"Niinpä jouduin satimeen minäkin. Olin, kuten sanotaan, rakastunut.
Ei ainoastaan hän ollut mielestäni täydellisyyden korkein saavutus,
vaan pidin itseänikin sinä aikana, jona olin sulhasena, itse
täydellisyytenä. Sillä sellaista heittiötä ei ole, joka ei etsimällä
etsien löytäisi heittiöitä, jotka jossakin suhteessa ovat häntä
pahempia, ja joka senvuoksi ei löytäisi aihetta ylpeillä itsestään ja
olla tyytyväinen itseensä. Niin minäkin: en mennyt naimisiin rahoja
saadakseni -- en siis ollut voitonhimoinen, -- en kuten useimmat
tuttavani, jotka naivat rahojen tahi merkitsevien tuttavuussuhteiden
vuoksi; minä olin rikas, hän köyhä. Siinä yksi seikka. Toinen, josta
olin ylpeä, oli että toiset menivät naimisiin aikoen vast'edeskin
elää samanlaisessa moniavioisuudessa kuin ennen naimisiinmenoaankin:
minulla sensijaan oli vakava aikomus pysyä häiden jälkeen
yksiavioisena, ja siitäpä ennen kaikkea olin ylpeä. Olin inhottava
sika, mutta uskoin olevani enkeli.
"Kihlausaika oli lyhyt. En voi häpeämättä nyt muistella tätä
kihlausaikaani! Iljettävää! Rakkaudellahan ymmärretään jotakin
sielullista eikä aistillista. Mutta jos rakkaus on sielullista,
sielujen yhteyttä, niin sanoissa, keskusteluissa, jutteluissa
täytyisi tuon sielujen yhteyden kuvastua. Mutta mitään sellaista ei
ollut. Puhelu oli työlästä kun olimme kahden. Se oli jonkinlaista
Sisyfon työtä. Vain mietit, mitä sanoisit, sanot, vaikenet taas
keksiäksesi jotakin. Ei ollut mistä puhua. Kun kaikki, mitä saattoi
sanoa elämästä, joka meitä odotti, järjestelyistä, suunnitelmista,
oli sanottu, niin mitä sitten? Jos olisimme olleet eläimiä, niin
silloinhan olisimme tienneet, ettei meidän ole sallittu puhua; mutta
näin ollenhan oli puhuttava, eikä tiennyt mistä, sillä ajatukset
askartelivat muissa asioissa, kuin mistä oli sallittua keskustella.
Ja sen ohessa tuo inhottava tapa imeskellä konvehteja, täyttää
vatsansa kaikenlaisilla imelillä ruoilla, kaikki nuo tympäisevät
häävalmistukset: neuvottelut asunnosta, makuuhuoneesta, vuoteista,
aamunutuista, liinavaatteista, toalettitarpeista. Sillä teidän täytyy
käsittää, että jos mennään naimisiin Huoneentaulun mukaisesti, kuten
tuo äskeinen ukko puhui, niin höyhenpatjat, myötäjäiset, vuoteet ovat
vain yksityisseikkoja, jotka liittyvät syrjästä sakramenttiin. Mutta
meidän piirissämme, jossa kymmenestä naimisiin menevästä tuskin on
yhtä, joka uskoisi, ellei juuri sakramenttiin, niin edes siihenkään,
että avioliitto on jotakin velvoittavaa, kun sadasta miehestä tuskin
on yhtä, joka ei sitä ennen olisi nainut ja viidestäkymmenestä
ehkä on yksi, joka ei jo ennakolta olisi valmis pettämään vaimoaan
jokaisessa sopivassa tilaisuudessa, kun useimmat pitävät kirkkomatkaa
vain erityisenä määrätyn naisen omistamisen ehtona, -- ajatelkaa,
minkä hirveän merkityksen nämä yksityisseikat silloin saavat! Lopulta
onkin kysymys yksinomaan niistä. Tuloksena on jonkinlainen kauppa.
Irstailijalle myödään viaton tyttö, ja tämä kauppa järjestetään
määrätyin muodollisuuksin."