Hän nousi yht'äkkiä ja siirtyi aivan ikkunan luo.
"Suokaa anteeksi", virkkoi hän ja istui pari kolme minuuttia mitään
puhumatta, tuijottaen ikkunaan. Sitten hän huoahti raskaasti ja tuli
taas istumaan vastapäätä minua. Hänen piirteensä olivat kokonaan
muuttuneet, katseensa oli surullinen, ja miltei kummallinen hymy
karehti hänen huulillaan.
"Olen hiukan väsynyt, mutta jatkan. Aikaa on vielä, ei vielä
sarasta. No, niin", alkoi hän taas, sytytettyään savukkeen. "Hän
kävi täyteläisemmäksi siitä pitäin kuin lakkasi synnyttämästä, ja
hänen tautinsa -- alituinen huoli lasten tähden -- alkoi mennä
ohitse... ehkei juuri sitä, mutta hän ikäänkuin selvisi humalasta,
tuli tajuihinsa ja näki ympärillään Jumalan maailman ja sen riemut,
jotka hän oli unohtanut, mutta jossa hän ei ollut osannut elää, --
Jumalan maailman, jota hän ei lainkaan käsittänyt. 'Kumpa vain en
päästäisi käsistäni! Aika rientää, eikä tule takaisin!' Minusta
tuntuu, että hän ajatteli tai pikemminkin tunsi niin, eikähän hän
olisi voinut ajatella eikä tuntea toisin: hänet oli kasvatettu
siihen ajatukseen, että maailmassa vain yksi on jonkin arvoista --
rakkaus. Hän joutui naimisiin, sai jotakin tästä rakkaudesta, joka
ei ainoastaan ollut kaukana siitä mitä oli luvattu, odotettu, mutta
jonka lisäksi tuli paljon pettymyksiä, kärsimyksiä ja vielä aivan
odottamaton vaiva -- sellainen lapsijoukko! Tämä vaiva näännytti
hänet. Ja nyt hän saikin avuliailta lääkäreiltä tietää, että voi olla
lapsia saamattakin. Hän ilostui, koetteli sitä ja alkoi taas elää
vain sille, mitä tunsi -- rakkaudelle. Mutta rakkaus turmeltuneen,
mustasukkaisen ja aina ilkeän miehen kanssa ei enää ollut oikeaa.
Hänelle alkoi häämöttää jonkinlainen toinen, puhdas, uusi rakkaus;
niin ainakin arvelin hänestä. Hän alkoi katsella ympärilleen,
ikäänkuin odottaen jotakin. Minä näin sen enkä voinut olla
vapisematta.
"Sattui tuhkatiheään, että hän, kuten ainakin, keskustellessaan
kanssani toisten välityksellä, s.o. puhuen sivullisten kanssa,
mutta kohdistaen sanansa minuun, mainitsi rohkeasti, lainkaan
ajattelematta, että hän tuntia aikaisemmin oli puhunut aivan
päinvastoin, mainitsi puolivakavasti, että äidin huoli on -- petosta,
ettei kannata uhrata elämäänsä lapsilleen, kun on nuoruutta ja
voi nauttia elämästä. Hän huolehti lapsistaan vähemmin, ei enää
niin rajattomalla antaumuksella kuin ennen, mutta alkoi hoidella
itseään yhä enemmän, huolehti ulkonäöstään, vaikkakin salaillen
sitä, huvitella, vieläpä kehittää itseään. Hän kävi taas innokkaasti
käsiksi pianonsoittoon, joka oli jäänyt häneltä aivan unohduksiin.
Siitä saikin kaikki alkunsa."
Hän kääntyi taas ikkunaan päin, tuijottaen siihen väsynein katsein,
mutta taas kohta, nähtävästi ponnistaen tahtoaan, jatkoi:
"No niin, sitten tuli tuo mies..."
Hän siirtelihen ja tuhautti pari kertaa nenäänsä omituisella
tavallaan.
Näin, että hänen oli tuskallista mainita, muistella tuota miestä,
puhua hänestä. Mutta hän pakotti itseään, ja ikäänkuin mursi sulun,
joka oli hänen tiellään, ja jatkoi päättävästi:
"Hän oli kurja mies, minun silmissäni, minun arviointini mukaan. Ei
suinkaan sen merkityksen tähden, mikä hänelle tuli minun elämässäni,
mutta siksi, että hän todella oli sellainen. Se, että hän oli huono
ihminen, todistaa vain, miten syyntakeeton vaimoni oli. Ellei tuo
mies, niin joku toinen, niin olisi ehdottomasti käynyt!"
