maan,
sen tuskat eivät minuun ulottuneet.
En hetkistä vaan kukkasista runon,
jotk' iloiseksi seppeleksi sidoin,
ma laskin kiirehtivän ajan kulun.
Mit' annoin laululle, sen itse sain ma
ja ikinuoruus kukki otsallani.
Niin tuli hän ja riisti julkein käsin
mun yltäin kultaharson, vetäen
mun alas autiutehen ilottomaan,
miss' ei oo jalanjälkeä, ei tietä;
ja nyt kun hän mun ainoani ois,
mi tyhjyydessä vastaan säteilisi,
pois vetää kätensä hän, pakenee?
RHAMNES
Oi, valtijatar, pimeys jo lankee,
ja kostea on yö ja merituuli.
SAPPHO
Sa kiittämättömyyttä pahempaa
et tuntene?
RHAMNES
En ma.
SAPPHO
Niin myrkyllistä?
RHAMNES
En tosiaan.
SAPPHO
Niin kiron ansaitsevaa
ja rangaistuksen?
RHAMNES
Totta, oikeudella
sen kaikki kiroo.
SAPPHO
Niin, niin toiset paheet
hyeenain, hukkain, tiikerien sukuun
ne kuuluu. Mutta kiittämättömyys
on käärme. Niin! Kuin käärme kaunis, liukas
ja kirjava ja myrkyllinen! — Oi! —
RHAMNES
Sa sisään käy, on siellä parempi,
on koko talo tähtes kaunistettu
ja Phaon sua käytävässä vuottaa.
SAPPHO
Kuin! Phaon mua vuottaa?
RHAMNES
Niin, ma näin
hän kuinka aatoksissaan astuskeli
ja seisoi taas ja hiljaa puheli,
luo astui ikkunan ja yöhön tähys.
SAPPHO
Hän mua vuottaa? Rakas, sanoiko
hän sen? Hän vuottaa mua, Sapphoa?
RHAMNES
Niin tiemmä. Vartoen ja kuunnellen
näin hänen seisovan, ja ketä muuta
hän odottaisi?
SAPPHO
Ketä? Sapphoa
ei vuota hän — mut turhaan vuottaa saa hän!
Rhamnes!
RHAMNES
Niin, valtijatar!
SAPPHO
Tiedät, että
on Chioksessa kestiystävä
mull' isän ajoilta.
RHAMNES
Sen tiedän.
SAPPHO
Ruuhi
sa irroittaos lahden rannalta,
tän' yönä täytyy sinun Chiokseen.
RHAMNES
Ma yksin?
SAPPHO
Et.
(Väliaika).
RHAMNES
Ken seuraa sinne mua?
SAPPHO
Sa mitä sanot?
RHAMNES
Kuka seuraa mua —?
SAPPHO (vieden Rhamneksen toiselle puolen näyttämöä)
Sa tule! Ole hiljaa, varuillasi!
Melittan luokse käy ja taivuta
sa hänet tänne tulemahan. Mutta
oo varuillas, hän ettei mitään huomais.
RHAMNES
Ken?
SAPPHO
Phaon. — Jos Melitta tulee —
(Keskeytyen)
RHAMNES
Silloin?
SAPPHO
Vie hänet hyvällä tai pahalla,
mut hiljaa, irroitettuun ruuheen, sitten
niin nopeaan kuin mahdat Chiokseen!
RHAMNES
Ja siellä?
SAPPHO
Siellä kestiystävälle
sa jätä tyttö, mulle säilyttäköön
hän hänet ankarast' — ei ankarasti!
On kyllin rangaistu hän. Kuuletko?
RHAMNES
Ma riennän!
SAPPHO
Kiiruhda!
RHAMNES
Jää hyvästi,
oi Sappho! Aamu meit' ei täällä tapaa.
Voit olla tyytyväinen palvelijaasi.
(Poistuu).
Kolmas kohtaus.
