"No, niin. Sitten menin yhä pidemmälle, yhä useammin poikkeilin
oikealta tieltä. Hyvä Jumala! Kun muistelen kaikkia rivouksiani,
niin aivan kauhistun! Muistelen, kuinka toverit minua pilkkasivat
muka viattomuuteni tähden! Ja mitä kaikkea kuulimme 'kultaisesta
nuorisosta', upseereista, pariisilaisista! Ja kaikki nuo herrat,
minäkin, kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat, joilla oli
tunnollamme satoja mitä erilaatuisimpia rikoksia naista vastaan,
kun me kolmikymmenvuotiaat irstailijat astumme puhtaiksi pestyinä,
posket silkoisina, hajuvesillä tuoksuvina, valkeissa paidoissamme,
hännystakissa tahi virkapuvussa vierassuojaan tahi tanssisaliin, --
kas siinä puhtauden tunnuskuva, ihastuttava näky!
"Sillä ajatelkaahan, kuinka pitäisi olla ja kuinka on. Pitäisi olla
niin, että kun tuollainen herrasmies seurassa astuu sisareni,
tyttäreni luo, minä tuntiessani hänen elämäntapansa menisin hänen
luokseen, kutsuisin hänet syrjään ja hiljaa sanoisin: 'ystäväiseni,
tiedänhän minä, kuinka sinä elät, kuinka ja keiden seurassa vietät
yösi. Täällä ei ole sinun paikkasi. Täällä on puhtaita, viattomia
nuoria tyttöjä. Poistu täältä!' Näin pitäisi olla; mutta sensijaan
on niin, että kun sellainen herra tulee ja tanssittaa sisartani,
tytärtäni, syleillen häntä, niin me iloitsemme, jos hän on rikas ja
hänellä on vaikutusvaltaisia tuttavuuksia, vaikkapa taudinkin jälkiä,
-- vähät siitä, parantaminen käy nykyään helposti. Tiedän, kuinka
monet ylhäisimpiin piireihin kuuluvat vanhemmat ovat naittaneet
tyttäriään miehille, jotka potevat erästä tiettyä tautia. Oi,...
iljettävää! Mutta on tuleva aika, jolloin kaikki tuo saastaisuus ja
valhe paljastetaan!"
Hän äännähti jonkun kerran ominaisella tavallaan ja kävi juomaan
teetä. Tee oli tavattoman väkevää, eikä ollut vettä, jolla laimentaa
sitä. Minä tunsin kiihoittuneeni niistä kahdesta lasillisesta,
jotka olin juonut. Häneenkin varmaan vaikutti tee, sillä hän
kiihoittui kiihoittumistaan. Hänen äänensä kävi yhä laulavammaksi
ja kuvailevammaksi. Hän muutti lakkaamatta asentoaan, milloin otti
lakin päästään, milloin pani sen taas päähänsä ja hänen piirteensä
muuttuivat omituisesti ympäröivässä puolipimeässä.
"No niin, sellaista elämää vietin kolmikymmenvuotiaaksi, heittämättä
hetkeksikään mielestäni ajatusta mennä naimisiin ja perustaa mitä
ihanteellisin, puhdas perhe-elämä, ja siinä mielessä katselin
itselleni tarkoitukseen sopivaa tyttöä", jatkoi hän. "Minä ryvin
siveettömyyden saastassa ja samall'aikaa etsin tyttöjä, jotka
olisivat olleet kyllin puhtaita soveltuakseen minulle.
"Usein hylkäsin juuri siksi, etteivät olleet tarpeeksi puhtaita,
minulle kelvatakseen; vihdoin löysin sellaisen, jota pidin itselleni
ansiokkaana. Hän oli toinen erään aikoinaan sangen rikkaan, mutta
sitten köyhtyneen pensalaisen tilanomistajan kahdesta tyttärestä.
"Eräänä iltana, kun olimme olleet soutelemassa ja palasimme yöllä
kuutamossa kotiin, ja minä istuin hänen vieressään ihaillen hänen
siromuotoista, tiukasti kiinnivedetyn Jersey-takin verhoamaa
vartaloaan ja suortuviaan, -- päätin yht'äkkiä, että hän se on.