Hän vaikeni taas hetkeksi.
"Hän oli musiikkimies, viuluniekka; ei ammattilainen, mutta
puoliammattilainen, puolijulkinen henkilö. Hänen isänsä,
tilanomistaja, oli isäni naapuri. Isä menetti omaisuutensa, ja lapset
-- niitä oli kolme poikaa -- etsivät itselleen toimen; yksi heistä,
nuorin, juuri tämä, joutui ristiäitinsä hoiviin Pariisiin. Siellä
hänet pantiin konservatorioon musikaalisten lahjojensa tähden, ja hän
pääsi sieltä viulutaiturina ja esiintyi konserteissa. Ihmisenä hän
oli..." hän ei jatkanut lausettaan, nähtävästi jottei olisi sanonut
hänestä pahaa, vaan sanoi nopeasti. "No niin, enhän tiedä, miten hän
sen jälkeen eli, tiedän vain, että hän tänä vuonna ilmestyi Venäjälle
ja tuli minun luokseni.
"Mantelinmuotoiset, kosteat silmät, punaiset, hymyilevät huulet,
vahatut pikkuviikset, tukka tuoreimman kuosin mukaisesti kammattu,
puku kuosikas, kasvot typeränsievät -- sellaiset, joista naiset
sanovat: ei hullumpi -- ruumiinrakenne heikko, vaan ei silti
epämuodostunut, istuinseutu sangen voimakkaasti kehittynyt,
kuten naisilla, kuten hottentoteilla, sanotaan. Myöskin
hottentottien sanotaan olevan musikaalisia. Tuttavallisuuksiin
pyrkivä niin suuressa määrin kuin mahdollista, mutta tarkkavainuinen
ja aina valmis pysähtymään vähäisimmänkin esteen tiellä,
ulkonaisen arvokkuuden vaatimuksia noudattava, nappikengissään,
loistavan värisissä kaulahuiveissa ja kaikessa muussa
pariisilaisvivahdus, jonka ulkomaalaiset Pariisissa omaksuvat ja joka
uutuuden-erikoisuudellaan aina vaikuttaa naisiin. Käyttäytymisessä ja
puhetavoissa teennäinen, ulkonainen hilpeys. Tuo tapa, tiedättehän,
puhua kaikesta vihjauksin ja katkolausein, ikäänkuin toinen
luonnollisestikin kaiken tietäisi, muistaisi ja voisi itse täydentää.
"Tämä mies se musiikkineen oli kaiken aiheena. Oikeudessa asia
esitettiin siten, että kaikki oli tapahtunut mustasukkaisuudesta.
Ei ollut niin mitään, tahi eipä niinkään, ettei mitään ollut, mutta
ei siinä mielessä. Oikeudessa päätettiinkin, että minä olin petetty
aviomies ja tein murhan puolustaessani loukattua kunniaani (niinhän
se on heidän kielellään). Ja siitä syystä minut vapautettiin. Koetin
oikeudessa selvittää syitäni, mutta he käsittivät sen siten, että
tahdoin puhdistaa vaimoni.
"Hänen suhteillaan tähän soittajaan, millaiset ne olivatkin, ei ollut
minulle mitään varsinaista merkitystä, eikä hänelle itsellekään.
Ratkaiseva merkitys oli sillä, mistä olen teille kertonut, minun
sikamaisuudellani. Kaikki tapahtui siksi, että meidän välillämme
oli tuo kauhea kuilu, josta teille puhuin, tuo katkeamaisilleen
jännitetty viha toisiamme kohtaan, jonka vallitessa ensimäinen aihe
riitti aikaansaamaan lankeamisen. Riitamme olivat viime aikoina
jotakin kerrassaan hirveätä ja koskivat erikoisen tuskallisesti, ja
niiden välillä purkautui eläimellinen intohimomme ilmoille aivan
erikoisen kiihkeänä.
"Ellei tämä mies olisi tullut, niin joku toinen. Ellei
mustasukkaisuus, niin jokin toinen aihe. Minä vakuutan, että kaikki
aviomiehet, jotka elävät siten, kuin minä elin, rupeavat ehdottomasti
irstailemaan tahi eroavat vaimoistaan tahi surmaavat itsensä tai
vaimonsa, kuten minä tein. Jos on joku, jonka ei ole niin käynyt,
on se perin harvinainen poikkeustapaus. Minäkin, ennenkuin lopetin
siten, kuin lopetin, olin useita kertoja tekemäisilläni itsemurhan,
ja vaimonikin otti useita kertoja myrkkyä".