Sappho yksin.
SAPPHO
Hän menee! — Ei! — Ah, kuinka tottumus
on kumma, vihattuunkin kiinnittää se!
(Ajatuksiin vaipuneena)
Hoi! — Askelia! — Tuuli vain! — Kuin lyö
niin myrskyisesti rinnassani sydän! —
Nyt ääniä ma kuulen. Haa, hän tulee,
ei aavista hän, että viime kertaa —
Pois! En voi sitä nähdä enkä tahdo!
(Poistuu kiivaasti).
Neljäs kohtaus.
Melitta. Rhamnes.
MELITTA
Tääll' olevan sa sanoit Sapphon. Häntä
ei täällä näy.
RHAMNES (hämillään silmäillen ympärilleen)
Ei? Niin, ei todellakaan.
Hän oli täällä juurii — Tule siis!
MELITTA
Mut mihin?
RHAMNES
Tuonne meren rantamalle,
luo lahdekkeen hän lienee kävellyt.
MELITTA
Mut koskaan ei hän sinne mene.
RHAMNES
Ehkä
hän tänään mennyt on.
MELITTA
Miks sitten tänään?
RHAMNES
Miks? Koska — katsos —
(Itsekseen )
Että minulle
hän juuri tämän tehtäväksi antoi!
En katsoa voi häntä. Mitä sanon?
MELITTA
Sa oot niin outo. Käännyt ympäri
eik' uskalla sun silmäs vahvistaa
sun sanojasi. Mikä tekee sun
niin murheelliseksi ja levottomaks?
Sa lausu, miss' on Sappho; luokseen tahdon;
jos et sa tiedä, suo mun mennä.
RHAMNES.
Seis!
Sa et saa lähteä?
MELITTA
Miks?
RHAMNES
Mukaani
sun täytyy tulla!
MELITTA
Minne?
RHAMNES
Kanssani
sa lähde tuonne lahdekkeeseen, siellä
saat nähdä.
MELITTA
Jumalat, mit' tarkoittaa hän?
RHAMNES
Sa tule, tyttö! Keskiyö jo kohta
on ohi. Aika kiiruhtaa. Nyt tule!
MELITTA
Mik' on sun? Pois? Ja kauas täältä?
RHAMNES
Ole
sa levollinen, lapsi! Kauas? Mikä
sun mielees johtuu? Eihän kaukana
oo Chios?
MELITTA
Chiokseen? En konsanaan!
RHAMNES
Sun täytyy, lapsi, valtijatar tahtoo.
MELITTA
Sa sanot Sappho? Pois! Ma tahdon luokseen!
RHAMNES
Et pääse!
MELITTA
Hänen jalkoihinsa tahdon!
Hän kuulee, tuomitsee!
RHAMNES
Seis, paikallasi!
MELITTA
Kuin, Rhamnes, sinä?
RHAMNES
Niin, en muuta voi.
Ma olen käsketty ja tottelen.
MELITTA
Mun pyyntöhöni taivu!
RHAMNES
Ei, en voi.
Vaikk' kyynel silmiäni hämärtää,
niin täytyy olla. Siksi tule, lapsi!
MELITTA
Täss' olen polvillani. Mua kuule!
— Tääll' eikö ketään, joka kuulis mua?
RHAMNES
Ei! Talon herätät. Nyt mukaan lähde!
MELITTA
En koskaan! Eikö missään pelastajaa?
Viides kohtaus.
Phaon. Edelliset.
PHAON
Melittan ääni! — Haa, sa julkea,
sa häneen kajotako uskallat?
(Rhamnes jättää Melittan).
PHAON
Ei aavistukseni siis pettänyt,
kun näin sun hiljaa vaanivaisin katsein
kuin hukka hänen luokseen hiipivän;
oot erehtynyt laskuissasi, susi,
on paimen hereillä ja tuhoo sun.