Minusta tuntui sinä iltana, että hän ymmärsi kaiken, kaiken, ja että
tunsin ja ajattelin mitä ylevimpiä asioita. Mutta todellisesti oli
kaikki vain sitä, että Jersey-takki sopi hänelle erikoisesti, samoin
suortuvat, ja että hänen läheisyydessään vietetyn päivän jälkeen
halusin päästä häntä vieläkin lähemmäksi.
"On ihmeellistä, kuinka täydellisesti ihminen on sen harhaluulon
vallassa, että kauneus on samaa kuin hyvä. Kaunis nainen puhuu
tyhmyyksiä, kuuntelet etkä kuule tyhmyyksiä, vaan jotakin viisasta.
Hän puhuu, tekee mitä ilkeyttä tahansa, ja näet jotakin suloista. Ja
milloin hän ei puhu tyhmyyksiä eikä rivouksia, mutta on kaunis, niin
olet heti varma siitä, että hän on ihmeteltävän kaunis, älykäs ja
siveellinen.
"Palasin kotiin haltioissani ja päätin mielessäni, että hän oli
siveellisen täydellisyyden huippu ja siksi kyllin ansiokas tulemaan
vaimokseni, ja seuraavana päivänä menin ja kosin häntä.
"Selvittämätön käsitteiden sekaannus! Tuhannesta naimisiin menevästä
miehestä, ei yksin meidän säädyssämme, vaan kaikeksi onnettomuudeksi
kansankin keskuudessa, on tuskin yhtä, joka ei ennen avioliittoon
astumistaan olisi ollut naimisissa jo kymmenesti, ehkäpä sadasti,
tuhannestikin, kuin mikä Don Juan.
"Nykyään, totta kyllä, on, -- olen kuullut ja nähnyt, -- puhtaita
nuoria miehiä, jotka tuntevat ja tietävät, ettei se ole leikkiä vaan
suuri asia.
"Jumala heitä auttakoon! Mutta minun aikanani ei ollut ainoatakaan
sellaista kymmenestä tuhannesta. Ja kaikki tietävät sen, mutta
tekeytyvät tietämättömiksi. Kaikissa romaaneissa kuvaillaan
yksityiskohtia myöten sankarien tunteet, lammikot ja pensaat, joiden
luona he kulkevat; mutta kun kuvaillaan heidän suurta rakkauttaan
johonkin neitoon, ei sanallakaan mainita siitä, mitä ihaillun
sankarin elämässä aikaisemmin on tapahtunut: ei sanaakaan hänen
käynneistään porttoloissa, kamarineidoista, keittiöpalvelijattarista,
toisten miesten vaimoista. Jos onkin niin säädyttömiä romaaneja,
niin niitä ei anneta lukea, ei ainakaan niiden, joiden ennen kaikkea
tarvitsisi tämä tietää, -- nuorten tyttöjen.
"Aluksi neidoille näytetään sellaista naamaa, kuin sitä
siveettömyyttä, mikä täyttää puolet kaupunkiemme, maakyliemmekin
elämästä, ei olisi lainkaan olemassa. Sitten totutaan tähän
teeskentelyyn siinä määrin, että vihdoin aletaan itse vilpittömästi
uskoa, että kaikki olemme perin siveellisiä ihmisiä ja elämme täysin
siveellisessä maailmassa. Tytöt, poloiset, uskovat siihen aivan
todenteolla. Niin uskoi minunkin onneton vaimoni. Muistan vielä,
kuinka sulhasena ollessani näytin hänelle päiväkirjani, josta hän sai
tietää, vaikkakin vähäisessä määrässä, entisyyteni, ennen kaikkea --
viimeisen suhteeni, jonka hän olisi voinut saada tietää muilta ja
jonka senvuoksi katsoin välttämättömäksi saattaa hänen tietoonsa.
Muistan hänen kauhistuksensa, epätoivonsa, hämminkinsä, kun hän sai
sen tietää ja käsitti kaiken. Näin, että hän silloin olisi tahtonut
purkaa välimme. Ja miksi hän ei sitä tehnytkin!..."
Posdnishev päästi taas omituisen äännähdyksensä, otti kulauksen teetä
ja istui hetkisen äänettömänä.