RHAMNES
Ma, herra, seuraan Sapphon käskyä.
PHAON
Kuin, Sapphon? Hän tään sulle toimeks antoi?
Oi Sappho, Sappho! Nyt ma tunnen sun!
Vain liian myöhään! Miksi liian myöhään?
Viel' ompi aika siteet katkoa,
jotk' kiinnittävät häneen. Taivas, teen sen!
Sa julmuuksien nopsa noudattaja,
sa miks —? Melitta, kalpenet, sa värjyt?
MELITTA
Oi hyvä on mun!
PHAON
Taivast', orja, kiitä
hän ettei jalkaakaan oo satuttanut.
Ah, taivas, joka kyynelensä saisit
sa kuolonkorahduksin korvata! —
Oot väsynyt, sa minuun nojaudu,
et mistään varmempata turvaa löydä.
Sa katso tänne, tätä taivaankuvaa
sa, konna, tahtonut oot loukata.
RHAMNES
En loukata.
PHAON
Mut mitä?
RHAMNES
Tahdoin — anteeks,
en voi ma tehtävääni loppuun saattaa.
Siis suo mun mennä.
PHAON (eroten Melittasta)
En! Seis paikallasi!
Ma tahdon ilkeytenne tuntea!
Mit' aioit?
RHAMNES
Hänen täytyi pois.
PHAON
Ja mihin?
RHAMNES
Se ompi yksin Sapphon salaisuus.
PHAON
Et ilmoita?
RHAMNES
Se tänne kätketty
on uskollisen palvelijan rintaan.
PHAON
Siis aukaiskoon sen rauta. Kiitos, Sappho?
Soit mulle aseen itseäsi vastaan.
(Vetäen tikarin esiin.)
Nyt totuus lausu: näät mun valmihina
sun uskollisen kätkös avaamaan.
MELITTA
Sa säästä hänet! Chioksehen tahtoi
he minut viedä.
PHAON
Chiokseen?
MELITTA
Niin, siellä
on Sapphon kestiystävä, jok' oisi
Melittan saanut huostahansa ottaa.
PHAON
Kuin, meren halki?
MELITTA
Tuolla lahdekkeessa
on vene.
PHAON
Vene?
MELITTA
Niinhän sanoit, isä?
RHAMNES
Mua älä isäks kutsu, kiittämätön
jok' olet herrattares pettänyt.
PHAON
Sa sanoit, vene?
MELITTA
Mitä tehnyt oon?
Miks moitit mua? Hän multa kysyihän!
PHAON
Sa sanoit, vene! — Hyvä! — Viittaustas
ma tahdon seurata. Se sult' on, taivas.
Ma myöhään kehoitukses ymmärsin!
Hän eikä kukaan toinen päällä maan,
hän kantaa povessansa puolta siitä,
mi täällä rinnassani kaipaa, tykkii.
Hän itse näytti tien. Sit' tahdon käydä!
Melitta, Chiokseen sa lähdet — mutta
et yksinäsi — Ma seuraan mukanasi.
MELITTA
Ma hänen kanssaan!
PHAON
Jätä tämä maa,
min teillä kateus ja viha, kosto
Medusanpäitään nostelevat, missä
ties vihollises kuolon-ansoin laskee.
Sa tule, tuoll' on vene, täällä miehuus,
ja voima vaikka maailmata vastaan.
MELITTA (levottomana Rhamnekselle)
Rhamnes!
RHAMSES
Sa ajattele, herra!
PHAON
Itse sitä
sa tee. Sa oot mun käsissäni.
RHAMNES
Herra,
hän Sapphon on.
PHAON
Sa valehtelet. Mun
hän on.
(Melittalle)
Sa tule, seuraa!
RHAMNES
Asukkaat
tään saaren palvelevat Sapphoa
kuin ruhtinasta, valmihit he hänen
on pyynnöstänsä kohta aseihin.
Ma sanon sanan, sadat nousevat —
PHAON
Sa totta puhut, olin unhottaa,
ma kenen luona oon. — Sa tulet mukaan!
RHAMNES
Ma, herra?
PHAON
Niin, mut saaren rantaan vain.
Ma Sappholt' en sua kadehdi. Kun oomme
me turvassa, saat sinä palata
ja kertoa, mit' tapahtunut on —
mut kyllin, sinä seuraat.
RHAMNES
En, en koskaan!
PHAON
Ma luulen, että taipumahan sinut
voin saada!
RHAMSES (lähestyen taloa)
Väkivalloin!
PHAON (sulkee häneltä tien ja astuu tikari kädessä hänen luokseen)
Tyrehdy
siis paikallesi, kuten itse tahdot!
Vain pieni hinta konnan perikato
on pelastuksest' tämän viattoman!
MELITTA
Sa ällös!
PHAON
En, jos kuulee hän!
RHAMNES (joka on vetäytynyt toiselle puolen)
Voi mua,
voi vanhusta, joll' yhtä paljon voimaa
ei oo kuin tahtoa!
PHAON
Nyt, tyttö, tule!
MELITTA
Mut mihin?
PHAON
Laivaan!
MELITTA (Phaonista eroten ja etualalle rientäen)
Jumalat, mit' tehdä?
PHAON
Pois! Kaukaranta meille ojentaa
jo turvallisen käsivartensa.
Tuoll' yli vanhan, harmaan meren, siellä
on turvallisuus, lepo, rakkaus!
Oi seuraa sinne! Alla lehmuskaton,
mi vanhempaini talon varjostaa,
siell', armas, nousee onnentemppelimme.
(Tarttuen tyttöön.)
Sa värjyt? Värjy, armas morsion,
sun sulhos käsi syleileepi sua!
Sa tule! Jollet seuraa, omin käsin
ma, kautta jumalien, kannan sun
pois täältä, kauas, ääreen maailman!
MELITTA
Oi Phaon!
PHAON
Lähde! Tähdet vilkuttavat
ja meri pauhaa, lauhat tuulet käyvät,
ja Amphitrite lemmelle on aulis.
(Rhamnekselle)
Sa ensin!
RHAMNES
Herra!
PHAON
Henkes uhalla!
(Kaikki poistuvat).
Kuudes kohtaus.
Hetken väliaika. — Sitten ilmestyy Eucharis portailta.
EUCHARIS.
Rhamnes!
(Astuen esiin)
Mun on kuin äänes oisin kuullut.
Ei ole ketään täällä. Erehdyin.
On kuin ois sitten Sapphon kotiintulon
tään talon häijy henki riivannut.
Kaikk' arastellen toistaan pakenee
ja joka oksall' epäluulo asuu.
Melittaa etsin, löysin tyhjän vuoteen,
ja valtijatar yksin yössä kulkee,
Täält' ääni Rhamneksen, hän itse ei!
Kun olis aamu! — Kuule!
RHAMNES (kaukaa)
Apua!
EUCHARIS
Ken huutaa?
RHAMNES (lähempää)
Tänne!
EUCHARIS
Rhamnes!
RHAMNES (aivan lähellä)
Sapphon orja!
EUCHARIS
Hän menehtyä on. Mik' on sun, Rhamnes?
Seitsemäs kohtaus.
Rhamnes rientäen paikalle. Eucharis.
RHAMNES
Hoi ylös vuoteiltanne! Ystävät!
Nyt jälkeen pakolaisten! Apuun!
EUCHARIS
Lausu,
mik' on?
RHAMNES
Sa älä kysy! Sappho kutsu
ja palvelijat!
EUCHARIS
Miksi?
RHAMNES
Sanoihin
ei ole aikaa! Mene! Koko talo
sa herätä, nyt joudu, pelasta!
EUCHARIS
Mik' olla mahtaa?
(Astuu portaita ylös).
RHAMNES
Enempää en voi! —
Sa kavaltaja! Meren jumalat
sun kurjan konnantyösi kostaa vielä!
(Vähitellen saapuu yhä enemmän ja enemmän palvelijoita)
Pois laaksoon! Asukkaat te herättäkää
ja ääneen kaiuttakaa hädän merkki!
Oi älkää kysykö! Pois! Hädän merkki!
(Palvelijat poistuvat).
Kahdeksas kohtaus.
Sappho. Edelliset.
SAPPHO
Mi hätähuuto halki tyynen yön
nyt ihmisiltä unen karkoittaa?
Kell' on, mua paitsi, syytä valittaa?
RHAMNES
Mull' on, oi valtijatar!
107
SAPPHO
Rhamnes! Täällä?
Ja miss' on hän?
RHAMNES
Melitta?
SAPPHO
Niin.
RHAMNES.
Hän poiss' on?
SAPPHO
Hän poissa, ja sa täällä?
RHAMNES
Paennut —
SAPPHO
Seis!
RHAMNES
Kera Phaonin!
SAPPHO
Ei!
RHAMNES.
Ompi kyllä.
Hän yllätti mun, vanhan; veneessä,
mi oli mulle varattu, hän vie
nyt saalihinsa halki aaltojen.
SAPPHO
Sa valehtelet!
RHAMNES
Jos sen tekisinkin!
SAPPHO
Miss' oli salamanne, jumalat!
Vain Sappholleko tuskan säästätte?
Jo onko lamaantunut koston käsi?
Te vihan salamanne lähettäkää
jo alas kohti kavaltajan päätä!
Te hänet musertakaa kuten minut! —
Mut turhaan! Salamaa ei missään näy,
vain tuulet lehvistössä liehittelee
ja levein käsivarsin kantaa meri
pois lemmen venhon täältä keinutellen!
Sielt' ei oo apua! Sa itses auta!
(Näyttämön ovat vähitellen täyttäneet
soihtuja kantavat orjat ja maanmiehet)
Haa, nämä täällä! Kiitos uskolliset!
Te tehkää mitä eivät jumalat!
Nyt ylös, ystävät! Ja kostakaa
mun puolestain — jos sen oon ansainnut ma!
(Kulkien joukon keskellä)
Sa, Myron, usein vannonut oot mulle,
Terpander myös — sa Lychas, muistatko
viel' laulun — Pheres — ja Zenarchos täällä!
te kaikki ystäväni! Alas rantaan!
Te laiva miehittäkää, nopeasti
kuin tuuli sitten jälkeen petturin!
Te muistakaa, ett' täällä odotan
ma tuskassa, ja tulohonne saakka
mua rintaan sadat veitset viiltelevät.
Ken hänet tuo, ken onnen suopi mulle,
ma että silmä silmää vasten hältä
saan kysyä: mit' olen tehnyt sulle,
(Kyyneliin puhjeten)
ett' tapat minut! — Ei, ma tahdon kostaa!
Ken heidät tuo, saa kaiken kultani,
saa elämäni. — Pois nyt tuulen siivin!
ERÄS SAPPHON MAANMIEHISTÄ
Vain heidän kanssaan palaamme!
SAPPHO
Ma kiitän!
(Poistuville)
On elämäni teidän käsissänne.
Mun toiveheni jalat siivittäköön,
käs'varret vahvistakoon kostoni.
Nyt, kautta jumalien, nopeasti!
(Palvelijat ja muu kansa poistuvat).
SAPPHO (Painaen kätensä rintaansa vastaan)
He menee! — Hyvä! Tahdon levätä.
EUCHARIS.
Sa värjyt.
RHAMNES
Horjut! — Sappho!
EUCHARIS (ottaen horjuvan Sapphon käsivarrelleen)
Jumalat!
SAPPHO (Euchariksen käsivarsissa)
Mun suo sa vaipua! Miks pidätät?